Paatumisen kauheat seuraukset

Kun uskovainen lankeaa syntiin, eikä koe tarvetta parannuksen tekemiseen, paaduttaa hän sydämensä. Uskovainen on silloin riidassa itsensä Jumalan kanssa, eikä Jumala anna uskovaiselle siunaustaan. Jumalan sana itseasiassa osoittaa, että josa uskovainen ei tee parannusta, hylkää Jumala uskovaisen, ottaa pois voitelunsa ja tuhoaa uskovaisen uskottavuuden.

Kun uskovainen tarpeeksi pitkään tekee syntiä ja kieltäytyy parannuksesta, tekee hän Pyhän hengen pilkan. Silloin uskovainenkin on ikuisesti kadotettu ja vailla mitään toivoa.

Jos uskovaisen sydän kieltäytyy kääntymästä Jumalan puoleen, lähettää Jumala Raamatun sanann mukaan uskovaisen päälle raskaan unen hengen. Uskovainen on siten täydellisen kykenemätön näkemään tilaansa. Jumala ei puhu paatuneen uskovaisen sydämelle, eikä laske rauhaansa paatuneeseen.

Ehkäpä suurin osa tämän ajan uskovaisista on jollain lailla paatuneita ja monet armahduksen ulkopuolella. Liian monet siis ovat helvettiin matkalla, vaikka kuuntelevat omia mukavia puhuvia julistajiaan ja uskottelevat itselleen, että ovat taivaaseen matkalla. Tosiasiassa heitä odottaa helvetti ja Jumala on heidät jo hyljännyt. Varo siis syntiä ja paatumusta, ettet kadottaisi itseäsi!
1321574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 132

Vanhimmat

jota en oikein ymmärrä parhaalla tahdollanikaan. Siellähän rippittäytymisellä käynti voi olla joillekin ihan jokapäiväistä "leipää". Samaa syntiä tehdään päivästä toiseen ja pappi on tavallaan armoautomaatin asemassa? Ihan outoa touhua. Siellä on sitten ilmeisesti käsitetty väärin tuo Jeesuksen kuolema syntiemme sovituksena. Vaiko?

Äänestä
  • uskonnollista tyranniaa. Se todella tekee tuhoa katolilaisten mielenterveyden suhteen ja on kaikenlisäksi papin psyykeellekin vaarallista.

    Meidän on tehtävä tili Jumalalla ja annettava jumalan paljastaa syntimme. Ihmistä ei välttämättä tarvita.

    Ilman parannusta ei raamatun mukaan ole anteeksiantamusta, joten olet täsmälleen oikeassa viestissäsi. Aemoautomaatteja ei ole olemassa.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    uskonnollista tyranniaa. Se todella tekee tuhoa katolilaisten mielenterveyden suhteen ja on kaikenlisäksi papin psyykeellekin vaarallista.

    "Se todella tekee tuhoa katolilaisten mielenterveyden suhteen ja on kaikenlisäksi papin psyykeellekin vaarallista"

    Ettekös te taikauskoiset yleensä käytä psyyke-sanan synonyyminä sielu-sanaa?

    voi laskea vielä erheeksi, toinen on jo selkeä virhe ja, jos vielä jatkaa samaa rataa voi jo henkilöä sanoa hyvällä syyllä tyhmäksi pässinpääksi! Tämä on vain oma mielipide. Virheitä tekee tietysti jokainen, kuitenkin niistä pitäisi ottaa opikseen, eikä tehdä niitä enää toiste. Parasta olisi, jos osaisi ottaa toisten virheistä opikseen, eikä edes yrittäisi tehdä samaa. Se on jo viisautta se!

    Äänestä

  • korjaus tekstiisi kirjoitti:

    "Se todella tekee tuhoa katolilaisten mielenterveyden suhteen ja on kaikenlisäksi papin psyykeellekin vaarallista"

    Ettekös te taikauskoiset yleensä käytä psyyke-sanan synonyyminä sielu-sanaa?

    Kyseessähän on, niinkuin sanoit, synonyymi. Ei muuten kannata kieltää yliluonnollisuutta. Voit joskus säikähtää pahemman kerran ja alat vielä epäilemään omaa mielenterveyttäsi!

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    Kyseessähän on, niinkuin sanoit, synonyymi. Ei muuten kannata kieltää yliluonnollisuutta. Voit joskus säikähtää pahemman kerran ja alat vielä epäilemään omaa mielenterveyttäsi!

    "Ei muuten kannata kieltää yliluonnollisuutta"????

    Mitä ihmeen "yliluonnollisuutta"?

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    voi laskea vielä erheeksi, toinen on jo selkeä virhe ja, jos vielä jatkaa samaa rataa voi jo henkilöä sanoa hyvällä syyllä tyhmäksi pässinpääksi! Tämä on vain oma mielipide. Virheitä tekee tietysti jokainen, kuitenkin niistä pitäisi ottaa opikseen, eikä tehdä niitä enää toiste. Parasta olisi, jos osaisi ottaa toisten virheistä opikseen, eikä edes yrittäisi tehdä samaa. Se on jo viisautta se!

    käsittämättömiä pässinpäitä, siis MINÄ ja sinä myös. Älä siis ota tätä itseesi. Me ihmiset olemme uskomattomia idiootteja, eikö? Raamatussakin sanotaan jonkun profeetan suulla (eli puhujana on oikeastaan Jumala): "Tuijottakaa itsenne sokeiksi ja ihmetelkää..." Jumalallakin on siis ilmeisiä vaikeuksia käsittää valintojamme ja siitä syystä, että valinnoissamme ei useinkaan ole järjen hiventäkään :D

    meidät luodessaan? :) On se vaan silti ihmeellistä tuo Isän rakkaus meihin.

    Äänestä

  • mitä ihmettä kirjoitat? kirjoitti:

    "Ei muuten kannata kieltää yliluonnollisuutta"????

    Mitä ihmeen "yliluonnollisuutta"?

    Väität siis, että et ymmärrä "yliluonnollisuus" sanan merkitystä? En ole kiinnostunut sanaleikeistä.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    meidät luodessaan? :) On se vaan silti ihmeellistä tuo Isän rakkaus meihin.

    luonut. Syntiinlankeemuksen jälkeen esimerkiksi aivokapasiteetistamme vain noin 10% on käytössä. Jumala on kironnut luomakunnan ja siihen kiroukseen kuuluu se, että välillä me olemme vähemmän fiksuja ratkaisuissamme. Tämä nykyinen olotilamme ei ole mikään päämäärä, vaan surkea alennustila.

    Tästä ei ole suunta, kuin ylöspäin :)!

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    käsittämättömiä pässinpäitä, siis MINÄ ja sinä myös. Älä siis ota tätä itseesi. Me ihmiset olemme uskomattomia idiootteja, eikö? Raamatussakin sanotaan jonkun profeetan suulla (eli puhujana on oikeastaan Jumala): "Tuijottakaa itsenne sokeiksi ja ihmetelkää..." Jumalallakin on siis ilmeisiä vaikeuksia käsittää valintojamme ja siitä syystä, että valinnoissamme ei useinkaan ole järjen hiventäkään :D

    yliluonnollinenkin on luonnollista!

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    Väität siis, että et ymmärrä "yliluonnollisuus" sanan merkitystä? En ole kiinnostunut sanaleikeistä.

    psyyke liittyvät yhteen?

    Äänestä

  • mitään yliluonnollista kirjoitti:

    yliluonnollinenkin on luonnollista!

    selityksen tieteen voimin kaikelle yliluonnolliselle? Kyllähän sinun pitäisi se tietää, että tiede on nostanut monesti kätensä pystyyn näissä asioissa.

    Äänestä

  • sinusta ei saa selvää kirjoitti:

    psyyke liittyvät yhteen?

    ja asuvat samassa kehossa toimien siten, että ne toimivat ikäänkuin päällekkäin ja samanaikaisesti ollen yhteydessä toisiinsa, kuitenkin erillisinä kokonaisuuksina. Psyyke on katoavainen ja henki iankaikkinen.

    Äänestä

  • mitään yliluonnollista kirjoitti:

    yliluonnollinenkin on luonnollista!

    puhuttua ja kirjoitettua kieltä, me ymmärrämme näiden eri määritelmiä kuvaavien sanojen kautta mitä puhumme ja kirjoitamme.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Tästä ei ole suunta, kuin ylöspäin :)!

    Suunta on vain ylöspäin, tai sitten... alaspäin. Mutta Jumalaan myönteisesti suhtautuvill aon toivoa, mitä muilla ei ole...

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    selityksen tieteen voimin kaikelle yliluonnolliselle? Kyllähän sinun pitäisi se tietää, että tiede on nostanut monesti kätensä pystyyn näissä asioissa.

    onko se sinulle yliluonnollista vaiko luonnollista?

    Äänestä

  • ilmestyy enkeli kirjoitti:

    onko se sinulle yliluonnollista vaiko luonnollista?

    Voisi sitä ensin hieraista silmiään ja ajatella, että:" Onko tuo tottakaan!" ja miettiä, onkohan mielenterveys kohdallaan. No vitsi vitsinä ... jos Raamattuun vetoaa niin monihan siellä enkelin näki. Eipä kait he kaikki mitään mielenterveyshäiriöisiä olleet, en ainakaan usko sitä. Miksei siis voisi ajatella, että enkeli voisi nykyäänkin joillekin ilmestyä (mielenterveysongelmaiset ovat asia erikseen, koska harha-aistumukset kuuluvat taudinkuvaan). Onhan sitä kaikenlaista olemassa. Miksi kaikki pitää aina järkeistää?

    mutta onhan minun sanottava, että joka kerta kun joogaat, on riivaaja siinä vierelläsi. Langennut enkeli siis. Hän käsittelee sielunelämääsi pahat aikeet mielessä ja antaa sinulle suloisia tuntemuksia ja rauhaa sisimpääsi... Olet niin levollinen ja tunnet kuinka olet osaa maailmakkaikkeutta ja luontoa...

    aina vaan eri sanoin. En yksinkertaisesti pidä liikuntamuodoista, missä tulee kauhea hiki!

    ...

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Voisi sitä ensin hieraista silmiään ja ajatella, että:" Onko tuo tottakaan!" ja miettiä, onkohan mielenterveys kohdallaan. No vitsi vitsinä ... jos Raamattuun vetoaa niin monihan siellä enkelin näki. Eipä kait he kaikki mitään mielenterveyshäiriöisiä olleet, en ainakaan usko sitä. Miksei siis voisi ajatella, että enkeli voisi nykyäänkin joillekin ilmestyä (mielenterveysongelmaiset ovat asia erikseen, koska harha-aistumukset kuuluvat taudinkuvaan). Onhan sitä kaikenlaista olemassa. Miksi kaikki pitää aina järkeistää?

    oikealla tiellä! olen lukenut sinun viestejä ,ne ovat jotenkin puhutelleet positiivisesti.tämä enkeli juttu oli piste iin päälle .

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    mutta onhan minun sanottava, että joka kerta kun joogaat, on riivaaja siinä vierelläsi. Langennut enkeli siis. Hän käsittelee sielunelämääsi pahat aikeet mielessä ja antaa sinulle suloisia tuntemuksia ja rauhaa sisimpääsi... Olet niin levollinen ja tunnet kuinka olet osaa maailmakkaikkeutta ja luontoa...

    tarkoitit ,niin en minä joogaa.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    ...

    ...

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    ...

    Olet antanut sellaisen kuvan itseätsi, että pidät "liikuntamuodoista". Mutta en sano tämän enempää, koska olet pikkuisen ärtyneessä mielentilassa.

    Äänestä

  • sinä olet kirjoitti:

    oikealla tiellä! olen lukenut sinun viestejä ,ne ovat jotenkin puhutelleet positiivisesti.tämä enkeli juttu oli piste iin päälle .

    tai rekisteröimättömällä nimimerkillä? Olemmeko me keskustelleet toistemme kanssa ennen tätä viestiketjua?

    Äänestä

  • sinä minua kirjoitti:

    tarkoitit ,niin en minä joogaa.

    omien sanojensa mukaan.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    Olet antanut sellaisen kuvan itseätsi, että pidät "liikuntamuodoista". Mutta en sano tämän enempää, koska olet pikkuisen ärtyneessä mielentilassa.

    älyttömistä huhkimisista, joista on liikkumisen nautinto ja mielihyvä kaukana.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    älyttömistä huhkimisista, joista on liikkumisen nautinto ja mielihyvä kaukana.

    Eikö se ole aika leppoisaa touhua?

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    Eikö se ole aika leppoisaa touhua?

    Ja se tekee hyvää vartalolle.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    tai rekisteröimättömällä nimimerkillä? Olemmeko me keskustelleet toistemme kanssa ennen tätä viestiketjua?

    palstalle ,olen joskus kommentoinut jotakin,olen suurella mielen kiinnolla seurannut teidän juttuja, täytyy sanoa ,että olen ollut ihanalla opintomatkalla uskonnollisten oppien maailmassa.todella mielenkiintoista .nyt tiedän tosi paljon uskonlahkoista,minulle on kirkastunut moni asia ja omat luulot ovat karsiutuneet,vaikka välillä on ollut kiivasta menoa on tullut asiaakin johon on voinut tarttua.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    Eikö se ole aika leppoisaa touhua?

    Itsepähän sanoit minulle tässä taannoin, että tiedät joogasta paljon enemmän, kuin minä konsanaan!

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Ja se tekee hyvää vartalolle.

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Itsepähän sanoit minulle tässä taannoin, että tiedät joogasta paljon enemmän, kuin minä konsanaan!

    sinulla on siitä vain harhakuvitelmia, eikä tietoa. Joogan fyysisestä puolesta en tiedä mitään.

    Äänestä

  • vasta tullut kirjoitti:

    palstalle ,olen joskus kommentoinut jotakin,olen suurella mielen kiinnolla seurannut teidän juttuja, täytyy sanoa ,että olen ollut ihanalla opintomatkalla uskonnollisten oppien maailmassa.todella mielenkiintoista .nyt tiedän tosi paljon uskonlahkoista,minulle on kirkastunut moni asia ja omat luulot ovat karsiutuneet,vaikka välillä on ollut kiivasta menoa on tullut asiaakin johon on voinut tarttua.

    uskonnollisten oppien tietämyksesi lisääntymisestä :)! Kunnia siitä kuuluu muille. Enhän itsekään tiedä uskonasioista paljoakaan ja itse ajattelen olevani tarpeeksi älykäs tietääkseni, etten tiedä oikeastaan paljon mitään tässä maailmankaikkeudessa!

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    Kahvin keitto ja kaataminen helluntailaisten kokouksissa vai? Kyökkipiika?

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    sinulla on siitä vain harhakuvitelmia, eikä tietoa. Joogan fyysisestä puolesta en tiedä mitään.

    Ensin pitää tutkia ja sitten vasta hutkia :)!

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    95% helluntailaisista naisista ei koskaan keittele kahvia missään tilaisuuksissa, eikä muuten. Ne, jotka ovat suuntautuneita siten, että voivat sitä keitellä, tekevät sen omasta halustaan.

    Oletko ikinä kokeillut fitnessiä, tai jotain vastaavaa? Näin eilen puntilla sinun kokoisesi naisen, joka oli sellainen fitness -tyyppinen ja aika hemaiseva olikin, todella...

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    sinulla on siitä vain harhakuvitelmia, eikä tietoa. Joogan fyysisestä puolesta en tiedä mitään.

    ja pari vuotta sitten joogasta puhuttiin kaikkialla mediassa. Olen kuitenkin unohtanut kaiken, mutta hengellisen puolen ymmärrän edelleen hyvin. Eli en ota mistään selvää.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    vastaavaa? Ei kiitos. Yläasteen ja lukion liikuntatunneilla sain siitä tarpeekseni ... ei sovi minulle. Eikä minua saa houkuteltua saleille ... siellä pesii enimmäkseen narsismiin taipuvaiset oman kehon rakastajat!

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    sinulla on siitä vain harhakuvitelmia, eikä tietoa. Joogan fyysisestä puolesta en tiedä mitään.

    Projisoitko minut jotenkin äitiisi? Ajattelin vain, kun välillä tulee tuo känkkäränkkä esiin.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    liikunnallisen koleerisen luonteen jollain lailla narsisimiin. Se on virhe, johon monet lankeavat niin helposti. Flegmaattisetkin tykkäävät tehdä jotain ja puntti on flegmaatikoille siksi hyvä rauhallisuutensa vuoksi. Ei siis ole kyse mistään narsisimista, vaan puhtaasta miesenergiasta, joka kyllä saattaa olla ihanaa, ymmärrän sen...

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    sinulla on siitä vain harhakuvitelmia, eikä tietoa. Joogan fyysisestä puolesta en tiedä mitään.

    Olen nyt hyvin tyytyväisessä ja levollisessa mielentilassa, sekä hiukan hilpeällä tuulella. Oletko itse känkkäränkkä tänään?

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    lauseellasi?

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    sinulla on siitä vain harhakuvitelmia, eikä tietoa. Joogan fyysisestä puolesta en tiedä mitään.

    Känkkäränkkäpäivästä! Äitisi on dominoiva? Niin muistaakseni kerroit joskus minulle. Se selittää jo paljon asioita.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    Miehet ovat toimeliaampia kuin naiset ja ehkä sinusta tuntuu kehonrakennus yms. narsistisekta siksi, että se on jotenkin liian selkeällä tavalla tiettyyn päämäärään pyrkivää, että narsismi voi olla siihen ainoa syy. Selosta minulle hiukan enemmän sitä, miksi näet kehonrakennuksen narsistisena? Tekeekö se miehestä liian, miten sanoisin, hyvän tai miehekkään? Ihmettelen vain, että miksi yhdistät kehonrakennuksen narsismiin...

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    sinulla on siitä vain harhakuvitelmia, eikä tietoa. Joogan fyysisestä puolesta en tiedä mitään.

    esikoispoikansa suhteen dominoiva, mutta sen sanon, että olen sen verran omaa äitiäni kierompi ja aktiivisempi, että siinä ei dominoinnit auta. Kyllä minä aina teen, niinkuin parhaaksi näen, jos koen siihen tarvetta...

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    Et voi olla niin sokea. Kehonrakennus ja bodaaminen liittyy varsin olennaisella tavalla hyvin maalliseen oman kehon palvontaan.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    sinulla on siitä vain harhakuvitelmia, eikä tietoa. Joogan fyysisestä puolesta en tiedä mitään.

    että ihan mammanpoikaa pitäisi tulevaisuudessa alkaa passaamaan?

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    Sohvalla löhöäminen olisi oman mahan palvontaa. Emme voi paeta fyysisyyttä transseihin. Jumala loi miehelle lihakset siksi, että niitä käytettäisiin. Pienilihaksinen mies on säälittävä olento, anteeksi nyt vain... Haluan elää normaalissa olotilassa, ja vaikka sukupuolisuus saattaa aiheuttaa sen, että koet miehen kohon palvottavana asiana, niin minä miehenä en koe niin. Huomaa siis se, että olet nainen. Minäkin voisin väittää turkkeja ja meikkaamista itsensä palvomiseksi, mutta en tee niin, koska ymmärrän että se kuuluu naiseuteen.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    sinulla on siitä vain harhakuvitelmia, eikä tietoa. Joogan fyysisestä puolesta en tiedä mitään.

    on oma viehätyksensä. Luulen, että tuleva vaimoni joutuu kyllä jollain lailla hommiin :D Sori nyt kauheasti. Myönnän olevani sellainen vähän mammanpoika, mutta sehän ei minua huoleta, koska olen iso mammanpoika ja ennenkaikkea lihaksikas :)

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    raskasta fyysistä työtä, joka piti kehon lihaksikkaana ja jäntevänä. Se ei ole sama asia, kuin kuntosalilla käyminen.

    Naiseuteen on aina kuulunut myös luonnollisena osana koristautuminen ja kaunistautuminen miestä/miehiä miellyttääkseen. Tosin senkin tarkoituksenmukaisuus on nykyään vähentynyt. Valitettavasti moni nainen, kun sormuksen sormeensa saa, päästää itsensä lässähtämään ulkoisesti ja jos mies siitä hänelle hienovaraisesti huomauttaa, nainen vastaa heti kipakasti, että mieshän on luvannut rakastaa häntä juuri sellaisena, kuin on!

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    kulttuureissa on ollut leikillä ja urheilulla/voimistelulla osansa. Kaikissa kehittyneissä kulttuureissa siis. Et myöskään tiedä, mitä on olla iso mies luonnostaan isoilla lihaksilla. Ei niitä VOI päästää lässähtämään. Se tuntuisi kauhealta fyysisesti. Koetko kehinrakennuksen uhkaavana siksi, että olet siro ja herkkä nainen?

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    sinulla on siitä vain harhakuvitelmia, eikä tietoa. Joogan fyysisestä puolesta en tiedä mitään.

    nekin sinulle eteen?

    Tietenkin on hyvä, että roolijako pelaa tietyssä määrin. Toisaalta taas siinä vaiheessa, kun jälkikasvua alkaa siunaantua, on hyvä, jos isäkin joskus nousisi yöllä lasta vaihteeksi hoivaamaan, jotta äiti voisi vähän levätä!

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    treenausta kasvaa riippurinnat, joista moni teinityttö voisi olla kateellinen, joten treenaa sinä vaan.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    sinulla on siitä vain harhakuvitelmia, eikä tietoa. Joogan fyysisestä puolesta en tiedä mitään.

    vässykkänä? ja luuletko tosiaan, että meidän perheessä ollaan niin tyhmiä, että tehtäisiin jotain sellaista? Olen laiska, mutta en sentään pässinpää, enkä mikään vetelys. teen niitä asioita, mitkä kiinnostavat itseäni. Enkö kertonut, että meidän perheessä ollaan aika vanhoillisia?

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    Kyllä sinäkin jossain vaiheessa tulet maan pinnalle sieltä syvämietteisestä udusta...

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Itsepähän sanoit minulle tässä taannoin, että tiedät joogasta paljon enemmän, kuin minä konsanaan!

    Tiedän vanhoillisuudesta kovin vähän. Jos haluat, voisit kertoa siitä enemmän?

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    myös realisti, jalat maassa oleva tyyppi!

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    että mitä isompi, sitä isompi?

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Tiedän vanhoillisuudesta kovin vähän. Jos haluat, voisit kertoa siitä enemmän?

    vastustamme mautonta pelleilyä. Eli, vain typerykset hyysäävät lapsiaan, vaikka pakotettuina joutuvat monesti toimimaan yksin :(

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    Useimmilla bodareilla on ainakin stereoidien vaikutuksesta pehmenneet ja surkastuneet aivot ... tiesitkö, että niiden käyttö voi johtaa myös priapismiin?

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Tiedän vanhoillisuudesta kovin vähän. Jos haluat, voisit kertoa siitä enemmän?

    perheessä olisi otettu lasta syliin ja paijattu välillä?

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    Proteiininsaanti pitää turvata ja ravinnon pitää olla monipuolista. En ole edes nähnyt kenenkään käyttävän aineita.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Tiedän vanhoillisuudesta kovin vähän. Jos haluat, voisit kertoa siitä enemmän?

    olennaisena osana. Näytämme kyllä tunteemme jokainen omalla tavallaan. Itse on jostain syystä jaksa paljon paijailla.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    ...

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Tiedän vanhoillisuudesta kovin vähän. Jos haluat, voisit kertoa siitä enemmän?

    löydät itsellesi jonkun muodollisesti sopivan morsmaikun, jonka kanssa tulet toimeen ja sitten, jos joskus teille syntyy jälkikasvua.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    harrastuksestani. Olen tavannut yhden steroideja käyttäneen. Oli taistelusukeltajana puolustusvoimissa ja todella kummasti käyttäyyvä raivopää. Kyllä me toisemme tiedämme.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Tiedän vanhoillisuudesta kovin vähän. Jos haluat, voisit kertoa siitä enemmän?

    Siis uskovaisen? Uskovaiset naiset ovat kyllä muutenkin sopivia, usko pois. Sinä muistutat monellakin tapaa uskovaista naista, joten älä luule että väheksyn sinua ihmisenä.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    Varmaankin tunnet koko suomen bodarit läpikotaisin.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    Meitä on monenlaisia, eikä steroideja tarvitse kuin äärimmäisessä kehonrakennuksessa, joka on jo sairautta ja melkeinpä myös uskonnollisuutta.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Tiedän vanhoillisuudesta kovin vähän. Jos haluat, voisit kertoa siitä enemmän?

    "Muodollisesti sopiva", tarkoittaa nyt vain humoristisessa mielessä naisen/miehen persoonaa/pätevyyttä, kohdistamatta kuitenkaan siihen ketään henk.kohtaisesti.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Tiedän vanhoillisuudesta kovin vähän. Jos haluat, voisit kertoa siitä enemmän?

    murheen alhoon. Koskaan ei voi tietää, mikä saa sinut suuttumaan ja masentumaan.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    tapauksia, joissa on käytetty kyseisiä aineita, eivätkä käyttäjät ole lleet edes mitään kilpabodareita.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    eivätkö he olleetkin aika säälittäviä tapauksia? Luonnostaan ruipeloita, jota yrittivät epätoivoisesti paikata?

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Tiedän vanhoillisuudesta kovin vähän. Jos haluat, voisit kertoa siitä enemmän?

    Varium et utabile semper femina!

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    ...

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    kehonrakennus? liian fallista ja jotain sellaista johon et pääse itse käsiksi?

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Tiedän vanhoillisuudesta kovin vähän. Jos haluat, voisit kertoa siitä enemmän?

    Sangviinikot ovat erittäin oikullisia. Suomenna tuo lause, jonka esitit. Tunnistin vain sanan femina.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    :)! Kuitenkin se on jokaisen oma asia, mitä harrastaa mm.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    Mitä isompi, sitä isompi. Kyllä on kuule mahtavaa olla iso, enkä minä muusta oikein välitäkään. En ole runopoika. Onko miehesi ruipelo?

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Tiedän vanhoillisuudesta kovin vähän. Jos haluat, voisit kertoa siitä enemmän?

    Naiset ovat oikullisia pikku n***tt**a! Tosin ei se nyt ihan sananmukaisesti pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Tiedän vanhoillisuudesta kovin vähän. Jos haluat, voisit kertoa siitä enemmän?

    joskin sen voisi ilmaista sananmukaisesti jollain muulla tavalla.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    Minä en halua keskustella hänestä ... ja se olisi varsin epähienoakin!

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    fanaattisesti kaikkea maskuliinista vastaan. Kyllä se sinua kuitenkin kiehtoo ja asiaan kuuluu se, että vastustat kaikkea sitä. Ymmärrän sinua paremmin kuin uskotkaan!

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    puhuttua ja kirjoitettua kieltä, me ymmärrämme näiden eri määritelmiä kuvaavien sanojen kautta mitä puhumme ja kirjoitamme.

    Menetkö tänään vielä puntille tai kokoukseen?

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    fantasioinut mistään bodareista?

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Menetkö tänään vielä puntille tai kokoukseen?

    jossain käymään. Kokouksessa olin viimeksi toissapäivänä, joten nyt ei ole tarvetta mennä sinne.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    pahat henget ole kiinnostuneita siitä, mitä se jooga fyysisesti on. Jooga muuten olisi minun kokoiselleni ihmiselle täysin hyödytöntä vartalon kannalta. Ei minua ole luotu joogaamaan, eikä kyllä sinuakaan.

    fantasioinnista, enkä tarkoita sitä muulloinkaan näissä asiayhteyksissä. Syynsä sillekin, että et tunne sympatiaa bodareita kohtaan...

    Kyse on alitajuisista asioista ja tiedän näistä asioista enemmän kuin sinä.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    ja asuvat samassa kehossa toimien siten, että ne toimivat ikäänkuin päällekkäin ja samanaikaisesti ollen yhteydessä toisiinsa, kuitenkin erillisinä kokonaisuuksina. Psyyke on katoavainen ja henki iankaikkinen.

    että sielu ja psyyke ovat synonyymejä. nyt sanot, että psyyke siis sielu on katoavainen.??
    eikö se sielu pyrähdä jeesuksen luokse, kun uskova kuolee?

    Äänestä

  • just sanoit kirjoitti:

    että sielu ja psyyke ovat synonyymejä. nyt sanot, että psyyke siis sielu on katoavainen.??
    eikö se sielu pyrähdä jeesuksen luokse, kun uskova kuolee?

    Sielu, eli psyyke, lakkaa olemasta kuoltuamme.

    Äänestä

varsinaisen merkityksen ... kiitos sinulle :)!

Äänestä
  • luultavasti helpottaa elämääsi. Ei tarvtse koko ajan miettiä, että teinkö minä sen, vai en... Sääntönä on se, että jos ihminen murehtii sitä, onko tehnyt Pyhän hengen pilkan, hän ei taatusti ole sitä tehnyt. Paatunut ei enää murehdi näitä asioita.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    luultavasti helpottaa elämääsi. Ei tarvtse koko ajan miettiä, että teinkö minä sen, vai en... Sääntönä on se, että jos ihminen murehtii sitä, onko tehnyt Pyhän hengen pilkan, hän ei taatusti ole sitä tehnyt. Paatunut ei enää murehdi näitä asioita.

    vaikka tuskin sinä sitä koko ajan mietit :)

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    vaikka tuskin sinä sitä koko ajan mietit :)

    mitään, jos joka hetki joutuisi olemaan kylmä rinki pepun ympärillä ja syyllisyyden tunne siitä, että teenkö nyt mahdollisesti kaiken oikein vai en ja, jos en tee, niin mitkä seuraukset sillä voisivat olla. Pitää luottaa ja antautua olemaan myös heikko, osaamaton, tietämätön, etc. Ja antaa alitajunnasta virtaavan luovuuden toimia ja siellä Jumala toimii ... se antaa helpotusta tavalliseen arkeen!

    Äänestä

  • pilkata, koskapa sitä ei ole edes olemassa.

    Pyhän Hengen käsite keksittiin aikoínaan selittämään (varsinkin vanhurskaiksi tulkittujen) hurmostiloja, jotka eivät voineet olla mitenkään riivaajahenkien aikaansaamia.

    Kuten nykysisin tiedämme, kaikki hurmostilat ovat aivojemme suggestiisia-tiloja, joihin herkin osa väestöstä voi joutua esim. voimakkaan uskonnollisen kokemuksen (=monasti saarnaajan aiheuttmaa suggestio) vaikutuksesta.

    Äänestä

  • suggestoterapeutti kirjoitti:

    pilkata, koskapa sitä ei ole edes olemassa.

    Kerroinkin, että NYT TIEDÄN, mitä Pyhän Hengen pilkka tarkoittaa.

    Jo et usko siihen mitenkään, miksi kirjoitat sen kuitenkin isoilla alkukirjaimilla?

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    mitään, jos joka hetki joutuisi olemaan kylmä rinki pepun ympärillä ja syyllisyyden tunne siitä, että teenkö nyt mahdollisesti kaiken oikein vai en ja, jos en tee, niin mitkä seuraukset sillä voisivat olla. Pitää luottaa ja antautua olemaan myös heikko, osaamaton, tietämätön, etc. Ja antaa alitajunnasta virtaavan luovuuden toimia ja siellä Jumala toimii ... se antaa helpotusta tavalliseen arkeen!

    mutta kyllä Jumalan pelkoon kuuluu se, että me jonkin verran mietimme moraalisia valintojamme. Uskovaisen on tietenkin helpompi rassata itseään moraalisilla syytöksillä, koska Jumala tukee meitä kaikissa elämänvaiheissamme ja ikävissäkin asioissa.

    Mitä hyötyä muuten olisi siitä, että antautuu olemaan heikko, osaamaton, tietämätö? Tämänlaiset näkemyksen eivät ole vielä avautuneet minulle, vaikka useimmet naiset korostavat näitä mielipiteitä...

    Jumala muuten toimii hengessä, joka on eri asia kuin alitajunta, mutta samankaltainen kokonaisuus.

    Jumalan olemassaoloa jokaisessa teossamme ja olemisessamme arkipäivässä ... Jumalahan sanoi itsensä esitellessään, että:" Minä Olen" ... Hän on koko ajan meissä ja me voimme antautua tämän varaan, siihen voimaan luottaen ... se kantaa!

    Ei Jumala ole niissä ihmisissä, joihin Hän ei ole tullut asumaan udestisyntymisen kautta. Pahat henget monesti manipuloivat ihistä niin, että hän alkaa tuntemaan kuinka jumala on hänessä ja maailmakaikkeus hengittää jne. Älä usko niitä henkiä. Jumala on erillinen, ajatteleva persoona, ja on vain omissa lapsissaan (uudestisyntyneissä kristityissä, jotk auskovat Hänen poikansa kuolleen puolestaan ja tekevät parannuksen synneistään).

    Yrität taas kovasti johdatella ... se on vain niin kauhean läpinäkyvää.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Yrität taas kovasti johdatella ... se on vain niin kauhean läpinäkyvää.

    tämä menisi kauhean vaikeaselkoiseksi. Kristillinenslangi kun ei ole hallussasi omien sanojesi mukaan.

    Olen lukenut useita realistisia kuvauksia siitä, miten spiritismin kahleissa olleet ovat vapautuneet ja miten spiritismin riivaajahenget ovat paljastaneet motiivinsa. Jos haluat todella tietää totuden, niin hanki itsellesi kirja "Gurun kuolema" ja lue se. Muuta en toivo.

    mahdotonta täyttääkään :)! Mutta tuohon ainoastaan helluntailaisten taivaaseen pääsyyn ja pelastukseen en usko.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    mahdotonta täyttääkään :)! Mutta tuohon ainoastaan helluntailaisten taivaaseen pääsyyn ja pelastukseen en usko.

    vain uudestisyntyneet kristityt pääsevät taivaaseen? Suurin osa heistä on nykyään helluntailaisia. Kyse on nyt siitä, miten vastaat kutsuun, jonka Jeesus Kristus esittää juuri sinulle. Hän ei tarvitse siihen minua, eikä helluntaikirkkokuntia. Vain sinä ja Hän...

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    vain uudestisyntyneet kristityt pääsevät taivaaseen? Suurin osa heistä on nykyään helluntailaisia. Kyse on nyt siitä, miten vastaat kutsuun, jonka Jeesus Kristus esittää juuri sinulle. Hän ei tarvitse siihen minua, eikä helluntaikirkkokuntia. Vain sinä ja Hän...

    taivaaseen pääsyn kannalta mitään merkityksellisyyttä. On aivan sama, kastetaanko liruttamalla tai upottamalla. Eikä nykyään ole sitäpaitsi enää mitään järkeäkään käyttää veden vähyyden vuoksi mitään järjettömiä upotuskasteita. Vähempikin riittää!

    Kasteella ei ole uskoontulemisesi kannalta mitään merkitystä. Kaste on vain kuuliaisuuden osoitus uskoontulon jälkeen.

    Et siis tiedä, mitä uudestisyntyminen merkitsee? Ei Jeesus sinulle kasteesta rupea puhumaan, jos Hän haluaa sinut omakseen.

    myöskään millään yhteisöihin kuulumisilla merkitystä. Se lähtee aina yksilöstä itsestään ja omasta sisäisestä kaipuusta korkeamman voiman johdatukseen!

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    myöskään millään yhteisöihin kuulumisilla merkitystä. Se lähtee aina yksilöstä itsestään ja omasta sisäisestä kaipuusta korkeamman voiman johdatukseen!

    olemaan yhteydessä muihin ihmisiin, eikä vastauskoontullut käytännössä, eikä teoriassa, selviä itsekseen. Yksinolo johtaa aina uskon haaksirikkoon, koska saatana on henkivaltoineen meitä niin paljon älykkäämpi ja voimakkaampi.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    olemaan yhteydessä muihin ihmisiin, eikä vastauskoontullut käytännössä, eikä teoriassa, selviä itsekseen. Yksinolo johtaa aina uskon haaksirikkoon, koska saatana on henkivaltoineen meitä niin paljon älykkäämpi ja voimakkaampi.

    sitten opastaisivat OIKEANLAISEEN elämäänkö? Ilman heitä uskoontullut ei selviäisi?

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    sitten opastaisivat OIKEANLAISEEN elämäänkö? Ilman heitä uskoontullut ei selviäisi?

    Mutta ei uskovaisilla ole tapana tunkeilla. voit myös lukea kirjoja ja kuunnella saarnoja jne. Ymmärrät kai että uusi elämä vaatii sitä, että ihminen TEKEE jotain.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    Mutta ei uskovaisilla ole tapana tunkeilla. voit myös lukea kirjoja ja kuunnella saarnoja jne. Ymmärrät kai että uusi elämä vaatii sitä, että ihminen TEKEE jotain.

    asiat julkisia ja tehdäänkö niistä sellaisia?

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    sitten opastaisivat OIKEANLAISEEN elämäänkö? Ilman heitä uskoontullut ei selviäisi?

    luonteilla. Uskovaisille Paris Hiltoneilla siis. Jumala on tehnyt ihmisistä erilaisia ja jotkut levittelevät asioitaan uskovastenkin keskuudessa.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    luonteilla. Uskovaisille Paris Hiltoneilla siis. Jumala on tehnyt ihmisistä erilaisia ja jotkut levittelevät asioitaan uskovastenkin keskuudessa.

    eräs juttu, jossa kerroin eräälle ihmiselle asian, joka oli yksityinen, mutta kuinkas ollakaan, sen tiesivät seuraavassa raamattupiirissä kaikki ... arvaapa vain suututtiko vietävästi? No, opinpahan ainakin sen, etten takuulla enää toiste kerro yhtään mitään kenellekään omista asioistani.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    sitten opastaisivat OIKEANLAISEEN elämäänkö? Ilman heitä uskoontullut ei selviäisi?

    Nyt sinun on aika lopettaa tuo salamyhkäinen vedättäminen. Missä määrin olet herätyskristittyjen kanssa tekemisissä? Surullista, että aina on epäluotettavia ihmisiä. Se haavoittaa eniten juuri sinunlaisiasi herkkiä ihmisiä...

    Raamattupiiri, jossa silloin aikanaan vähän aikaa kävin, oli luterilainen, mutta muistaakseni mukana oli muutama helluntailainenkin.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    sitten opastaisivat OIKEANLAISEEN elämäänkö? Ilman heitä uskoontullut ei selviäisi?

    yhteiskristillistä kaikkien rakastamista se touhu siellä raamattupiirissä?

    Hyvä, että lopetit siellä käymisen. Jos he eivät opastaneet sinua uskoontulossa, niin he olivat ensinnäkin osaamattomia ja kapinallisia hölmöjä kun rupesivat raamattupiiriä pitämään. Sellaisia sooloilijoita, kyllä sinä tiedät...

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    Kerroinkin, että NYT TIEDÄN, mitä Pyhän Hengen pilkka tarkoittaa.

    Jo et usko siihen mitenkään, miksi kirjoitat sen kuitenkin isoilla alkukirjaimilla?

    Paljastit uskovasi myös Joulupukkiin - sehän kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella.

    Oletko lapsi todella ymmärtänyt asiat niin, että kaikki mikä kirjoitetaan isolla alkukirjaimella on totta....

    Kalevala, Koraani, Tripiteka, Dao-De-Jing, Odysseia, Gilgameš, Mahabharata, Aku Ankka, Tex Willer,

    Äänestä

  • suggestoterapeutti kirjoitti:

    Paljastit uskovasi myös Joulupukkiin - sehän kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella.

    Oletko lapsi todella ymmärtänyt asiat niin, että kaikki mikä kirjoitetaan isolla alkukirjaimella on totta....

    Kalevala, Koraani, Tripiteka, Dao-De-Jing, Odysseia, Gilgameš, Mahabharata, Aku Ankka, Tex Willer,

    Eihän sen ison alkukirjaimen käyttö tai käyttämättä jättäminen vielä mitään merkitse.

    Äänestä

  • suggestoterapeutti kirjoitti:

    pilkata, koskapa sitä ei ole edes olemassa.

    Pyhän Hengen käsite keksittiin aikoínaan selittämään (varsinkin vanhurskaiksi tulkittujen) hurmostiloja, jotka eivät voineet olla mitenkään riivaajahenkien aikaansaamia.

    Kuten nykysisin tiedämme, kaikki hurmostilat ovat aivojemme suggestiisia-tiloja, joihin herkin osa väestöstä voi joutua esim. voimakkaan uskonnollisen kokemuksen (=monasti saarnaajan aiheuttmaa suggestio) vaikutuksesta.

    Pyhä Henki ei ole "hurmostilojen" aikaansaaja.
    Raamattu opettaa Pyhän Hengen toimivan Jumalan
    tahdon, Hänen sanansa mukaisena julistajana ja
    toimijana ihmisten keskellä.
    Kun Jeesukseen uskova ihminen on Pyhän Hengen vaikutuksenalla se ei ole suggestiota vaan se on Jumalan tahdon mukaista elämää, joka todella perustuu Jumalan sanaan ja sen tottelemiseen .
    Heb.10:29." Miten paljon ankaramman rangaistuksensitten sakaan selainen, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, suhtautuu Hänen verensä puhdistukseen kuin mihin tahnasa jokapaivaäiseen asiaan ja loukkaa Pyhää Henkeä,
    joka tuo Jumalan armahduksen ihmisille."

    Äänestä

  • Grigori kirjoitti:

    suggestoterapitan perusteita. Raamatun tekstit ovat täyttä hölynpölyä, älä ihmeessä ota niitä tosissasi.

    Äänestä

  • - AB - kirjoitti:

    taivaaseen pääsyn kannalta mitään merkityksellisyyttä. On aivan sama, kastetaanko liruttamalla tai upottamalla. Eikä nykyään ole sitäpaitsi enää mitään järkeäkään käyttää veden vähyyden vuoksi mitään järjettömiä upotuskasteita. Vähempikin riittää!

    Taivaaseen pääsyn kannalta, ei sinun milipitesi merkitse mitään, vaan Jumalan sana, Raamattu on annttettu ihmislle, joka ilmoittaa Julaman tahdon ihmiseen nähden, eikä JUmala kysy kenetäkään, miten kukin haluaisi pelastua?
    Ja kaste uskovien upotuskasteella on erittäin tärkeä omaa uskonelämää ajatellenkin, koska alkuseurakunnassa kastettiin aina uskoon tullut hetipaikalla, eikä vitksteltu niikuin kuin nykyään tehdään, lapsikaste ei ole mikään vaihtoehto, on vain yksi kaste, ja se on Raamatullnen uskovien kaste upottamalla kokonaan vedenalle,koska on kysymys "hautaamisesta", oletkos koskaan kuullut tai nähnyt, että haudtaan vain pari kolme lapiollista multaa päähän?

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    minut poltetaan ja tuhkani sirotellaan jonnekin minulle merkitykselliseen paikkaan ...

    Mitähän taas oikein tuolla sanomallasi tarkoitit? Ensin sanot, että olen väärässä ... ok, en edes ole koskaan julistanut itse olevani mistään oikeassa (olen nimenomaan monesti korostanut, että ne ovat vain ja ainoastaan omia mielipiteitäni), sitten kerrot, että Jumala määrittelee se, kuka meistä kelvollinen taivaaseen vai ei, lopuksi kuitenkin annat itse ymmärtää, että juuri sinä olet oikeassa omine mielipiteinesi. Hohhoijaa!

    Äänestä

  • suggestoterapeutti kirjoitti:

    suggestoterapitan perusteita. Raamatun tekstit ovat täyttä hölynpölyä, älä ihmeessä ota niitä tosissasi.

    todistettu historiassa kuin sinun olettamuksesi
    suggestiosta,että tietäisit siitä paljon kun
    kusut itseäsi siinä asiassa terapeutiksi.
    Asenteesi kertoo ,että olet tiedoiltasi pinnallinen. Ihan ystävällisesti, perehdyhän
    syvällisemmin asiaasi,äläkä väitä pehmoisia,
    katsos on muitakin kuin sinä jotka tietävät
    suggestiosta jotain ja ehkä sinua enemmän .

    Äänestä

Kun väität jotakin Jumalan tiliin"että Jumala tekee niin täi näin käyttäytyvälle ihmiselle"
on sinun se perusteltava Jumalan Sanalla.
Kun tuonlaisia tekstejä kirjoittelee tulisi hallista Sana monipuolisesti jottei julista
perättömiä tuomioita Jumalan nimiin,itse valitulla
opilla.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut,että antoi ainoan Poikansa sitä varten,ettei kukann,joka uskoo häneen joutuisi perikatoon vaan saisi ikuisen elämän. Jumala ei lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan sitä vaan pelastaakseen sen. Niitä ei tuomita, jotka uskovat
.Muut sanalevat oman kadotustuoimionsa kieltäytyessään hyväksymästä Jumalan ainoaa Poikaa pelastajakseen.Heidän tuomionsa perustuu siihen,että maailmaan loistaa Jumalan valo,
muttra pimeys mielyttää heitä enemmän,sillä heidän tekonsa on pahat.
Nämä kertomasi ihmiset erottavat itse itsensä Jumalasta, sydämmensä teoilla jotka ovat pahuutta.

Ja että paatunut saa ARMON katua seon Jumalan teko
ei sitä ole ihmisessä itsessään, vaan se on otettava vastaaan Jumalalta Jeesuksessa Kristuksessa, jotta lunastus astuisi voimaan jälleen ja Jeesuksen veri saisi puhdistaa ja eroittaa kyseisen ihmisen Jumalan valtakuntaan.
Tämä on Jumalan tahto, hän ei halua kadottaa ketään.

Äänestä
  • sinulta puuttuu kokonaan. Osoita, missä aloitukseni on sanan vastainen.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    sinulta puuttuu kokonaan. Osoita, missä aloitukseni on sanan vastainen.

    esität väitteitä joita et perustele Jumalan sanlla.
    Pidät itseäsi "syvemmän ymmärräyksen"haltijana ja
    nähtävästi täysin oppineenakin.

    Lainaus"jos uskovainen ei tee parannusta"
    Pyhä Henki vaikuttaa uskovaisessa jos mahdollista
    hänen valintoihinsa.(Jumala kunnioittaa itsenäisen ihmisen valintoja.)Pyhä Henki pyrkii
    herättämään langenneen ihmisen tunnon, sillä on
    armoa armon päälle ,että hän "jälleen" saa tehdä
    parannuksen.Parannuksen Armon vaikutta Pyhä Henki
    meissä,itsessämme meillä ei ole tätä mahdollisuutta.
    Ihmisen tuhoaa hänen oma päätöksensä hylätä Jumalan Armotarjous parannuksesta.

    Olisi hyvä tietää väitteesi raamatun kohdat.
    Room 11:8 Puhutaan Israelilaisista.
    heidän unestaan,evankeliumeihin nähden ?

    Usko Jeesukseen Kristukseen ei ole uskottelemista
    ja jokaisen, myös sinun ja minun tulee pitää
    huoli omasta sydämen vähentymättömästä puhtaudesta
    eli pyhityksestä.
    Sinun tulee muistaa Jeesuksen opetus Matteus 7:1-5
    ja pohtia mitä Jeesus tässä opettaa.

    Äänestä

Ovat ne uudestisyntyneet jotka eivät elä kuten ihminen käskee heidän elää, vaan elävät kuten Jumala käskee. Miksi lasket nämäkin näihin "paatuneisiin"?

Äänestä
  • Olet hengellisesti ihan hakoteillä ja omasta mielestäsi niin suuri profeetta, että et tarvitse ihmisiltä mitään. Olet paisunut.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    Olet hengellisesti ihan hakoteillä ja omasta mielestäsi niin suuri profeetta, että et tarvitse ihmisiltä mitään. Olet paisunut.

    Et pysty taaskaan määrittelemään mikä /mitä olen ja mitä tunnen ja ajattelen.
    Annat itsestäsi lapsellisen ja typerän kuvan väittäessäsi taas kerran niin.
    Olen sinunlaisistasi vapaa ja kiitän Jumalaa siitä.

    Äänestä

Kuvittelemme olevamme uskossa ja yllätys - kuoleman jälkeen joudummekin helvettiin. Niinhän se on. minäkin olen viimeiset 70 vuotta vaan kuvitellut kaiken. luulin olevani mies mutta olinkin nainen. kuvittelin olevani työssä mutta olinkin työtön. kuvittelin juovani mutta olinkin vaan syönyt. kuvittelin nukkuvani mutta olinkin hereillä. kuvittelin olevani hereillä mutta tosiasiassa nukuin. kuvittelin olevani naimisissa mutta olinkin sinkku. plaa plaa

Äänestä
  • Hienoa, jos aloitukseni sai sinut havahtumaan ja näkemään totuuden tilastasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pentecostal* kirjoitti:

Kun uskovainen lankeaa syntiin, eikä koe tarvetta parannuksen tekemiseen, paaduttaa hän sydämensä. Uskovainen on silloin riidassa itsensä Jumalan kanssa, eikä Jumala anna uskovaiselle siunaustaan. Jumalan sana itseasiassa osoittaa, että josa uskovainen ei tee parannusta, hylkää Jumala uskovaisen, ottaa pois voitelunsa ja tuhoaa uskovaisen uskottavuuden.

Kun uskovainen tarpeeksi pitkään tekee syntiä ja kieltäytyy parannuksesta, tekee hän Pyhän hengen pilkan. Silloin uskovainenkin on ikuisesti kadotettu ja vailla mitään toivoa.

Jos uskovaisen sydän kieltäytyy kääntymästä Jumalan puoleen, lähettää Jumala Raamatun sanann mukaan uskovaisen päälle raskaan unen hengen. Uskovainen on siten täydellisen kykenemätön näkemään tilaansa. Jumala ei puhu paatuneen uskovaisen sydämelle, eikä laske rauhaansa paatuneeseen.

Ehkäpä suurin osa tämän ajan uskovaisista on jollain lailla paatuneita ja monet armahduksen ulkopuolella. Liian monet siis ovat helvettiin matkalla, vaikka kuuntelevat omia mukavia puhuvia julistajiaan ja uskottelevat itselleen, että ovat taivaaseen matkalla. Tosiasiassa heitä odottaa helvetti ja Jumala on heidät jo hyljännyt. Varo siis syntiä ja paatumusta, ettet kadottaisi itseäsi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu