14.12.2006
ProKarelia
SOTASYYLLISYYS KORKEIMPAAN OIKEUTEEN
Ns. sotasyyllisten tuomitseminen oli yksi viime sotien jälkiseurauksista. Tuomioita ja niiden perusteita on tutkittu perusteellisesti. Viimeisin mittava selvitys on dosentti Hannu Rautkallion julkaisema 681-sivuinen dokumenttikokoelma Sotasyyllisyyden asiakirjat.
Viimeistään nämä asiakirjat selkeästi tuovat esille sen, etteivät tuomitut olleet sotasyyllisiä, vaan juuri niitä miehiä, jotka toiminnallaan pelastivat Suomen itsenäisyyden. Palkkioksi työstään he saivat eri pituisia vankeusrangaistuksia ja koko Suomi syyllisyyden häpeän.
Suomen nykyiselle valtionjohdolle on häpeäksi, ettei se ole ryhtynyt toimiin väärien tuomioiden purkamiseksi. Ainakaan Suomen etua ei palvele se, että sodanaikaisesta syyttömästä presidentistä alkaen vastuullisissa asemissa olevia henkilöitä on tuomittu perustuslain vastaisessa suomalaisessa oikeusistuimessa käyttäen perustuslain vastaista taannehtivaa lakia.
Oikeuskanslerilla tai valtiojohdolla ei ole ollut rohkeutta tarttua tähän asiaan, vaan se on pyritty muutamalla kunnianpalautuspuheella siirtämään syrjään. Suomi on jatkanut syyllisyyttään sotiin ja se on joutunut kantamaan sodan kohtuuttomat seuraukset valtavine maksuineen hyökkääjävaltiolle. Käsitykset vastuusta ovat menneet päälaelleen, kun onkin päätetty syyllistää uhri rikoksentekijän asemasta.
Ns. sotasyyllisyyskysymys on saanut mielenkiintoisen ulottuvuuden, kun asianajaja, varatuomari Kari Silvennoinen on ilmoittanut nostavansa Korkeimmassa oikeudessa prosessin sotasyyllisyystuomioiden purkamiseksi. Hän etsii ilmoituksilla 14.12.06 Helsingin Sanomissa ja Karjala-lehdessä ensisijaisesti tuomittujen sukulaisia asianomistajiksi.
Presidentti Risto Rytin, kuten muidenkin tuomittujen suoraan alenevassa polvessa olevat jälkeläiset ovat olleet hyvin hiljaa tuomioiden purkamisesta. Tilanne on sangen hämmentävä. Isoisät on tuomittu maailman eri puolille levinneiden tietojen mukaisesti sotasyyllisinä ankariin rangaistuksiin. Vaikka esteet asian esille ottamiseksi ovat poistuneet ja todisteaineistoa on riittävästi, jälkeläiset mieluummin ovat syyllisten perillisiä kuin hakisivat tuomioiden purkamista. Miksi?
Mitä on tapahtunut Suomen kansalle ja sen käsitykselle inhimillisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta, kun uhri haluaa olla syyllinen ja rikoksentekijästä tehdään tuomari ja hyvityksen saaja? Onko meille syntynyt Tukholman syndrooman tapainen sotasyyllisyyssyndrooma?
Asianajaja Silvennoinen kertoo tulleensa siihen tulokseen, että "oikeuden päätös perustuu mitä ilmeisimmin oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:ssä mainituin tavoin seikkoihin, joiden perusteella tuomio voidaan purkaa. Purkuperusteita ovat siten mm. oikeuden jäsenten, virkamiesten tai syyttäjän rikollinen, lopputulokseen vaikuttanut menettely tai todisteina käytetyt väärät asiakirjat tai tahallaan annetut perättömät lausumat."
Kari Silvennoinen on löytänyt myös muita perusteita, minkä vuoksi Korkeimman oikeuden tulee purkaa tuomio. Jutun valmisteluun Silvennoinen arvioi käyttävänsä vuoden verran.
Asianajaja näkee sotasyyllisyyskysymyksellä olevan prejudisoiva vaikutus aina Karjala-kysymyksestä Nato-kysymykseen, mikä laajentaa asianomaisten joukkoa.
Sotasyyllisyyden ja Karjalan palautuskysymyksen välinen yhteys näkyy selvästi siinä, että "syyllisyyden" perusteella Neuvostoliitto katsoi oikeudekseen viedä Suomelta Karjalan ja muut pakkoluovutetut alueet ja määrätä valtavat sotakorvaukset (nyky-yhteiskunnan rasitteena noin 60 mrd. euroa). Tämä "syyllisyys" vahvistettiin Pariisin rauhansopimuksessa 1947 ja sen hyväksymisestä eduskunnassa annetussa laissa.
Kun Suomen johtajien ja koko Suomen kansan syyllisyys sotiin poistuu, poistuu viimeinenkin perusta sille, että Venäjä yhä pitää hallussaan suomalaisia alueita. Samalla Suomi vapautuu päättämään itse omasta turvallisuudestaan. Nyt tuntuu siltä, että Suomen tarvitseman turvallisuuden taso on päätetty itäisessä naapurivaltiossa ja suomalaisilta päättäjiltä puuttuu rohkeus toimia omien turvallisuustarpeitten mukaisesti.
Asianajaja Silvennoisen kutsu ilmoittautua asianomistajaksi mittaa mielenkiintoisella tavalla suomettuneisuuden astetta. Vapaassa maassa ilmoittautuneita olisi pitkäksi jonoksi asti.
Sotasyyllisyysasia on kerran tuotu oikeuskanslerin käsittelyyn ja päätös on annettu 27.11.1992 diaarinumerolla 904/1/90. Perustelujensa jälkeen oikeuskansleri päätyy toteamukseen: "Kaiken edellä olevan perusteella ja selostamistani syistä yhdistyksen kirjoitus ei ole antanut puoleltani aihetta enempiin toimenpiteisiin". Päätös perusteluineen herättää lukijassa kummastusta.
Ns. sotasyyllisyyskysymys ei ole aikaisemmin ollut KKO:n ratkaistavana. Kuinka suuri vaikutus aikanaan tehtävään päätökseen on sillä, että KKO:n nimityksetkin näyttävät politisoituneen, jää nähtäväksi. Se kuitenkin on selvää, ettei asia poistu päiväjärjestyksestä ennen kuin väärät tuomiot on purettu.
On yksiselitteistä, että Neuvostoliitto aloitti sodat hyökkäämällä Suomeen. Suomi ei ollut sotaan syyllinen, eivätkä Suomen johtajat sotasyyllisiä. Syylliset löytyvät Moskovasta. Suomen on aika henkisesti itsenäistyä ja vapautua kuusikymmentä vuotta opetetuista vääristä asenteista ja ajattelumalleista.
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1203&author=10
ProKarelia
SOTASYYLLISYYS KORKEIMPAAN OIKEUTEEN
Ns. sotasyyllisten tuomitseminen oli yksi viime sotien jälkiseurauksista. Tuomioita ja niiden perusteita on tutkittu perusteellisesti. Viimeisin mittava selvitys on dosentti Hannu Rautkallion julkaisema 681-sivuinen dokumenttikokoelma Sotasyyllisyyden asiakirjat.
Viimeistään nämä asiakirjat selkeästi tuovat esille sen, etteivät tuomitut olleet sotasyyllisiä, vaan juuri niitä miehiä, jotka toiminnallaan pelastivat Suomen itsenäisyyden. Palkkioksi työstään he saivat eri pituisia vankeusrangaistuksia ja koko Suomi syyllisyyden häpeän.
Suomen nykyiselle valtionjohdolle on häpeäksi, ettei se ole ryhtynyt toimiin väärien tuomioiden purkamiseksi. Ainakaan Suomen etua ei palvele se, että sodanaikaisesta syyttömästä presidentistä alkaen vastuullisissa asemissa olevia henkilöitä on tuomittu perustuslain vastaisessa suomalaisessa oikeusistuimessa käyttäen perustuslain vastaista taannehtivaa lakia.
Oikeuskanslerilla tai valtiojohdolla ei ole ollut rohkeutta tarttua tähän asiaan, vaan se on pyritty muutamalla kunnianpalautuspuheella siirtämään syrjään. Suomi on jatkanut syyllisyyttään sotiin ja se on joutunut kantamaan sodan kohtuuttomat seuraukset valtavine maksuineen hyökkääjävaltiolle. Käsitykset vastuusta ovat menneet päälaelleen, kun onkin päätetty syyllistää uhri rikoksentekijän asemasta.
Ns. sotasyyllisyyskysymys on saanut mielenkiintoisen ulottuvuuden, kun asianajaja, varatuomari Kari Silvennoinen on ilmoittanut nostavansa Korkeimmassa oikeudessa prosessin sotasyyllisyystuomioiden purkamiseksi. Hän etsii ilmoituksilla 14.12.06 Helsingin Sanomissa ja Karjala-lehdessä ensisijaisesti tuomittujen sukulaisia asianomistajiksi.
Presidentti Risto Rytin, kuten muidenkin tuomittujen suoraan alenevassa polvessa olevat jälkeläiset ovat olleet hyvin hiljaa tuomioiden purkamisesta. Tilanne on sangen hämmentävä. Isoisät on tuomittu maailman eri puolille levinneiden tietojen mukaisesti sotasyyllisinä ankariin rangaistuksiin. Vaikka esteet asian esille ottamiseksi ovat poistuneet ja todisteaineistoa on riittävästi, jälkeläiset mieluummin ovat syyllisten perillisiä kuin hakisivat tuomioiden purkamista. Miksi?
Mitä on tapahtunut Suomen kansalle ja sen käsitykselle inhimillisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta, kun uhri haluaa olla syyllinen ja rikoksentekijästä tehdään tuomari ja hyvityksen saaja? Onko meille syntynyt Tukholman syndrooman tapainen sotasyyllisyyssyndrooma?
Asianajaja Silvennoinen kertoo tulleensa siihen tulokseen, että "oikeuden päätös perustuu mitä ilmeisimmin oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:ssä mainituin tavoin seikkoihin, joiden perusteella tuomio voidaan purkaa. Purkuperusteita ovat siten mm. oikeuden jäsenten, virkamiesten tai syyttäjän rikollinen, lopputulokseen vaikuttanut menettely tai todisteina käytetyt väärät asiakirjat tai tahallaan annetut perättömät lausumat."
Kari Silvennoinen on löytänyt myös muita perusteita, minkä vuoksi Korkeimman oikeuden tulee purkaa tuomio. Jutun valmisteluun Silvennoinen arvioi käyttävänsä vuoden verran.
Asianajaja näkee sotasyyllisyyskysymyksellä olevan prejudisoiva vaikutus aina Karjala-kysymyksestä Nato-kysymykseen, mikä laajentaa asianomaisten joukkoa.
Sotasyyllisyyden ja Karjalan palautuskysymyksen välinen yhteys näkyy selvästi siinä, että "syyllisyyden" perusteella Neuvostoliitto katsoi oikeudekseen viedä Suomelta Karjalan ja muut pakkoluovutetut alueet ja määrätä valtavat sotakorvaukset (nyky-yhteiskunnan rasitteena noin 60 mrd. euroa). Tämä "syyllisyys" vahvistettiin Pariisin rauhansopimuksessa 1947 ja sen hyväksymisestä eduskunnassa annetussa laissa.
Kun Suomen johtajien ja koko Suomen kansan syyllisyys sotiin poistuu, poistuu viimeinenkin perusta sille, että Venäjä yhä pitää hallussaan suomalaisia alueita. Samalla Suomi vapautuu päättämään itse omasta turvallisuudestaan. Nyt tuntuu siltä, että Suomen tarvitseman turvallisuuden taso on päätetty itäisessä naapurivaltiossa ja suomalaisilta päättäjiltä puuttuu rohkeus toimia omien turvallisuustarpeitten mukaisesti.
Asianajaja Silvennoisen kutsu ilmoittautua asianomistajaksi mittaa mielenkiintoisella tavalla suomettuneisuuden astetta. Vapaassa maassa ilmoittautuneita olisi pitkäksi jonoksi asti.
Sotasyyllisyysasia on kerran tuotu oikeuskanslerin käsittelyyn ja päätös on annettu 27.11.1992 diaarinumerolla 904/1/90. Perustelujensa jälkeen oikeuskansleri päätyy toteamukseen: "Kaiken edellä olevan perusteella ja selostamistani syistä yhdistyksen kirjoitus ei ole antanut puoleltani aihetta enempiin toimenpiteisiin". Päätös perusteluineen herättää lukijassa kummastusta.
Ns. sotasyyllisyyskysymys ei ole aikaisemmin ollut KKO:n ratkaistavana. Kuinka suuri vaikutus aikanaan tehtävään päätökseen on sillä, että KKO:n nimityksetkin näyttävät politisoituneen, jää nähtäväksi. Se kuitenkin on selvää, ettei asia poistu päiväjärjestyksestä ennen kuin väärät tuomiot on purettu.
On yksiselitteistä, että Neuvostoliitto aloitti sodat hyökkäämällä Suomeen. Suomi ei ollut sotaan syyllinen, eivätkä Suomen johtajat sotasyyllisiä. Syylliset löytyvät Moskovasta. Suomen on aika henkisesti itsenäistyä ja vapautua kuusikymmentä vuotta opetetuista vääristä asenteista ja ajattelumalleista.
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1203&author=10
Vastaukset 9
Vanhimmat
"On yksiselitteistä, että Neuvostoliitto aloitti sodat hyökkäämällä Suomeen. Suomi ei ollut sotaan syyllinen, eivätkä Suomen johtajat sotasyyllisiä. Syylliset löytyvät Moskovasta. "
Paitsi sen viimeisimmän sodan, jossa Suomi oli hyökkääjänä. Vasta kun karjalan palauttelijat tunnustavat historialliset tosiseikat, voi tämäkin touhu saada vauhtia. Siihen saakka pelleilkööt asianajajat :D
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000022082530
Sinä et puhu kaikista asiaan vaikuttavista tosiseikoista, vaan voittajan propagandaa.
Olisiko se sinulta jsotain pois, jos sotasyyllisyydet kumottaisiin?
Ilmoitusessaan se huijari ohitti yllättäen kaikkein oleellisimman asian sotasyyllisyyoikeudenäynnissä:
taannehtivan lain, joka oli kaikkien mahdollisten ja mahdottomien oikeusperiaatteiden vastainen. Ei se yritäkään oikeasti voittaa juttua, se on vain ottamassa tyhmiltä rahat pois.
Sotasyylliset ovat kuolleet, joten tuomion purku ja kunnian palautus on sinänsä yhdentekevää. Ymmärrän, ettei sotasyyllisiä kannata kevyesti vain tuomita. He tekivät päätöksensä silloisissa olosuhteissa, joissa vaihtoehdot olivat rajoitetut. Mutta täytyykö mennä toiseen ääripäähän ja nostaa jalustalle? Sotasyyllisten aloittamassa sodassa kuoli kuitenkin 60 000 suomalaista. On oikeastaan aika vastenmielistä, että muutaman korkean profiilin poliiitikon "vankilakärsimykset" arvotetaan noin korkealle suhteessa tuhansiin ja taas tuhansiin tavallisiin jermuihin, jotka uhrasivat ja kärsivät niin paljon enemmän.
- Neuvostoliitto pakotti 8. syyskuuta 1940 Suomen sallimaan päivittäiset rautatiekuljetukset Hangon sotilastukikohtaan
- Sopimus saksalaisten joukkojen lomakuljetuksista Pohjois-Suomen kautta Norjaan tehtiin 22. syyskuuta. Ruotsi oli antanut vastaavan luvan. Saksa oli Neuvostoliiton liittolainen.
- Saksan hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. 6. 1941.
- Suomi ilmoitti olevansa puolueeton.
- Suomalaisten yllätykseksi Hitler julkisti päiväkäskyssään suomalaisten olevan yhteistoiminnassa saksalaisten kanssa.
- 22. kesäkuuta klo 6.05 Neuvostoliiton ilmavoimat hyökkäsivät ensimmäisen kerran Suomeen.
- 25. 6. 1941 Neuvostoliitto pommitti viittätoista Suomen paikkakuntaa lähes 500:lla lentokoneella.
- Sota julistettiin 26. kesäkuuta. Suomi katsoi olevansa sodassa Neuvostoliittoa vastaan.
- Suomen armeija aloitti maahyökkäyksen 10. heinäkuuta.
Syyllinen on prinssieversti ja hänen virolaiset sotilaspoikansa.
"- Sopimus saksalaisten joukkojen lomakuljetuksista Pohjois-Suomen kautta Norjaan tehtiin 22. syyskuuta. Ruotsi oli antanut vastaavan luvan. Saksa oli Neuvostoliiton liittolainen. "
=> Tässä välissä tapahtui paljon, lue lainaus alempaa....
"- Saksan hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. 6. 1941.
- Suomi ilmoitti olevansa puolueeton.
- Suomalaisten yllätykseksi Hitler julkisti päiväkäskyssään suomalaisten olevan yhteistoiminnassa saksalaisten kanssa."
=> Ei suomalaisten yllätykseksi vaan harmiksi. Täydennähän historiantuntemustasi vaikka tällä:
"Salzburgissa 25.5., Helsingissä 2.-6.6 ja Kielissä 6.6.-41 käydyissä neuvotteluissa Suomi ja Saksa sopivat konkreettisesta sotilaallisesta yhteistyöstä. Varsinaista kirjallista sopimusta ei tehty. Saksalaiset neuvottelijat paljastivat suomalaisille Barbarossa-suunnitelmasta ainoastaan Leningradin suunnan hyökkäyksen pääpiirteet. Näissä neuvotteluissa sovittiin suomalaisten liikekannallepanon ajankohdasta, saksalaisjoukkojen tulosta Pohjois-Suomeen ja Suomen armeijan päävoimien hyökkäyksen liittymisestä Saksan hyökkäykseen Neuvostoliiton Leningradin suunnalla. Saksalaisten toiminta-alueeksi sovittiin Oulun ja Oulujärven pohjoispuolinen alue, lisäksi suomalaiset suostuivat alistamaan saksalaisarmeijalle Pohjois-Suomen puolustamiseen suunnitellun sodanaikaisen armeijakunnan (III AK). Saksan Norjan armeijan ja Suomen Päämajan johdossa olevien joukkojen väliseksi vastuurajaksi sovittiin Oulu-Oulujärvi-Lentiira-Sorokka.
Sotilasneuvottelujen tulokset hyväksyttiin Suomessa 14.6. tasavallan presidentin ja hallituksen kokouksessa. Pohjois-Suomen joukot kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin 15.6. Seuraavana päivänä Saksan Norjan-armeijan Esikunta antoi kirjallisena suunnitteluohjeen myöhemmin aloitettavasta hyökkäyksestä itselleen edellisenä päivänä alistetulle Suomen Kolmannelle Armeijakunnalle (III AK).
Sovitun mukaisesti Kemijärven ja Helsingin lentokentät luovutettiin Saksan ilmavoimien käyttöön. Saksan laivaston kaksi miinalaivaryhmää (n.40 alusta) saapuivat Suomen aluevesille ja piiloutuivat saaristoon kesäkuun puolivälissä.
" Vastaavasti kuin Helsingin maa- ja ilmavoimaneuvottelujen 3.-6.6.1941 pöytäkirjat (joita vain saksalaiset itseään varten pitivät) käytännössä parisen viikkoa myöhemmin muodostivat näiden alojen tarkat toimintaohjeet, vaikka muodollisia sopimuksia valtioiden välillä ei ollutkaan, samanaikaiset Kielin pöytäkirjat tulivat sangen täsmällisesi meritoiminnan toteutuksen pohjaksi, vaikka nekään eivät saaneet sopimuksen juridista muotoa. Juuri tämän tahallisen epämääräisyyden takia Suomen ja Saksan välillä ei ollut muodollista liittoa, vaan eräänlainen koalitio. Suomalaisten taholta sitä ryhdyttiinkin kutsumaan asevelisuhteeksi." (Jokipii, Jatkosodan synty, s. 330)
17.6.-41 Suomessa julistettiin yleinen liikekannallepano. 21. kesäkuuta hallitus määräsi 45 000 Neuvostoliiton rajoilla asunutta kansalaista evakuoitavaksi.
"Suomen jatkosota alkoi ilma-, miina- ja kaukopartiosotana jo ennen kuin Saksa hyökkäsi 22.6.1941 aamuyöllä Neuvostoliittoon. Saksalaiset suuntasivat 17.6. alkaen lentotiedustelunsa Rovaniemen ja Kemijärven kentiltä rajan taakse. Saksalaiset miinoitteet laskettiin yöllä 21.-22.6. Porkkalan - Tallinnan kapeikon länsipuolelle ja Hiidenmaan ja Öron väliselle merialueelle. Suomalaiset sukellusveneet miinoittivat aamulla Suursaaren, Kundan ja Loksan kolmion. Kun operaatio Barbarossa käynnistyi, saksalaiset koneet kävivät Itä-Preussista pudottamassa miinoja Kronstandtin edustalle ja Nevalle. Suomalainen kaukopartio lähetettiin lisäksi illalla 22.6. saksalaisten aloitteesta Stalinin kanavalle räjäyttämään sen sulkuja. (- Erkki Nordberg, Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnassa, sivu. 200)
Illalla 21.6. alkoi sitten tapahtua:
" Barbarossaa edeltävänä iltana Saksan miinalaivasto lähti liikkeelle Suomen saaristosta ja laski yöllä vahinkoja kärsimättä Suomenlahden poikki kaksi mahtavaa miinasulkua. Porkkalasta käsin »Corbethan» (400 miinaa ja 700 raivausestettä) ja Korppoosta käsin »Apoldan» (590 miinaa ja 700 raivausestettä). Venäläiset tiedustelulentokoneet keksivät jälkimmäisen saattueen sen palatessa, ja noin klo.2.30 aamuyöstä, puoli tuntia ennen Barbarossan yleistä H-hetkeä. Itämerellä ammuttiin sodan ensimmäiset tykinlaukaukset. Kolmannen samanaikaisen miinoituksen suorittivat Korppoosta lähteneet saksalaiset moottoritorpedoveneet Viron suurten saarien välisissä salmissa. Suomalaisten suosiollisella avustuksella saksalaisten miinoitusylläkkö siis onnistui kaikkialla yli odotusten." (Jokipii, Jatkosodan synty, s.648)
Lapissa Saksan vuoristoarmeijakunta aloitti 22.6. Petsamon miehittämisen (Operaatio Renntier) kello 02.30, puolta tuntia ennen Barbarossan H-hetkeä. Tarkoituksena oli taloudellisesti tärkeiden nikkelikaivosten miehittäminen ja niiden varmistaminen Neuvostoliiton hyökkäyksiä vastaan. (Nordberg, s.200)
Suomalaiset sukellusveneet osalistuivat Kielissä sovitun mukaisesti tähän offensiiviin. Vesihiisi, Vetehinen ja Iki-Turso lähtivät Porvoon saariston tukikohdistaan illalla 21.6. ja laskivat yön ja aamun aikana Viron rannikolle Kundanlahdelle miinoitukset. Neuvostoliittolaiset eivät havainneet suomalaisveneitä, niiden laskemiin miinoihin vaurioituivat latvialainen kuljetusalus Rasma (5.7.1941), hävittäjä Steregustsij (11.8.1941) ja kuljetusalus V. M. Molotov. 27.8.1941 niihin törmäsi ja upposi Sukellusvene Sts 301, elokuussa 1941 vaurioitui virolainen kuljetusalus Marija.
Samaan aikaan suomalaisten ja saksalaisten offensiivisen miinoitusoperaation kanssa suomalaiset toteuttivat myös jo viikon valmistelemansa operaatio Kilpapurjehduksen, jossa demilitarisoitu Ahvenanmaa miehittettiin kahdella rykmentillä ja runsaalla tykistöllä. Saattueeseen kuului 23 laivaa, ja sitä suojasi koko rannikkolaivastomme pääosa. Tähän operaatio sai osakseen myös neuvostoliittolaisten ensimmäisen reagoinnin, mutta neuvostoliittolaisten niitä vastaan matkalla klo 6 suorittama lentopommitus jäi täysin tehottomaksi. Myös Neuvostoliiton Hangon tukikohdasta ammuttiin tykeillä kohti suomalaisasemia.
Merioperaatioihin kuului myös Kronstandtin edustan miinoittaminen lentokoneista käsin aamuyöstä 22.6. Tätä ei voinut suorittaa suoraan saksalaisten omilta kentiltä Itä-Preussista käsin, koska koneiden lentosäde ei olisi riittänyt takaisin palaamiseen. Tämän vuoksi Suomi oli luovuttanut etelä-Suomesta Saksalle kenttiä käyttöön. Illalla 21.6. lähtenyt pommitusrykmentti lensikin Itämerta pitkin Suomen alueelle ja Etelä-Suomen ylitse rajan yli Laatokan pohjoispuolelle, mistä ne suuntasivat etelään ja lähestyivät Kronstandtia idästä, mikä yllätti neustoliittolaiset niin että saksalaiset saivat rauhassa suorittaa miinojen pudotuksen. Miinansa pudotettuaan koneet lensivät Suomeen välilaskuun. Toinen saksalainen pommitusrykmentti teki samaan aikaan samanlaisen miinoituslennon, paitsi että se hyökkäsi suoraan Suomenlahdelta. Tällä pommitusrykmentillä oli oppaanaan Suomen ilmavoimien yhteysupseeri, joka ohjasi koneet hyökkäyksen suoritettuaan Suomen alueelle Uttiin välilaskuun.
Seuraavaan kolmen päivän puolueettomuuden aika oli Suomen alueella vilkkaan toiminnan aikaa. Saksalaiset jatkoivat pitkän matkan lentotoimintaansa ja käyttivät suomalaiskenttiä välilaskuihin. Lapissa käytiin täysimittaista ilmasotaa. Suomalaiset suorittivat lentotiedustelua rajojen yli tulevia hyökkäyksiä valmistellen. Ensimmäisen sotasaaliinsa Suomi sai 24.6. eli ennen sodan virallista aloitusta, kun tiedustelulennolla ollut MBR-2 lentovene sai moottorihäiriön ja se otettiin suomalaisten haltuun. Saksalaiset torpedoveneet hyökkäilivät neuvostoalusten kimppuun Suomen tukikohdistaan käsin. Saksalaiset pommittivat Neuvostoliiton Hangon tukikohtaa 22. ja 24.6.
Suomi julistautui puolueettomaksi ja Suomi vakuutti sitä maailmalle seuraavan kolmen päivän aikana, jolloin omien joukkojen keskitys oli vielä kesken. Neuvostoliiton ilmavoimien hyökkäykset siirrettäviä joukkoja ja liikenteen solmukohtia vastaan olisivat voineet olla tuhoisia, joten diplomatia pelasi armeijalle aikaa saada joukot paikoilleen. Näiden kolmen päivän aikana kertynyt tiedustelutieto kertoi neuvostolittolaisille muusta kuin puolueettomasta Suomesta.
Leningradin sotilaspiirin komentaja Novikov kertoo pyytäneensä ja saaneensa hyökkäysluvan Suomen alueelle "ryhtyäkseen voimakkaaseen vastatoimintaan". Maaleina olivat lentokoneet Suomen lentokentillä. Hyökkäykseen johdettiin Neuvvostoliiton kaikkien armeijoiden, laivaston ja rintaman ilmavoimat, kaikkiaan 540 konetta. Ensimmäinen hyökkäys Suomeen tehtiin 25.6. kello 4. Mukana hyökkäyksessä oli 460 konetta, 236 pommikonetta ja 224 hävittäjää. Turkuun ja Turun lentokentille neuvostoliittolaiset hyökkäsivät ensimmäisen kerran 25.6. kello 6.10 arviolta 30-40 koneella. Hyökkäyksiä tuli saman päivän aikana vielä kolme. Siellä vaurioitui lentokentän hallintorakennus ja tuhoutui kaksi Artukaisen kartanon talousrakennusta, kentän lähellä ollut sauna paloi. Kenttä ei vaurioitunut. 26.päivä kiitotiehen tuli osumia, kenttäalueelle noin 50 pommia, yksi kaatunut kaksi haavoittunutta. Kaupungilla oli tulipaloja, taloja tuhoutui ja Turun linnakin sai osansa pommeista. Siviilit kokivat suurimmat tuhot Turussa - 114 kuoli ja noin 500 ihmistä haavoittui näissä sodan alun ilmahyökkäyksissä.
25.6. neuvostoliittolaiset pommittivat myös Raumaa (ikkunavaurioita), Forssaa, Nokiaa ja Toijalaa. Vaurioista en ole löytänyt mainintaa. Myös Tikkurilaa pommitettiin, Puistolassa, Vessön Skavarböle, Porvoon Peippola ja Koskenkylä ja Loviisa. Malmi, jossa niitä neuvostoliittolaisten kohteita eli saksalaisia koneita olisi ollut, ei kärsinyt vaurioita. Muita pommituskohteita olivat Kymin Eskola, Inkeroinen, Lahti, Kotka, Kouvola, Luumäki, Taavetti, Virojoki, Heinola, Rovaniemi, Autti, Kelloselkä. Vuolingissa päin neuvostoliittolaiset pommittivat metsää, ja myöhemmin vielä siitä pommituksesta aiheutunutta metsäpaloa.
Sotilaallisesti Neuvostoliiton pommitukset 25.6. olivat täysi fiasko, mikä johtui huonosta maalien tiedustelusta ja koneiden ohjaajien ammattitaidottomuudesta. Henkilöstö- ja kalustotappioina Neuvostoliitto menetti näissä pommituksissa alas ammutuissa koneissa ja niiden miehistöissä enemmän kuin mitä he onnistuivat pommituksilllaan saamaan tuohoa ja tappiota aikaan suomalaisille ja saksalaisille. Neuvostoliiton koneista ammuttiin alas 26-27, suomalaisten konetappioksi kirjattiin kolme konetta, niistäkin kaksi torjuntataisteluissa, yhden menettämisen syyksi on merkitty lentoharjoitus.
"Pääministeri Rangell 25.6. eduskunnassa ja presidentti Ryti 26.6. yleisradiossa leimasivat ilmahyökkäykset avoimien kaupunkien pommituksiksi ja siviili-ihmisten surmaamiseksi. Se piti Turun, Heinolan ja Kotkan osalta epäilemättä paikkansa, mutta yleensä hyökkäykset kyllä kohdistuivat lentokentille, kuten Suomen ilmavoimien sisäiset tiedotukset sanoivat. Hyökkääjien tappiot olivat pelottavat. He menettivat 23 Suomen alueelle alas ammutussa, yleensä monihenkisessä koneessaan varmaankin enemmän ihmishenkiä kuin pommitetut kaupungit, joiden tappioita ei suhteellisen pienuutensa vuoksi koskaan laskettu julkisesti yhteen. Kokoavasti voi sanoa, että Barbarossan jälkeisessä jännittyneessä tilanteessa Neuvostoliitto menetti lopulta hermonsa ja iski ensiksi. Diplomaattisesti se hävisi tällä paljon enemmän kuin sotilaallisesti voitti. Kun sota Suomen kannalta alkoi muodollisesti samoin kuin talvisota, hallituksen oli helppo julistaa se »jatkosodaksi», jolla talvi-sodan puolustautumista jatkettiin." (Jokipii, s.652) "
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000022082530
Tarkoituksella tiivistin konkreettisiin tapahtumiin.
Sodan aloitti Neuvostoliitto käynnistämällä ensimmäiset agressiot. Kaikella sillä mitä Suomi teki ennen jatkosotaa oli tarkoituksena ensisijaisesti turvata oma maamme turvallisuus ja varustautua tulevaan maailmanpaloon.
Suomen liikekannalle pantu armeija oli puolustusryhmityksessä sodan syttyessä ja hyökkäykseen päästiin vasta kun joukot oli ryhmitetty uudelleen sitä varten.
Ei sotia aloita armeijat, liitoutuminen tai varustautuminen, vaan sodanjulistus tai valtiojohdon taholta tullut signaali käynnistää agressiot.
En kiellä sitä etteikö Suomi olisi todennäköisesti julistanut NL:lle sotaa jossain vaiheessa mutta tosiasia on että neukut ehtivät ensin.
Sinun esittämiäsi faktoja en viitsi muuten kommentoida kuin että jos niillä olisi ollut jotain merkitystä sotasyyllisyyden kanssa niin siinä tapauksessa nyt käytävä NATOkeskustelukin antaisi Venäjälle oikeuden hyökätä maahamme puolustaakseen Pietariaan.
Agentti 605 -- lupa jankuttaa