Adventtikirkko - Adventismi
Laajasti ymmärrettynä adventismin historialliset juuret ulottuvat Uuden testamentin ajan apostoliseen seurakuntaan, jolle Kristuksen pikaisen takaisin tulon odotus oli luonteenomaista.
Euroopassa keskiajalta peräisin ollut uskontopakko johti tuhansien protestanttisten pyhiinvaeltajien siirtymiseen Euroopasta Uuteen maailmaan, Pohjois-Amerikkaan. Amerikan Yhdysvaltain perustuslaki 1776 takasi kaikille uskonnonvapauden ja loi samalla edellytykset adventtiherätyksen kasvulle ja leviämiselle. Suomen herännäisyyden suuri vuosikymmen, 1840-luku, oli myös adventtiherätyksen lopullisen esiin murtumisen aikaa Yhdysvalloissa.
ADVENTISMIN SYNTY
Baptistisaarnaaja William Miller luki ahkerasti Raamattua ja tuli vakuuttuneeksi siitä, että Kristuksen takaisintulo oli aivan lähellä. Vuonna 1831 hän esitti ensimmäisen kerran näkemyksiään asiasta sekä ennustamansa päivämäärän. Kristuksen piti saapua 22.10.1844. Odotetun ajan mentyä ohi liike hajaantui ryhmiksi, joista muutamat järjestäytyivät omiksi yhteisöikseen toisten kuivuessa olemattomiin. Jotkut yrittivät edelleen korjailla Millerin laskelmia ja ennustaa uutta päivää.
Nykyisin adventismilla tarkoitetaan yleensä seitsemännen päivän adventistien yhteisöä, jonka juuret ovat edellä mainitussa milleriläisessä liikkeessä, mutta joka opillisesti poikkeaa siitä huomattavasti. Tätä adventismia Suomessa edustaa Suomen Adventtikirkko.
17-vuotias tyttö Ellen G. White sai ensimmäisen näkynsä joulukuussa 1844, jossa hän sai vahvistuksen, että Jumala oli edelleen johtamassa adventtiliikettä. Hän sai n. 2000 näkyä ja profeetallista unta 70 vuotta kestäneen toimintansa aikana. Hänen kauttaan saatujen sanomien nähtiin olevan profetian hengen hedelmää ja ilmausta profetian lahjan vaikutuksesta seurakunnassa ja ne vaikuttivat ratkaisevalla tavalla uuden liikkeen kehitykseen.
Eurooppan ensimmäinen adventistityöntekijä tuli 1874 Sveitsiin, josta liike levisi muualle Eurooppaan (esim. Ruotsiin 1880, jonka kautta Suomeen).
ADVENTISMIN HISTORIA SUOMESSA
1892 (21.7) varsinainen sananjulistustyö alkoi Suomessa, kun Helsinkiin saapui Ruotsista sikäläisen adventtikirkon esimies Olof Johnsson.
1894 ensimmäinen adventtiseurakunta perustettiin Helsinkiin. Työtä tehtiin ruotsin kielellä vuoteen 1907 asti, jolloin työntekijöihin liittyi kaksi suomenkielistä sananjulistajaa.
1918 lähetyskoulu "Kotipirtti" aloitti toimintansa Hämeenlinnassa.
1920 seurakunnat rekisteröityivät Suomen Seitsemännen Päivän Adventistien Filantrooppinen Yhdistys ry -nimisenä yhdistyksenä.
Uskonnonvapauslain tultua voimaan 1923 keskusteltiin rekisteröidyn adventtiyhdyskunnan perustamisesta.
1932 Toivonlinnan lähetyskoulu aloitti toimintansa Piikkiössä (Turussa) (sisältää nykyisin yläasteen ja lukion).
1943 yhdyskunta rekisteröitiin 12.6. Suomen Adventtikirkko -nimisenä uskonnollisena yhdyskuntana.
1955 suomenkieliset piirikunnat (Itäinen ja Läntinen) muodostivat itsenäisen unionin adventtikirkon kansainvälisessä organisaatiossa (aikaisemmin Ruotsin piirikuntien kanssa yhteinen Itä-pohjolan unioni).
1963 aloitti oma kirjapaino toimintansa. Se sijaitsee Tampereella samoin kuin Suomen adventtikirkon ja adventtikirkon suomalaisen piirikunnan toimistot.
ADVENTISMIN KOROSTUKSET
Jeesuksen toisen tulemisen läheisyys on keskeinen korostus adventisteille. He eivät kuitenkaan pyri ennustamaan sitä sen ajankohtaa. Tapahtuman aikaa ei ole ilmoitettu, eikä uskovien tarvitse sitä tietääkään, vaan heitä kehotetaan olemaan aina valmiina.
Terveelliset elämäntavat ovat tärkeitä. Ruumis on Pyhän Hengen temppeli, joten sitä tulee hoitaa järkevästi. Riittävä liikunta ja lepo tulee muistaa, kuten myös terveellinen ruokavalio ja myönteinen elämänasenne. Adventistit ovatkin keskimäärin terveempiä kuin ympäristöjensä ihmiset.
Upotuskaste (uskovien/aikuisten kaste) on käytössä. Sen edellytys on kastettavan antama vakuutus uskostaan ja synnistä kääntyminen.
Adventistit pyhittävät viikon seitsemännen päivän, sapatin, eli lauantain.
"Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään".
1. Moos. 2:3
Sapattina vietetään ehtoollista. Ennen ehtoollisen nauttimista sisaret pesevät toistensa jalat ja veljet toistensa. Ehtoollispalvelus on avoin kaikille kristityille.
Raamattu on kristillisen opin ainut ohje, mutta Whiten kirjoittamia profetioita pidetään erittäin tärkeänä, mutta ei silti Raamatun veroisena. Kristuksen sovituskuolemaa ristillä pidetään pelastuksen ainoana perustana.
ADVENTISMIN SUHDE MUIHIN KRISTITTYIHIN
Adventistit uskovat Jumalalla olevan vilpittömiä lapsia kaikkien uskonsuuntien keskuudessa. Ihmisen pelastuksen ratkaisee sydämen suhde Vapahtajaan, ei mikään ulkonaisen kirkon tai järjestön jäsenyys.
Adventtikirkko ei ole Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) eikä minkään kansallisen ekumeenisen neuvoston jäseniä, vaikka se onkin osallistunut tarkkailijana niiden kokouksiin. Suomen adventtikirkko on Suomen vapaiden kristittyjen neuvoston (SVKN) jäsen ja tarkkailija Suomen ekumeenisessa neuvostossa.
Suomessa kastettuja jäseniä on n. 5 600 ja koko maailmassa vajaa 15 miljoonaa. Yhteensä kaikkiin maailman adventistiseurakuntiin liittyy reilu 2 000 henkeä päivittäin.
Laajasti ymmärrettynä adventismin historialliset juuret ulottuvat Uuden testamentin ajan apostoliseen seurakuntaan, jolle Kristuksen pikaisen takaisin tulon odotus oli luonteenomaista.
Euroopassa keskiajalta peräisin ollut uskontopakko johti tuhansien protestanttisten pyhiinvaeltajien siirtymiseen Euroopasta Uuteen maailmaan, Pohjois-Amerikkaan. Amerikan Yhdysvaltain perustuslaki 1776 takasi kaikille uskonnonvapauden ja loi samalla edellytykset adventtiherätyksen kasvulle ja leviämiselle. Suomen herännäisyyden suuri vuosikymmen, 1840-luku, oli myös adventtiherätyksen lopullisen esiin murtumisen aikaa Yhdysvalloissa.
ADVENTISMIN SYNTY
Baptistisaarnaaja William Miller luki ahkerasti Raamattua ja tuli vakuuttuneeksi siitä, että Kristuksen takaisintulo oli aivan lähellä. Vuonna 1831 hän esitti ensimmäisen kerran näkemyksiään asiasta sekä ennustamansa päivämäärän. Kristuksen piti saapua 22.10.1844. Odotetun ajan mentyä ohi liike hajaantui ryhmiksi, joista muutamat järjestäytyivät omiksi yhteisöikseen toisten kuivuessa olemattomiin. Jotkut yrittivät edelleen korjailla Millerin laskelmia ja ennustaa uutta päivää.
Nykyisin adventismilla tarkoitetaan yleensä seitsemännen päivän adventistien yhteisöä, jonka juuret ovat edellä mainitussa milleriläisessä liikkeessä, mutta joka opillisesti poikkeaa siitä huomattavasti. Tätä adventismia Suomessa edustaa Suomen Adventtikirkko.
17-vuotias tyttö Ellen G. White sai ensimmäisen näkynsä joulukuussa 1844, jossa hän sai vahvistuksen, että Jumala oli edelleen johtamassa adventtiliikettä. Hän sai n. 2000 näkyä ja profeetallista unta 70 vuotta kestäneen toimintansa aikana. Hänen kauttaan saatujen sanomien nähtiin olevan profetian hengen hedelmää ja ilmausta profetian lahjan vaikutuksesta seurakunnassa ja ne vaikuttivat ratkaisevalla tavalla uuden liikkeen kehitykseen.
Eurooppan ensimmäinen adventistityöntekijä tuli 1874 Sveitsiin, josta liike levisi muualle Eurooppaan (esim. Ruotsiin 1880, jonka kautta Suomeen).
ADVENTISMIN HISTORIA SUOMESSA
1892 (21.7) varsinainen sananjulistustyö alkoi Suomessa, kun Helsinkiin saapui Ruotsista sikäläisen adventtikirkon esimies Olof Johnsson.
1894 ensimmäinen adventtiseurakunta perustettiin Helsinkiin. Työtä tehtiin ruotsin kielellä vuoteen 1907 asti, jolloin työntekijöihin liittyi kaksi suomenkielistä sananjulistajaa.
1918 lähetyskoulu "Kotipirtti" aloitti toimintansa Hämeenlinnassa.
1920 seurakunnat rekisteröityivät Suomen Seitsemännen Päivän Adventistien Filantrooppinen Yhdistys ry -nimisenä yhdistyksenä.
Uskonnonvapauslain tultua voimaan 1923 keskusteltiin rekisteröidyn adventtiyhdyskunnan perustamisesta.
1932 Toivonlinnan lähetyskoulu aloitti toimintansa Piikkiössä (Turussa) (sisältää nykyisin yläasteen ja lukion).
1943 yhdyskunta rekisteröitiin 12.6. Suomen Adventtikirkko -nimisenä uskonnollisena yhdyskuntana.
1955 suomenkieliset piirikunnat (Itäinen ja Läntinen) muodostivat itsenäisen unionin adventtikirkon kansainvälisessä organisaatiossa (aikaisemmin Ruotsin piirikuntien kanssa yhteinen Itä-pohjolan unioni).
1963 aloitti oma kirjapaino toimintansa. Se sijaitsee Tampereella samoin kuin Suomen adventtikirkon ja adventtikirkon suomalaisen piirikunnan toimistot.
ADVENTISMIN KOROSTUKSET
Jeesuksen toisen tulemisen läheisyys on keskeinen korostus adventisteille. He eivät kuitenkaan pyri ennustamaan sitä sen ajankohtaa. Tapahtuman aikaa ei ole ilmoitettu, eikä uskovien tarvitse sitä tietääkään, vaan heitä kehotetaan olemaan aina valmiina.
Terveelliset elämäntavat ovat tärkeitä. Ruumis on Pyhän Hengen temppeli, joten sitä tulee hoitaa järkevästi. Riittävä liikunta ja lepo tulee muistaa, kuten myös terveellinen ruokavalio ja myönteinen elämänasenne. Adventistit ovatkin keskimäärin terveempiä kuin ympäristöjensä ihmiset.
Upotuskaste (uskovien/aikuisten kaste) on käytössä. Sen edellytys on kastettavan antama vakuutus uskostaan ja synnistä kääntyminen.
Adventistit pyhittävät viikon seitsemännen päivän, sapatin, eli lauantain.
"Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään".
1. Moos. 2:3
Sapattina vietetään ehtoollista. Ennen ehtoollisen nauttimista sisaret pesevät toistensa jalat ja veljet toistensa. Ehtoollispalvelus on avoin kaikille kristityille.
Raamattu on kristillisen opin ainut ohje, mutta Whiten kirjoittamia profetioita pidetään erittäin tärkeänä, mutta ei silti Raamatun veroisena. Kristuksen sovituskuolemaa ristillä pidetään pelastuksen ainoana perustana.
ADVENTISMIN SUHDE MUIHIN KRISTITTYIHIN
Adventistit uskovat Jumalalla olevan vilpittömiä lapsia kaikkien uskonsuuntien keskuudessa. Ihmisen pelastuksen ratkaisee sydämen suhde Vapahtajaan, ei mikään ulkonaisen kirkon tai järjestön jäsenyys.
Adventtikirkko ei ole Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) eikä minkään kansallisen ekumeenisen neuvoston jäseniä, vaikka se onkin osallistunut tarkkailijana niiden kokouksiin. Suomen adventtikirkko on Suomen vapaiden kristittyjen neuvoston (SVKN) jäsen ja tarkkailija Suomen ekumeenisessa neuvostossa.
Suomessa kastettuja jäseniä on n. 5 600 ja koko maailmassa vajaa 15 miljoonaa. Yhteensä kaikkiin maailman adventistiseurakuntiin liittyy reilu 2 000 henkeä päivittäin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ulkopuolinen voi tarkastella asioita objektiivisesti. Siksi luotan enemmän "Saarnavaariin".
ei ollut objektiivinen. Hän oli kiihkomielinen adventistien vastustaja. Hänellä oli oma agenda.
Hän ruoti myös muita harhaoppeja, kuten jehovalaisia ja mormoneja.
The evil Nimrod vs. the righteous Abraham
The Bible does not mention any meeting between Nimrod and Abraham. In fact, there is a gap of seven generations between them, Nimrod being Noah's great grandson while Abraham was ten generations removed from Noah (Genesis 10,11). Nevertheless, later Jewish tradition brings the two of them together in a cataclysmic collision, a potent symbol of the cosmic confrontation between Good and Evil and specifically of Monotheism against Paganism and Idolatry.
This tradition is first attested in the writings of Pseudo-Philo (van der Toorn and van der Horst 1990, p. 19), continues in the Talmud, goes through later rabbinical writings in the Middle Ages (see [1] and is still being added to by contemporary rabbis. Searching through the Hebrew version of Google for "Nimrod" "Abraham" (Hebrew: נמרוד אברהם אבינו) would reveal dozens of religious treatises and tracts by Israeli rabbis, elaborating on the Abraham- Nimrod confrontation and citing it in numerous contexts.
The same confrontation is also found extensively in the Islamic tradition, portraying the confrontation between Nimrod, the arch-rebel against Allah's authority, and the Prophet Ibrahim (Arabic version of "Abraham"), honoured in Islam as "God's Friend". If anything, the Islamic tradition takes an even dimmer view of Nimrod than the Jewish one. While some Jewish sources have him repenting in the end of the tale, the Muslim ones usually depict him as obdurate to the bitter end, however many times his plots were defeated.
In some versions - as in Josephus - Nimrod is a man who sets his will against that of God. In others, he proclaims himself a god and is worshipped as such by his subjects, sometimes with his consort Semiramis worshipped as a goddess at his side. (see also Ninus)
A portent in the stars tells Nimrod and his astrologers of the impending birth of Abraham, who would put an end to idolatry. Nimrod therefore orders the killing of all newborn babies. However, Abraham's mother escapes into the fields and gives birth secretly (in some accounts, the baby Abraham is placed in a manger).
Abraham grows up and already at a young age he recognizes God and starts worshipping Him. He confronts Nimrod and tells him to his face to cease his idolatry, whereupon Nimrod orders him burned at the stake. In some versions, Nimrod has his subjects gather wood for four whole years, so as to burn Abraham in the biggest bonfire the world had seen (a story possibly inspired or confused with Nimrod's building of the Tower). Yet when the fire is lighted, Abraham walks out unscathed.
In some versions, Nimrod then challenges Abraham to battle. When Nimrod appears at the head of enormous armies, Abraham produces an army of gnats which destroys Nimrod's army. Some accounts have a gnat or mosquito enter Nimrod's brain and drive him out of his mind (a divine retribution which Jewish tradition also assigned to the Roman Emperor Titus, destroyer of the Temple in Jerusalem).
In some versions, Nimrod repents and accepts God, offering numerous sacrifices that God rejects (as with Cain). Other versions have Nimrod give to Abraham, as a reconciliatory gift, the slave Eliezer, whom some accounts describe as Nimrod's own son. (The Bible tells a lot about Eliezer, though not making any connection between him and Nimrod. He was Abraham's majordomo, entrusted with the most sensitive missions such as fetching a bride for Abraham's son, and entered Jewish tradition as the archetype of a loyal servant.)
Still, other versions have Nimrod persisting in his rebellion against God, or resuming it. Indeed, Abraham's crucial act of leaving Mesopotamia and settling in Canaan, which effectively sets the stage for the rest of the Bible, is sometimes interpreted as an escape from Nimrod's revenge. Some accounts place the building of the Tower many generations before Abraham's birth (as in the Bible, also Jubilees). In others, it is a later rebellion after Nimrod failed in his confrontation with Abraham, and in still other versions, Nimrod does not give up after the Tower fails, but goes on to try storming Heaven in person, in a chariot driven by birds.
The story attributes to Abraham elements from the story of Moses's birth (the cruel king killing innocent babies, with the midwives ordered to kill them) and from the careers of Shadrach, Meshach, and Abednego who emerged unscathed from the fire. Nimrod is thus made to conflate the role and attributes of two archetypal cruel and persecuting kings - Nebuchadnezzar and Pharaoh. Some Jewish traditions also identified him with Cyrus whose birth according to Herodotus was accompanied by portents which made his grandfather try to kill him.
Whether or not conceived as having ultimately repented, Nimrod remained in Jewish and Islamic tradition an emblematic evil person, an archetype of an idolater and a tyrannical king. In rabbinical writings up to the present, he is almost invariably referred to as "Nimrod the Evil"(Hebrew: נמרוד הרשע), and to Muslims he is "Nimrod al-Jabbar" (The Tyrant or Thug).
The story of Abraham's confrontation with Nimrod did not remain within the confines of learned writings and religious treatises, but also conspicuously influenced popular culture. A notable example is "Quando el Rey Nimrod" ("When King Nimrod"), one of the most well-known of the folksongs in Ladino, (Judeo-Spanish), apparently written during the reign of King Alfonso X of Castile.
Beginning with the words: "When King Nimrod went out to the fields/ Looked at the heavens and at the stars/He saw a holy light in the Jewish quarter/A sign that Abraham, our father, was about to be born", the song gives a poetical account of the persecutions perpetrated by the cruel Nimrod and the miraculous birth and deeds of the saviour Abraham. (Full original text and an English translation appear in the Ladino page; see
Teol.tri Uuras Saarnivaara kuvaa hyvin adventismin syntyä kirjansa ADVENTISMI RAAMATUN JA HISTORIAN VALOSSA esipuheessa (Herätysseuran kirjapaino Suolahti 1972):
"Amerikkalainen maanviljelijä William Miller (1782-1849) tuli 1800-luvun alkupuolella Raamattua tutkiessaan siihen käsitykseen, että Kristuksen toinen tuleminen ja seurakunnan ylöstempaaminen tapahtuisi 1843-1844. Tätä koskevissa laskelmissaan hän otti lähtökohdakseen Dan. 8:14 olevat sanat: ’Kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö puhdistetaan.’ Hänen käyttämänsä engl. Raamatussa sanat olivat näin. Suom. Raamatussa tässä on: ’Asetetaan jälleen oikeuteensa.’ Miller ymmärsi tässä mainitut 2300 iltaa ja aamua näin moneksi vuodeksi. Hän selitti niiden alkaneen v. 457 eKr., jolloin Esra sai valtuudet järjestää Jerusalemin pyhäkön ja seurakunnan asiat. Tästä ajankohdasta 2300 vuotta eteenpäin vei aikaan 1843-44. Miller odotti Kristuksen tulevan silloin maan päälle puhdistamaan seurakunnan (kirkon) pyhäkköä ja saattamaan sen yleismaailmalliseksi tuhatvuotisessa valtakunnassa.
Milleriin ja häneen liittyneiden suullinen ja kirjallinen julistus sai aikaan suuren kansanliikkeen. Kun Kristus ei tullutkaan odotettuna aikana, Hiram Edson –nimiselle Millerin ystävälle juolahti mieleen (hän itse piti sitä Jumalan ilmoituksena), että odotuksessa oli tapahtunut erehdys: pyhäkkö olikin taivaassa eikä maan päällä. Kristus meni laskettuna aikana 22.10.1844 taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimpään suorittamaan siellä ’tutkivaa tuomiota’, jossa hän määrää kunkin kohtalon ja palkan, ja tulee tämän työnsä suoritettuaan toisen kerran maan päälle panemaan tuomion täytäntöön ja antamaan omilleen taivaassa sen kirkkauden, mikä kullekin kuuluu.
Pian tämän jälkeen ent. merikapteeni Joseph Bates julkaisi pari kirjaa, joissa hän selitti, että Ilm. 14:9-12 ennustetut kolmen enkelin julistukset olivat alkaneet toteutua. Niistä ensimmäinen, ’peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut’, oli alkanut täyttyä milleriläisessä liikkeessä. Siinä oli alkanut toteutua myös toisen enkelin julistus ’suuren Babylonin kukistumisesta’ ja käskystä lähteä siitä ulos. Kolmannen enkelin julistus sisälsi Batesin mukaan sapattikäskyn. Se on Ilm. 7. luvussa mainittu elävän Jumalan sinetti, joka erottaa Hänelle uskollisen kansan niistä, jotka eivät ole Hänen todellista kansaansa.
Pastori James White ja hänen puolisonsa Ellen G. White (1827-1917) omaksuivat nämä Edsonin ja Batesin tulkinnat. Ellen G. White sai niille tukea ’profetioiden’ ja ’ilmestysten’ kautta, joiden hän uskoi olevan Jumalalta, ja hänestä tuli liikkeen huomattavin johtaja. Se otti itselleen v. 1860 Battle Creekissä, Michiganissa, pitämässään kokouksessa nimen ’Seitsemännen päivän adventistit’. Ellen G. Whiten mukaan tämä nimi on ’jatkuva syyte protestanttiselle maailmalle; se julistaa erotusta toisaalta Jumalan palvelijain ja toisaalta pedon palvelijain ja sen merkin ottavien (=sunnuntain viettäjien) välillä. Kirkkokunnaksi seitsemännen päivän adventismi järjestäytyi v. 1863."