laissa sanotaan toimeentulotuen olevan esim. Hesassa 382,70 yksinäiselle henkilölle. Asioin kirkon diakonissatyössä ja heillä on sellainen käsitys että jokaiselle sitä tarvitsevalle maksetaan tuo summa.
Kysyin asiaa sossusta ja sieltä kerrottiin että se on laskennallinen juttu. Toimeentulotuki lasketaan sillä tavalla että ihminen saa esim, työttömyysturvaa 13 kuukaudelta vuodessa ja siitä syystä maksettava toimeentulo jää pienemmäksi.
Kirkon diakoniatyöntekijä ei ottanut tätä uskoakseen.
Toimeentulotuesta
3
407
Vastaukset
- vakka...
Toimeentulotuessa lasketaan saatavaksi työttömyyskorvaukset 21,5 päivältä, vaikka yleensä kuukauden laskuista pitää selvitä "20 päivän" työttömyyskorvauksilla. Työttömyyskorvaukset maksetaan 4 viikon välein eli 13 kertaa vuodessa - eli vuodessa yhden kuukauden aikana tulee työttömyyskorvaukset kaksi kertaa eli 40 päivältä, mutta silloinkin pitäisi toimeentulotukea laskettaessa ottaa huomioon vain 21,5 päivän tuet.
Tampereella tuo "laskennallinen juttu" tarkoittaa etteivät tee lainkaan toimeentulotukipäätöstä, kun laskevat kunnan säästävän tällä menetelmällä eniten ja näin poistuu myös vaaraa, että joutuisivat hallinto-oikeuden päätöksellä jälkikäteen maksamaan ihmisille kuuluvia toimeentulotukia.
Kun tuon "laskennallinen juttu" on käytössä myös Länsi-Suomen lääninhallituksessa, niin köyhät jäävät ilman lain mukaista toimeentulotukea... eli lääninhallitus ei puutu Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen tapaan toimia vaan toteaa köyhien kohtelun "asianmukaiseksi".
Liekö tuo "laskennallinen juttu" myös osasyy kun Tampereella ihminen ei ehdi edes kuolla kun häntä aletaan ruumispussiin pistämään.... ilmeisesti Tampereen poliisilla ei ole käytössä tuota "laskennallista juttua" kun puuttui elävän ihmisen ruumispussiin laittamiseen."Toimeentulotuessa lasketaan saatavaksi työttömyyskorvaukset 21,5 päivältä, vaikka yleensä kuukauden laskuista pitää selvitä "20 päivän" työttömyyskorvauksilla. "
Tuo ei kertakaikkiaan pidä paikkaansa. 20 päivän työttömyyskorvauksilla pitää pärjätä 28 päivän laskuista ei koko kuukauden. Jostain ihmeen syysä tämä on jotenkin monille hirveän hankala tajuta.- väännettynä...
okaro kirjoitti:
"Toimeentulotuessa lasketaan saatavaksi työttömyyskorvaukset 21,5 päivältä, vaikka yleensä kuukauden laskuista pitää selvitä "20 päivän" työttömyyskorvauksilla. "
Tuo ei kertakaikkiaan pidä paikkaansa. 20 päivän työttömyyskorvauksilla pitää pärjätä 28 päivän laskuista ei koko kuukauden. Jostain ihmeen syysä tämä on jotenkin monille hirveän hankala tajuta.Oletetaan, että saat vuoden ensimmäisen työttömyyskorvauksen:
2.1.2006 ja maksat tästä tammikuun vuokran ja kuukauden muut erääntyvät laskut.
30.1.2006 saat seuraavan työttömyyskorvauksen ja siitä maksat helmikuun laskut.
27.2.2006 maaliskuun laskut
27.3.2006 huhtikuun laskut
24.4.2006 toukokuun laskut
22.5.2006 kesäkuun laskut
19.6.2006 heinäkuun laskut
17.7.2006 elokuun laskut
14.8.2006 syyskuun laskut
11.9.2006 lokakuun laskut
9.10.2006 marraskuun laskut
6.11.2006 joulukuun laskut
4.12.2006 yhdestä maksuerästä vuodessa ei tarvitse maksaa kaikkein isointa laskua eli vuokraa, mutta varmasti muita hankintoja on odottamassa tätä vuodessa "kertynyttä säästöä".
1.1.2007 Tammikuun laskut
Kyllähän tuo maksatuspäivä liukuu aina aikaisemmalle päivämäärälle, mutta kuitenkin kuukauden laskut pitää maksaa tuosta 20 päivän erästä. Köyhällä yleensä suurin lasku on vuokra, sitten sähkö, tv-lupa, puhelin ja/tai netti... minulla mokomat erääntyvät aina kuukauden alussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 641066
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla3541065- 61832
- 57739
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k99668Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49641- 26633
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14628- 68620
- 57600