Onko tietoa mihin tarkoitukseen Flagyl 400 mg käytetään? Vaimoni kertoi saaneensa yhdynnän seurauksena tulehduksen ja haki siihen kyseistä lääkettä. Annostus 5 tablettia kahtena peräkkäisenä päivänä ja myös minun piti ottaa kuuri ettei tulehdus jatka kiertoa. En kyllä usko että vaimolla olisi ulkopuolisia seksikummppaneita joilta olisi voinut saada tulehduksen, olemme olleet jo 12 vuotta naimisissa ja ollaan opittu jo tuntemaan toisemme, mutta mietityttää vaan vähän että voiko kuitenkin olla kyse sukupuolitaudista.
Flagyl 400 mg
37
61647
Vastaukset
- esim.
Kummatkin hoidetaan samalla
- Älä huoli
Ei ole todellakaan kyse sukupuolitaudista! Lääkityksen perusteella on kyse ilmeisesti ns. epäspesifinen emätintulehdus, eli alapäässä normaali bakteeritasapaino on jostain syystä häiriintynyt (vähän kuin hiivatulehdus, mutta ei kuitenkaan ole se). Voi uusiutua vaikka söisi kuurinkin, joskus voi ikävä kierre jäädä päälle. Ei varsinaisesti tartu miehelle, ei siis ole mikään tartuntatauti, mutta usein miehenkin on hyvä syödä kuuri -varsinkin jos oireet on uusiutuneet naisella lääkekuurin jälkeen. Voit siis olla huoletta, kyse ei ole mistään sukupuolitaudista. Tauti on ihan vaaraton, mutta oireet ovat kiusalliset... :(
- Anonyymi
Mutta toi lääkke auttaa sunupuolitauteihin
- kuitenkaan
Minulla oli aikoinaan monia antibioottikuureja kurkkuun, jotka saivat hormonitasapainon ihan sekaisin. Silloin jouduin käyttämään kyseisiä emätinpuikkoja ja mieheni käytti samaa salvaa. Tokihan tulehduksia voi saada vieraista suhteistakin, mutta sitä me emme voi mennä sanomaan näin netin kautta!
- palmar
Flagyl-lääke ei ole sukupuolitauteihin. Ns. flagyl-tulehdus on hyvin yleinen naisten emÄtintulehdus ja usein varoiksi hoidetaan myös mies, että ei kierre jatkuisi.Kyse ei siis ole mistään sukupuolitaudista.
Flagyl-kuurin aikana ei voi otta tippaakaan alkoholia tai muuten tulee tosi karmea olo, mutta tämähän kerrotaan jo myös Flagylin mukana tulleessa ohjelehtisessä.- sinisilmäinenkö
... että älä olt alkoholia kuurin aikana antabusvaukutuksen vuoksi, mutta itse oli juonut siideriä saunassa ja oksensi vatsanesteet ulos.
- tara
sinisilmäinenkö kirjoitti:
... että älä olt alkoholia kuurin aikana antabusvaukutuksen vuoksi, mutta itse oli juonut siideriä saunassa ja oksensi vatsanesteet ulos.
Flagyl, vaikuttavana aineena on metronidatsoli. Käytetään trikomonas tulehduksen ja hiivasienten aiheuttamien tulehdusten hoitoon sukuelimissä. Soveltuu muidenkin tul. torjuntaan, sitä käytetään myös mahahaavaa aihettavan helokobakteerin torjunnassa muiden lääkkeiden kanssa. Lääke tappaa monenlaisia bakteereita ja eliöitä. Sukuelimissä oireita aiheuttaa trikomonas vaivaa enimmäkseen naisia, mutta saattaa olla piilevänä myös miehillä. Tämän vuoksi infektion saaneen henkilön sukupuolikumppani hoidetaan myös riippumatta, onko hänellä oireita vai ei. Sivuvaikutuksina voi olla vatsakipuja, pahoinvointia tai ruuansulatuskanavan oireita. Virtsa saattaa myös tummeta, mikä ei ole vaarallista. On viisainta pidättäytyä alkon käytöstä kokonaan hoidon aikana ja vielä pari päivää lääkityksen jälkeenkin antabus-reaktion takia. Nautitaan runsaan veden kera joko ruuan kanssa tai ryhjään vatsaan.
- Sagis
Flagyl 400 mg käytetään myös paksunsuolen diverttikelin aiheuttamaan tulehdukseen.
- Anonyymi
Flagyl hoitaa monia tulehduksia .
- Anonyymi
sinisilmäinenkö kirjoitti:
... että älä olt alkoholia kuurin aikana antabusvaukutuksen vuoksi, mutta itse oli juonut siideriä saunassa ja oksensi vatsanesteet ulos.
Alkoholi ei ole se ongelma vaan alkoholijuomissa oleva sokeri .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkoholi ei ole se ongelma vaan alkoholijuomissa oleva sokeri .
Voithan kokeilla juoda Vodka-snapsin Flagylin kyytipojaksi, mutta älä valita kun laatta lentää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkoholi ei ole se ongelma vaan alkoholijuomissa oleva sokeri .
Ei pidä paikkaansa. Flagylissa on antabusvaikutus, joten alkoholia ei saa käyttää tippaakaan. Kannattaa olla varovainen myös alkoholia sisältävien kosmetiikkatuotteiden kanssa. Sokerin käyttö ei ole kielletty Flagyl kuurin aikana, joten ei ole kyseessä sokerin aiheuttama pahoinvointi.
- Naisen arkea
Flagyliä ja Flagyl compia käytetään monenlaisiin emätintulehduksiin ja se tehoaa myös hiivatulehduksiin. Tässä tapauksessa myös kumppani on hoidettava (vaikka olisi oireeton). Hiivatulehdus tai emätintulehdus yleisemmin eivät kumpikaan vaadi ulkopuolista eikä välttämättä ollenkaan seksikumppania vaan voi tulla esim. liian vahvasta pesunesteestä. Ja sitten kun ko. hiivatulehduksia tms voi tulla kierre ja voi olla vaikea päästä eroon. Oma kohtaista kokemusta on, eikä ollut edes miestä siinä tilanteessa. Flagyl on aivan loistava lääke juuri siksi, että se tehoaa monenlaiseen tulehdukseen ja niihin hiivoihin. Kierrukka altistaa tulehduksille. Flagyl laittaa kaikki samalla hoitoon. Sukupuolitauteihin Flagyl ei tehoa.
Seuraavaa kertaa varten neuvoisin sinua keskustelemaan avoimesti asiasta vaimosi kanssa.- ........
Sain mokoman kuurin. Mitään konkreettisia oireita ei ollut mutta papakokeen mukaan tarvitsin sen. Olin ennen kuuria jo käyttämättä mitään alkoholia. Ennen kuin söin vikan pillerin pärähti kaikki mahdolliset sivuvaikutukset päälle. (ihon alaisia turvotuksia, ihottumaa , pärstä punainen ym ) menin tietty sitten lekuriin. Siellä vast.ot. hoitaja ilmoitti heti että on antabusoireet ja olen nauttinut alkoholia. Samoin sanoi lekurikin. Tiesin kyllä itse että en ollut. Ja otti päähän kun juoppona näimmä pidettiin. Kaksi viikkoa lääkkeen lopettamisen jälkeen menin mieheni kanssa ravintolaan. Toisen paukun jälkeen meni taju ja jalat alta. Oli muuten meikäläisen viimeinen Flagyl kuuri.
- Biologi
Nimi Flagyl tulee ilmeisesti lääkkeen alkuperäisestä tarkoituksesta: torjua emätinsiimaeliötä, tiet. nimeltään Trichomonas.Koko siimaeliöiden luokan nimihän on Flagellata. Flagellum on siima, jolla eliö vipeltää ympäristössään. Se on siis elävä olento (mikroskoopissa varmaan mieltä ylentävän näköinen)ja kotoisin jostakin elollisesta ympäristöstä. Tämä tartunnan lähde voi olla toinen ihminen tai hänen toimintansa paikka, esim yleinen Wc laitteineen. Enpä usko että mikään pesuneste muuta aiheuttaisi kuin muokkaisi maaperää rasittamalla limakalvoja.Molemmat partnerit lääkitään juuri pingpong-ilmiön, tartunnan kierteen ehkäisemiseksi.Miehet yleensä ovat oireettomia vaikka voivatkin kantaa eliötä.
- otit paukkua
........ kirjoitti:
Sain mokoman kuurin. Mitään konkreettisia oireita ei ollut mutta papakokeen mukaan tarvitsin sen. Olin ennen kuuria jo käyttämättä mitään alkoholia. Ennen kuin söin vikan pillerin pärähti kaikki mahdolliset sivuvaikutukset päälle. (ihon alaisia turvotuksia, ihottumaa , pärstä punainen ym ) menin tietty sitten lekuriin. Siellä vast.ot. hoitaja ilmoitti heti että on antabusoireet ja olen nauttinut alkoholia. Samoin sanoi lekurikin. Tiesin kyllä itse että en ollut. Ja otti päähän kun juoppona näimmä pidettiin. Kaksi viikkoa lääkkeen lopettamisen jälkeen menin mieheni kanssa ravintolaan. Toisen paukun jälkeen meni taju ja jalat alta. Oli muuten meikäläisen viimeinen Flagyl kuuri.
Kaksi pvää kuurin lopettamisen jälkeen. Flagyl-kuurin jälkeen varoaika alkoholin nauttisen suhteen on 3pvää. Eli ei alkoholia 3een pvään kuurin lopettamisen jälkeen, koska lääke vaikuttaa viel elimistössä kuurin loputtuakin.
- LUKIHÄIRIÖ
otit paukkua kirjoitti:
Kaksi pvää kuurin lopettamisen jälkeen. Flagyl-kuurin jälkeen varoaika alkoholin nauttisen suhteen on 3pvää. Eli ei alkoholia 3een pvään kuurin lopettamisen jälkeen, koska lääke vaikuttaa viel elimistössä kuurin loputtuakin.
Aika olikin 2 vkkoa, ei 2 pvää.
- bdukxgcbjemövöu
hei oisin kyselly semmosta kun mulla on/oli (kuuri on siis kesken) emätin tulehdus ja sain niitä flagyl emätin puikkoja siihen. voiko kuurin aikana harrastaa yhdyntää? ja eihän emätintulehdus tartu miehelle? eli siis tarviiko seyrustelu kumppaninkin hoitaa itseään jollain tavalla, vaikka mitään oireita ei tosiaan ole ollut, onko se siis pakollista??
- argggh
ei sitten saata vaimolta kysyä? Teillä on sitten tuo luottopuoli kunnossa. Toivottavasti vaimo saa tietää, että täällä asiaa utelet. Voi jeesuksen kevät.
- sinisilmäinenkö
Totta toki olen kysynyt asiaa vaimolta ja hän on minulle vastausten perusteella ollut täysin rehellinen. Minulla on vaan tapana varmentaa asiat moneen kertaan niin ei jää kaivamaan mieltä. Hyvä jos itse pystyt syömään lääkkeesi selvittämättä mihin vaivaan ne ovat tarkoitettuja.
- -huolestunu-
sinisilmäinenkö kirjoitti:
Totta toki olen kysynyt asiaa vaimolta ja hän on minulle vastausten perusteella ollut täysin rehellinen. Minulla on vaan tapana varmentaa asiat moneen kertaan niin ei jää kaivamaan mieltä. Hyvä jos itse pystyt syömään lääkkeesi selvittämättä mihin vaivaan ne ovat tarkoitettuja.
Tietääkö kukaan naispuolinen kuka tätä kyseistä lääkettä on käyttänyt..onko tällä mahdollista että kuukautiset jäisivät pois??..kun minulla kävi näin..enkä keksi muuta syytä siihen =/
- emppuska 1
itse sain mokomaa lääkettä eilen hammastulehduksen hoitoon.
- viisikymppinen1
Itse saanut muutanan kerran Flagyl 400m yhdessä muun antibiootin kanssa suolistotulehdukseen. Hyvin tehos ja ALKOa en kyllä uskaltanut ottaa, kun vasta viikon päästä, silloinkin sattui oleen saunailta.
- anette4
Voisin kysyä mihin tarkoitukseen tuota Flagyl 400 mg käytetään miehelle?
- 15+2
Flagyl tepsii aika mukavasti moniin anaerobisiin bakteereihin, joita elää esimerkiksi suolistossa. Flagylia käytetään esim. Clostridium Difficile -antibioottiripulin hoitoon molemmilla sukupuolilla...
- Eikerrottu
Mulle määrättiin nuo Flagyl puikot, 10 pv kuuri. Eipä kyllä sanottu mitään, että kumppani pitää hoitaa eikä siis hälle määrätty mitään.
- tietoavailla
mihin vaivaan määrättiin
- ytgtyrdytug
tietoavailla kirjoitti:
mihin vaivaan määrättiin
Tuossa vain hieman ylempänä (17.11.2013 22:35) on kerrottu mihin vaivoihin Flagylia määrätään. Naisilla emätintulehdus voi syntyä kun ulosteita pääsee väärään paikkaan, vaikkapa väärin pyyhkiessä.
- Mummeli54
Kaikkien lääkkeiden tiedot ovat löytyneet internetistä jo vuosia. Käyttöohjeet ja -tarkoitus löytyvät myös.
- Anonyymi
Minulle määrättiin hammastulehdukseen juurihoidon aikana.
- Anonyymi
Karmea lääke. Meinasin yhdestä eli ekasta pilleristä tajut menettää.
Aiheutti pahoja neurologisia oireita ym.
Vielä seuraavana päivänä voin tosi huonosti.- Anonyymi
Ethän juonut alkoholia samaan aikaan? Flagyl aiheuttaa antabusreaktion jos nauttii alkoholia samanaikaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ethän juonut alkoholia samaan aikaan? Flagyl aiheuttaa antabusreaktion jos nauttii alkoholia samanaikaisesti.
Tämän flagylin kanssa on hyvä huomioida jopa sapuska mitä syö. Kerran noutopöydästä alkoholilla terästetyn jälkkärin syönyt kys kuurin aikana. Onneksi ei sattunut mitään. Apteekista ohjeistivat oikeasti olemaan tarkkana ihan ruokapuolenkin kanssa. Toisille pienikin määrä voi aiheuttaa reaktion.
- Anonyymi
Tehoaa kaikkeen tulehdukseen . Sukupuoli taudit voi olla myös suussa pyllyssä silmissä jos on hieronut silmiään alapää sormilla ja mies tartuttaa tietysti . Kondomi suojaa näiltä . Parisuhteessa eläessä kannattaa tehdä miehelle sterilisaatio koska se on helpointa , nainen tulee raskaaksi miehen siittiö soluista . Ne kun ei halua lapsia tai on jo lapset tehnyt . Kaikki vitamiin puutostauti ei johdu siitä ettei syö vitamiinia vaan voi olla matoja ,loisia, parasiitteja . Tällä nekin puolittuu. Naisilla on erikseen omia tulehduksia . Liikaa hiivaa ja sokeria . Parin viikon sokeriton rasvaton kasviskuuri auttaa . Erittäin hyvä lääkke onkin sellainen joka vie tajun . 😂
- Anonyymi
Joo myös antibiootit sai minulla aikaan hiivaa tms.eikä ole mitään sukupuolitautia ollutkaan.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856294
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283140Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849