Maria Kaisa Aula /kesk:
"Valtiovarainvaliokunnan verojaosto on tehnyt todella perusteellisen ja hyvän työn, josta voi kiittää tietysti koko jaostoa, mutta erityisesti sen puheenjohtajaa ed. Kantalaista ja myöskin valiokuntaneuvosta. Verojaosto on istunut lähes päivittäin tullin, valtiovarainministeriön vero-osaston, myöskin EU-oikeuden ja kilpailuoikeuden asiantuntijoiden kanssa ja pyrkinyt löytämään sellaisen lopputuloksen, joka on ensinnäkin kuluttajaystävällinen eli ymmärrettävä auton ostajille ja myös mahdollisille tuojille, mutta samalla antaa hallinnolle riittävät puitteet lain soveltamiseen ja auton hinnan määrittelemiseen niin, että se on syrjimätön. Toiseksi on ollut tietysti tärkeää myöskin, että tämä on EU-oikeuden mukainen ja niiden osviittojen mukainen, mitä EU-oikeudelta ja myös korkeimmalta hallinto-oikeudelta on tullut. Kolmas tärkeä periaate oli tietenkin se, että autokaupan sujuvuus taataan."
Koko hoito: http://www.eduskunta.fi/thwfakta/tmp/ptk_204_2002_ke_p_1.htm

Vastaukset 1
Vanhimmat
ja osoitus, ettei puheenvuoroa käyttänyt kansanedustaja ole ollenkaan perillä KHOn päätösten raja-arvoista.
Täsää ei todellakaan mikään muuta parempaan 19.9.2002 jälkeisestä tilanteesta!
Milloin eeuussa oikeen heräävät suomenvaltion jatkuvaan kusetukseen?