Kreikkalaiset olivat koettaneet tutkia olevaista omaehtoisesti äärimmäisetkin perusteet kyseenalaistaen.
uusi uskonnollinen asennoituminen tarkoitti oman arvostelukyvyn syrjään asettamista ja sen vaatimuksiin alisumista, ei kuitenkaan siten että kristilliset periaatteet olisivat vallinneet imisten ja kansojen välisissä suhteissa tai että ruhtinaat olisivat hallinneet alamaisiaan kristillisten periaatteien mukaan, vaan se mikä henkisessä elämässä katsottiin tärkeimmäksi oli läpikotaisinkristinuson värittämää
Kantin "puhtaan järjen kritiikki" ei kuitenkaan salli että varhaiskristillistä mytologiaa esitetään filosofian nimellä, eikä myöskään että muitta mutkitta puhutaan "sielusta" anmnettuna tosiasiana, hyvin tunnettuna sekä hyvää luottoa omaavana personana, tekemättä tiliä siitä kuinka tähän käsitteeseen on tultu ja mikä oikeus on käyttää sitä tieteellisesti.
Vähemmän totuuta tarjoavat systeemit jotka lähtevät intellektuaaliseasta havainnosta, eräänlaisesta ekstaasista tai selvännäköisyydestä. Jokainen siten saavutetu tieto täytyy hylätä subjektiivisena, ja niin muodoin problemaattisena. Vaikka sellaista todella olisikin, sitä ei voisi ilmoittaa, sillä vain normaalinen aivotieto on ilmoitettavissa, jos se on abstraktinen sanoin ja käsittein, jos havainnollinen, taideteoksin.
Tai kuten Wittgenstein ajatteli; kaikki todelisuutta koskeva tietomme on vain yksinkertaisten elementaarilauseiden, välitöntä kokemusta kuvaavien lauseiden totuusfunktioita, joka on loogisen empirismin omaksuma käsitys. Tämä vaikkaki on äärimmäistä konservatismia, että todellisksi yönnetään vain välittömät kokemukset Schopenhauerin ja Kantin, dialektisen materialismin opein, negeeraama dualismi, jota René Descartes edusti, vasta oli hyvin alkeellinen tai ainakin peristeinen ja konsrvatiivinen käsitys olioiden olemuksesta; Hänellä ei ollut edes selvää vastausta siihen kuinka sielu vaikuttaa ruumiiseen. Looginen empiristi voisi todeta, että ei ole mitään periaatteellisesti ratkaisematta ongelmia tai vastaamatomia kysymyksiä, kysymykset joita sellaisina on pidetty eivät ole oleet aitoja kysymyksiä, vaan mielettömiä sanayhdelmiä joilla tosin ulkonaiasesti on kysymyksen muoto koska ne näyttävät ulkonaisesti nodattavan totuttuja kieliopin sääntöjä, mutta koostuvat tyhjistä änteistä, silä ne loukkaavat niitä syvempiä loogise syntaksin ääntöjä jotka uusi analyysi oli paljastanut. Väärät arkitodellisuuden analogiat johtavat näennäisongelmiin. perimmäinen vika on väärä kielenkäyttö, kun se on paljastettu on kysymys selvinyt.
Descates`n käsiyksen mukaan, tämä ei kuitenkaan ollut hänen uraauurtava filosofin oivallukensa tehdessään kaiken filosofoimisen lähtökohdaksi subjektiivisen, joka on oma tajunta, päästessään tämän perustotuuden vaatimalle harkinnan tasolle, mutta kuten odottaa sopii, ei kukaan filosofi ole seppä syntyessään, aineen maailma oli periaatteessa koneen kaltainen.
Hänen mielestään eläimet, joilla ei ollut "sielua" olivat todellisia koneita, (koneeksi on minuakin kutsuttu, mutta muista syistä)Riittävän taitava kelloseppä voisi esim. rakentaa koneen, joka ei mitenkään eroaisi koirasta. Myös ihmisen hän käsitti ruumiillisen rakenteensa puolesta koneeksi. Senkin riittävän taitava kellosepä voisi rakentaa. Tämä kone ei kuitenkaan olisi täydellinen ihminen, koska siltä puuttuisi "sielu" ja sen mukana kaikki ominaisuudet, jotka sielun olemassaolo ihmiselle tuo. Vasta sielu jnka alkuperä on jumalallinen tekee ihmisen ihmiseksi.
Tässä lienee paikallaan muistuttaa mieliin Kantin että Schopenhaerin suuren taiteilijan I-lajinmetafysikalle tunnusomaiset käsitykset olioiden ja maailman olemuksesta, primäärinen on ilmentyvä, joka ei le mielletty eikä mieltävä vaan ilmenevistavaltaan täysin poikkeava, sitä kutsutaan olioksi sinänsä eli tahdoksi, mutta koska vain kaikkein slmiinpistävin ilmiö, ihmisen kyky ajatella rajoittumatta havainnollisiin mielteisiin, kykeni hämmästyttämään, pantiin aivoihin sielu olematta selvillä siitä, että myös kaikki muut luonnon perusvoimat epöäorgaanisessa luonnossa sekä elonvoima ovat yhtä salattuja sisämmältä olemukselta kuin tuo ensin mainittu tiedoitseville olennoille tunnusomainen kyky ajatella ja tuntea, jonka kuviteltiin johtuvan siitä että aivoissa oli sielu.
uusi uskonnollinen asennoituminen tarkoitti oman arvostelukyvyn syrjään asettamista ja sen vaatimuksiin alisumista, ei kuitenkaan siten että kristilliset periaatteet olisivat vallinneet imisten ja kansojen välisissä suhteissa tai että ruhtinaat olisivat hallinneet alamaisiaan kristillisten periaatteien mukaan, vaan se mikä henkisessä elämässä katsottiin tärkeimmäksi oli läpikotaisinkristinuson värittämää
Kantin "puhtaan järjen kritiikki" ei kuitenkaan salli että varhaiskristillistä mytologiaa esitetään filosofian nimellä, eikä myöskään että muitta mutkitta puhutaan "sielusta" anmnettuna tosiasiana, hyvin tunnettuna sekä hyvää luottoa omaavana personana, tekemättä tiliä siitä kuinka tähän käsitteeseen on tultu ja mikä oikeus on käyttää sitä tieteellisesti.
Vähemmän totuuta tarjoavat systeemit jotka lähtevät intellektuaaliseasta havainnosta, eräänlaisesta ekstaasista tai selvännäköisyydestä. Jokainen siten saavutetu tieto täytyy hylätä subjektiivisena, ja niin muodoin problemaattisena. Vaikka sellaista todella olisikin, sitä ei voisi ilmoittaa, sillä vain normaalinen aivotieto on ilmoitettavissa, jos se on abstraktinen sanoin ja käsittein, jos havainnollinen, taideteoksin.
Tai kuten Wittgenstein ajatteli; kaikki todelisuutta koskeva tietomme on vain yksinkertaisten elementaarilauseiden, välitöntä kokemusta kuvaavien lauseiden totuusfunktioita, joka on loogisen empirismin omaksuma käsitys. Tämä vaikkaki on äärimmäistä konservatismia, että todellisksi yönnetään vain välittömät kokemukset Schopenhauerin ja Kantin, dialektisen materialismin opein, negeeraama dualismi, jota René Descartes edusti, vasta oli hyvin alkeellinen tai ainakin peristeinen ja konsrvatiivinen käsitys olioiden olemuksesta; Hänellä ei ollut edes selvää vastausta siihen kuinka sielu vaikuttaa ruumiiseen. Looginen empiristi voisi todeta, että ei ole mitään periaatteellisesti ratkaisematta ongelmia tai vastaamatomia kysymyksiä, kysymykset joita sellaisina on pidetty eivät ole oleet aitoja kysymyksiä, vaan mielettömiä sanayhdelmiä joilla tosin ulkonaiasesti on kysymyksen muoto koska ne näyttävät ulkonaisesti nodattavan totuttuja kieliopin sääntöjä, mutta koostuvat tyhjistä änteistä, silä ne loukkaavat niitä syvempiä loogise syntaksin ääntöjä jotka uusi analyysi oli paljastanut. Väärät arkitodellisuuden analogiat johtavat näennäisongelmiin. perimmäinen vika on väärä kielenkäyttö, kun se on paljastettu on kysymys selvinyt.
Descates`n käsiyksen mukaan, tämä ei kuitenkaan ollut hänen uraauurtava filosofin oivallukensa tehdessään kaiken filosofoimisen lähtökohdaksi subjektiivisen, joka on oma tajunta, päästessään tämän perustotuuden vaatimalle harkinnan tasolle, mutta kuten odottaa sopii, ei kukaan filosofi ole seppä syntyessään, aineen maailma oli periaatteessa koneen kaltainen.
Hänen mielestään eläimet, joilla ei ollut "sielua" olivat todellisia koneita, (koneeksi on minuakin kutsuttu, mutta muista syistä)Riittävän taitava kelloseppä voisi esim. rakentaa koneen, joka ei mitenkään eroaisi koirasta. Myös ihmisen hän käsitti ruumiillisen rakenteensa puolesta koneeksi. Senkin riittävän taitava kellosepä voisi rakentaa. Tämä kone ei kuitenkaan olisi täydellinen ihminen, koska siltä puuttuisi "sielu" ja sen mukana kaikki ominaisuudet, jotka sielun olemassaolo ihmiselle tuo. Vasta sielu jnka alkuperä on jumalallinen tekee ihmisen ihmiseksi.
Tässä lienee paikallaan muistuttaa mieliin Kantin että Schopenhaerin suuren taiteilijan I-lajinmetafysikalle tunnusomaiset käsitykset olioiden ja maailman olemuksesta, primäärinen on ilmentyvä, joka ei le mielletty eikä mieltävä vaan ilmenevistavaltaan täysin poikkeava, sitä kutsutaan olioksi sinänsä eli tahdoksi, mutta koska vain kaikkein slmiinpistävin ilmiö, ihmisen kyky ajatella rajoittumatta havainnollisiin mielteisiin, kykeni hämmästyttämään, pantiin aivoihin sielu olematta selvillä siitä, että myös kaikki muut luonnon perusvoimat epöäorgaanisessa luonnossa sekä elonvoima ovat yhtä salattuja sisämmältä olemukselta kuin tuo ensin mainittu tiedoitseville olennoille tunnusomainen kyky ajatella ja tuntea, jonka kuviteltiin johtuvan siitä että aivoissa oli sielu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Unohdin mainita, että otteet edelliseen kirjoitukseen liittyen olivat pääosin Schopenhauerin Pessimistin elämänviisaus sekä Eurooppalaisen imisen maailmakatsomus-teoksista
onko vai ei,minusta ainakin tuntuu että on olemassa kun mietin joskus omaa siis itseäni niin kyllä olen tullut siihen tulokseen jotta olen vain käymässä ropassani ja kun roppani väsyy ja romuttuu tai muuten lakkaa toimimasta niin minä jatkan kulkuani jonnekkin, en tiedä mikä lopullinen paikka on ja en tarvitse sitä tietääkkään mutta uskon näin tapahtuvan,siksi en pelkää kuolemaa.mutta haluan olla tässä paikassa mahdollisimman kauan.
maaailman sielu "atman" elää ja voi hyvin.tutki sitä.(alitajunta)