Ilm.14:7 Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".
Mitä vuosi 1844 merkitsee meille nykyajan ihmisille? Miksi on tärkeää tuntea tämä opetus ja uskoa siihen? Mitä se kertoo Jumalasta ja pelastuksesta, jota hän tarjoaa meille?
Seurakuntamme alkuvaiheessa taivaallinen oikeudenkäynti tarjosi selityksen suureen pettymykseen. se auttoi heitä ymmärtämään, missä Miller oli erehtynyt. Mutta mitä se tarjoaa meille tänä päivänä?
Jeesus puhui usein toisesta tulemisestaan. Varhaisseurakunta odotti hänen pikaista paluutaan. Läpi vuosisatojen kristityt ovat odottaneet Jeesuksen paluuta. Jokainen uusi sukupolvi toivoo ja odottaa, että Jeesus tulisi takaisin sen elinaikana.
Olemme kuitenkin yhä täällä ja monet ovat menettäneet toivon hänen paluustaan. Tässä vuosi 1844 astuu mukaan kuvaan, sillä se kertoo, missä ajassa elämme. Jumala haluaa sanoa meille: Luottakaa minuun, sillä minä tulen takaisin, kuten olen luvannut. Se hetki ei enää ole kovin kaukana.
Adventtia edeltävä tuomio on viimeinen maailmalle annettu profeetallinen aikaelementti. Se kertoo, että lopputapahtumat ovat käsillä ja Herra tulee pian takaisin.
Adventistit eivät hyväksy ”kerran pelastettu, aina pelastettu” –opetusta. Ihminen voi valinnoillaan luopua Kristuksesta. Tutkivalla tuomiolla valintamme vahvistetaan lopullisesti. Tuomion ilosanoma on että jos pysymme uskollisina Jeesukselle ja vetoamme hänen vanhurskauteensa, hän on meidän sijaisemme, kun nimemme otetaan esiin tuomiolla ja meidät sinetöidään pelastukseen jonka hän on lahjaksi antanut.
Pelastumme uskosta, emme teoista (Room.3:28) mutta yhtä varmasti meidät tuomitaan tekojemme perusteella (Saarn.3:17; 12:14; 2.Kor.5:10; 1.Piet.1:17). Hyvät teot todistavat aidosta uskosta Kristukseen.
Mitä vuosi 1844 merkitsee meille nykyajan ihmisille? Miksi on tärkeää tuntea tämä opetus ja uskoa siihen? Mitä se kertoo Jumalasta ja pelastuksesta, jota hän tarjoaa meille?
Seurakuntamme alkuvaiheessa taivaallinen oikeudenkäynti tarjosi selityksen suureen pettymykseen. se auttoi heitä ymmärtämään, missä Miller oli erehtynyt. Mutta mitä se tarjoaa meille tänä päivänä?
Jeesus puhui usein toisesta tulemisestaan. Varhaisseurakunta odotti hänen pikaista paluutaan. Läpi vuosisatojen kristityt ovat odottaneet Jeesuksen paluuta. Jokainen uusi sukupolvi toivoo ja odottaa, että Jeesus tulisi takaisin sen elinaikana.
Olemme kuitenkin yhä täällä ja monet ovat menettäneet toivon hänen paluustaan. Tässä vuosi 1844 astuu mukaan kuvaan, sillä se kertoo, missä ajassa elämme. Jumala haluaa sanoa meille: Luottakaa minuun, sillä minä tulen takaisin, kuten olen luvannut. Se hetki ei enää ole kovin kaukana.
Adventtia edeltävä tuomio on viimeinen maailmalle annettu profeetallinen aikaelementti. Se kertoo, että lopputapahtumat ovat käsillä ja Herra tulee pian takaisin.
Adventistit eivät hyväksy ”kerran pelastettu, aina pelastettu” –opetusta. Ihminen voi valinnoillaan luopua Kristuksesta. Tutkivalla tuomiolla valintamme vahvistetaan lopullisesti. Tuomion ilosanoma on että jos pysymme uskollisina Jeesukselle ja vetoamme hänen vanhurskauteensa, hän on meidän sijaisemme, kun nimemme otetaan esiin tuomiolla ja meidät sinetöidään pelastukseen jonka hän on lahjaksi antanut.
Pelastumme uskosta, emme teoista (Room.3:28) mutta yhtä varmasti meidät tuomitaan tekojemme perusteella (Saarn.3:17; 12:14; 2.Kor.5:10; 1.Piet.1:17). Hyvät teot todistavat aidosta uskosta Kristukseen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juurihan me luimme nimimerkin "Toisenlainen totuus" kattavan analyysin adventismin harhoista. Lainaan tähän muutaman kappaleen:
"Adventismin alkuperänä on maanviljelijä William Millerin julistustoiminta 1840-1844 ja hänen johtamansa milleriläinen herätysliike. Jo tätä liikehdintää kutsuttiin adventisteiksi. Millerin julistuksen sisältö oli erityisesti Kristuksen pikainen tuleminen takaisin. Milleristisessä liikkeessä vallitsi suuri kiinnostus aikojen laskemiseen ja erityisesti Danielin kirjan aikamääreiden merkityksen laskeskeluun. Historiallisesti tarkasti ottaen se käsitys, että toinen tuleminen tapahtuu nimen omaan 22.10.1844 palautuu Samuel S. Snow nimiseen milleristisesä liikkeessä toimineeseen julistajaan, joka esitti sen väitteen Bostonin Tabernacle-tilaisuudessa 21.7.1844. Elokuussa Snow esitteli tätä oppiaan leirikokouksessa Exeterissä New Hampshiressa ja sen jälkeen tuo käsitys levisi kulovalkean lailla milleristien joukossa. Lokakuun 22 päivään mennessä 50 000 milleristiä uskoi Kristuksen tulevan juuri tuona päivänä. Miller itse jopa vastusti tarkan päivämäärän asettamista eikä koskaan opettanut 22.10.1844 Kristuksen paluun päivänä, kuten esim. kirjeessään 30.9.1844. Kiintoisasti ja erikoisesti seitsemännen päivän adventistit ja heidän "Herran sanansaattajansa" Ellen G. White pitävät kiinni tuon päivän käänteentekevästä teologisesta merkityksestä (= Kristus meni taivaallisen temppelin "ensimmäisestä osastosta" kaikkeinpyhimpään ja tutkiva tuomio alkoi).
Kuitenkin Miller itsekin horjui käsityksissään ja alkoi antaa periksi milleristisessä liikkeessä vallinneelle innostukselle ja alkoi uskoa, että Kristus tulee takaisin hyvin pian, mikä ilmenee Millerin kirjeistä selvästi. Hänellä oli useampia erilaisia aika-arvioita, mutta päivämäärään 22.10 hän ei uskonut. Kirjeessään 12.10.1844 Miller sanoi olevansa pettynyt, jos Kristus ei tulisi takaisin 20-25 päivän kuluessa, joten hän katsoi Kristuksen toisen tulemisen tapahtuvan 26-31.10.1844 välisenä aikana. Muita mahdollisia toisen tulemisen päiviä olivat Millerin mukaan 23, 27, 28 ja 31. päivät lokakuussa 1844. Nuo kaikki päivät ovat Millerin samassa kirjeessä lokakuun 6. päivältä 1844. Tämän lisäksi Miller väitti edelleen, että ne Danielin 8. luvun 2300 päivää olivat täyttyneet jo keväällä 1843.
Kyseinen milleristisen liikkeen avainteksti Dan.8 luvussa tarkoittaa kuitenkin omassa historiallisessa kontekstissaan Jerusalemin temppeliä ja sitä kohdannutta häväistystä / saastuttamista Antiokos Epifaneen juutalaisvastaisten toimien johdosta makkabilaisajalla 160-luvulla eKr. Toki Miller ja hänen saarnaajatoverinsa eivät tunteneet Raamatun alkukieliä eikä teologiaa, vaan käyttivät King James-raamatunkäännöstä tulkintojensa pohjana.
Se päätelmä, että lokakuu olisi ollut oikea kuukausi perustui sekin virheeseen. Nimittäin siihen erheelliseen luuloon, että karaiittien (pieni juutalaislahko) noudattamassa kalenterissa suuri sovituspäivä olisi ollut lokakuussa vuonna 1844. Niin ei kuitenkaan todellisuudessa ollut. Se lokakuinen päivä tuli ja meni ja mitään maailmanloppua ei tietenkään tullut, sillä tarkkaa Kristuksen tulemisen päivää ei kukaan voi tietää (ei edes "20-25 päivän tarkkuudella"). Tuosta kokemuksesta käytetään adventismissa nimitystä "suuri pettymys (Great Disappointment)". Alkuperäinen milleristinen/adventistinen liike hajosi vuonna 1844 viiteen ryhmittymään, joista eräästä (siinä vaiheessa pienimmästä joukosta) kehittyi lopulta seitsemännen päivän adventistien organisaatio, joka perustettiin virallisesti vuonna 1863.
Historian suurin kasvojenpelastusoperaatio evankeliumin kustannuksella: tutkiva tuomio
Useimmat milleristit palasivat takaisin entisiin kirkkoihinsa, mutta eräs joukko piti periksi antamatta kiinni erheellisistä aikalaskelmista. He väittivät (Millerin itsensäkin torjumaa) päivämäärää 22.10.1844 oikeaksi, mutta että ko. päivän tulkinta oli vain ollut väärä. Tästä joukosta muodostui vähitellen seitsemännen päivän adventismin nimellä tunnettu maailmanlaajuinen liike. Adventismin synty on psykologisesti varsin hyvin ymmärrettävissä ja selitettävissä, vastaavanlaista on esiintynyt kirkkohistoriassa muulloinkin. Heidän piti saada itselleen selitettyä parhain päin erehdyksensä ja saada lohtua psykologisesti, että he olivat sittenkin lopulta oikeassa ja heidän vastustajansa väärässä. Samalla adventismin perustajat saivat emotionaalista tyydytystä uskoessaan olevansa ei ainoastaan oikeassa ja suorastaan Jumalan oma " lopun ajan jäännöskansa", vaan lisäksi myös heidän aggressionsa saivat täyttymyksen heidän selittäessään vastustajiensa jääneen pelastuksen ulkopuolelle. Tämäkin on ei mitenkään harvinainen psykologinen motiivi teologisissa tulkinnoissa: vastustajat demonisoidaan ja heidän oikeutensa pelastukseen kiistetään omien aggressiivisten tunteiden takia. Aivan samoin Luther aikoinaan näki katolisen kirkon piispat Ilmestyskirjan heinäsirkoissa ja itse paavin antikristuksena ja raivosi aggressiivisesti juutalaisia vastaan, kun juutalaiset eivät omaksuneetkaan hänen evankeelista uskoaan.
Tällä tavalla tuo pieni adventistinen ydinjoukko sai pelastettua kasvonsa: vain pieni tulkintavirhe oli tapahtunut ja nyt "Jumalan valo" loistaa juuri heille ja vain heille - muu kristikunta katsottiin tuossa adventismin alkuvaiheessa joutuneen "suljetun armonoven" taakse torjuessaan noiden adventistien "valon". Nämä adventistit kehittivät eriskummallisen ja uudenlaisen opin, että (Samuel S. Snown keksimään päivämäärään oppinsa kiinni nauliten) 22.10.1844 Kristus meni "taivaallisen pyhäkön pyhästä (etummaisesta osastosta) kaikkeinpyhimpään" ja "tutkiva tuomio" alkoi. Adventismin oppi-isät uskoivat, että taivaassa on Mooseksen kirjojen telttapyhäkön kaltainen kirjaimellinen temppeli/pyhäkkö kaksine osastoineen, joiden välissä olisi esirippu. Kristus olisi ollut 22.10.1844 asti siinä "pyhässä" (etummaisessa "osastossa") ja vasta sinä päivänä menneen "kaikkeinpyhimpään" niin sanotusti "puhdistamaan pyhäkköä" (uskovien) synneistä.
Mikään kristillinen kirkkokunta tai suuntaus - ei adventismia vanhempi eikä heitä uudempi - ole koskaan löytänyt Raamatusta sellaista oppia eikä hyväksynyt tätä adventismin luonteenomaisinta oppirakennelmaa eli ns. pyhäkköoppia (tutkivaa tuomiota). UT:ssa Heprealaiskirje on selkeässä ristiriidassa adventistisen pyhäkköopin kanssa: viimeiset päivät olivat tulleet jo Jeesuksen Kristuksen aikana, Kristus uhrasi itsensä aikojen lopulla kertakaikkisesti ja täydellisesti ja Kristus oli jo heti taivaaseen astumisensa jälkeen mennyt kaikkein pyhimpään Jumalan oikealle puolelle (Hepr.1:1-3; 8:1; 9:26), eikä taivaassa ole mitään kirjaimellista kopiota mooseslaisesta pyhäkköteltasta eri "osastoineen".
Eikä Kristuksen pappeus ole mitään mooseslaista Aaronin pappeutta, vaan Melkisedekin järjestyksen mukaista pappeutta, joka on parempaa kuin lakiin perustuva pappeus ja VT:n laki oli vain varjoa "tulevasta hyvästä", eikä sen varsinaista ilmentymää (Hepr.7-10 luvut). Uusi liitto ja Kristuksen ylimmäispapillinen palvelus ei ole Heprealaiskirjeen mukaan yksi yhteen kopio Aaronilaisesta pappeudesta adventismin oletuksen mukaisine erilaisine "vaiheineen", vaan erilaista, ikuista, parempaa sekä täydellistä. Kyseessä ei ole todellakaan vain yksi oppierikoisuus tai pieni harmiton tulkintaero, vaan kyseessä on syvällisesti koko pelastusoppiin vaikuttava teologinen rakennelma kun sitä tarkastellaan perusteellisesti. Eräs amerikkalainen teologi totesi tätä adventismin pyhäkköoppia "kirkkohistorian suurimmaksi kasvojen pelastusoperaatioksi".
Tutkiva tuomio-oppi merkitsee itse asiassa sitä, että vanhurskauttamisen perustana ei ole yksin Kristuksen sovituskuolema, vaan myös omat "uutterat ponnistukset" sekä ihmisen luonne, jonka ihmisen on pitänyt "luonteenkehitystyön" avulla tehdä tahrattomaksi. Ei ole harvassa kerrat, jolloin adventismin tärkein auktoriteetti Ellen G. White kirjoitti "luonteenkehitystyöstä" ja vaatimuksesta kehittää itselleen tahraton luonne. Ihminen ei voi olla ollenkaan varma selviämisestään tutkivalla tuomiolla, eikä tiedä koska oma vuoro tulee. Tutkivan tuomion päätyttyä maan päällä olevat joutuvat elämään ilman Välittäjää (Kristusta). Pelastumiseksi tutkivalla tuomiolla tarvitaan ihmisen ja Jumalan yhteisvaikutusta: omia uutteria ponnistuksia ja Jumalan armoa saavuttaakseen "tahrattomat vaatteet" (tämä oppirakennelma todellakin muistuttaa enemmän Trenton konsiilin mukaista katolisuutta kuin uskonpuhdistajien teologiaa). Uskovien synnit ovat adventismin pyhäkköopin mukaan jäljellä "taivaan pyhäkössä" ja sovitustyö ei ole vielä(kään) täydellinen eikä valmis, vaan taivaan oletetussa pyhäkössä Kristus tekee vielä "erikoisen sovitustyön", lopullisen sovituksen. Kristuksen ristinkuoleman kertakaikkisuus ja riittävyys, sovituksen tuleminen täydellisesti valmiiksi jo ristillä, on näin ollen selvästi kielletty EGW:n ja adventismin teologiassa. EGW:n mukaan Kristus vain "aloitti" ristillä työn, joka jatkuu vieläkin taivaan "pyhäkössä". Tämäkin "pyhäkköteologia" on silläkin tavalla sukua katoliselle teologialle, jossa Kristuksen uhraus jatkuu oikeastaan vieläkin, aina ehtoollisella, eikä ole vieläkään päättynyt.
”Niiden jotka elävät maan päällä, kun Kristuksen välittäjätoimi taivaan pyhäkössä päättyy, täytyy seisoa Jumalan kasvojen edessä ilman välittäjää. Heidän vaatteittensa täytyy olla tahrattomat. Jumalan armon ja omien uutterien ponnistusten kautta heidän on täytynyt päästä voittajiksi taistelussa pahaa vastaan....uskovien synnit jäivät vielä taivaan kirjoihin. Kristuksen työ ihmisen pelastumiseksi päättyy erikoiseen sovitustyöhön, jonka kautta synnit poistetaan taivaan pyhäköstä – White: Suuri taistelu s. 424-425.
"Kristuksen välitystyö ihmisten hyväksi taivaallisessa pyhäkössä on yhtä olennainen osa pelastussuunnitelmasta kuin hänen kuolemansa ristillä. Kuolemallaan hän aloitti sen työn, jota hän kuolleista nousemisensa jälkeen meni saattamaan päätökseen taivaassa" - Suuri taistelu osa II s.481.
"Tuomitseminen on nyt parhaillaan käynnissä taivaan pyhäkössä. Suuren Jumalan läsnä ollessa tarkastellaan meidän elämäämme".
"Kun tutkiva tuomio päättyy, on jokaisen ihmisen kohtalo määrätty joko elämäksi tai kuolemaksi".
"Kaikkien, jotka tahtovat säilyttää nimensä elämän kirjassa, tulisi nyt koetusaikana harvoina jäljellä olevina päivinä vaivata sieluaan Jumalan edessä synnin surulla ja todellisella katumuksella.....Valmistautuminen ikuisuutta varten on henkilökohtaista työtä" -s.482 emt.
"Tutkiva tuomio ja syntien poistaminen saatetaan päätökseen ennen Herran toista tulemista. Koska kuolleet tuomitaan sen mukaan mitä kirjoihin on kirjoitettu, on mahdotonta, että ihmisten synnit poistettaisiin ennen sen oikeudenkäynnin päättymistä, missä heidän asiansa tutkitaan" -s.478 emt.
"Tuomiolle määrättynä aikana - 2300 päivän päättyessä vuonna 1844 - alkoi tutkimus ja syntien poispyyhkiminen. Kaikkien jotka joskus ovat tunnustaneet Kristuksen nimeä, täytyy läpikäydä tarkka tutkimus. Niitä syntejä joita ei ole kaduttu eikä hyljätty, ei anneta anteeksi eikä poisteta kirjoista, vaan ne tulevat todistamaan syntistä vastaan Jumalan päivänä."
"Kun Jeesus lopettaa välitystyönsä taivaan pyhäkössä. Hän kohottaa kätensä ja sanoo suurella äänellä: "Se on täytetty". -s. 596 emt.
Huomautettakoon, että Kristus huusi "Se on täytetty" jo ristillä kuollessaan. Tämä "tutkiva tuomio" on sitä paitsi kestänyt opin mukaan jo 161 vuotta! Tarvitseeko kaikkitietävä Jumala 161 vuotta uskoviensa "tutkimiseen"? (EGW itse uskoi tuomitsemisen kestävän aika vähän aikaa).
Tutkiva tuomio-opin mukaan syntejä ei ole vielä pyyhitty pois, vaan synnit ovat taivaan kirjoissa ja ne pyyhitään pois taivaan kirjoista vasta tutkivan tuomion päätyttyä: anteeksianto, siis vanhurskauttaminen, on siten epävarmaa ja ehdollista ja vielä edessäpäin olevaa todellisuutta, eikä Jumala olekaan lopullisesti antanut anteeksi ja unohtanut uskoviensa syntejä. Tällä hetkellä on vain "merkintä anteeksiannosta taivaan kirjoissa", mutta synnit ovat jäljellä pois pyyhkimättä EGW:n ja adventismin mukaan. Tuolla tutkivalla tuomiolla väitetään Jumalan joko pyyhkivän pois uskoviensa synnit tai sitten Jumalan poistaa uskovaisen nimen Elämän Kirjasta (jos uskova ei täyttänyt niitä vaatimuksia, jotka EGW:n oppien mukaan täytyy täyttää tuomiosta selviämiseksi). Lihavoinnit minulta:
”Kun muistiinpanokirjat avataan Tuomiolla, silloin jokaisen elämä, joka on uskonut Jeesukseen, tulee uudelleen tarkasteltavaksi Jumalan edessä. Alkaen noista jotka ensiksi elivät maan päällä, meidän Puolestapuhujamme esittää tosiseikat kustakin peräkkäisestä sukupolvesta, ja lopettaa eläviin. Jokainen nimi on mainittu, jokainen tapaus tarkoin tutkittu. Nimiä on hyväksytty, nimiä hylätty" - The Great Controversy (1888 painos). s. 483.
”Mutta, erehtymättömän Jumalan sanan mukaan, jokainen ihminen tuomitaan ja palkitaan sen mukaisesti kuin hänen tekonsa ovat olleet. Ja meitä kehotetaan niin puhumaan ja niin tekemään ´niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva´. Kun synti on kaduttu, tunnustettu, ja hylätty, silloin anteeksianto kirjoitetaan synnintekijän nimen viereen: mutta hänen syntejään ei pyyhitä pois ennen kuin vasta tutkivan tuomion jälkeen" - The Signs of the Times, May 16, 1895.
"Jeesuksen ristinkuolema ei tehnyt syntejä tyhjäksi, vaan Jeesus jatkoi uhripalvelusta pyhäkön ensimmäisessä osassa taivaassa vuoteen 1844. Kristuksen veri, jonka kyllä oli vapautettava parannuksen nörtyvä syntinen lain kadotustuomioista, ei ollut poistava syntiä; se oli oleva pyhäkön kirjassa lopulliseen sovitukseen asti" -Patriarchs and Prophets/Patriarkat ja profeetat s.357.
Lisäksi adventismi väittää EGW:n opettamana, että kaiken lopuksi, Kristuksen tultua taivaasta pyhiensä kanssa adventismin mukaan tuhat vuotta tyhjänä olleen maan päälle laitetaan ihmisten synnit saatanan päälle eli ei vielä sen oletetun tutkivan tuomion päätyttyäkään synneistä päästä lopullisesti eroon, vaan perkeleestä tehdään ihmiskunnan syntien sovittaja, joka kantaa maailman synnit. Ilmestyskirja, joka kuvaa viimeisiä tapahtumia ja tuhatvuotiskautta ei tiedä sellaisesta teologiasta mitään, eikä väitä saatanan kantavan maailman syntejä, eikä Ilmestyskirja myöskään opeta saatanan palavan "tuhkaksi". Johanneksen evankeliumin mukaan Kristus Jumalan Karitsana kantoi maailman synnit ja sovitti ne - saatana sitä ei tee, vaan saatana on helvetin tulijärvessä rangaistavana iankaikkisesti (Ilm. 20-21). On aika vaikea nähdä, miten nämä whitelais-adventistiset opit "korottavat Kristusta", kuten adventistit väittävät EGW:n tekevän.
Kristuksen tulemisen päivämäärän laskemista muuten jatkettiin yksittäisten adventistien toimesta sen "Suuren pettymyksen jälkeen", mutta sittemmin se harrastus jäi pois eikä enää pitkään aikaan adventismissa ole uskottu, että Kristuksen tulemisen tarkka aika voitaisiin laskea."
Jeesus sanoi: ” Se on täytetty. ” Joh. 19:30
” Kristus sitä vastoin on uhrannut yhden ainoan syntiuhrin ja asettunut pysyvästi istuimelleen Jumalan oikealle puolelle. Hän odottaa siellä, kunnes hänen vihollisensa pannaan korokkeeksi hänen jalkojensa alle, sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.” Heb. 10:12-14