Välittäjä munchenissä, en suosittele, on vedättäny mua jo monta viikkoa autojen kanssa, ei vastaa viesteihin ja viivyttelee niin, että autot keretään myymältä alta pois..
Matti Kukkonen
-hki-
2811953
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
tämä mise ei osaa muuta kuin valehdella ja keksiä uskomattomia selityksiä,kuin kari illman hampurissa,vai missähän sekin lienee.Päibvämäärät ja ajat eivät kummallakaan pidä paikkaansa.
toiminut hyvin. Aluksi ilmoittaessani tarkastettavasta autosta, ilmoitti kerkeävänsä 3-4 pvän päästä.
Kattava raportti autosta tuli ajallaan parin kymmenen kuvan kera.
Ilmoittaessani hyväksyväni auton hankinnan, kävi seuraavana päivänä tekemässä kauppakirjan. Mahdollisen varausmaksun otti hoitaakseen.
Nyt vain odottelemme maksuni näkymistä myyjän tilillä, jonka jälkeen Matti laivaa autoni lähimpään satamaan.
Edellisen auton hankinnasta viisastuneena katsoin järkevämmäksi tuottaa auton menemättä itse perille. Vaikuttaisi edullisemmalta ja paljon vaivattomammalta vaihtoehdolta.
Onhan hakureissussa tietysti oma viehättävyytensä.
Hienostihan mainostat itseäsi,sinä Matti-poloinen.Et ehkä itsekään tajua,kuinka nopeasti jutut toiminnastasi ovat levinneet,negatiivisessa mielessä.Sinulla tuntuu omien puheittesi mukaan olevan kiire aina,älä silloin lupaile hoitaa asioita,sillä pian huomaat,ettei ole enää kiire,kun asiakkaat kaikkonevat.Sinun oma mainoksesi paistaa loistavasti läpi,älä astu omaan miinaan.
edelliseen nimimerkkini viestiin. Eilen kauhukseni jatko viestien ilmaantuessa mietin keneen olen sotkeentunut.
Lukiessani vanhoja juttuja Matista, rauhoituin. Osa oli luokkaa ketjun aloittaja, ja taas toiset erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun.
Olemme olleet tarvittaessa toisiimme yhteydessä niin puhuen kuin sähköpostillakin, ja aina on asia hoitunut. Toivottavasti koko toimitus pysyy yhtä asiallisena loppuun saakka.
Eli ehkä se on niin. Sitä saa mitä tilaa.
nimettömänä menee liian pitkälle.
Ehkä Kukkonen on sairas, tai hänellä on muita asiakkaita ensin hoidettavina. Oletko jo lähettänyt kauppasumman? Saksassa kauppa on käteiskauppa, eikä nopea välittäjäkään aina pysty varaamalla pitäämään autoa suomalaiselle ostajalle.
täysin oikeassa.
Kun Saksassa tehdään käteiskauppa, niin raha vaihtaa omistajaa ensin, ja sitten allekirjoitetaan ja mahdollisesti rekisteröidään.
Mutta eihän tätä voi tietää jos vain luulee!
Kukkosia jolla autoliike sörkassa jo 80-luvulla?Oli meinaan kiero kuin korkkiruuvi!
kaveri.
LUKIESSANI NÄITÄ JUTTUJA JA OTTAESSANI SELVÄÄ K.O.HENKILÖSTÄ,MINUSTA EI AINAKAAN TULE HÄNEN ASIAKASTAAN.NIMIM.JAPI70,JÄRJESTELMÄLLISTÄ MAINOSTA,HYTI TEHTY HERRA KUKKONEN,MUTTA LOPPUJEN LOPUKSI ASIAKKAAT PÄÄTTÄVÄT,MISTÄ JA KENELTÄ MITÄKIN HAKEVAT.TÄÄLLÄ HELSINGISSÄ OLI TOSIAAN 80-90 LUVULLA KUKKOSEN AUTOMYYNTIÄ,MINUAKIN KIINNOSTAISI TIETÄÄ,ONKO SAMAA PESUETTA,VASTAAHAN NYT SIIHEN JOPI70,OLE HYVÄ.
Kolmisen viikkoa sitten löysin Mobilesta mieleiseni auton. Suunnittelin reissua sitä hakemaan. Kävin vanhoja linkkejäni läpi, olisiko niistä apua. Suosikeistani löysin seuraavan: http://www.paukarlahti.fi/jousi/autonhaku_saksasta.html Sen linkit läpi käydessäni sain ensikosketukseni Mattiin.
Sen pohjalta soitin hänelle reilu viikko sitten ja tässä ollaan.
En tiedä hänen menneisyydestään muuta kuin mitä palstan historiasta viikonloppuna löysin.
Kiitos ja kumarrus. On mukava olla fanaattisten keskustelioiden kohteena.
eli ei suoraa vastausta, hyvin kyllä itseäs mainostat....
Jos et edellisestä vastauksestani saanut vielä tyydytystä, koetas laittaa hakukenttään japi70. Kaikki kirjoitukseni poislukien no.9 on kirjoittamiani.
Jos edelleen epäilet olevani Matti Kukkonen, enkä hänen palveluksiaan käyttävä toistaiseksi tyytyväinen asiakas, suosittelen hoitoon hakeutumista.
Päätän asian osaltani tähän.
Olet sitten Kukkonen tai Kakkonen niin otan osaa. On nää ihan vainoharhaisia nää lukijat ja kirjoittajat.
Luultavasti muakin ruvetaan nyt luulemaan Kukkoseksi. Oli hän sitten kuka tahansa.
Näillä palstoilla ei koskaan saa olla tyytyväinen Saksassa asuvaan suomalaiseen joka autoja Suomeen tarjoaa ja välittää.
Ainoa oikea tapa on kertoa miten paljon Kukkonen, Kakkonen ja Kolmonen Laakkonen Rintajouppi kaikki mahdolliset muut kusettivat, vetivät välistä, antoivat väärää tietoa ja toimittivat lopulta väärästä maasta vääränmerkkisen auton väärennetyillä papereilla väärään hintaan (Puolassa ruostuneista osista kokoonkyhätyn).
Rehti suomalainen hakee autonsa itse rehdiltä saksalaiselta automyyjältä. Ja pysyy visusti vaiti niistä pettymyksistä joita kokea sai. Ne kun johtuivat omasta tyhmyydestä.
Hahahahaaah...
Kerro miksi sinun pitää itse mennä Saksaan hakemaan autoasi? Ymmärrän hyvin, jos olet ostamassa jotain epämääräistä ja vanhaa kotteroa, etkä uudenkarheaa autoa isosta autoliikkeestä.
Autonhan saa Suomeen Saksasta pelkillä noin 500-800 euron rahtikuluilla. Vain typerykset maksavat Saksassa, taikka Suomessa oleville jobbareille, jotka myyvät aivan mitä tahansa paskaa, sillä vain välityspalkkio kiinnostaa. Suomijuntit saavat kaupan jälkeen ensikerran istua Turkkilaisen tarhasta valittuun "helmeen".
Jobbari saa lisäksi natsan kaikista tarhaan taluttamistaan reppuselkäisistä suomijunteista, joille äiti on pannut varmuudeksi evästä matkaan.
jos haetaan vanhaa kotteroa ja halpaa hintaa. Jobbari välittää sen paskan mitä ostaja haluaa. Pitäisi ostajan itse etukäteen miettiä, eikä jälkikäteen valittaa. Saksasta löytyy autoja joka lähtöön, myös rahakkaampi ostaja saa toivomansa, eikä sitä varmasti osteta turkkilais häkeistä.
Tämä on kyllä mielenkiintoinen.
Kyllähän auton pelkillä rahtikuluilla saa suomeen, mutta miten typerykset voivat varmistua että auto on sitä mitä haluaa, jos pitää luottaa vain saksalaisen myyjän sanaan?
Kerro lisää!
vaan tehtävänsä tuntevan välittäjän sanaan.
Myyjän sanaan en minäkään luottaisi.
Siis et kai minua, edellisen viestin kirjoittajaa tarkoita? Jos tarkoitat, niin sitten sulta puuttuu kyky ymmärtää huumoria.
Minähän nimenomaan sitä nauran ja nauroin että äijien mielestä ainoa oikea tapa On mennä itse paikan päälle (ja tehdä siis itse kaikki tyhmyydet).
Tunnen monta ihan luotettavaa välittäjää. Tunnen monta autolikkettä, joista saa ihan rehdin tuontipelin ihan vaivattomasti ja kaikilla kotimaisilla (helpoilla) kuluttajasuojilla.
Ja kaupasta saa uusia autoja Suomessakin.
Herjaa minä siis heitin. Näistä hemmetin Saksan autoista on tehty jotain ihme kapineita. Autoja ne vaan vaan ovat. Ihan tavallisia. Niin kuin suurin osa välittäjistäkin on ihan tavallisia välittäjiä.
Olettekko kuulleet Virtanen-nimisestä miehestä?`Sen isoisällä oli 50-luvun alussa autoliike Tampereella. Juilua teki. Oiskohan tää pojanpoika Virtanen samaa sukua aivan varmuudella. Varokaa sitä!
osta vaikka mersu merkkiliikkeestä
Kai otit vielä suihinkin, kun noin hyvin sinut on kaveri kesyttänyt.
Taitaa olla kaveri perinteinen kiero savolainen.
Matti on hommannut minulle kolme autoa. Kaikki on toiminut niinkuin pitääkin. Luotettava kauppakumppani jos vertaa moneen muuhun saksassa toimivaan suomalaiseen välittäjään.
TTQ
MATTI KUKKONEN SEN KUN JAKSAA MAINOSTAA ITSEÄÄN VUODEN VIIMEISENÄKIN PÄIVÄNÄ,MAINONTAMINENHAN ON KIELLETTY.aINAHAN NIITÄ UUSIA NIMIMERKKEJÄ VOI LAITTAA.oTAHAN SE JÄRKESI NYT KÄTEESI JA MIETI,KUINKA MONELLE OLET LUVANNUT HOITAA ASIAT KUNTOON VUODEN 2006 AIKANA,JA ET OLE NIIN TEHNYT,MINÄ OLEN YKSI HEISTÄ,JOLLE EI TULLUT KUIN KULUJA SINUSTA,PUHELINSOITTOJA,TAXEJA JA SINUN PALKKIOSI SIITÄ KUN KÄVIT KATSOMASSA AUTOA FIRMASSA MUNCHENISSÄ MINULLE,JOTA ET TODELLISUUDESSA OLLUT TEHNYTKÄÄN,TUTTAVANI SUOMESTA TARKISTI ASIAN LIIKKEESSTÄ.TERV.REIJO MÄKELÄINEN,14200 TURENKI
Tervetuloa katsomaan Ouluun näitä autoja ..
Lähetähän minulle osoitteesi siellä oulussa,niin kaverini raahesta käy katsomassa niitä autoja,älä ala selittelemään,että tarvitset sähköpostiosoitteeni,johon lähettäisit osoitteen,tai anna puhelinnumerosi,niin soitellaan.
Ei kuulu sinulta osoitetta oulusta,jossa autoja näkisi,matti kukkonen se tosiaan mainostaa taasen itseään,näinhän kirjoitti joku jo aiemmin.Paskaa voit puhua ja näköjään myös kirjoitat,olen samaa mieltä jonkun kirjoittajan kanssa,että tämä mainonta itsensä liikaa positiiviseksi tekemisestä on naurettavaa,kun näyttöjä on välinpitämättömyydestä asioiden hoitamisen suhteen,Matti Kukkonen,älä tee itseäsi naurunalaiseksi enempää
Herra Kukkonen.Eikö kantti riitä vastaamaan/antamaan osoitetta oulussa,että pääsisin katsomaan niitä autoja,olen odottanut yhteystietoja,mutta ei,paskaa jauhat ja luulottelet asioita,petettyjä meitä on paljon sinun lupaustesi takia.
Kyllä marraskuussa tehty hankintamatka onnistui Matin avustuksella ihan käsikirjoituksen mukaan. Hyvä palvelu ja lopputulos, vaikka projekti aloitettiin vain 3½ viikkoa ennen ennalta määritettyä hakumatkaa.
Joko kävi hyvä tuuri, tai sitten palvelu eri ihmisten kohdalla on erilaista. En tunnista Mattia tämän keskustelun perusteella samaksi henkilöksi kuin se, jonka kanssa kävin autokauppaa tekemässä.
mainos on valttia,vaikka se tässä osastolla onkin kielletty.En todellakaan ole ainoa,jolle on luvattu asiat hoitaa ja käydä sovittu auto katsomassa,mutta ei olekaan ehditty.Joten nämä asiat ovat kohdaltani tapahtuneet ¨ja sitå ei voi enää muuttaa matti kukkonenkaan,ei ainakaan tuolla ylläolevalla mainoksellaan