KERTOMUS AIKOJEN ALUSTA, AUKKOJEN AUKOSTA JA HALTIJOISTA SILLOIN KUN AIKA OLI NUORI
Kauan sitten aikojen alussa oli maan päällä kaksi maailmaa: oli tämä meidän maailmamme ja haltijoiden maailma. Nuo kaksi maailmaa olivat yhteydessä toisiinsa vuoren seinässä olevan kapean tunnelin kautta. Sitä kutsuttiin Aukkojen Aukoksi.
Haltijat vierailivat alituiseen meidän puolellamme ja kerrotaan jonkun ihmisenkin joskus käyneen haltijoiden puolella.
Siihen aikaan oli paljon erilaisia haltijoita, joilla oli jokaisella oma tärkeä tehtävänsä; Maan Haltija huolehti viljan ja kasvien kasvamisesta, Metsän Haltija piti huolen puista ja metsän eläinten hyvinvoinnista. Oli Riihitonttua ja Ilman Haltijaa. Oli myös eläinhaltijoita.
Kaikki elämä jatkui kiireettömänä kuten kaikkina muinakin päivinä.
Vuosien vieriessä omaa vauhtiaan alkoi vuoren seinässä oleva Aukkojen Aukko hiljalleen pienentyä. Se kävi yhä ahtaammaksi liikkua ja isoimmat haltijat ja haltijaeläimet siirtyivät vähitellen oman maailmansa puolelle. Mutta sitten Aukkojen Aukko oli jo niin pieni, että vain pienimmät eläimet pystyivät kulkemaan siitä. Ja niin Aukkojen Aukko sulkeutui kokonaan.
Seuraavasta talvesta tuli kova talvi. Lunta tuiskusi ja pakkasta oli. Maa täyttyi lumesta. Siihen kun meni kahlaamaan oli sitä vyötäisille asti.
Menneiden aikojen Uusi Vuosi lähestyi. Nyt oli vain viikko aikaa vuoden vaihtumiseen. Lunta pyrytti ja pimeää oli niin ettei nähnyt edes näkevänsä. Kun tarkkaan myrskyyn katsoi huomasi Yksinäisen Hahmon liikkuvan keskellä tuota mylläkkää. Ja kun oikein tarkkaan katsoi huomasi tuon hahmon olevan sangen kookkaan. Yksinäinen Hahmo oli ollut meidän puolellamme kun Aukkojen Aukko sulkeutui. Niinpä ei takaisinpaluuta Haltijoiden puolelle ollut.
Yksinäinen Hahmo oli ennen erästä Uutta Vuotta antanut jollekin ihmislapselle lahjan ja tuo ihmislapsi oli tullut niin iloiseksi lahjasta että hän oli päättänyt jakaa kaikille lapsille lahjoja aina juuri ennen Uutta Vuotta. Ja Yksinäinen Hahmo oli tullut hyvin iloiseksi nähdessään lasten riemuisat, innosta hehkuvat kasvot saadessaan lahjoja.
Mutta nyt oli Yksinäinen Hahmo pulassa. Hän veti myrskyssä perässään isoa rekeä, joka oli täynnä lahjoja. Yksinäinen Hahmo oli eksynyt. Mitä nyt tehdä? Missään ei näkynyt mitään. Tuuli vain tuiversi. Kaikkialla oli hyvin pimeää. Mitä lapsetkin sanoisivat kun eivät saisikaan lahjojaan vaikka Yksinäinen Hahmo oli luvannut toimittaa ne perille ennen Uutta Vuotta?
Yht' äkkiä hän oli havaitsevinaan valon pimeydessä! Se oli vain hyvin pieni punertava häivähdys. Yksinäinen Hahmo katsoi hyvin tarkkaan: siellä tosiaan loisti pieni punainen valo myrskyn keskellä. Valo suureni ja suureni ja kohta eroittuivat jonkinlaisen olion ääriviivat. Kohta Yksinäinen Hahmo jo näki tuon punaisen valon alkuperän; sehän oli poro! Poron nenä loisti punaisena myrskyn keskellä valaisten lähitienoon. Mutta... mutta.. Yksinäinen Hahmo tunsi tuon poron! Sehän oli Petteri, Petteri Punakuono!
Vanhat tutut tervehtivät iloisina toisiaan. Yksinäinen Hahmo ehdotti, että Petteri auttaisi häntä vetämään rekeä lasten luo ja kyllähän Petteri innoissaan suostui ehdotukseen.
Ja niin Joulupukki, niin, Joulupukkihan tuo Yksinäinen Hahmo oli, ja Petteri Punakuono matkasivat yhdessä kaikkien kilttien lasten luo sinä Jouluna. Petteri Punakuono oli Haltijaporo, jonka tehtäviin kuului huolehtia riittävästä jäkälämäärästä. Näin porot selviäisivät talven yli. Petteri kertoi jääneensä vahingossa väärälle puolelle kun Aukkojen Aukko sulkeutui. Niinpä se oli vain kuluttanut aikaansa tietämättä mitä tehdä. Tällainen yhteensattuma teki Petterin hyvin iloiseksi.
Tuon Joulun jälkeen Joulupukki ehdotti josko Petteri vetäisi rekeä myös tulevina Jouluina. Siihen Petteri mielellään suostui.
Ihmismielen Haltija oli huikannut juuri ennen Aukkojen Aukon sulkeutumista:
- Me tulemme kuuntelemaan mitä te teette! Sen vuoksi olkaa kilttejä toisillenne!
Ihmisistä tuntui tuon sanoman jälkeen, että vuori kuunteli heitä. Jotkut ihmiset alkoivat kutsua vuorta Korvatunturiksi.
Ja niin Aikojen Alusta ovat Joulupukki ja Petteri Punakuono ilahduttaneet kaikkia lapsia joka Joulu. Näin kaikki tapahtui. Silloin kun Aika oli nuori ja Aukkojen Aukko sulkeutunut ikuisiksi ajoiksi.
Sen kuulin ja muistiin merkitsin, Ajan Haltijan kertomana ja Ihmismielen Haltijan vahvistamana.
Kauan sitten aikojen alussa oli maan päällä kaksi maailmaa: oli tämä meidän maailmamme ja haltijoiden maailma. Nuo kaksi maailmaa olivat yhteydessä toisiinsa vuoren seinässä olevan kapean tunnelin kautta. Sitä kutsuttiin Aukkojen Aukoksi.
Haltijat vierailivat alituiseen meidän puolellamme ja kerrotaan jonkun ihmisenkin joskus käyneen haltijoiden puolella.
Siihen aikaan oli paljon erilaisia haltijoita, joilla oli jokaisella oma tärkeä tehtävänsä; Maan Haltija huolehti viljan ja kasvien kasvamisesta, Metsän Haltija piti huolen puista ja metsän eläinten hyvinvoinnista. Oli Riihitonttua ja Ilman Haltijaa. Oli myös eläinhaltijoita.
Kaikki elämä jatkui kiireettömänä kuten kaikkina muinakin päivinä.
Vuosien vieriessä omaa vauhtiaan alkoi vuoren seinässä oleva Aukkojen Aukko hiljalleen pienentyä. Se kävi yhä ahtaammaksi liikkua ja isoimmat haltijat ja haltijaeläimet siirtyivät vähitellen oman maailmansa puolelle. Mutta sitten Aukkojen Aukko oli jo niin pieni, että vain pienimmät eläimet pystyivät kulkemaan siitä. Ja niin Aukkojen Aukko sulkeutui kokonaan.
Seuraavasta talvesta tuli kova talvi. Lunta tuiskusi ja pakkasta oli. Maa täyttyi lumesta. Siihen kun meni kahlaamaan oli sitä vyötäisille asti.
Menneiden aikojen Uusi Vuosi lähestyi. Nyt oli vain viikko aikaa vuoden vaihtumiseen. Lunta pyrytti ja pimeää oli niin ettei nähnyt edes näkevänsä. Kun tarkkaan myrskyyn katsoi huomasi Yksinäisen Hahmon liikkuvan keskellä tuota mylläkkää. Ja kun oikein tarkkaan katsoi huomasi tuon hahmon olevan sangen kookkaan. Yksinäinen Hahmo oli ollut meidän puolellamme kun Aukkojen Aukko sulkeutui. Niinpä ei takaisinpaluuta Haltijoiden puolelle ollut.
Yksinäinen Hahmo oli ennen erästä Uutta Vuotta antanut jollekin ihmislapselle lahjan ja tuo ihmislapsi oli tullut niin iloiseksi lahjasta että hän oli päättänyt jakaa kaikille lapsille lahjoja aina juuri ennen Uutta Vuotta. Ja Yksinäinen Hahmo oli tullut hyvin iloiseksi nähdessään lasten riemuisat, innosta hehkuvat kasvot saadessaan lahjoja.
Mutta nyt oli Yksinäinen Hahmo pulassa. Hän veti myrskyssä perässään isoa rekeä, joka oli täynnä lahjoja. Yksinäinen Hahmo oli eksynyt. Mitä nyt tehdä? Missään ei näkynyt mitään. Tuuli vain tuiversi. Kaikkialla oli hyvin pimeää. Mitä lapsetkin sanoisivat kun eivät saisikaan lahjojaan vaikka Yksinäinen Hahmo oli luvannut toimittaa ne perille ennen Uutta Vuotta?
Yht' äkkiä hän oli havaitsevinaan valon pimeydessä! Se oli vain hyvin pieni punertava häivähdys. Yksinäinen Hahmo katsoi hyvin tarkkaan: siellä tosiaan loisti pieni punainen valo myrskyn keskellä. Valo suureni ja suureni ja kohta eroittuivat jonkinlaisen olion ääriviivat. Kohta Yksinäinen Hahmo jo näki tuon punaisen valon alkuperän; sehän oli poro! Poron nenä loisti punaisena myrskyn keskellä valaisten lähitienoon. Mutta... mutta.. Yksinäinen Hahmo tunsi tuon poron! Sehän oli Petteri, Petteri Punakuono!
Vanhat tutut tervehtivät iloisina toisiaan. Yksinäinen Hahmo ehdotti, että Petteri auttaisi häntä vetämään rekeä lasten luo ja kyllähän Petteri innoissaan suostui ehdotukseen.
Ja niin Joulupukki, niin, Joulupukkihan tuo Yksinäinen Hahmo oli, ja Petteri Punakuono matkasivat yhdessä kaikkien kilttien lasten luo sinä Jouluna. Petteri Punakuono oli Haltijaporo, jonka tehtäviin kuului huolehtia riittävästä jäkälämäärästä. Näin porot selviäisivät talven yli. Petteri kertoi jääneensä vahingossa väärälle puolelle kun Aukkojen Aukko sulkeutui. Niinpä se oli vain kuluttanut aikaansa tietämättä mitä tehdä. Tällainen yhteensattuma teki Petterin hyvin iloiseksi.
Tuon Joulun jälkeen Joulupukki ehdotti josko Petteri vetäisi rekeä myös tulevina Jouluina. Siihen Petteri mielellään suostui.
Ihmismielen Haltija oli huikannut juuri ennen Aukkojen Aukon sulkeutumista:
- Me tulemme kuuntelemaan mitä te teette! Sen vuoksi olkaa kilttejä toisillenne!
Ihmisistä tuntui tuon sanoman jälkeen, että vuori kuunteli heitä. Jotkut ihmiset alkoivat kutsua vuorta Korvatunturiksi.
Ja niin Aikojen Alusta ovat Joulupukki ja Petteri Punakuono ilahduttaneet kaikkia lapsia joka Joulu. Näin kaikki tapahtui. Silloin kun Aika oli nuori ja Aukkojen Aukko sulkeutunut ikuisiksi ajoiksi.
Sen kuulin ja muistiin merkitsin, Ajan Haltijan kertomana ja Ihmismielen Haltijan vahvistamana.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tosiaan niin ihana tarina etten oikein osaa sanoa mitään *kakistelee*
Joulupukki kävi meilläkin, toi jälkikäteen paketit joita ei kait kiireessä ehtinyt aattona jakaa. Siellä oli mm. näitä vihreitä kuulia, ahh, söin kaikki kerralla ja nyt on paha olo. :)
kaikki joulujuhla-liikkeesi niiden valojen kanssa siellä (hevon)kuusessa jota kuuleminen jonka juurella asu(e)nto.....(varastin tämän kirjoitustyylin joltakulta) - lause jäi kesken
No ryhdistäydyn ja muutan sormeni omikseni.
Jonain päivänä ennen kuolemaa varmaan onnistun kirjoittamaan Sinulle lauseen joka make sense. Suomennettenuna se ei kuulosa yhtä hyvältä: lauseen jossa on järkeä. Äh, kuulostaapa.
Joinain päivinä kaipaan - melko usein - paikassa jossa tunnen vähemmän tarvetta olla aikuinen; (huom. puolipiste, en osannut erottaa lausetta muuten) muutamia kirjoittajia.
Sinä olet yksi niistä.
Huomisen iltasatu olikin sitten tässä, pikku prinsessa saa kuulla totuuden joulupukista.
ansaitsevat kuulla totuuden.
Olipa taas sinulta kivaa luettavaa tarjolla. Kiitti:)
vierähtää kosteista silmistäni poskea alas muistuttaen siitä ettei vieläkään tullut yhtä ainoaa Joululahjaa. Onko siis kiltteydellä määrä joka on ylitettävä? Enkö minäkin olisi ansainnut lahjani?
P.S. Ei tuo ollut totta. Sain muutaman hyvän lahjan enkä yhtään huonoa. Tuli vain tuommoinen ajatus mieleen tapahtumista joita seurasin sivummalta Jouluna. Kirjoitan siitä typerän tarinan 12.1.2007 klo 21.00-23.30 välisenä aikana.