Lait säätää eduskunta jonka kokoonpanon kansa valitsee joka neljäs vuosi vapaissa vaaleissa. Mikäli kansan enemmistö tahtoisi pidempiä vankeustuomioita äänestäisivät he ehdokkaita jotka näin tekisivät. Sensijaan kansan enemmistö äänestää ehdokkaita jotka kannattavat nykyistä, maltillista kriminaalipoliittista linjaa.
Mikään ei viittaa siihen että vuosikymmeniä voimassa ollutta kriminaalipoliittista linjaa oltaisiin radikaalista kiristämässä. Ei vaikka tälläkin palstalla kovasti sitä vaaditaan. He kuuluvat pieneen mutta sitäkin äänekkäämpään vähemmistöön!
Kansa ei tahdo ankarampia
4
410
Vastaukset
- ihmetyttää
Lakia ei tarvitse muuttaa, vaan laintulkintaa. Elinkautinen todella tarkoittaa elinkautista, mikäli presidentti ei armahda. Ei ole mitään aikarajaa. Tapon ja murhan välinen ero on usein epämääräinen. Raa'at tapot ja harkitut tapot tulee tuomita murhiksi, etenkin tapauksissa, joissa uhrit yrittävät pakoon. Ihmisiä on suojeltava murhamiehiltä, jotka toistuvasti tekevät tappoja. Kolmannen jälkeen pitäisi tulla elinkautinen.
- otettu pois
elinkautisen armahdusoikeus.
Oikeusistuin päättää asian. - muutokselle
otettu pois kirjoitti:
elinkautisen armahdusoikeus.
Oikeusistuin päättää asian.Toivottavasti politiikan poistaminen auttaa, tulee ainakin yhtenäisempi käytäntö.
otettu pois kirjoitti:
elinkautisen armahdusoikeus.
Oikeusistuin päättää asian.Presidentin armahdusoikeutta ei mitenkään ole rajoitettu viimeaikoina. Toki lainmuutoksen ajatus on, ettei presidentti säännönmukaisesti enää armahtaisi, mutta laki ei todellakaan rajoitat presidentin oikeutta armahtaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5091491- 641156
- 61862
- 61835
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18817Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101756- 72724
- 30697
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691- 63685