Veljeni kuoli onnettomuudessa elokuun 16. klo 20.36 oli todettu kuolleeksi. Muistan äitini kasvot koko elämäni, en ikinä unohda. Isäni itkee edelleen. 12 päivää, 2 tuntia myöhemmin
24-vuotiaan veljeni kuolemasta 23 vuotias siskoni teki itsemurhan koska syytti itseään. Hän koki vetäneensä veljen mukanansa huonoon seuraan (veljen onnettomuus tapahtui tässä heidän yhteisessä porukassaan).
Nyt ei ole enää jäljellä mitään. Ei mitään. Minä, äiti ja isä- ja helvetin paljon tyhjää.
Helpottaako se koskaan?
24-vuotiaan veljeni kuolemasta 23 vuotias siskoni teki itsemurhan koska syytti itseään. Hän koki vetäneensä veljen mukanansa huonoon seuraan (veljen onnettomuus tapahtui tässä heidän yhteisessä porukassaan).
Nyt ei ole enää jäljellä mitään. Ei mitään. Minä, äiti ja isä- ja helvetin paljon tyhjää.
Helpottaako se koskaan?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen sanattoman surullinen koko perheenne puolesta.Ja on uskomattoman vaikeaa ymmärtää miten itse voisin sinua auttaa.Mentein itse vuoden nuoremman pojan kuin sinä olet, ja osa surua on myös poikani veljen suru.Olen onnellinen puolestasi että edes pystyt kirjoittamaan, ja ilmoittaudun kyllä kuuntelijaksi jos se vaan auttaa.Kunpa voisin vastata jotain, mutta minusta tuntuu ettei tähjän hätään löydy vastusta joka lohduttaa sinua.Toivon koko sydämestäni että jollakin tavalla jaksat kuitenkin eteenpäin,ja siihen ainakin uskon että siasruksesi olisi taatusti niin toivonut.
Älä jää yksin ainakaan, pyydä ja hae apua, uskon että sinä jos joku sitä tarvitset, kuten varmastiu myös vanhempasi tarvitsee.
voit kirjoittaa jos haluat, en jätä sinua yksin jos kuuntelijaa [email protected]
Voimia.
Jottet jatkaisi sisaresi ratkaisua niin yritä tehdä jotain jolla estät etteivät muut ikäisesi joudu kokemaan samaa. Hae apua ja valjasta tuo surusi kertomalla muille nuorille ( jos voit) että valita voi toisin. Toivon että löydät elämän punaisen langan ja jatkat. Valinta on sinun, et ole syyllinen millään tavoin veljesi kuolemaan etkä sisaresi itsemurhaan. Elä omaa elämääsi, irtaudu vanhemmistasi ja kunnioita sisarustesi muistoa tekemällä jotain joka auttaisi muita samassa tilanteessa olevia. Älä menetä toivoasi. Tsemppiä!
Ei kukaan voi sanoa että "ei se helpota". Se on tapauskohtaista ja jokaisen tarina on erilainen. En näe myöskään miksi vanhemmista pitäisi irtautua.
Lopultakin se on kiinni vain itsestä. En halua vaikuttaa tylyltä, mutta en osaa kierrelläkään.
Noin traagista tapahtumaa on varmasti vaikea hyväksyä tai sallia tapahtuneeksi, mutta mikäli sen voi tehdä, kärsimyskin helpottaa.
Salli itsellesi kaikki tunteet, joita suriessasi ja asiaa käsitellessäsi nousee esiin, vaikka ne tuntuisivat kuinka tuskallisilta tai rumilta. Ne ovat kuitenkin vain tunteita eivätkä voi satuttaa sinua. Niiden tukahduttaminen hidastaa surutyötäsi ja pitää sinua kiinni kärsimyksessäsi. Sinun ei tarvitse välttämättä ilmaista niitä tai toimia niiden ohjaamana, vaan kyse on vain niiden tuntemisesta - ja siitä että voit rehellisesti tunnustaa itsellesi että sinua surettaa, suututtaa, pelottaa... miltä tahansa milloinkin tuntuu.
menetyksiä: isoveli kuollut tapaturmaisesti ja isä luonnollisesti. Otan osaa suruusi, pahoittelen, että olet noin nuorena (jos nm:ssä s.vuosi) joutunut kokemaan kohtuuttoman musertavia suruja.
Myötätuntoiset ajatukseni ovat luonasi; toivon, että saat niistä edes hieman lohtua.
Osanotto sinulle.Tuohan oli jo kauhea kohtalo, että veljesi kuolee onnettomuuden myötä ja sitten vielä se, että sisko tekee itsemurhan.
Te olisitte tarvinut saada tai hakea heti ammattiihmisen apua,ehkäpä siskosi olisi voinut jaksaa elämään.
Jälkiviisaus on aina mielessä, kun tämmöinen tapahtuma tulee ihmisen eteen.
Vaikka itse menetin isäni ja äitini alle vuodessa, niin tavallaan se on luonnollista, että vanhemmat lähtevät täältä ensimmäisenä vasta sitten lapset.
Sen kuoleman hyväksyy näin, kun se menee.
Monet ketkä menettävät lapsensa, niin se on kova pala ja siittä, että pääsee ohi, se kestää ja täytyy sinnitellä kovasti ja jaksaamista vaatii.
Olisikohan hyvä mennä ammattiihmisen puheille koko perheen voimin ja puhua asiasta.Ehkä se voi helpottaa oloa, edes pikkusen.
Puhukaa toisillenne, itkekää yhdessä ja pitäkää toisistanne huolta,halatkaa.
Voimia sinulle ja kauhean paljon jaksamista.
Olen sanaton Sinun ja vanhempiesi surusta.Menetin itse poikani alku kesällä ns.huonossa seurassa.Suruni on ollut raastava.Mutta vielä toinenkin lapsi..En uskalla
edes kuvitella sitä tuskaa!Voimia Sinulle ja vanhemmillesi.
..ja kyllä se tästä. Ei minua huoleta oma jaksamiseni, en ole luovuttaha tyyppiä ja osaan varmaan aika hyvin käsitellä asioita. Mietin vain saadaanko viettää enää ns. normaalin tuntuista joulua, juhannusta ja ihan tavallista maanantaita. Puuttuu jotain, eikä se tule takaisin. Kyllä sitä surun kanssa pärjää, tietää vain että suremiseen on oikeus.
Tyttiz86 (tämä sivusto ei anna enää laittaa nimimerkkiä jos ei ole rekisteröitynyt..enkä nyt kerkeä)
mulla meni isoveli 24.v onnettomuudessa viime kesäkuussa. Kaikki on sen jälkeen aivan samaa paskaa. Ei tää tästä vissiin ikinä muutu. Välillä tuntuu pikkasen helpommalta ja sit taas vedetään pohjalle. Otan osaa suruusi en voisi kuvitella miltä tuntuisi menettää molemmat sisarukset. Voimia sinulle voimattomalta.
Kyllä se siitä muuttuu mutta hitaasti. Itsesyytökset ja jossittelut harvenee, ystävät olis arvokas tuki. Harvoin niillä vaan ymmärrys taitaa riittää näin syvissä vesissä uiville. Ei ne maanantait enää ikinä oo samanlaisia ja juhlapyhät tulee aina olemaan tyhjiä, ehkä sitten kun on omia lapsia, niitä ei samaan tapaan jouda ajattelemaan pelkästään haikeina perhejuhlina, mutta toistaseks ne on kyllä synkkiä päiviä. Joulut, juhannukset ja syntymäpäivät. Ensimmäiset vuodet on kamalia, mutta sit kun on pari joula käyty läpi, alkaa olla jo helpompaa hyväksyä se kynttilä haudalla.