Ikävää luettavaa

Suruviestejä kantautuu jokapäivä liikenteestä. Ei koskenut meitä,ei ollut tuttava. Pysähtykää tähän, miettikää asiaa. Pyydän.........Jos ja jos, tekisimme kaiken opetuksemme oikein niin, ehkä välttyisimme suruviesteiltä. Minä olen varma siitä että, minun ajotyylillä/kokemuksella ei suruviestejä tulisi liikenteestä.
2445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jo yli 20 vuotta, enkä ole ollut osallisena kolarissa kertaakaan. Olen kyllä muutamaa kaaharia joutunut väistämään, mutta niistä tilanteista on selvitty MINUN taitojeni ansiosta.

Kolarissa on aina toinen - pahimmassa molemmat - ajotaidoton ja liikennesilmätön ääliö.

Äänestä

Hymyilytti lukea kahta ekaa viestiä. Ihanko vakavissaan väittävät olevansa niin hyviä kuskeja, etteivät koskaan ole osallisena onnettomuuksissa?

Olen ajanut autoa kolmisenkymmentä vuotta, enkä silti pelkää myöntää epäröintiäni vilkkaissa risteyksissä!

Kiertoliittymät ja valo-ohjatut risteykset ovat turvallisia ja varmaan useimmille meistä helppoja ajaa.

Mutta kun samassa risteyksessä yhtyy neljäkin tasa-arvoista tietä, on ruuhka-aikaan ajettava todella skarppina.

Meillä yksi naapuri teki joku vuosi sitten lähestyvän auton kanssa virheen etäisyyden arvioinnissa. Tuloksena taas yksi sureva leski lisää.

Väitän, että edes ns. ammattimainen autoilu ei estä meitä välttymästä kolareilta. Liian moni bussi ja kuorma-auto ajaa miten sattuu tuolla teillä.

Aikoinaan oli sanonta, että vaarallisimpia liikenteessä ovat 70:set 70:n bonuksen haltijat... Eli liika varovaisuuskin voi koitua kohtaloksi, jos ei itselle niin lähimmäiselle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


emmekö opi kirjoitti:

Suruviestejä kantautuu jokapäivä liikenteestä. Ei koskenut meitä,ei ollut tuttava. Pysähtykää tähän, miettikää asiaa. Pyydän.........Jos ja jos, tekisimme kaiken opetuksemme oikein niin, ehkä välttyisimme suruviesteiltä. Minä olen varma siitä että, minun ajotyylillä/kokemuksella ei suruviestejä tulisi liikenteestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu