Joulun aikana koko läntinen maailma joutuu jonkin kummallisen joukkopsykoosin valtaan. Jääkiekkokaukalon pahimmat tappelijat muistelevat lämmöllä "lapsuutensa jouluja" ja naiset kaikkialla virnuilevat jotenkin irstas ilme naamallaan sitä, miten jouluna syödään uskomattomia määriä herkkuja. Ihmiset ovat valmistautuneet koko joulukuun ajan siihen, että jouluna, silloin juodaan ja syödään ja ollaan noin muutenkin kuin porsaat. Jouluna, silloin saa tehdä ihan mitä tahansa.
Uskovaisten ei missään nimessä pitäisi mennä mukaan tuohon pakanalliseen mässäilyyn ja hillittömyyteen. Joulusta on tehty kaiken lihallisuuden huipentuma, mutta uskovaiselle joulun yleinen hillittömyys ei voi olla mikään peruste juhlia sitä samalla tavalla kuin uskosta osattomat ihmiset sitä juhlivat.
Joulu on ehdottomasti idioottimaisin juhla maailmassa. Ihmiset saavat silloin olla luvan kanssa käsittämättömän typeriä. Kaikelle riehunnalle on annettu jollain lailla pyhä leima vain siksi, että kyseessä on näennäiskristillinen juhla. Joulu on tyhmyyden ylistystä, enkä minä uskovaisena voi olla mukana siinä typeryydessä. Vihaan joulua ja toivottavasti sain pilattua pikkuisen sinun joulutunnelmaasi. Toivottavasti kaikki lässähtää kasaan joulussasi!!!
Uskovaisten ei missään nimessä pitäisi mennä mukaan tuohon pakanalliseen mässäilyyn ja hillittömyyteen. Joulusta on tehty kaiken lihallisuuden huipentuma, mutta uskovaiselle joulun yleinen hillittömyys ei voi olla mikään peruste juhlia sitä samalla tavalla kuin uskosta osattomat ihmiset sitä juhlivat.
Joulu on ehdottomasti idioottimaisin juhla maailmassa. Ihmiset saavat silloin olla luvan kanssa käsittämättömän typeriä. Kaikelle riehunnalle on annettu jollain lailla pyhä leima vain siksi, että kyseessä on näennäiskristillinen juhla. Joulu on tyhmyyden ylistystä, enkä minä uskovaisena voi olla mukana siinä typeryydessä. Vihaan joulua ja toivottavasti sain pilattua pikkuisen sinun joulutunnelmaasi. Toivottavasti kaikki lässähtää kasaan joulussasi!!!
Vastaukset 29
Vanhimmat
"joulua"=joukkopsyykoosia ja transsia!
Tule katsomaan, niin tiedät, mitä se on...
ihmiseen tällä palstalla, kun et puhunut monikossa?
Huono provo oli Aurora... Kohdistin sanat lukijalle. Mikä siinä on niin ihmeellistä? :) Et kai taas ole vihainen minulle jostain? Ei miehesi ole narsisti...
Miten sinä aiot joulunajan viettää?
netissä en ole kun vasta vuodenvaiheen tienoilla seuraavan kerran. Kun tänään koneen suljen, niin huokaisen helpotuksesta. Jostain syystä koen tarpeelliseksi pitää pitkän tauon. Olen kai jotenkin väsynyt tähän touhuun. En jaksa edes provota.
Ja vihaa on monenlaista, kuten närkästystä, halveksuntaa, liiallistra kummeksuntaa jne. Kaikki ovat vihaa ja kuuluvat sen tunnetilan piiriin.
aikaa asioista, joiden parissa on puuhastellut, alkaa näkemään ne laajemmassa perspektiivissä. Ja aikansa aina kutakin.
Toivon sinulle kuitenkin rauhallista ja leppoisaa joulua 2006 ja ihanaa, sekä siunattua vuotta 2007! :)
...
profeetta penttikustaa.
ihmiselle juuri nyt. Anteeksi, jos tuotan sinulle pettymyksen.
Tervetuloa joulunviettoon meille kaikki nai-
set ja herrat, meidän hotelliimme tapaa-
maan tuttuja ja tuntemattomia, ja siinä sivussa myös
talossa työskenteleviä henkilöitä: portsareita,
hovimestareita, tarjoilijoita ja siivoojia.
Raimo, Tarja, Arja - siinä muutama nimi.
He tulevat antamaan sinulle parastaan ja huo-
lettoman virkistäytymiselämyksen. Kenenkään nar-
raamisesta tuskin on kysymys, sillä tästä ilosta
ja täysipainoisesta ja rehevästä ohjelmasta
on 150 eur nykyisin ehdottomasti aivan naurettava hinta.
Tässä vaiheessa voidaan vielä lisätä:
Meitä on kaiken kaikkiaan 26 henkeä,
ja ennakkovaraukset on tehty. Tulkaa ajoissa,
pidetään hauskaa porukalla. Siispä ka-
dunmittaaminen sikseen taikka kotiaskarte-
lut kuntoon ja sitten kaikki meille.
Ps.
Voidaan kaikki tietenkin makumme mukaan panna
päälle vaikka kirkkovaatteet. Asu vapaa. Paras sopia
vaikka keskenään niin et pety. Aluksi henkilökunta
viilettää pitkin parkettia. Sitten illemmalla lava
on kuitenkin meidän käytössä.
Nyt kun olet lukenut tämän kerran läpi,
lue uudestaan, vain joka toisen rivi.
Hauskoja Jouluja
Täällä ei kuulemma saa mainostaa mitään...
Kyllä hellarinuorten juhla Heinola-aktio oli aikoinaan vielä pahempi. Siellä sitä vasta teinit juopottelivat ja nussivatkin oikein urakalla ja orkun aikana jotkut puhkesivat oikein puhumaan kielillä. Ja voi sitä aborttien määrää uskovaisten nuorten irstailun jäljiltä!
jouluun? Aika palavasti olivat uskossa ne nuoret...
Helluntailaisten herätyskokoukset ovat vähintäänkin yhtä raivoisaa menoa kaatumisineen, kielillämolottamisineen, pyhänhengen haisteluineen, ihmeparanamisineen ym.
Aikuiset ihmiset kieriskelevät lattialla ja molottavat käsittämättömiä.
Lapset katselevat vierestä kauhusta kankeana, ymmärtämättä, miksi isä ja äippä ovat tyystin seonneet ja miksi joku dervishi hyppii ja huutaa ja tönii ihmisiä kumoon.
Ja näitä "juhlia" järjestetään ympäri vuoden, ei pelkästään Jouluna ja Juhannuksena.
Käsittämätöntä ja vaarallista lapsien psyykelle. ILmankos uskovaisten mukulat ovat aivan sekopäitä.
kieriskeltäsiin ja hohotettaisiin jne. Ja minä olem käynyt aktiivisesti pienestä pitäen kokouksissa. Torontolaisuus ei ole helluntailaisuutta.
Sinullekin Pentecostal*
Onhan tässä Joulussa ihan hyviäkin asioita, kun lakaistaan tuo kaupallisuus pois.
Rauha ja kiireettymyys on tärkeä juttu monelle ihmiselle, saa pysähtyä hetkeksi ja luvalla. Vaikka taiteilemaan mieleisiä jouluruokia ja käymään joulukirkossa. Joulupukki ja Jeesus viettävät muuten ihan sovussa merkkipäiväänsä.
No onhan siinä jotain hyviäkin asioita ja panin eilen merkille eräässä yhteydessä, että ihmiset käyttäytyvät jouluna niinkuin heidän tulisi käyttäytyä aina. Jouluna se vain on "pakollista".
Yhtäkkiä ollaan universaalin huomaavaisia.
Tähän muotojumalallisuuteen syyllistyy suuri
osa kansasta, riippumatta....
jos kaikki ymmärtäisivät olla tällä tavoin kun jouluna koko ajan. Nykyään vain me uskovaiset kohtelemme toisiamme hyvin ympäri vuoden.
tietenkin, mitenkäs en tuota muistanut että TE.
Ihmiset ovat kuitenkin aina lurjusmaisia. Loppujen lopuksi kannattaa kaveerata vain Jumalan kanssa LOL?
Tiesit sen kuitenkin...
Pahimmat verilöylyt ja sodat ovat käyneet juuri TE USKOVAISET???
sillä sitten on, mitä joulu merkitsee jollekkin määrittämättömälle länsimaisten joukolle? Mitä se sulle merkitsee? Elä omaa elämää.
ilottomuutta ja masennusta sekä itsemurhaa.... hengellä täyttymättömän kirjanoppineen oireilua...
kun aserakarsikkokin sopivasti saatu pystyyn ja koristetuksi pakanajumalan kunniaksi. Haikeasti katse kohti taivaasta, kun olis valkea joulu ainaisesti.
Näin on, paljon kivempaa nytkähdellä ja korista silmät villisti muljahdella ja valkoisen vaahdon kuohuessa suusta, kaatua ja sihistä käärmeen tavoin tai ulista kuin susi, kun PYHÄ HENKI OIKEIN RAVISTAA RUUMISTA, HALLELUJA!
tuliko hyvät pössyt?
oliko kallista näin joulunpyhinä? onko se normaalia sinulla?