GH vastuuseen?

GreyHen Oy:tä ei mielestäni voi syyttää tästä nykyisestä härdellistä. Kysymyksessä on yksityinen osakeyhtiö joka ei ole osa valtion koneistoa. Ko. yhtiöllä ei ole mitään virkamiesvastuuta. GreyHeniä voi verrata 0700 -alkuiseen viihdenumeroon jossa "selvännäkijä" antaa ennustuksen. GH, kuten "selvännäkijäkin", voi antaa aivan minkälaisen ennustuksen haluaa ja vaikka kaikille palvelun käyttäjille erilaisen perustuen satunnaislukugeneraattoriin tai salaiseen kaavaan tai "pärstäkertoimeen".

Sylttytehdas lötyy tullista jossa on tehty päätös GreyHenin käyttämisestä. Mielestäni tärkeitä kysymyksiä ovat mm. kaksi seuraavaa: Miten on mahdollista että tulli on suostunut siihen että ei saa GH:lta tietoa miten arvo on määritelty ja silti päättänyt käyttää kyseistä palvelua. Kyseessä on ollut julkinen hanke joka olisi tullut kilpailuttaa, miksi näin ei tehty? Suomessa ainoa laillinen monopoli on ALKO. Tulli on kuitenkin asettanut GH:n monopolin asemaan.

Tähän saumaan tarvitaan nyt kaksi asiaa - ensinnäkin autoveron poisto jotta tämä kaikkien tahojen resursseja kuluttava autoveropelleily loppuu ja pari varoittavaa esimerkkiä (virkarikossyytettä) niin että virkamiehet jatkossakin muistavat miten käy kun alkaa sooloilemaan ja kyykyttämään kansalaisia.

Toivon että eduskunnalla on "munaa" toteuttaa autoveron poisto kertarysäyksellä (kuten Ruotsissa tehtiin) ja siten lopettaa kaikki spekulaatiot ja markkina-arvoilla pelailut niin että huhtikuun jälkeen tämän palstan nimeksi voi muuttaa pelkästään "Vakuutukset" nykyisen "Autoverot ja vakuutukset" sijaan.
1284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lehtiteitojen mukaan Suomessa ei ole korruptiota??
GH-tapaus haisee syvälle.
Tulli saisi ilmaiseksi myyntihintatietouden
katsomalla nettiauton myynti tilastosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HarmaaHanhi kirjoitti:

GreyHen Oy:tä ei mielestäni voi syyttää tästä nykyisestä härdellistä. Kysymyksessä on yksityinen osakeyhtiö joka ei ole osa valtion koneistoa. Ko. yhtiöllä ei ole mitään virkamiesvastuuta. GreyHeniä voi verrata 0700 -alkuiseen viihdenumeroon jossa "selvännäkijä" antaa ennustuksen. GH, kuten "selvännäkijäkin", voi antaa aivan minkälaisen ennustuksen haluaa ja vaikka kaikille palvelun käyttäjille erilaisen perustuen satunnaislukugeneraattoriin tai salaiseen kaavaan tai "pärstäkertoimeen".

Sylttytehdas lötyy tullista jossa on tehty päätös GreyHenin käyttämisestä. Mielestäni tärkeitä kysymyksiä ovat mm. kaksi seuraavaa: Miten on mahdollista että tulli on suostunut siihen että ei saa GH:lta tietoa miten arvo on määritelty ja silti päättänyt käyttää kyseistä palvelua. Kyseessä on ollut julkinen hanke joka olisi tullut kilpailuttaa, miksi näin ei tehty? Suomessa ainoa laillinen monopoli on ALKO. Tulli on kuitenkin asettanut GH:n monopolin asemaan.

Tähän saumaan tarvitaan nyt kaksi asiaa - ensinnäkin autoveron poisto jotta tämä kaikkien tahojen resursseja kuluttava autoveropelleily loppuu ja pari varoittavaa esimerkkiä (virkarikossyytettä) niin että virkamiehet jatkossakin muistavat miten käy kun alkaa sooloilemaan ja kyykyttämään kansalaisia.

Toivon että eduskunnalla on "munaa" toteuttaa autoveron poisto kertarysäyksellä (kuten Ruotsissa tehtiin) ja siten lopettaa kaikki spekulaatiot ja markkina-arvoilla pelailut niin että huhtikuun jälkeen tämän palstan nimeksi voi muuttaa pelkästään "Vakuutukset" nykyisen "Autoverot ja vakuutukset" sijaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu