Itken vähän väliä. Aamulla kun herään, illalla kun tulen töistä ja vielä monet kerrat myöhemmin. Olen niin väsynyt koko ajan. En saa nukuttua hyvin. Syy tähän kaikkeen on sydäntä särkevä suru ja huoli.
Paras ystäväni menetti kihlattunsa. Hän meni reilu viikko sitten kotiin ja miehensä oli purrut kieleensä, menivät ensiapuun ja muutaman tunnin päästä päästivät kotiin kun kaikki oli kunnossa. Matkalla kotiin ystäväni joutui kääntämään auton äkkiä ympäri ja takaisin ensiapuun kun mies sai jonkin kohtauksen autossa ja meni tajuttomaksi. Muutaman tunnin päästä mies palasi tajuihinsa ja puhui järkeviä. Lääkärit päättivät lähettää hänet heti yliopistolliseen sairaalaan tutkimuksiin, selvittää mistä kohtaus johtui.
Ystäväni meni kotiin ja kuuli parin tunnin päästä askelia, hän luuli miehensä tulleen, mutta se olikin appiukko. Hän tuli kertomaan että ystäväni rakas oli saanut uuden kohtauksen matkalla, josta ei ollut selvinnyt. Kuoli. Syy on edelleen epäselvä.
He olivat tunteneet toisensa noin viisi vuotta. Kihloissa olivat olleet noin 3 vuotta. Hän ja ystäväni ovat alle 30-vuotiaita.
Ehkä tämän kaiken käsittäisi hieman paremmin, hyväksyisi jos olisi tapahtunut jokin onnettomuus tai hän olisi ollut pitempään vakavasti sairas. Mutta ihminen joka tulee töistä kotiin, tapahtuu jotain ja puree kieleensä. Menee rakkaansa kanssa ensiapuun ja siiten myöhemmin illalla häntä ei enää ole.
On käsittämätöntä että me voidaan lähtee täältä tosta vaan, terveenä ja sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta kaikki on mennyt...
Kaikkein paras vaihtoehto olisi ollut että hän olisi selvinnyt.
Miten tästä selviää? Mitätehäd etten sekoa?? Onko ketään joka osaisi hieman edes auttaa??

Vastaukset 4
Vanhimmat
Rukoilen puolestasi Sinulle voimia. Elämä on tällaista. Mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa. En osaa muuta sanoa, kuin että rukoile, rukoile aina silloin kun ahdistaa, vaikka "Isä meidän", tai rukoile sanoilla "auta Rakas Jumala, Sinä annoit tämän tuskan ja Sinä voit sen myös poistaa, Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä, auta! Kiitos!" Rukoile aina, kun ahdistaa, mutta muista myös kiittää lopuksi.
Hän ei hylkää niitä, jotka Hänen puoleensa huutavat.
olen samaa mieltä, että rukoile ja kerro ahdistuksesi ja mene ystävien seuraan ja käy kirkossa hiljentymässä ja kerro jollekin kirkon luotettavalle työntekijälle. älä jää itseksesi kotiin.
olen itsekin ihmetellyt miksi tälläistä tapahtuu, mutta valitettavasti ei ole vastausta.
voimia Sinulle.
mutta surussa myötä eläen. Kaverini (mies 30v) kuoli kesällä pyörä onnettomuudessa ja kaipaamaan jäi vaimo ja 2 lasta (1 ja 3 vuotiaat). Kyllä tuntui pahalta... ja tuntuu edelleen... niin turhalta... jää vain kysymys miksi? Sanotaanhan, että Jumala on kaikki tietävä ja kaukaa viisas... mutta ihmisjärki ei ikävä kyllä pysty monia asioita käsittämään eikä ymmärtämään niiden oikeuden mukaisuutta. Otan osaa ja toivon parempaa jatkoa...
Moi
Erittäin vaikea,ahdistava ja vaikea tilanne.
Olen noin 5 vuoden sisällä nähnyt 3 tuttuni/ystäväni kuoleman. Aina yhtä masentavaa ja turhauttavaa. Sitä yrittää kysyä itseltä että miksi? mutta eihän sitä kukaan tiedä. On erittäin vaikeeta kohdata heidän läheisiä ihmisiään kun ei tiedä mitä sanoa,mutta aina ei tarvita sanoja halauskin riittää. edellisestä vuosi aikaa ja vieläkin tuntuu suunnatoman pahalta.