6 tiivistä arvostelua uudehkoista

Blair Witch Project 2: Alkutekstien aikana hieno kamera-ajo punaisena hehkuvan metsän yli Marilyn Mansonin soidessa. Eipä sitten muuta hyvää tässä paitsi ettei ole välttämätöntä jatkuvasti seurata, kun paljoa ei tapahdu ja se vähäkin kuivan näköistä, huonosti näyteltyä, ennalta-arvattavaa, ei oikein kiinnosta mitä henkilöille tapahtuu. Tämä on tosi kaukana kauhusta. *

Hannibal: Ei tämä edes tapahdu Firenzessä. Clarence ei koskaan käy siellä. Trailerista ja making of -haastatteluista oli tullut vaikutelma että Italiassa tässä jahdataan Hannibalia. No ei. Hannibal on museon pomona tai jonain. Hän on myös FBI:n most wanted listalla. Ja tietenkin tähän 10 etsityimmän rikollisen listaan pääsee käsiksi vain poliisit salasanoilla, ei surffaajat. On tietenkin loogista ja tärkeää että rikollisten kuvat näkee vain mahdollisimman harva. No jotenkin se piti selittää miten maailman etsityin tappaja voi toimia ihan iisisti Italiassa opettajana. Propsit Ridleylle. Giancarlo Giannini italialaisena poliisina on sinisilmäinen. Varmistuu että se proffa on Hannibal, niin menee sen luennolle, jonka jälkeen jää hengailemaan kahestaan sen kaa siihen luokkaan. Menee johonkin liitutaulun eteen, selkä Hannibaliin. Näin minäkin tekisin. On pimeää. Jännitys tiivistyy. On ihan oikein että se ääliö saa fileerausveitsen kaulaansa, ja Hannibal menee parvekkeelle purkamaan sen sisäelimet asfalttiin, ja törkkää ääliöpoliisin perään hirttoköydessä. Idiootti. Pääosan Julianne Moore tuntuu pidättelevän itkua jatkuvasti, ja Gary Oldman (uncredited) on rumista rumin (se jolla ei ole naamaa). **

Hiipivä tiikeri peelotettu lohikäärme: Juoni ja henkilöhahmot melko olemattomia. Maisemiin ja musiikkiin kannattaa keskittyä jos johonkin tässä, muuta on vaikea löytää. Taistelukoreografiat tietokonepelimäisiä. Mortal Kombatin aasialainen toteutus jota kuorrutettu orientaalin mystiikan lumolla. Dialogista, henkilöiden ja paikkojen nimistä ei jäänyt mitään havaintoa. Melko taidokasta. Tylsää mutta tyhjän puoleista. **

Memento: Paha vaan että kesti enemmän kuin 10 minsaa, eli en muista paljon mitään. Mutta polvessani on 2 mustelmaa. Mitäköhän se tarkoittaa. Juonihan oli samantyylinen kuin sadoissa rikoselokuvissa. Se vaan esitettiin takaperin, koska päähenkilöllä pää pätkii. Tämän takia sitten kaikenlaisia kikkoja että miten se pystyy etenemään tappajan saalistuksessaan, tatuointien ja muistilappujen ja valokuvien avulla. Joopajoo. Tällä idealla Ritari Ässän kun näkis niin voila, vähä ois siisti. **½

Moulin Rouge: Pari ärsyttävää ukkoo koheltelee nirppanokkahuoran kanssa, värikkäissä lavasteissa koreissa vaatteissa kymmeniä tanssijattaria pyörii ja hyörii, hyvien kappaleiden oksettavia versioita päähenkilöt lirauttaavat. EVTPVK. *

Others: Mamma- ja pentuhaamut eivät tajua olevansa haamuja, paitsi vasta lopussa. Kidman kuiskii kuin Brooke Logan. Ovia suljetaan. Ovet ovat itsestään auki. Hui. Kuvausta ja jousia. Kaikki on niin mystistä ja aavemaista tässä Kanaalin saaren koreassa kartanossa. ***-
5192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sen verran lisäisin tuohon Hannibaliin, että elokuva seuraa varsin uskollisesti alkuperäisen kirjan tarinaa, paitsi lopussa, joka on erilainen ja huonompi minusta mitä kirjassa. Elokuvaa on tietenkin mainostettu miten sattuu, mutta itse olin lukenut kirjan ja jännityksellä seurasin miten hyvin kirjan painostava tunnelma oli saatu elokuvattua. Varsin hyvin. Julianne Moore ei ole Jodie Foster, valitettavasti, sillä Foster oli kuin luotu Sterlingin rooliin, Moore ei, vaikka hyvä näyttelijä onkin. Hannibal saa minulta arvosanan 9.

Äänestä

Hienoa. Onnistuit aika tyhjentävästi spoilaamaan elokuvan niiltä jotka eivät sitä ole vielä nähneet.

Äänestä

Oot sä nähny yhtään hyvää leffaa, kun kaikista vaan valitit?

Äänestä
  • Nuo arvostelut on kesällä tehtyjä, ja kävin sillon läpi sellasta listaa jossa oli elokuvia vuosilta 2000 ja 2001, ja kirjotin arvostelut niistä jotka olin katsonut puolen vuoden sisällä.

    Ja olisin voinut tehdä arvostelut parista kymmenestä elokuvasta. Mutta aloitin niistä joista en ollut pitänyt. En sitten jaksanut jatkaa pitemmälle.

    Blair Witch ykkösestä pidin. ***½ sille. Haluatko tietää mitä olen siitä mieltä?

    Tai mistä elokuvasta haluat arvostelujani?

    Voin laittaa kuuden satseja tänne viikottain.

    Jos vaan ketään kiinnostaa ees paskan vertaa...

    Mutta minusta on coolimpaa kertoa idiooteille mitä mieltä minä heidän suosikkielokuvistaan olen!

    Toivottavasti joku nyt suuttuu. Ja nyt näkee kyl hyvin ketkä jää ansaan. Eli paljastavat pitäneensä esim Hannibalista. Sitten jos he kehuvat Pahoja poikia niin voin hiukan harkita ennen kuin ravaan kuolaamaan Jasperin vatsalihaksille.

    Äänestä

  • O kirjoitti:

    Nuo arvostelut on kesällä tehtyjä, ja kävin sillon läpi sellasta listaa jossa oli elokuvia vuosilta 2000 ja 2001, ja kirjotin arvostelut niistä jotka olin katsonut puolen vuoden sisällä.

    Ja olisin voinut tehdä arvostelut parista kymmenestä elokuvasta. Mutta aloitin niistä joista en ollut pitänyt. En sitten jaksanut jatkaa pitemmälle.

    Blair Witch ykkösestä pidin. ***½ sille. Haluatko tietää mitä olen siitä mieltä?

    Tai mistä elokuvasta haluat arvostelujani?

    Voin laittaa kuuden satseja tänne viikottain.

    Jos vaan ketään kiinnostaa ees paskan vertaa...

    Mutta minusta on coolimpaa kertoa idiooteille mitä mieltä minä heidän suosikkielokuvistaan olen!

    Toivottavasti joku nyt suuttuu. Ja nyt näkee kyl hyvin ketkä jää ansaan. Eli paljastavat pitäneensä esim Hannibalista. Sitten jos he kehuvat Pahoja poikia niin voin hiukan harkita ennen kuin ravaan kuolaamaan Jasperin vatsalihaksille.

    Eipä sillä pääkkösellä ollut niin kummalliset vatsalihakset. Elokuva oli muuten kyllä ihan toimiva. Aivan turhaa haukkumista oli saanut. Kyllä sen voisi katsoa vielä joskus uudestaan.
    Pistä vaan listaa suosikkielokuvista niin eiköhän täältä löydy joku joka ne tyrmää..;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


O kirjoitti:

Blair Witch Project 2: Alkutekstien aikana hieno kamera-ajo punaisena hehkuvan metsän yli Marilyn Mansonin soidessa. Eipä sitten muuta hyvää tässä paitsi ettei ole välttämätöntä jatkuvasti seurata, kun paljoa ei tapahdu ja se vähäkin kuivan näköistä, huonosti näyteltyä, ennalta-arvattavaa, ei oikein kiinnosta mitä henkilöille tapahtuu. Tämä on tosi kaukana kauhusta. *

Hannibal: Ei tämä edes tapahdu Firenzessä. Clarence ei koskaan käy siellä. Trailerista ja making of -haastatteluista oli tullut vaikutelma että Italiassa tässä jahdataan Hannibalia. No ei. Hannibal on museon pomona tai jonain. Hän on myös FBI:n most wanted listalla. Ja tietenkin tähän 10 etsityimmän rikollisen listaan pääsee käsiksi vain poliisit salasanoilla, ei surffaajat. On tietenkin loogista ja tärkeää että rikollisten kuvat näkee vain mahdollisimman harva. No jotenkin se piti selittää miten maailman etsityin tappaja voi toimia ihan iisisti Italiassa opettajana. Propsit Ridleylle. Giancarlo Giannini italialaisena poliisina on sinisilmäinen. Varmistuu että se proffa on Hannibal, niin menee sen luennolle, jonka jälkeen jää hengailemaan kahestaan sen kaa siihen luokkaan. Menee johonkin liitutaulun eteen, selkä Hannibaliin. Näin minäkin tekisin. On pimeää. Jännitys tiivistyy. On ihan oikein että se ääliö saa fileerausveitsen kaulaansa, ja Hannibal menee parvekkeelle purkamaan sen sisäelimet asfalttiin, ja törkkää ääliöpoliisin perään hirttoköydessä. Idiootti. Pääosan Julianne Moore tuntuu pidättelevän itkua jatkuvasti, ja Gary Oldman (uncredited) on rumista rumin (se jolla ei ole naamaa). **

Hiipivä tiikeri peelotettu lohikäärme: Juoni ja henkilöhahmot melko olemattomia. Maisemiin ja musiikkiin kannattaa keskittyä jos johonkin tässä, muuta on vaikea löytää. Taistelukoreografiat tietokonepelimäisiä. Mortal Kombatin aasialainen toteutus jota kuorrutettu orientaalin mystiikan lumolla. Dialogista, henkilöiden ja paikkojen nimistä ei jäänyt mitään havaintoa. Melko taidokasta. Tylsää mutta tyhjän puoleista. **

Memento: Paha vaan että kesti enemmän kuin 10 minsaa, eli en muista paljon mitään. Mutta polvessani on 2 mustelmaa. Mitäköhän se tarkoittaa. Juonihan oli samantyylinen kuin sadoissa rikoselokuvissa. Se vaan esitettiin takaperin, koska päähenkilöllä pää pätkii. Tämän takia sitten kaikenlaisia kikkoja että miten se pystyy etenemään tappajan saalistuksessaan, tatuointien ja muistilappujen ja valokuvien avulla. Joopajoo. Tällä idealla Ritari Ässän kun näkis niin voila, vähä ois siisti. **½

Moulin Rouge: Pari ärsyttävää ukkoo koheltelee nirppanokkahuoran kanssa, värikkäissä lavasteissa koreissa vaatteissa kymmeniä tanssijattaria pyörii ja hyörii, hyvien kappaleiden oksettavia versioita päähenkilöt lirauttaavat. EVTPVK. *

Others: Mamma- ja pentuhaamut eivät tajua olevansa haamuja, paitsi vasta lopussa. Kidman kuiskii kuin Brooke Logan. Ovia suljetaan. Ovet ovat itsestään auki. Hui. Kuvausta ja jousia. Kaikki on niin mystistä ja aavemaista tässä Kanaalin saaren koreassa kartanossa. ***-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu