Talouselämäkin...

2442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Talouselämä 18.12.2006:
"Niemisen mukaan on selvää, että hallintoviranomainen voi jopa verotustapauksessa pyytää yksityisen yhtiön apua. "Hallintoviranomaisen vastuu ei katoa mihinkään."

"Tullille olisi katastrofi, jos nyt esimerkiksi vuoden 2004, 2005 tai tämän vuoden aikana käytettyjä autoja maahantuoneet vaatisivat kaikki tullilta perustetta siitä, miten autonarvo määriteltiin. Se tarkoittaa noin 100 000 tapausta, jolle tulli ei pysty antamaan vastausta."

Tullille tilanne on erittäin vaikea. Koko sopan on saanut aikaan Suomen autoverotuspolitiikka, josta eduskunta ja valtiovarainministeriö ovat vastuussa."

wifferi:
Tämä on asian ydin. Olisi todellakin katastrofi jos tulli joutuisi perustelemaan KAIKKI vuoden 2003-2006 välillä tehdyt päätökset (käytännössä 2004-2006, koska verovelvolliset eivät ehdi tässä kiireessä 2003 vuoden valituksiaan tekemään).

Ei edes riitä, että tulli perustelisi jatkossa päätöksiään paremmin. Sekin on jo vaikea rasti. Pitää vielä perustella päätös kaikille jotka syystä tai toisesta valittavat.

Mielestäni jos ei meinaa ehtiä hakea tuomansa auton vertailuhintoja vuoden loppuun mennessä, tulisi ainakin ehtiä lähettämään tullille valitus siitä, että ei ole tällaista tietoa saanut, eikä siksi pysty riitauttamaan autoveropäätöstään. Tämän pitäisi jo saada vuoden 2003 valitus eteenpäin. Tulli sitten perustelee jos perustelee, jonka jälkeen tulli pyytää vastinetta tuojalta. Tuossa vaiheessa on paremmin aikaa etsiä kirjaston mikrofilmeiltä verrokkiautojen tuontiaikaisia myynti-, anteeksi, pyyntihintoja.

Äänestä
  • On olemassa kolme vaihtoehtoa:

    1. Tulli esittää luotettavan markkinahinnan verotettavalle, eli kauppakirjan vastaavan ajoneuvon kauppatapahtumasta. Näitä ja joulupukkia ei ole olemassa.

    2. Tuoja esittää vertailuhintoja tullille, joita tulli ei usko. Tämä tie on kuljettu loppuun jo vuonna 2002.

    Jäljelle jää luotettavimpaan tulokseen molempien osapuolten kannalta johtava:

    3. Verotettava esittää ostomaan kauppakirjan ja siitä tehdään takaisinlaskennalla verotus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


no joo kirjoitti:

Talouselämä 18.12.2006

http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=1083348&s=u&wtm=te-18122006

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu