Selittämättömät

voivat johtua hampaiden juuritulehduksista.

Minulla on fibrodiagnoosi ynnä muita diagnooseja epämääräisten kipujen ja väsymyksen takia. Nyt on löytynyt useampi tulehdus hampaista. Hampaat piti olla kunnossa. Hammaslääkäreissä olen käynyt säännöllisesti ja kuviakin on otettu. Hammaslääkäritkin on halunnut sysätä vaivat näiden muiden sairauksien piikkiin, vaikka tulehdukset on näkynyt jo vuosia kuvissa.

Eikö ole ihmeellistä tälläiset asiat Suomessa, missä pitäisi olla kehittynyt terveys- ja hammashuolto?

Paljon on ollut haittaa ja harmia. Elämä on ollut todella surkeaa jatkuvien kipujen ja väsyksen takia. Olen elänyt vain päivän kerrallaan ja yrittänyt pysyä siinä kiinni.

Apua olen hakenut kymmenistä paikoista. Älkää antako periksi ja luottakaa itseenne, jos tiedätte, että teitä ei ole hoidettu kunnolla.
6602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

""""vaikka tulehdukset on näkynyt jo vuosia kuvissa"""""

Siis eikö noita tulehduksia ole muka hoidettu.

Yks tuttava joutui hankkimaan tekohampaat, kun sillä kans tulehtui juuret (hoitovirhe) ja siltä jouduttiin poistaan ne mädäntyneet hampaat.

Ihmetteli aikansa, kun hengitys haisi ihan mädäntyneelle ja sitten älys vaihtaa hammaslääkäriä.

Mutta miten muka fibro ja hampaat liittyy yhteen?????

Eihän hammaslääkärille eikä kellekkään kannata sanoa, että on fibro, kun ei sellaista välttämättä ole.

Äänestä

Jos on ollut selittämättömiä kipuja, väsymystä ja muitakin oiraita niin herää kysymys, onko niitä amalgamilla paikattuja hampaita suussasi?

Äänestä
  • suussani paljonkin, mutta ei enää. Muutama paikka jäljellä, koska tämän hoidon aikana on lähtenyt kolme. Olen myös vaihdattanut vuosien aikana amalgaamipaikkoja pois. Nämä tulehdukset on ollut amalgaamipaikkojen alla.

    Fibrosta sen verran, että olen saanut fibrodiagnoosin, mutta moni lääkäri on sanonut, että ei ole tyypillisiä fibro-oireita. Se on vaan sellaisen diagnoosi, että sinne voi heittää mitä vaan. Näin on myös jotkus lääkärit sanoneet.

    Äänestä

  • on ollut kirjoitti:

    suussani paljonkin, mutta ei enää. Muutama paikka jäljellä, koska tämän hoidon aikana on lähtenyt kolme. Olen myös vaihdattanut vuosien aikana amalgaamipaikkoja pois. Nämä tulehdukset on ollut amalgaamipaikkojen alla.

    Fibrosta sen verran, että olen saanut fibrodiagnoosin, mutta moni lääkäri on sanonut, että ei ole tyypillisiä fibro-oireita. Se on vaan sellaisen diagnoosi, että sinne voi heittää mitä vaan. Näin on myös jotkus lääkärit sanoneet.

    http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2002/090402.html
    ja sen hoito pitkäaikaista. Oireiiluun ei vieläkään kiinnitetaä huomiota. Epämääräiset kivut sysätään "korvien väliin" . Pitkä prosessi ja vaatii sinnikkyyttää selvittää.Fibromyalgia http://www.poliklinikka.fi/?page=4925436&id=0504304
    http://terveyskeskus.net/forum/index.php?PHPSESSID=74be857d1ace40c2109e93f00a4a8e18&topic=31.msg663 http://194.252.88.113/tv2/ubb/Forum7/HTML/000079.html

    Äänestä

olisikohan kolmoishermosärkyä. Itse olen myöskin saanut diagnoosin fibrosta ja migreenistä ja kaiken kukkuraksi tuli vielä kurja kolmoishermosärky. Tässähän on kohta kävelevä lääkemainos! Itselläni kolmoishermosärky temppuilee 2.-3.alueilla ja on tosi kurja. Tuntuu, että hampaita viiltelee kovasti ja leukaperiä. Tutkittu on, vaan ei hampaissa löydy vikaa. Minkälaisia ne sinun oireesi on?

Äänestä

En tyrkytä kenellekää en etes pahimmalle vihamiehelleni, mutta käyppä reuma-aapisen sivuilla ja lue kohdasta Ehlers Danlosin Syndrooma (oireyhtymä). Minulla myös fibro, raynaldsin oireyhtymä, EDS 3:n ym. helkkarinmoisia kipua tuottavia juttuja. Olen koko ikäni kärsinnyt jonkin asteisia kipuja, mutta on vain joutunnut hyväksymään ne ja tulemaan itsensä kanssa toimeen! =O) Ei se todellakaan ole aina helppoa!
Itselleni tuo EDS diagnoosi on tullut hiljattain ja tähän sairauteen kuuluu joillekin, että kipulääkkeet eivät tehoa ja eivät myöskään puudutteet! Olen yksi sellainen! Lue artikkeli jos vaikka löytäisit jotain tuttua
Tämä on erittäin harvinainen reumasairaus!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kivut kirjoitti:

voivat johtua hampaiden juuritulehduksista.

Minulla on fibrodiagnoosi ynnä muita diagnooseja epämääräisten kipujen ja väsymyksen takia. Nyt on löytynyt useampi tulehdus hampaista. Hampaat piti olla kunnossa. Hammaslääkäreissä olen käynyt säännöllisesti ja kuviakin on otettu. Hammaslääkäritkin on halunnut sysätä vaivat näiden muiden sairauksien piikkiin, vaikka tulehdukset on näkynyt jo vuosia kuvissa.

Eikö ole ihmeellistä tälläiset asiat Suomessa, missä pitäisi olla kehittynyt terveys- ja hammashuolto?

Paljon on ollut haittaa ja harmia. Elämä on ollut todella surkeaa jatkuvien kipujen ja väsyksen takia. Olen elänyt vain päivän kerrallaan ja yrittänyt pysyä siinä kiinni.

Apua olen hakenut kymmenistä paikoista. Älkää antako periksi ja luottakaa itseenne, jos tiedätte, että teitä ei ole hoidettu kunnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu