Halla-ahon kirjoituksissa esitettyjä mielipiteitä ei kukaan pysty kumoamaan. Siksi otetaan jokin yksittäinen lause asiayhteydestään erotettuna ja sitä sitten mähkitään loputtomiin. Kaukaa haettua ja tekemällä tehtyä.
Väkinäistä on eräiden "kritiikki"
Halla-aho eduskuntaan
6413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuo Rosa Meriläisen raiskausjuttu. Mihin asiayhteyteen se pitäisi sijoittaa että siitä tulisi edes asiallinen kannanotto?
Vaikka en ole missään suhteessa Rosa Meriläisen kannattaja, niin jos joku ehdokas oikeasti on tällaista sanonut istuvasta kansanedustajasta, ei sitä tule hyväksyä. Tällaista lausetta ei ole mahdollista edes erottaa mistään "asiayhteydestä", jos tämmöistä väitettä on mahdollista johonkin asiapitoiseen tekstiin edes sisällyttää.
Maahanmuuttopolitiikasta ja sosiaalipolitiikasta on hyvä keskustella, mutta juuri näiden Suomi-hullujen ansiosta Perussuomalaiset tulevat romahtamaan vaaleissa.
Helsingissä, Oulussa ja Espoossa joissa kaupungeissa suomensisulaisia on päästetty perussuomalaisten ehdokkaaksi. He pilaavat puolueen maineen.
suvaitsevaisten kavereidensa kanssa meriläinen on suomalaisille naisille välillisesti aiheuttanut, eiköhän se ole se perusongelma kuitenkin.
Eiran tohtori on julistanut Rora Meriläiselle fatwan:
"Kirottu olkoon tuo nainen - joukkoraiskattava heti tavattaessa".
Rikostilasto kertoo että raiskauksia on vuonna 2005 ollut 593 kpl, eli ei tuhansia. Tosin tuossakin lukemassa on 593 liikaa, mutta ei ne kaikki ole suinkaan maahanmuuttajatahom aiheuttamia, vaan ns. omien aikaan saannoksia.
Rosa Meriläisen tai vastaavien tahojemn merkitys on kuitenkin melko olematon, ja niihin vetoaminen on silkkaa tyhjyyttä. Suurin ongelma lienee rangaistuksien vaatimattomuuksissa, jotka eivät toimi peloitteena, kuten pitäisi.