Hyvää joulua kaikille!
Toivoisin saavani omaan ongelmaani teitä apua.
Olen seurustellut lesken kanssa pian vuoden. Vaimon kuolemasta on 2 vuotta. Eilen käytiin yhdessä sytyttämässä vaimon haudalle kynttilä, ja jouluvalmisteluja tehtiin ensimmäistä joulua varten yhdessä. Kaikki oli hyvin kunnes..
tänä aamuna leski sai edesmenneen vaimonsa suvulta viestejä. Tämän jälkeen mies kehitti melkoisen riidan torttutaikinasta, ja lähti sen jälkeen pois. Kehoitti minua viettämään joulua yksin. Nyt sitten vietän jouluani yksin, vaikka suunnitelmat olivat ihan toisenlaiset. Mitä tässä voisi tehdä? Olen ymmärtänyt, tukenut kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tämä kuitenkin meni minusta yli ymmärryksen. Mies kun lähti sukulaistensa luokse joulua viettämään ja kaikki lahjat ja jouluruat jäivät tänne. Tuntuu tosi pahalta ja sydämettömältä. Olisikohan sittenkin niin ettei mies tunne minua kohtaan yhtään rakkautta vaan näin osoittaa, ettei minulla ole mitään arvoa.
Miehen käytös on sikäli kummallista, että hän sanoo rakastavansa minua mutta seuraavassa hetkessä jo haluaakin erota. Hän syyttää minua mm. siitä, etteivät sukulaiset pidä minusta, vaikka en ole koskaan ko. sukulaisia edes nähnyt. Hänen äitinsä olen kyllä tavannut 5 kertaa, ja joka kerta sama virsi:
Minä en ole niin hyvä kuin entinen. Poika on valinnut väärän naisen etc. Joka kerta olen itkien lähtenyt pois. Äiti lähettelee myös tekstareita pojalleen, joissa toruu häntä huonosta valinnasta. Joulukortinkin lähetti yksin pojalleen muttei minulle. Samoin käyttäytyi miehen veli. Minusta tuo käytös on ollut kovin loukkaavaa minua kohtaan, vaikka kuinka olen yrittänyt sopeutua. Nyt tuntuu pahalta, että samainen mies vie joululahjoja äidilleen ja veljelleen ja syö jouluateriansa heidän kanssaan. Ei kai paremmin voi osoittaa ettei minusta välitetä ja etten minä merkitse heille mitään??
Toivoisin saavani omaan ongelmaani teitä apua.
Olen seurustellut lesken kanssa pian vuoden. Vaimon kuolemasta on 2 vuotta. Eilen käytiin yhdessä sytyttämässä vaimon haudalle kynttilä, ja jouluvalmisteluja tehtiin ensimmäistä joulua varten yhdessä. Kaikki oli hyvin kunnes..
tänä aamuna leski sai edesmenneen vaimonsa suvulta viestejä. Tämän jälkeen mies kehitti melkoisen riidan torttutaikinasta, ja lähti sen jälkeen pois. Kehoitti minua viettämään joulua yksin. Nyt sitten vietän jouluani yksin, vaikka suunnitelmat olivat ihan toisenlaiset. Mitä tässä voisi tehdä? Olen ymmärtänyt, tukenut kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tämä kuitenkin meni minusta yli ymmärryksen. Mies kun lähti sukulaistensa luokse joulua viettämään ja kaikki lahjat ja jouluruat jäivät tänne. Tuntuu tosi pahalta ja sydämettömältä. Olisikohan sittenkin niin ettei mies tunne minua kohtaan yhtään rakkautta vaan näin osoittaa, ettei minulla ole mitään arvoa.
Miehen käytös on sikäli kummallista, että hän sanoo rakastavansa minua mutta seuraavassa hetkessä jo haluaakin erota. Hän syyttää minua mm. siitä, etteivät sukulaiset pidä minusta, vaikka en ole koskaan ko. sukulaisia edes nähnyt. Hänen äitinsä olen kyllä tavannut 5 kertaa, ja joka kerta sama virsi:
Minä en ole niin hyvä kuin entinen. Poika on valinnut väärän naisen etc. Joka kerta olen itkien lähtenyt pois. Äiti lähettelee myös tekstareita pojalleen, joissa toruu häntä huonosta valinnasta. Joulukortinkin lähetti yksin pojalleen muttei minulle. Samoin käyttäytyi miehen veli. Minusta tuo käytös on ollut kovin loukkaavaa minua kohtaan, vaikka kuinka olen yrittänyt sopeutua. Nyt tuntuu pahalta, että samainen mies vie joululahjoja äidilleen ja veljelleen ja syö jouluateriansa heidän kanssaan. Ei kai paremmin voi osoittaa ettei minusta välitetä ja etten minä merkitse heille mitään??
Vastaukset 9
Vanhimmat
No tuo on tuo tyypillinen "syndrooma", että sukulaiset jotenkin älyttömästi syyttelevät sinua, vaikka eihän se sinun vikasi ole, että "nainen nr. 1" on kuollut.
Puupäisillä sukulaisilla saattaa kestää pitkäkin aika, ennenkuin he tajuavat, että miehellä on oikeus siihen, että hänen elämänsä jatkuu, vaikka puoliso menikin "mullan alle"...
Tsemppiä.
Sinun viestisi lohdutti, ja siinä on aika paljon arkipäivän realismia jota aina silloin tällöin tässä prosessissa kaipaa. Tuo sukulaisten "syndrooma" on aika rankka juttu minulle, enkä ihan tarkkaan tiedä miten siihen tulee suhtautua. Olen itkenyt, ollut välinpitämätön, tuntenut itseni loukatuksia, yrittänyt pysyä erossa heistä..Minä suoraan sanoen välttelen tapaamista, koska pelkään heidän reaktiotaan. Koskaan ei voi olla varma mitä tulee vastaan. Nyt tapanina olisi laajemminkin sisaria ja veljiä tulossa siihen miehen ja edesmenneen vaimon yhteiseen kotiin. Minutkin on pyydetty mukaan..niinkuin näytille. Tuntuu vähän erikoiselta, että siellä minä nyt sitten olisin ikäänkuin uutena emäntänä. Itse en tällaista asetelmaa oikein hyväksy, ja jotenkin ymmärrän, että sukulaiset saattavat olla hämmentyneitä ja jopa ahdistua läsnäolostani. Minä itsekin tunnen ko. asunnossa vierautta, ja koko ajan puhun tyyliin: Teillä on täällä kiva asunto. Onko teillä sitä ja tätä? Onko teillä..teidän kodissa..etc. Koko ajan tuntuu, että se asunto on heidän eikä minulla ole sinne muuta asiaa kuin pyykkiä pestä ja siivota jäämistöä.
Olen vähitellen kehittämässä tapaa, jolla kaiken nielen. Minä en enää sano mistään. En sano mielipidettäni. Olen täysin välinpitämätön enkä oikeastaan ota kantaa yhtään mihinkään. Pysttelen ulkopuolisena. En ole kiinnostunut enkä luo minkäänlaista emotionaalista suhdetta kehenkään ettei minua enää loukattaisi. Jos nimittäin sanon jotain, se heti halutaan ymmärtää väärin. Jos hymyisen, sekin on väärin. Jos yritän sanoa jotain, minut heti keskeytetään ja sanotaan: Sinunkin aikasi kyllä tulee muttei vielä. Puhut sitten joskus myöhemmin...Ja sitten juttu jatkuu niissä hyvissä muistoissa, joita vainajasta on. Minlle tuo kaikki on todellista piinaa..
Anteeksi kun nyt vuodatan näin jouluaattona, mutta mieli on todellakin niin musta juuri nyt.
Kyseinen leski pyytelee anteeksi ja samalla syyttelee minua. Ei ole hyvä jos teen..ei ole hyvä jos en tee. Pitäisi kuulemma sanoa:
Kulta, olisitko ystävällinen ja tekeisit sitä ja tätä..Mies ei kuitenkaan itse koskaan käytä tällaisia ilmaisuja. Minun pitäisi aina sanoa rakastavasti, ojentaa hienovaraisesti jne. eli luultavasti minun pitäisi siis käyttäytyä kun se edesmennyt puoliso. Ja kun minä en ole hän..enkä ole ollenkaan samanlainen! Itse olen siitä jopa iloinen mutta on tullut kyllä mieleen sekin, että mies on luultavasti edesmennyttä vaimoaankin kohdellut huonosti. Eihän mies ihan vaan minun kanssani ole oppinut tönimään, läpsimään jne. Itse kuitenkin väittää ettei hänellä ole aikaisemmin ollut tällaisia tapoja.
Myöskin seksin alueella olen kuulemma "kylmä kuin kala". Mies tosin mielellään kertoo seksielämästään edesmenneen puolisonsa kanssa, ja pyytelee minua tekemään samoja juttuja.. Minusta tuo on aika kummallista, ja olen miehelle monesti sanonut ettei ole minun asiani kuunnella heidän seksielämästään mitään.
Kirjoituksestasi herää kysymys kaikille lukijoille,miksi olet mennyt niin kiireesti surevan lesken viihdyttäjäksi? Oletko koskaan joutunut luopumaan kaikkein rakkaimmasta mitä omistat? Suuri menetys esim, puolison kuolema,on niitä rankimpia asioita mitä elämässä voi sattua.Kukapa sureva siinä jaksaisi paneutua uuden naistuttavan asioihin.Kysymys on niin sanotusta "laastari" suhteesta.Siis yritetään epätoivoisesti paeta tosiasioita ja kieltää tapahtunut tosiasia.Ei rakkautta noin vain voi siirtää vieraaseen ihmiseen.Miehethän ovat hyvin avuttomia surun kohdatessa,ja hakevat naisseuraa .Ja kuka on sitten se helppo nakki ,niin siitä vaan.Seksi on miehille niin tärkeää.Vie useita vuosia omaisten ja lähipiirin toipuminen ja jos siihen änkeää joku ulkopuolinen henkilö se vain ärsyttää surevia läheisiä,siis tuntuu pahalta.Kannattaa antaa vuosien kulua ja ihmisten toipua surustaan. Ja ainahan niitä leskiä maailman sivu on ollut,joka niitä itselleen tarvitsee.En kyllä minä ryhtyisi lesken lohduttajaksi enkä ainakaan siivoojaksi.
Ei sinun tarvitse katsella moista käyttäytymistä,
jos nielet aina kaiken,ennemmin tai myöhemmin
mittasi täyttyy.Usein eronkin jälkeen puhutaan
korjaavasta suhteesta ja niillä on taipumus ihmisen
tervehtymisen jälkeen päättyä.
Harkitse kannattaako suhdetta jatkaa,minä en jat-
kaisi,maailma on täys miehiä ja sieltä vastaan-
tulijoista kannattaa karsia heti kättelyssä eron ja
surun tuskassa olevat sivuun.Yksi vuosikaan ei
välttämättä vielä korjaa menettämisen tuskaa ja
ahdistusta.Hyvää joulun jatkoa Sinulle!!
tuollaista käytöstä. Arvosta itseäsi ja elämääsi. Et ole kaiken tuon arvoinen.
ikkuisen riesan saat jos hänet nyt otat.
Olisiko miehelle hieman liian lyhyt aika tuo kaksi vuotta leskeyttä, jos hän ei ole oikein toipunut vielä vaimonsa kuolemasta?
Kananttaisi varmasti pitää seurustelussa välivuosi ja keskustaella vasta sen jälkeen jatkosta.
kaksi vuotta on niin lyhyt aika surussa. Kuulostaa siltä kuin olisit taloudenhoitaja tuossa taloudessa.
Ymmärrä hyvä ihminen että mies ei ole vielä suruaan surrut. Sinä et voi täyttää tyhjää paikkaa hänen elämässään. Hänen pitää ensin itse saada rauhassa tehdä surutyö. Ota etäisyyttä ja välimatkaa häneen, ja anna hänellekin rauha surra.
Miksi pilaat elämäsi olemalla jonkin talouden luutturättinä.
Sinun pitää nähdä realiteetit, mies suree puolisoaan, eikä siksi ole valmis tiiviiseen uuteen suhteeseen. Hän on henkisesti vielä kiinni kuoleessa puolisossa.
Ei tuosta suhteesta mitään hyvää seuraa, jos juttu jatkuu entiseen tapaan.
Halooooooooooooo, missä sinun ajattelumaailma on, kun noin käyttäytyy/kohtelee, vieläkö ootat, ota äkkiä pitkät ja lähde, pitää vaan korvikkeenaan ja, muusta viis, etkö tajua jo, että paikkasi ei ole hänen luonaan, miksi itseäsi kiusaat moisella, mieti vähän.........!