jouluni, mieheni menehtyi kesällä. lääkäri jo varoitti että joulu voi olla vaikeaa, sitä se todella on. mikään ei kiinnosta, onneksi koirani pitää minut kiinni jokapäiväisessä rutiinissa. te muut leskeksi jääneet jotka oleet jo päässet näistä " ensimäisistä " juhlista - auttakaa kertomalla miten. suru on vielä suuri.kaipaan miestäni valtavasti .
ensimäinen
surun murtama
51096
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
joulu ilman miestäni. En ole paljon jaksanut touhuta, siivonnut ja ruuat kuitenkin laittanut, lapset tekivät osansa. Koiran kanssa olen tehnyt pitkiä lenkkkejä. Ikävä on parasta kaveriani. Hänen sairautensa vei kuitenkin voimani niin, että nyt olen vain ajatellut että hänen on hyvä olla ilman jatkuvaa pelkoa tulevasta. Päivät kuluvat arkirutiineissa omalla painollaan. Voimia sinulle toivottaa kohtalotoveri.
Tänään tuli vuosi siitä kun mieheni kuoli. Ei mitään joulun tunnelmaa ollut. Lapsetkin sanoivat eilen että ei tunnu joululta. Ei se joulu tullut viime vuonnakaan kun sairautta vasten taisteltiin. Näin nämä joulut varmaan tästä eteenpäin tulee tuntumaan. Suru on todella suuri. Hyvää tulevaa vuotta sinulle!
kuoli viikko ennen joulua.Vielä shokissa, mutta lapset kantaa.
...menehtyi joulukuun 2006 alussa äkillisesti onnettomuudessa. Yhdessä jaoimme jokaisen päivän 10 vuoden ajan. Nyt on suuri tyhjyys..ikävä...suunnaton suru. En edes joulua ole huomannut..oliko sellaista?
Ei tätä ihminen voi käsittää...ainoa mikä pitää minut jotenkin raiteillaan haparoiden on koiramme joka edes vähän tuo iloa ja pakollisia rutiineja päivään. Tänään oli viimeien sairasloma päiväni..en edes töihin ole pystynyt. Mutta huomenna kokeilen miltä tuntuu palata arkeen puolikkaana. Puolikas on oikea sana sillä rakkaan mieheni mukana meni myös minusta puolet ja kaikein pahinta mikä on koko tulevaisuus ihmeellinen elämä jolta me yhdessä odotimme paljon...nyt se kaikki on poissa...
Nyt vain on jotenkin jaksettava...olen päättänyt miehenikin takia jaksaa jatkaa viedä eteenpäin yhteisiä unelmiamme toki se ei ole helppoa mutta hän kulkee mukanai aina ja iäinkaikkisesti...se sieluumme jää mikä meitä yhdistää...
Olisi mukava vaihtaa ajatuksia saman menetyksen kokeneiden kanssa... Puhuminen ja avautuminen helpottavat.
ensimäinen jouluni,ilman rakasta miestäni.
Hän menehtyi äkillisesti kesällä.Olimme yhdessä 33v.Nyt kun lapsemme ovat aikuisia,meillä ois ollu vihdoin aikaa toisillemme,yhdessä suunnittelimme tulevaa ja tarkoituksemme oli mennä tänä jouluna maalle,valmiiden patojen ääreen.Toisin kävi nyt tuntuu niin tyhjältä,mutta rakkaani muistot antaa voimaa jaksaa eteenpäin ja hän on aina oleva sydämessäni voimanantajana ,tähtenä kirkkaana joka ohjaa minua oikealla tiellä.Voimia antaa myös se,että tietää ettei ole yksin tässä tilanteessa,vaikka suunnaton ikävä ja kaipuu tuo kyyneleet silmiin joka päivä.Nyt on itkun aika ja niin saa mielestäni ollakkin.Voimia meille kaikille ja voimia ja jaksamista 2007