Vertailua

Tällä palstalla kirjoitetaan todella paljon eri paikoista. Varsinkin Tallinnalaiset, Norström ja Siluetti näyttävät saavan kirjoittelua aikaan. Miten näitä eri paikkoja oikein pystyy vertailemaan? Ulkomaille en lähde, sitä en uskalla tehdä. Mutta miten ihmeessä pystyn vertailemaan näitä kotimaisia palveluntarjoajia? Hinnathan tunnetusti eivät kerro koko totuutta. Onhan Nordström tunnetuin ja kokenein mutta hänen omassa sairaalassaankin on muita kirurgeja. Eri lääkäreiden vastaanotolla juokseminen ennen päätöstä tulee aika kalliiksi. Miten te jotka olette jo jonkin toimeenpiteen tehneet osanneet valita? Toivon nyt lähinnä leikkauksiinsa tyytyväisiä olevia vastaamaan, haukkuvat ilkeilijät voi pitää mielipiteensä ominaan.
71212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hintojen perusteella ei tosiaankaan pysty vertailua tekemään.Joku on toista taitavampi, mutta epäonnistumisia sattuu kokeneillekin.
Kuka on sitten kokenut? Mielestäni kannattaa ottaa selvää jokaisen lääkärin omista kiinnostuksen kohteista . En tiedä ,mitä mahdat tarkoittaa sillä että Nordström on kokenein..siis missä ?
Joku on kokenein hiusten siirroissa, joku suu-kitalakihalkioiden hoidoissa jne.
Jos haluat rintojen leikkaukseen esimerkiksi, niin valitse lääkäri, joka on rinnoista kiinnostunut.
Se, että lääkärillä on mahdollisuus myös ns. harjoitella kiinnostuksen kohteita, on myös tärkeää. Ei siis niin, että estetiikka on vain sivubisnes.

Äänestä

lääkärin ja sairaalaan, sitten tutkin hinnat ja löytyi useampi paikka pääkaupungin ulkopuolelta alle 5000€:n hintaan, sekä hain vielä eri palstoilta leikkauksessa käyneiden suosituksia lääkäreistä.

Äänestä
  • Tuo on vaikeeta tiedän. Itse en kauheasti katsonut mitä muissa paikoissa oli hinnat etc. Tiesin heti että haluan helsingissä olevan plast.kirurg.sairaalaan, koska itse asun siellä ja jos tulee esim komplikaatioita niin ei tarvitse pitkälle mennä, tai muutenkin jälkitarkastukset ja semmoiset. Ehdottomasti kannattaa valita kirurgi joka on erikoistunut siihen toimenpiteeseen mihin olet ajatellut menevän. Se oli mun tärkein asia. Toki kattelin netistä eri paikkojen hintoja, mutta loppupeleissä niin 500 euroa sinne tai tänne ei enää kauheasti mua haitannut. Yleensä netissä myös lukee kirurgeista aika paljon, sairaaloitten nettisivuilla on cv:t tai mitä ne nyt ovat tarkalleen, niin esillä, niin ehkä kannattaa katsoa vähän miten kauan se kirurgi on tehnyt toimenpiteitä, missä on tehnyt, missä opiskellut, edelliset työpaikat etc.. siitäkin voi olla apua :)

    Tsemppiä kirurgin löytämiseen! (itse voin sanoa että en olisi voinut valita paremmin hehheh :) )

    Äänestä

  • l.a.m.b kirjoitti:

    Tuo on vaikeeta tiedän. Itse en kauheasti katsonut mitä muissa paikoissa oli hinnat etc. Tiesin heti että haluan helsingissä olevan plast.kirurg.sairaalaan, koska itse asun siellä ja jos tulee esim komplikaatioita niin ei tarvitse pitkälle mennä, tai muutenkin jälkitarkastukset ja semmoiset. Ehdottomasti kannattaa valita kirurgi joka on erikoistunut siihen toimenpiteeseen mihin olet ajatellut menevän. Se oli mun tärkein asia. Toki kattelin netistä eri paikkojen hintoja, mutta loppupeleissä niin 500 euroa sinne tai tänne ei enää kauheasti mua haitannut. Yleensä netissä myös lukee kirurgeista aika paljon, sairaaloitten nettisivuilla on cv:t tai mitä ne nyt ovat tarkalleen, niin esillä, niin ehkä kannattaa katsoa vähän miten kauan se kirurgi on tehnyt toimenpiteitä, missä on tehnyt, missä opiskellut, edelliset työpaikat etc.. siitäkin voi olla apua :)

    Tsemppiä kirurgin löytämiseen! (itse voin sanoa että en olisi voinut valita paremmin hehheh :) )

    mainostaa.

    Äänestä

  • se jaksaa kirjoitti:

    mainostaa.

    Älä viitsi Rentukka.

    Äänestä

  • kyllästynyt jo kirjoitti:

    Älä viitsi Rentukka.

    Rentukka

    Äänestä

Itsekin ihmettelen näitä, jotka pystyvät sanomaan 100%n syvällä rintaäänellä, että Dietz on paras tai Rintamäki on paras. Pitäisi käydä ainakin kahdella leikkauksessa, että tietäisi oikeasti. Minä tein näin: kävin parissa paikkaa konsultaatiossa. Keskustelin hyvät ja huonot puolet. Jos kirurgi vaan paasaa positiivisia puolia, suhtautuisin epäilevästi. Pyydä nähdä kuvia HÄNEN ITSENSÄ TEKEMISTÄ leikkauksista, ja katso, onko sitä suuntaa mitä tavoittelet.

Mitä enemmän kirurgi vastaa kysymyksiisi vähättelemättä huoliasi, sen luotettavampi hän on. Puhumattakin on selvää, että mihinkään sellaisiin juttuihin, jossa konsultaatiossa ei tapaa lainkaan itse leikkaavaa kirurgia, ei pidä mennä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelevä kirjoitti:

Tällä palstalla kirjoitetaan todella paljon eri paikoista. Varsinkin Tallinnalaiset, Norström ja Siluetti näyttävät saavan kirjoittelua aikaan. Miten näitä eri paikkoja oikein pystyy vertailemaan? Ulkomaille en lähde, sitä en uskalla tehdä. Mutta miten ihmeessä pystyn vertailemaan näitä kotimaisia palveluntarjoajia? Hinnathan tunnetusti eivät kerro koko totuutta. Onhan Nordström tunnetuin ja kokenein mutta hänen omassa sairaalassaankin on muita kirurgeja. Eri lääkäreiden vastaanotolla juokseminen ennen päätöstä tulee aika kalliiksi. Miten te jotka olette jo jonkin toimeenpiteen tehneet osanneet valita? Toivon nyt lähinnä leikkauksiinsa tyytyväisiä olevia vastaamaan, haukkuvat ilkeilijät voi pitää mielipiteensä ominaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu