Omituinen logiikka tällä Tuija Braxilla. Kun huono laki ei näytä toimivan niin kiristetään lakia. Ehkäpä poliisin into valvoa sitä kasvaa kun lakia kiristetään entisestään ja näin poliisin työ määrä kasvaa.
Seksinostolaki saa moitteita
19.12.2006 06:08
Poliisi ei ole vielä ottanut kiinni yhtään epäiltyä paritusseksin ostajaa. Opposition kritiikin mukaan seksinoston osittain kieltävä laki voi jopa vaikeuttaa ihmiskauppajuttujen tutkintaa.
Tuore seksinostolaki saa moitteita oppositiolta. Seksin osto parituksen ja ihmiskaupan uhreilta kiellettiin lokakuun alussa.
Poliisin tietoon ei ole toistaiseksi tullut yhtään tapausta, jossa ostaja olisi paljastettu ja rikoksesta olisi esitetty rangaistusvaatimus.
Eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajan Tuija Braxin mielestä ongelmana on se, että poliisi ei ole suunnannut voimavaroja tuoreen seksinostolain valvontaan.
- Jos meillä olisi toinen sisäministeri, tähän asiaan olisi jo puututtu, Brax sanoo.
"Laki vaikeuttaa paritusjuttujen tutkintaa"
Kokoomuksen kansanedustajan Petri Salon mukaan uusi laki toimii päinvastoin kuin on toivottu. Salon mukaan lain myötä seksin ostajia ei enää käytännössä voida kuulla todistajina paritus- ja ihmiskauppajutuissa, sillä he joutuisivat puhumaan itseään vastaan.
Salo sanoo Aamulehdessä, ettei hän ole lainkaan hämmästynyt siitä, ettei lakia ole sovellettu kertaakaan.
Myös kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen teilaa uuden lain toimimattomana. Räsäsen mukaan on hyvin vaikea näyttää, että ostaja olisi tiennyt myyjän olleen ihmiskaupan tai parituksen uhri.
Tuija Brax uskoo kuitenkin, että lain vaikutuksia voidaan arvioida vasta myöhemmin. Seksin ostokielto johtaa kyllä hänen mukaansa syytteisiin, kunhan poliisi saa kiinni paritusliigoja.
- Silloin näemme, tekeekö poliisi kaikkensa, jotta myös ostajat saadaan kiinni ja pitääkö näyttö heitä vastaan oikeudessa. Vasta sen jälkeen voimme arvioida, toimiiko nykyinen laki vai pitäisikö sitä tiukentaa, Brax sanoo

Vastaukset 1
Vanhimmat
...tekemistä varmaan, kuin jahdata prostituoituja ja hiippareita ja katsoa, kuka ostelee.
Mikäli prostituutio katsotaan ongelmaksi, on ainut looginen ratkaisu kieltää myyminenkin, jotta kaksinaismoralismi vältetään. Silloin olisi helppoa poimia huorat ja pukit pois kuleksimasta.
Eri asia sitten se, olisiko esim. poliisilla kapasiteettia asiaan. Tärkeämpiäkin rikoksia jää ratkaisematta. (Esim. rattijuoppouden kontrolliin pitäisi vaikkapa mielestäni ennemminkin lisätä resursseja - se on normaaleille kanssaihmisille paljon haitallisempaa kuin vapaaehtoinen prostituutio).
Ihmiskauppahan oli kiellettyä jo aiemminkin, toivon poliisin (edelleen?) satsaavan paritusrinkien paljasteluun ja uhrien auttamiseen.