Eli, velini koulu on alkanut sujua HUONOSTI sekä hän on alkanut menettää kavereitaan ja kotona hän lyö, potkii, hakkaa jollain esineellä yms.
Joskus oikein pelottaa, jos vanhemmat eivät ole paikalla, koska silloin se aina on väkivaltainen ja vanhempien kotona ollessaan hän myös tekee mutta ei niin pahasti. Olen pari kertaa joutunut silmä mustana menemään kouluun. Ystäväni vähän ihmettelee.
Nyt pelkään, että jotain hänessä on mättää. Itse en ole yhtään siihen suuntaan ollut.
Onkohan sillä jokin aivovaurio tai jotai, kun se nyt pari vuotta sitten alkoi väkivaltaiseksi.
Nyt siis en yhtään tiedä mitä voisin tehdä, koska vanhempani tietää, mutta niiden mielestä mikään ei ole outoa. Sisarriitaa, kun toinen tulee ja hakka sekä potkii.

Vastaukset 3
Vanhimmat
tähän tilanteeseen tarviset. Eihän sitä tiedä mitä veljesi saa päähänsä, kun olette keskenänne kotona.
Yritä nyt vielä puhua asiasta vanhemmillesi ja jos he eivät puutu siihen, niin sano, että menet vaikka kouluterveydenhoitajan puheille. Ja mene myös. Onhan se nyt kamalaa, jos joudut menemään kouluun silmä mustana. Tämä on minun mielestäni edesvastuutonta välinpitämättömyyttä tai ymmärtämättömyyttä vanhempiesi taholta.
Vaikka veljesi olisi sinua nuorempikin, niin rajansa hänenkin tekemisillään kuitenkin on. Ilm. hänkin tarvitsisi apua, koska hänellä menee muutenkin huonosti. Ehkä hän purkaa sitä sinuun.
naapurille, kouluterveydenhoitajalle... kenelle tahansa!
Toista ihmistä EI lyödä, oli se toinen miten läheinen tahansa.
mut aiheuttaako aivokasvain tuollaisia mielenmuutoksia?en halua pelästyttää mut ajattelin että voiko se olla mahdollista tai sitten jos veljesi käyttää huumeita tai jotain muita aineita.