kaikki ruokani menevät savuna ilmaan, jäävät raaoiksi, kovettuvat tai maistuvat muuten vaan kumille ja näyttävät oksennukselta. Ruoanlaitto
ei yksinkertaisesti kiinnosta pätkän vertaan, olisin mieluiten kasvissyöjä, mutta pakko perheelle yrittää jotain laittaa. Lueskelen kyllä joskus keittokirjaa ja yritän painaa jotain pässinpäähäni, mutta kun nää asiat eivät mene kaaliin, niin ne eivät mene tuhannenkaan kerran jälkeen.
Tänään ajattelin laittaa hyvää naudan paahtopaistia ja kirjan ohjeen mukaan kovalla lämmöllä paistelin sitä 4 min joka suunnasta padalla, kunnes laitoin uuniin 50 minsaksi.
Tulokseksi sain pinnalta turhankin tummaksi savustuneen klöntin,josta verenpunaista lihanestettä tirskahteli välistä. Keskeltä
vähän turhankin punakkaa vielä.En uskalla tätäkään nyt syöttää lapsille. Itse närpin reunoja.
Joku paukauttakoot lihanuijalla pari NYRKKISÄÄNTÖÄ paksuun kallooni lihoista.
Voiko Suomessa syödä turvallisesti naudanlihaa,
josta tihkuttaa nestettä?
Milloin naudanliha on kypsä? Muutettuaan värin punertavasta harmaaksi vai silloin kun nestettä ei tihku?
Onko naudassa ja possussa eroa kypsennysajoissa. Jompaa kumpaa pidetään kauemmin uunissa?
Sen nýt tietty tiedän, että possu pitää kypsentää hyvin.
Entäs broilerin suikaleet. Joku sanoo,jos broileria paistaa liaan kylmällä pannulla tulee kumista.
Kalat paistetaan vissiin mahdollisimman nopesti kuumalla pannulla, kunnes irtoaa hyvin.
Mies väittää lihapakkausten valmistusaikojen olevan liian lyhyitä ja liian miedolla lämmöllä.
Oletteko samaa mieltä? Minun mielestäni hän ylikypsentää broilerit ja kinkut, plus kalkkunarullat.
Kiitos etukäteen, jos joku viitsii kertoa jotain oleellista "kypsistä" lihoista.
nyrkillä päähän
6
4076
Vastaukset
- kokki myös
liha paistetaan aina kuumalla pannulla ja lihan tulee olla huoneen lämpöistä eli noin tunti-puoli tuntia otettu ennen paistoa huoneenlämpöön ja poistettu paketistaan vaikkapa lautaselle.
jos laitat kylmän lihan pannulle, se päästää lihasnesteet ulos ja tuloksena on kuiva kumimainen liha, olipa se kanaa tai nautaa tms.
aina pannu lämpimäksi (ei tulikuumaksi) siihen rasva ja sitten liha. lihat haudutetaan yleensä pienellä lämmöllä ja pitkään uunissa, näin saat parhaimman lopputuloksen. jos paistisi jää punaiseksi sisältä (rose), sitä voi syödä, sehän on sama kuin medium pihvinä ravintoloissa. Lapsille ehkä kuitenkin koko kypsyys on paras.
lihoista jauheliha on nopein, kala ja kana kypsyvät nopeasti (suikaleina), sitten possu ja nauta vaatii kauimmin aikaa.
ota rohkeasti keittokirja viereen kun teet ruokaa. jos tuntuu, ettei liha ole sitä mitä halusit, anna kypsymisen jatkua vielä hetki. googlettamalla löytyy paljon ruokajuttuja ja apuja.
ja muista, että jokainen meistä on tehnyt ekat kerrat ruokaa ja harjoitellut, eikä se aina ole heti nappiin mennyt.
mutta opetteleehan lapsikin kävelemistä, kaatuu välillä, mutta jatkaa ja oppii sen jonain päivänä :D - kokki myös
ostahan paistomittari, ei maksa montaa euroa ja tiedät milloin paistisi on kypsä!
hyvää uutta vuotta!!- lisävinkinantaja
...ja naudanlihapihvejä ei sitten paisteta kypsiksi, vaan jätetään enemmän tai vähemmän punaisiksi. Todelliset kulinaristit paistavat/paistattavat pihviäänkin vain minuutin pari (riippuen paksuudesta) puoleltaan.
Ja huom. - se punainen lihasta tihkuva neste _ei_ _ole_ _verta_, vaan lihanesteitä. Kaikessa elävässä on nääs vettä yli puolet painosta. Jos ne nesteet pääsevät pois siitä paistista paistettaessa, on lopputulos mautonta korppua - nesteiden mukana lähtee myös lihan oma maku (jota nykyisenä valmiiksi marinoitujen uusavuttomien lihatuotteiden aikana monet eivät tunne ollenkaan). - alkuperäinen ruokien pilaaja
ja vinkeistä.Kunhan oppisin tekemään muutamat liharuoat mureiksi,meheviksi ja herkullisiksi.Kehtaisi tarjota muillekin ja lapsetkin söis tekemättä inhoilmeitä.
Sanoisitko vielä pitääkö sinusta lihapakkausten lämoötila-ja aikaohjeet paikkaansa vai pitääkö niihin lisätä kumpaakin. - uunista
alkuperäinen ruokien pilaaja kirjoitti:
ja vinkeistä.Kunhan oppisin tekemään muutamat liharuoat mureiksi,meheviksi ja herkullisiksi.Kehtaisi tarjota muillekin ja lapsetkin söis tekemättä inhoilmeitä.
Sanoisitko vielä pitääkö sinusta lihapakkausten lämoötila-ja aikaohjeet paikkaansa vai pitääkö niihin lisätä kumpaakin.kuinka kauan pitää lihaa paistaa...oman uunin oppii tuntemaan kokeilemalla, ja aina pitää muistaa että ajat ovat ohjeellisia. Minusta esim possunpaisteissa aika mitä paketissa lukee on vähän turhan pitkä... mut opettelemalla hyvä tulee...ja kukaan ei osaa ruuan laitosta kaikkea.
- turhuudenjumala
on a ja o.
Mitä lihassa tapahtuu kypsentämisen aikana?
Kypsentämisen aikana lihan rakenne ja väri muuttuvat ja lihan luontaiset makuaineet korostuvat.
Lihan lopullinen sisälämpötila eli kypsyysaste ja kypsennyslämpötila vaikuttavat ratkaisevasti raaka-aineen ohella ruokalajin onnistumiseen.
Mitä kypsemmäksi liha valmistetaan, sitä enemmän siitä irtoaa lihasmehua ja sitä kuivempaa siitä tulee. Peukalosääntönä voidaan pitää seuraavaa: Kun sisälämpötila nousee asteen, lihasmehua irtoaa prosentin verran.
Kuumennus hajottaa eli pehmentää sidekudoksen kollageenia vain osittain. Kollageenin kutistuminen 65 - 70 asteen lämpötilassa sitkistää lihaa. Muut lihan proteiinit denaturoituvat kuumennuksen aikana, mikä sitkistää lihaa myös.
Lihan maku on parhaimmillaan 40 - 50 -asteisena. Siltä kannalta tämä olisi sopiva lihan tarjoilulämpötila.
tässä finfoodin ohje naudanpaistille:
Naudan uunipaisti
Naudan sisä- tai paahtopaistia, voidaan tehdä myös kokonaisista sisä- ja ulkofileistä.
Poista veitsellä paistista kalvot.
Valmista marinadi esim. öljystä ja punaviinistä. Mausteina voi käyttää mm. yrttejä, pippureita, sipulia ja valkosipulia.
Laita paisti pieneen syvään astiaan tai pussiin ja kaada marinadi päälle niin että liha peittyy kokonaan.
Marinoi paistia 2 – 3 päivää jääkaapissa.
Kuivaa paisti marinadista talouspaperilla ja mausta joka puolelta suolalla ja rouhitulla musta- tai valkopippurilla.
Nosta paisti voideltuun uunivuokaan tai ritilälle. Jos käytät ritilää, laita uuniin ritilän alle uunipannu, jossa on hiukan vettä. Lihasta irtoava neste ei näin tartu kiinni pannuun. Voit kypsentää paistin myös paistopussissa uunipannulla.
Laita lihalämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan.
Paista uunissa 125 – 150 asteessa. Paistoaika on noin 1 h kiloa kohti. Mitä matalampaa lämpötilaa paistamisessa käytetään, sen tasaisempi lopputulos, koska lihasta irtoaa näin vähemmän lihasnestettä.
Nosta paisti pois uunista, kun sisälämpötila on 60 astetta. Kypsyysaste on medium.
Kääri paisti folioon ja anna sen vetäytyä noin 15 min.
Leikkaa poikkisyin ohuita viipaleita.
itse käytän alhaisempaa ( 80-85 asteista uunia ) ja sisälämpötilaa 57, koska paistin lämpötila nousee n.3-4 astetta uunista pois ottamisen jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4761723Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3781497Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641338Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H151299- 100905
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19856- 47804
Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?65736Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka7722Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15701