mitä sanottiin

kun en tuota englanninmurretta oikein hyvin taida, niin olen paljolti suomenkielisten uutisten varassa.

Sieelä kerrottiin toki tuo EY-tuomioistuimeen haastaminen, koska täällä verotetaan ulkomailta tuotuja autoja enemmän kuin kotimaasta ostettuja vastaavia.

Eli ei siinä sanottu, että esim autovero poistuisi Suomesta. Ei.

Kysymys on lähinnä alv:sta, joka lasketaan MYÖS autoveron rasittamamasta hinnasta - siis veroa verosta ja se on kiellettyä.

Se elv toki saattaa poistua käytöstä, mutta ei siis autovero eikä alv.

Kyllä käytettyjen autojen hinnat saattaa hiukan pudota tuontiautojen verorasituksen pienen pudotuksen vuoksi, mutta ei kantsi odottaa liikoja. Ei niidenkään hinta eurooppalaiselle tasolle putoo.
4763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nyt on selvä, että autoveroon tulee jotain muutoksia. Enää ei kannata ostaa autoa ennenkuin muutokset ovat selvillä. Tämä aiheuttaa autokaupan hyytymisen, mikä ei ole autoliikkeille eikä valtion verotuloille oikein hyvä asia. Autokaupan piristäminen edellyttää pikaisesti niin suuria autoveron muutoksia, että potentiaaliset ostajat eivät enää pelkää joutuvansa yllättävän lakimuutoksen uhriksi heti autonoston jälkeen.

Että sieltä se autoveron muutos, ei suoranaisesti mistään EY-tuomioistuimen prosessista.

Äänestä
  • EU ei hyväksy elviä alviksi. No sen Suomi siis joutuu korjaamaan. Muutos ei kylläkään oo kovin dramaattinen. Nimittäin nyt ~25 000 € maksava uusi auto maksaisi korjauksen jälkeen ~24 000 €, mikäli tuontihinta pysyy ennallaan.

    Tuontiautojen veronmääräytymisen muodostuminen tai laskenta on sitt taas toinen juttu.
    Se saattaa muuttua parhaassa tapauksessa jopa todellisesta tai ainakin lähemmäks todellista kauppahinnasta muodostuvaksi, jotta jokaista yksilöä koskeva syrjinnän kieltovaatimus toteutuisi.

    Mutta autoveroa ja alvia sekään ei sinänsä poista ainakaan EU:n vaatimuksena mahd alkavassa EY-oikeudenkäynnissä

    Äänestä

  • alentaa auton hintaa kirjoitti:

    EU ei hyväksy elviä alviksi. No sen Suomi siis joutuu korjaamaan. Muutos ei kylläkään oo kovin dramaattinen. Nimittäin nyt ~25 000 € maksava uusi auto maksaisi korjauksen jälkeen ~24 000 €, mikäli tuontihinta pysyy ennallaan.

    Tuontiautojen veronmääräytymisen muodostuminen tai laskenta on sitt taas toinen juttu.
    Se saattaa muuttua parhaassa tapauksessa jopa todellisesta tai ainakin lähemmäks todellista kauppahinnasta muodostuvaksi, jotta jokaista yksilöä koskeva syrjinnän kieltovaatimus toteutuisi.

    Mutta autoveroa ja alvia sekään ei sinänsä poista ainakaan EU:n vaatimuksena mahd alkavassa EY-oikeudenkäynnissä

    Ehkä uuteen autoon ei ole suurta merkitystä mutta tuontiautoon sillä onkin jo erittäin suuri merkitys.

    Äänestä

  • Simm kirjoitti:

    Ehkä uuteen autoon ei ole suurta merkitystä mutta tuontiautoon sillä onkin jo erittäin suuri merkitys.

    Jos autoverolakiin sinänsä ei tehdä muutoksia, vaan sitä aletaan vain toteuttaa EYT:n määräysten mukaisesti, tulee käytetyn tuontiauton hinnaksi noin 1.4 x ostohinta saksassa. Riippuen veroprosentista.

    Hyvään suuntaan jo mennään, nimittäin tällä hetkellä käytetyt autot Suomessa maksavat jopa kaksi-kolme kertaa sen mitä Saksassa. Uusissahan ero on pienempi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä ei kirjoitti:

kun en tuota englanninmurretta oikein hyvin taida, niin olen paljolti suomenkielisten uutisten varassa.

Sieelä kerrottiin toki tuo EY-tuomioistuimeen haastaminen, koska täällä verotetaan ulkomailta tuotuja autoja enemmän kuin kotimaasta ostettuja vastaavia.

Eli ei siinä sanottu, että esim autovero poistuisi Suomesta. Ei.

Kysymys on lähinnä alv:sta, joka lasketaan MYÖS autoveron rasittamamasta hinnasta - siis veroa verosta ja se on kiellettyä.

Se elv toki saattaa poistua käytöstä, mutta ei siis autovero eikä alv.

Kyllä käytettyjen autojen hinnat saattaa hiukan pudota tuontiautojen verorasituksen pienen pudotuksen vuoksi, mutta ei kantsi odottaa liikoja. Ei niidenkään hinta eurooppalaiselle tasolle putoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu