leuan liikkeet

Multa on oiottu yhtä hammmasta ja purentani muuttui "keskemmäksi" ja hyvin erilaiseksi. Mietityttää kun nyt aukaisen suun kasvot ollessa eteenpäin niin pääni liikkuu paljon samalla taaksepäin ilmeisesti koska alaleukani osuu hyvin äkkiä alas leukaan.Eli jos vaikka puhun niin pääni menee samallavähän taaksepäin. En voi tuolle liikkeelle mitään.Pää painautuu taaksepäin erityisesti kun suu alkaa olla enemmänkuin 3 cm auki. Ongelmana on ku suussani oli "normaalitilanne" viimeksi kaksi vuotta sitten eli en voi muistaa menikö pääni enne n näin taaksepäin suuta aukastaessa. Leukani on ilmeisesti vähän lähempänä kaulaani nyt kuin aikaisemmin ennekuin purentaani tuli ongelmia.Hieman oudolta tämä tuntuu.Kun en voi edes pitää päätä paikollaan aukastaesssani suuta.
1202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hei vaan

kokeilin tässä itsekseni näitä sun juttuja samalla kun luin, luulen että ymmärrän.
Kokeilitko siten että pidät kädellä tai molemmilla päätä paikallaan, ja sitten vain yrität niinku pudottaa alaleuan auki.

Voit kokeilla erilaisia konsteja löytää noita liikeratoja ja mikä osa milloinkin liikkuu. Vaikka seiso niin että pää ja selkä ovat seinää vasten.

Tietty oikomisen myötä purenta muuttuu, ja sen myötä kasvojen lihaksetkin voi tulla tosi kipsiin ja kipeeksi, vaikkei sitä siis huomaa kun se tulee niin pikkuhiljaa. Hieroskele niitä!
Luulen että on tärkeetä että leuoissa ei tule mitään sivusuuntaista liikettä, siis sivulta toiselle... sun oiko-lekuri tietäis vastaukset kaikkiin kysymyksiin, kysy ens kerralla ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysynpähän vain kirjoitti:

Multa on oiottu yhtä hammmasta ja purentani muuttui "keskemmäksi" ja hyvin erilaiseksi. Mietityttää kun nyt aukaisen suun kasvot ollessa eteenpäin niin pääni liikkuu paljon samalla taaksepäin ilmeisesti koska alaleukani osuu hyvin äkkiä alas leukaan.Eli jos vaikka puhun niin pääni menee samallavähän taaksepäin. En voi tuolle liikkeelle mitään.Pää painautuu taaksepäin erityisesti kun suu alkaa olla enemmänkuin 3 cm auki. Ongelmana on ku suussani oli "normaalitilanne" viimeksi kaksi vuotta sitten eli en voi muistaa menikö pääni enne n näin taaksepäin suuta aukastaessa. Leukani on ilmeisesti vähän lähempänä kaulaani nyt kuin aikaisemmin ennekuin purentaani tuli ongelmia.Hieman oudolta tämä tuntuu.Kun en voi edes pitää päätä paikollaan aukastaesssani suuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu