Hyvä keskusta! Tiedättekö että Varsinais-Suomessa on loppumassa ainakin viiden palokunnan toiminta nyt vuodenvaihteessa. Syynä se, että VPK-laisten nykyinen sopimus loppuu ja uudessa sopimuksessa korvaus työstä olisi 60% alhaisempi kuin ennen. LUIT OIKEIN.
Sammutuskalusto on tämän jälkeen parhaimmillaan noin 100 kilometrin päässä. Sieltä kun saadaan paloauto paikalle, on meikäläisen asumus palanut kivijalkaan saakka. Ja puolet naapurinkin huvilasta. Liikenneonnettomuuksissa puristuksiin jääneiden ja loukkaantuneiden kohtaloa ei uskalla edes ääneen ajatella.
Ei rahaa pakolaisten vastaanottoon eikä muuhun hyväntekeväisyyteen, ei senttiäkään ennen kuin oman maan palokunnille riittää rahaa toimia! PISTE.
Terveisin kansalainen todella liekeissä.
Sammutuskalusto on tämän jälkeen parhaimmillaan noin 100 kilometrin päässä. Sieltä kun saadaan paloauto paikalle, on meikäläisen asumus palanut kivijalkaan saakka. Ja puolet naapurinkin huvilasta. Liikenneonnettomuuksissa puristuksiin jääneiden ja loukkaantuneiden kohtaloa ei uskalla edes ääneen ajatella.
Ei rahaa pakolaisten vastaanottoon eikä muuhun hyväntekeväisyyteen, ei senttiäkään ennen kuin oman maan palokunnille riittää rahaa toimia! PISTE.
Terveisin kansalainen todella liekeissä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuokin asia vielä. Olen jo tuonut paljon asioita joita on tapahtunut keskustan vallassaolon aikana ja tuota en tiennyt. Tottakai kansalaisille kuuluu myös paloturvallisuus. Tässä taas huomaamme yhden asian jossa turvallisuudestamme on tinkitty.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000022304565
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000022302712
muu kuin omien tulojensa lisääminen
VPK:laisia tarvitaan lähinnä joissakin sivuhommissa.
VPK:laisuus on vapaaehtoistoimintaa, joten turpa kiinni.
Teollisuuslaitokset ylläpitäkööt itse vapaapalokuntansa.
Palakoon paskat - palaisi ne VPK:sta huolimatta.
Vapaapalokuntein demareiden velttoletkut asialla?
Syyttäkää vaan sitä rajakäkeänne kun työntää rahat mieluummin kansalaisten julkiseen hakkuuttamiseen kuin suojelutoimeen.
Samanlaisia touhoja taidatte olla siellä VPK:ssakin!
Pysykää poissa onnettomuuspaikoilta ja tulette sinne leikkimään vasta sitten kun oikeat palomiehet siihen antavat luvan.
Tämä maa on jo konkurssissa! SDP, KEPU:lit, KOK:kkarit ja muut perseennuolijat on jo pilanneet tän maan. Vileäkö ensi eduskuntavaaleissa näitä maanpettureita äänestätte?
Harrastatte sitten minkä kerkiitte, kyllä herrat tietää miten asiat hoidetaan. Ei kannata laittaa tikkua ristiin asian takia, katotaan sitten kun paskat on housussa että miten suu pannaan.
Ymmärrän huolenne, mutta kuten sanoin antakaa asian olla ja antakaa herrojen päättää vaan.
Ihmetyttää kyllä miksi muualla Suomessa on vapaaehtoispalokuntien voimin asiat hoidettu. Kun taas täällä pk-seudulla asia on ihan toisin. Tosin ihmetyttää täälläkin jo nykyään ambulanssien pieni määrä. Ei tarvii olla kuin yksi isompi hässäkkä niin kalusto loppuu kesken jo alkuvaiheessa.
Kannattaa miettiä mitä äänestää niin ehkä joskus järjettömyyteen saadaan järkeä.
Keskusta isäntien taskuihin. Maanviljelijät vievät kaikki meidän verorahat.
Toivottavasti kokoomus tulee valtaan ja maanviljelijöiden hyysääminen loppuu. Lopetetaan kannattamaton liiketoiminta ja verorahat parempaan käyttöön.
Ja tanskalainen joulukinkku oli paljon parempi kuin aiemmin olleet kotimaiset!