suo siellä, vetelä täällä..

lefa

Alkuviikko meni normaalisti 4vuoron dorka-vuoroa paiskien. Korttia pakettiin ja välillä luistelua. Keskiviikkona alkoi vitutus. Ystävä yllättäin pahasti sairaana ja minä ollut sokeana vieressä seuraamassa. Ehkä olisin voinut auttaa, mutta tajusin kaiken liian myöhään. Oli omassa päässäkin tarpeeksi kasassa pitelemistä. Näin jälkikäteen ymmärsin, että ehkä minunkin olisi pitäny hoitaa itseni kuntoon paremmin. Vakavat univaikeudet ja superitkuisuus ovat onneksi tällä hetkellä takanapäin (hope so).
Töissä liikkui ikäviä huhuja siitä miten firma tulevaisuudessa henkilöstöasiansa ja toimintansa tulee hoitamaan. Luettiin sekin perkele seinältä. Olisin tahtonut kuulla sen ihan joltain pomolta suoraan. Kivat oli huhumyllyt ja yritä siinä sitten miettiä mikä tosi, mikä paskaa. Annoin asian olla. Kyllä se sitten keväällä selviää miten meidän käy. Tai ei käy.
Perjantailauantai välisenä yönä kaverini soitti pienessä huppelissa. Oli paikallisessa yökerhossa ja vastaan oli tullut toisen vuoron tyyppejä. Erotettuja. Ei vittu!! Olivat sentään vuokratyöläisiä, mutta kyllä se vakituistenkin vuorot sieltä tulee, mietin. Kaikki tapahtuu vissiin nopeammalla tempolla mitä olin ikinä uskonut. Kuulin, että tod. näk. viimeistään syksyllä olen työtön. Kaikki pihalle. Kiitos. Ansiosidonnaisia odotellen sitten. Eipä tartte taloa ajatella ostavansa.
Maanantaina rakas kissani oli steriloitu ja sen piti olla ihan rutiinileikkaus. Leikkaus sinällään onnistui, mutta jotain promillen sadasosa elukoista on allergisia itsesulaville tikeille. Minun kissa, kepa, sitten sattui olemaan. Tänään sen sisukset valahti auenneesta haavasta ulos sanomalehden päälle. Kissa ei vielä tajunnut mitään. Äkkiä vaan eläinlääkäriin ja korjaavaan leikkaukseen. Rauhoituspiikin jälkeen kissa yrjöi ja ponnistuksen voimasta tavaraa tursui oikein olan takaa eläinlääkärin työpöydälle. Itse siinä oli pienet paniikinomaiset ilmanhaukkomiset edessä kun kaiken näin. Mielessä oli vielä alkusyksystä yht´äkkiä sydäriin kuollut Kössi 3v. Tuntuu, että kolkuttaja yritti taas tulla käymään, mutta viime tingassa antoi periksi eikä vienyt ketään mukanaan.
Nyt taas parempia aikoja odotellen, tea.

0

375

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        107
        2227
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        66
        843
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        800
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        766
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        518
        725
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        640
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        625
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        590
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe