Miten sinä pyydät anteeksi?
Ensin muutaman vuoden ovat lapsenlapset puuttuneet aikuisten juttuihin ja paljastelleet asioita mitä vanhemmat ovat kotona keskenään puhuneet.. Esimerkiksi jos isovanhemmat puhuivat tulleensa väsyneiksi talon pitoon ja ajattelivat myyntiä, niin yksi lapsista möläytti surkealla äänellä, mutta jos te tämän myytte niin sittenhän me ei saada perintöä? Tälläinen sanonta 9votiaan suusta. Eikä tämä ole ainoa kerta. Olemme pistäneet merkille että he tulevat kotiimme kuin omistaisivat talomme jo. Olemme hyvin pahoillamme tälläisestä käytöksestä ja nuo eivät huomaa muka mitään kuinka se näkyy.
Sitten sattui tässä muutama päivä sitten että menimme heille kylään.
Siellä sitten oltiin kai pahalla tuulella jo valmiiksi. Sanottakoon tässä heti että meidät kutsuttiin sinne. Me käymme hyvin harvoin emme halua häiritä. Minä loukkaannuin jostakin vävyni tyylistä minua kohtaan ja miestäni. Nousi ylös ja sanoin että nyt riittää! Siihen tytär sanoi Ettehän te sillai voi lähteä jos te kuolette niin täytyyhän meidän haudata teidät? Ja kukas muu sen tekee kuin minä ja mieheni? Minä sain SOKIN..?? Tuijotin likkaani kuin halvaantunut, mieheni sanoi siihen. Voi hyvä tyttö ei sinun tarvitse siitä olla huolissasi kyllä yhteiskunta hautaa jollet sinä sitä tehe. Ja toisekseen mistä me tiedämme kuka meistä hautaa kenenkä ensin?
Minua huimasi olin melkein pyörtyä hämmästyksestä.)
Mutta tässä ei ole kaikki.
Viikon kuluttua likka soitti kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hän tietää että olen lyhyt vihainen, mutta tällä kertaa en ollut yhtään leppynyt. Ihmettelin hänen tyyliään ja sanoin hänelle etten halua keskustella kun sulattelen täällä sanojasi. Ai mitä sanoja? kysyi hän. No niitä hautajaisia joita sinä pelkäät? Likka siihen En minä niin ole sanonut..Sanoin että meitä on kaksi jotka ovat aivan varmasti kuullu okein. Likka väitti ja väitti. Sanoin että anteeksi on pyydettävä ennen ei elämä jatku heidän kanssaan. Likka soitteli ja painosti monellailla mutta ei pyytänyt anteeksi kertaakaan.
Tänään sitten hän kehtasi valehdella että hän on jo monellailla pyytänyt anteeksi vaan ei niinkuin me haluamme eli käyttää sanaa saanko anteeksi?
Ensin muutaman vuoden ovat lapsenlapset puuttuneet aikuisten juttuihin ja paljastelleet asioita mitä vanhemmat ovat kotona keskenään puhuneet.. Esimerkiksi jos isovanhemmat puhuivat tulleensa väsyneiksi talon pitoon ja ajattelivat myyntiä, niin yksi lapsista möläytti surkealla äänellä, mutta jos te tämän myytte niin sittenhän me ei saada perintöä? Tälläinen sanonta 9votiaan suusta. Eikä tämä ole ainoa kerta. Olemme pistäneet merkille että he tulevat kotiimme kuin omistaisivat talomme jo. Olemme hyvin pahoillamme tälläisestä käytöksestä ja nuo eivät huomaa muka mitään kuinka se näkyy.
Sitten sattui tässä muutama päivä sitten että menimme heille kylään.
Siellä sitten oltiin kai pahalla tuulella jo valmiiksi. Sanottakoon tässä heti että meidät kutsuttiin sinne. Me käymme hyvin harvoin emme halua häiritä. Minä loukkaannuin jostakin vävyni tyylistä minua kohtaan ja miestäni. Nousi ylös ja sanoin että nyt riittää! Siihen tytär sanoi Ettehän te sillai voi lähteä jos te kuolette niin täytyyhän meidän haudata teidät? Ja kukas muu sen tekee kuin minä ja mieheni? Minä sain SOKIN..?? Tuijotin likkaani kuin halvaantunut, mieheni sanoi siihen. Voi hyvä tyttö ei sinun tarvitse siitä olla huolissasi kyllä yhteiskunta hautaa jollet sinä sitä tehe. Ja toisekseen mistä me tiedämme kuka meistä hautaa kenenkä ensin?
Minua huimasi olin melkein pyörtyä hämmästyksestä.)
Mutta tässä ei ole kaikki.
Viikon kuluttua likka soitti kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hän tietää että olen lyhyt vihainen, mutta tällä kertaa en ollut yhtään leppynyt. Ihmettelin hänen tyyliään ja sanoin hänelle etten halua keskustella kun sulattelen täällä sanojasi. Ai mitä sanoja? kysyi hän. No niitä hautajaisia joita sinä pelkäät? Likka siihen En minä niin ole sanonut..Sanoin että meitä on kaksi jotka ovat aivan varmasti kuullu okein. Likka väitti ja väitti. Sanoin että anteeksi on pyydettävä ennen ei elämä jatku heidän kanssaan. Likka soitteli ja painosti monellailla mutta ei pyytänyt anteeksi kertaakaan.
Tänään sitten hän kehtasi valehdella että hän on jo monellailla pyytänyt anteeksi vaan ei niinkuin me haluamme eli käyttää sanaa saanko anteeksi?
Vastaukset 5
Vanhimmat
neuvoja miten pääsen tästä loukusta ulos. Minulla nousee viha ja suru vuorotellen päälle. Jos ajattelen että soitan ja sovin hänen kanssaan niin minulle nousee oksettava olo enkä millään saa soitettua. Mikä sairaus on sellainen ettei millään pysty pyytämään anteeksi? Mieheni sanoo koko ajan ettei meillä ole mitään anteeksi pyydettävää vaan heillä. Minä voin ainoastaan pyytää anteeksi sitä että olen hänet synnyttänyt.
Auttakaa hyvät ihmiset!!!!!!
Toisten ahneus aiheuttaa suuria suruja joten parempi olisi tuhlata rahat ja iloita siitä mitä olette koonneet sillä olette sen ansainneet.
Tekisin itse niin ja näyttäisin oikein niin että he huomaisivat muuttaa arvoja. Mua ärsyttäis kun mukamas jo nyt omistetaan vanhempien rahat, sehän laskee ihmisarvoa ja vanhempien kunnioittaminen unohtuu.
Tuntuu tyhmältä neuvolta mutta tuhlaa suurin osa koska NE ON SINUN OMAISUUTTA. Ehkä sitten perillinen tajuaa tehneensä jotain väärin. Muuten sama näytös jatkuu.
että lieneekö tapahtuneella taustansa kauempana menneisyydessä liittyen esimerkiksi perheenne sisäiseen keskustelukulttuuriin, siihen kuinka erilaisia asioita ylipäänsä käsitellään. Toinen asia on sitten todelliset välinne tähän jo omassa elämässään olevaan tyttäreenne. Sanojesi perusteella hänen käytöksensä vaikuttaa hieman lapselliselta ja uhmakkaalta. Olisikohan jo aika laittaa rajoja? Keskusteluapua voitte miehenne kanssa hakea itsellenne alueenne perheasiain neuvottelukeskuksesta.
koko juttu, sillä vanhempasi olivat oikeutettuja lain mukaisesti, tehneet tekemällään omaisuudella kuinka tahansa, vaikka jättämään pennittömäksi koko perillisjoukon. Eli myymällä saamansa tai hankkimansa omaisuuden.
Heille valitettavasti ei kuulu vielä omaisuudestaan selvittely heidän eläessään, näin valitettavasti laki ei määrää.
Oman omaiaisuutemme suhteen olemme määritelleet että kummankaan sisaruksista tai heidän perillisistään kukaan ei peri meitä mahdollisen ainoan naimattoman pokamme jälkeen!
Sääntiöintimahdollisuuskin on vielä jäljellä. Eli omaisuutemme 5.n vuoden vuoden tuotto jaetaan, kullekin erikseen määritylle tieteenharjoittajalle taikka niihin verrattavissa oleviin tieteenharjoittajille mihin lähinnä molemmat lahjoittajat ovat kuolleet!
Lieneekö tuo sen selvemmin sanottu!
Lapsen paras perintö on se että hän on saanut Isän ja Äidin jotka huolehtivat hänet " aikuiseksi".Siihen loppuukin velvoitteet lasta kohtaan.
Perintöä ei ole syytä jättää jollei erityisesti halua rakkaudesta osoituksena sellaista jättää.
Tässä yhteiskunnassa on toisten työllä syöviä verenimijöitä ihan riittävästi.
Minä en jätä jälkeeni mitään jaettavaa koska aion nauttia elämästä.Myyn omaisuuteni heti eläkkeelle siirtyessäni ja katson että rahat riittävät matkailuun,aurinkoon ja hyvään oloon.Kukin keräävät omat eväänsä elämänsä aikana.Muille se ei kuulu.
Myös nyt on helppoa muuttaa aurinkorannoille vaikka asumaan ja jättää tuollaiset ongelmat maistelemaan elämää itsenäisesti.On siis aivan yhdentekevää mitä mieltä lapset ovat koska tämä on minun elämä ja kun oma osuuteni on kunnialla hoidettu niin heidän vuoro on jatkaa omaansa.