Sapatti on Kristuksen erikoinen koetinkivi
Huomatkaamme että Danielin 7:25 ennustuksessa sanotaan että ”Hän pyrkii muuttamaan ajat ja alin.” Mikään valta ei todellisuudessa voi muuttaa Jumalan lakia eikä hänen säätämänsä lepopäivän aikaa. Muutos jää pakosta pelkäksi yritykseksi. Ennalleen jää Raamatun ilmoitus seitsemännen päivän pyhyydestä: ” Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.” 1.Moos.2:3.
Meidän päivinämme kaikuu sanoma: ” Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet". Ilm.14:7. Luoja ja luomisen muistomerkki saivat jälleen kunnian, ja niistä jotka palaavat noudattamaan Jumalan lakia sanotaan: ” Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.” Ilm. 14:12.
Kristuksen viimeinen sanoma synnyttää kansan, joka pitää Jumalan käskyt ja jolla on Jeesuksen usko. Neljäs käsky vaatii sapatin pyhittämistä. Sen tähden lopunajan sanoma julistaa totuutta myös sapattikysymyksestä ja johtaa Jumalan lapset oikean lepopäivän noudattamiseen. Näin liittyy seitsemännen päivän pyhittäminen oleellisesti lopunajan viimeisen armonsanoman vastaanottamiseen.
Sapatin muutosta koskeva kysymys tulee jokaiselle sielulle uskollisuuden ja kuuliaisuuden koetinkiveksi. Kysymys ei ole yksin siitä, pidämmekö lepopäivänä lauantain vai sunnuntain, vaan siitä, tottelemmeko Jumalaa vai ihmistä, ja seuraammeko Kristusta vai antikristusta.
Kristus Luojana siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän ihmistä varten. Hän käskee meitä pyhittämään seitsemännen päivän siveyslain neljännen käskyn mukaan.
Rooman päämies väittää olevansa Kristuksen sijainen maan päällä. Valtansa perusteella katolinen kirkko on vahvistanut sunnuntain ja määrää pidettäväksi viikon ensimmäisen päivän.
Tässä on koetinkivi. Valintamme asettaa meidät joko Kristuksen puolelle tai Häntä vastaan. Tässä asiassa emme voi olla puolueettomia. Valon saatuamme meidän täytyy tehdä valintamme. Jumala suokoon, että omaksuisimme apostolien rohkeasti julistaman periaatteen: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” Apt. 5:29. Sanokaamme Joosuan tavoin: ”Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.” Joos.24:15.
Huomatkaamme että Danielin 7:25 ennustuksessa sanotaan että ”Hän pyrkii muuttamaan ajat ja alin.” Mikään valta ei todellisuudessa voi muuttaa Jumalan lakia eikä hänen säätämänsä lepopäivän aikaa. Muutos jää pakosta pelkäksi yritykseksi. Ennalleen jää Raamatun ilmoitus seitsemännen päivän pyhyydestä: ” Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.” 1.Moos.2:3.
Meidän päivinämme kaikuu sanoma: ” Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet". Ilm.14:7. Luoja ja luomisen muistomerkki saivat jälleen kunnian, ja niistä jotka palaavat noudattamaan Jumalan lakia sanotaan: ” Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.” Ilm. 14:12.
Kristuksen viimeinen sanoma synnyttää kansan, joka pitää Jumalan käskyt ja jolla on Jeesuksen usko. Neljäs käsky vaatii sapatin pyhittämistä. Sen tähden lopunajan sanoma julistaa totuutta myös sapattikysymyksestä ja johtaa Jumalan lapset oikean lepopäivän noudattamiseen. Näin liittyy seitsemännen päivän pyhittäminen oleellisesti lopunajan viimeisen armonsanoman vastaanottamiseen.
Sapatin muutosta koskeva kysymys tulee jokaiselle sielulle uskollisuuden ja kuuliaisuuden koetinkiveksi. Kysymys ei ole yksin siitä, pidämmekö lepopäivänä lauantain vai sunnuntain, vaan siitä, tottelemmeko Jumalaa vai ihmistä, ja seuraammeko Kristusta vai antikristusta.
Kristus Luojana siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän ihmistä varten. Hän käskee meitä pyhittämään seitsemännen päivän siveyslain neljännen käskyn mukaan.
Rooman päämies väittää olevansa Kristuksen sijainen maan päällä. Valtansa perusteella katolinen kirkko on vahvistanut sunnuntain ja määrää pidettäväksi viikon ensimmäisen päivän.
Tässä on koetinkivi. Valintamme asettaa meidät joko Kristuksen puolelle tai Häntä vastaan. Tässä asiassa emme voi olla puolueettomia. Valon saatuamme meidän täytyy tehdä valintamme. Jumala suokoon, että omaksuisimme apostolien rohkeasti julistaman periaatteen: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” Apt. 5:29. Sanokaamme Joosuan tavoin: ”Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.” Joos.24:15.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Evankeliumin Totuus
Jeesus, meidän sijainen, tuomittiin ristillä meidän sijasta. Hän maksoi hinnan kaiken synnin tähden , kaikiksi ajoiksi. Hänen vanhurskautensa on hyvitetty meidän tilille. Tämän tuomitsemisen hyvä uutinen on, että kaikki, jotka uskovat ja luottavat Kristuksen elämään, kuolemaan ja ylösnousemukseen voivat sanoa varmuudella : ” Minut on julistettu syyttömäksi ! ” Me olemme jo tuomitut Kristuksessa. Ne jotka hylkäävät evankeliumin, tuomitsevat itsensä sopimattomiksi ikuiseen elämään. Nuo, jotka ottavat vastaan evankeliumin, ovat siirtyneet kuolemasta elämään ja eivät joudu tuomittaviksi (Joh.5:24).
Kai luit edes aloituksen, mutta vastaan:
Jeesus pelastaa ja lain rikkomin ekadottaa. edes Jeesus ei voi pelastaa ketään joka tahtoo roikkua laittomuudessa ja sunnuntain pyhyydessä.
Sapatin pitämisen vaatimuksen kertakaikkinen kumoaminen
Tärkeä havainto on myös tosiasia, että UT:n kirjeiden monissa paheluetteloissa ei kertaakaan mainita sapatin rikkomista vältettävänä syntinä ja lihan tekona. Jos sapatin pitäminen olisi tärkeää ja se kuuluisi uuden liiton kristityille ja jos sapatin pitäminen olisi vieläpä ratkaiseva "kuuliaisuuden koe" lopun aikana, olisi kohtuullista odottaa näkevänsä edes muutaman maininnan sapatin rikkomisesta syntiluetteloissa. Jos sapatti olisi tärkeä ja voimassa oleva käsky, ei siitä olisi varmastikaan vaiettu.
Erityisesti pakanakristityille seurakunnille suunnatuissa kirjeissä odottaisi sapattiin liittyvää opetusta ja käskyjä, sillä pakanoille kuten esim. roomalaisille sapatti oli vieras tapa, ja varmasti sapatista olisi herännyt ongelmia ja kysymyksiä. Mitä ilmeisemmin olisi esiintynyt haluttomuutta sapatin pitämiseen, mikä olisi vaatinut apostoleilta ohjeistamista. Mutta mitään sellaista ei löydy, vaikka esim. ympärileikkauksesta ja ruokasäännöistä on useampikin maininta apostolien kirjeissä. Ongelmia sapatista ei esiinny, koskapa sapatin pitämistä ei pakanoilta vaadittu on ilmeinen johtopäätös. Eikä sellaista, mitä UT ei julista synniksi ole kenelläkään (adventisteillakaan) oikeutta väittää synniksi: kuten lihan syömistä, kahvin juontia tai sapatin viettämättä jättämistä. UT:n paheluetteloissa käydään sen sijaan kattavasti läpi epäjumalien palvonta sekä erilaiset ihmissuhteisiin, siveellisyyteen ja vääriin asenteisiin liittyvät "lihan teot", kuten ylpeys, itsekkyys, riitaisuus, lahkot ja tekopyhyys.
Paavalin kolossalaiskirjeessä apostoli osoittaa sapatin kumotuksi ja ristille naulituksi (Kol.2:14-21). Nähtävästi alkukirkossa liikkui adventistien kaltaisia spekulatiivisia lakiuskonnollisia ryhmiä, jotka halusivat alistaa pakanakristityt vanhan liiton lain alle ja erityisesti sapatin ja muiden pyhäpäivien viettämiseen. Lisäksi Kolossan harhaoppisilla oli hurmoksellisia näkyjä ja taipumusta enkelien palvontaan - huomattakoon, että adventistien omintakeisen tulkinnan mukaan ylienkeli Mikael on Jeesus. Täten adventismin kristologiakin (oppi Kristuksesta) on jokseenkin kyseenalainen.
Kyseiseen harhaoppiin liittyi selvästikin myös kiellot syödä tiettyjä ruokia, mikä on leimallista adventistien teologiassa. Kolossan seurakuntaa häirinnyt harhaoppi on useiden tutkijoiden mukaan juutalaisuudesta peräisin olevaa apokalyptistä ja spekulatiivista lakihenkistä lahkolaisuutta. Harhaoppia ei voi pitää gnostilaisuutena joka kehittyi täyteen mittaansa vasta seuraavalla vuosisadalla. Kolossan harhaoppiin liittyivät erilaiset näyt (muista Ellen G. White adventismin väitettynä Jumalan inspiroimana profeettana!) ja hengellinen ylpeys (eli pidetään itseä muita parempina ja "oikeina uskovina" kun noudatetaan Mooseksen lakia).
Mutta kristityn ei tarvitse välittää tuollaisista askeettisista ja lakihenkisistä opeista tai mistään salatiedosta eikä pelätä harhaoppisten näkyjä, koska Kristuksessa meillä on täydellinen voitto näistä "maailman alkuvoimista". On luultavaa, että Kolossan harhaopettajat olivat myöhemmin perustamassa ebioniitteina tunnetun juutalaiskristillisen lahkon (ebioniitit olivat myös vegetaristeja, mikä on adventismissakin tyypillinen oppi ja käytäntö). Paavali näyttää kuinka sapatti ja muut juhlapäivät olivat Kristukseen viittaava "varjo", jotka ennakoivat Kristuksen tuomaa pelastusta. Nyt Kristus ja Hänessä täydellinen pelastus on tullut kun Hän naulitsi meidän velkakirjamme (= sovitti syntimme) ja Mooseksen lain ristille. Koska todellisuus eli kaikkien valtojen ja voimien Pää Kristus on tullut, eivät kristityt tarvitse enää varjoissa vaeltamista kuten sapatin noudattamista.
Adventistien tyypillinen selitys tähän tekstiin on, että Paavali ei puhu "viikkosapatista" vaan "seremoniasapateista", jotka ainoastaan saivat täyttymyksen Kristuksessa. Mutta alkutekstin tutkimus ja vertailu Vanhan Testamentin kreikankieliseen käännökseen Septuagintaan eivät tue tuollaista olettamusta. Tasan sama termi tarkoittaa kreikassa viikkosapattia ja kaikkia muita sapattia. Alkuteksti ei tee mitään eroa viikkosapatin ja muiden sapatinpäivien välille - ei UT:ssa eikä Septuagintassa. Kolossalaiskirjeestä ei löydy tukea adventistien vakioselitykselle, että "seremoniasapatteja" ei tarvitse noudattaa, mutta "lauantaisapattia" täytyy pitää.
9. Paavalin lakiteologiasta laajemmin
Paavalilaisessa teologiassa maailmanaika voidaan jakaa kolmeen kauteen lain näkökulmasta:
1) Aadamista Moosekseen oli aika ennen lakia.
2) Mooseksesta Kristukseen oli aika lain alla kun laki toimi "kasvattajana" Kristukseen
3) Kristuksesta alkoi aika armon alla, jolloin laki on saanut täyttymyksensä Kristuksessa ja kristityille koko laki tiivistyy lähimmäisenrakkauden käskyyn Pyhän Hengen ohjaamassa evankeliumin vapaudessa (kts. esim. Room.4-8;10:4;Gal.2-5).
Laki ei siis Paavalille ollut ikuinen eikä muuttumaton, vaan "rikkomusten tähden jälkeenpäin lisätty" (Gal.3:19), so. jotta synti saisi rikkomuksen luonteen ja jotta juutalaiset kasvatettaisiin Kristuksen luo kun he oppisivat tuntemaan syntisyytensä - mutta juutalaiset alkoivatkin rakentaa omaa vanhurskauttaan lain mukaisia tekoja tekemällä.
Vanha kymmenen käskyn laki ei siirtynyt uuteen liittoon, vaan koko vanha laki - myös kymmenen käskyä - sai täyttymyksensä Kristuksessa ja kumottiin Hänen ristillään. Uudessa liitossa vallitsee uusi laki eli Kristuksen laki. Sapattikäskykin kuten kymmenen käskyä kokonaisuudessaan on osa kuoleman ja kadotustuomion virkaa, joten sitä ei voi mitenkään väittää "lunastuksen ja pyhityksen muistomerkiksi". Muistettakoon, että sapattina Jeesus oli kuolleena haudassaan, mutta sunnuntaina Hän nousi ylös kuolleista.
Katso myös Ef. 2:14-18; 1 Kor.9:20-21; 2 Kor.3:6-18 tekstit; Paavali sanoo selvästi, että hän itsekään ei ole enää lain alainen (eli vanhan liiton lain alla) vaan hänellä on Kristuksen laki. Tähän uuteen "Kristuksen lakiin" sisällytettiin apostolisissa kehotuspuheissa dekalogista (kymmenen käskyä) useimmat käskyt , jotka annettiin kristityille elämänohjeiksi apostolisissa kirjeissä. Mutta sapattikäskyä ei vahvisteta eikä säädetä elämänohjeeksi uudessa Kristuksen laissa.
Koska UT:n teologiassa sapatti ei ole sinetti, kuten adventistit opettavat, niin mikä sitten on vahvistus eli merkki lunastuksesta ja pyhityksestä - se on Pyhä Henki (Ef. 1:13; 4:30 ..."Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivään varten"). Pyhä Henki on Jumalalle ja Kristukselle kuulumisen merkki ja takaus (2 Kor.1:22; Ilm.9:4). Eikä Pyhää Henkeä saada Mooseksen lain avulla eikä lain vaatimia tekoja tekemällä, vaan uskomalla evankeliumi (Gal.3:3-14). Pyhän Hengen etsiminen lain mukaisista teoista on pyrkimystä omin luonnollisin voimin päästä pelastukseen ja sitäpaitsi lain noudattamiseen luottaminen johtaa kirouksen alle joutumiseen.
10. Johtopäätös
Tämän tutkielman johtopäätöksenä voidaan siten perustellusti sanoa, että adventismin opeille sapatin pitämisestä uudessa liitossa ei ole perusteita Raamatun kirjoituksissa. Eikä mitään tukea ole heidän eskatologisille tulkinnoilleen sapatista viimeisenä "kuuliaisuuden kokeena", joka ratkaisee pelastumisen. Koko Ilmestyskirjassa ei kiistattomasti puhuta mitään sapatista eikä sunnuntaista, mutta tässä artikkelissa ei oteta muutoin kantaa Ilmestyskirjan tulkintaan tai tarkoitukseen. Uuden testamentin teologiassa -etenkin Paavalin kirjeissä - sen sijaan osoitetaan kristillisen vapauden ja koko ansiottoman armon evankeliumin vastaiseksi vaatimukset noudattaa sapattia ja ruokasääntöjä ja ylipäätään vanhan liiton lakia (ks. myös Hebr.8:13; 9:10). Sapatin ja ruokalakien noudattamisen vaatimus on rinnastettavissa Paavalin vastustamaan "toisenlaiseen evankeliumiin" ja palaamiseen juutalaiseen alkeelliseen varjojen ajan jumalanpalvelukseen ja täyttymyksensä saaneisiin esikuviin, jotka lakkautettiin Kristuksen ristillä.
Sunnuntain viettäminen ei ole mitään "luopumusta" Uuden testamentin teologiassa, vaan apostolisessa alkukirkossa aloitettu käytäntö vapauden hengessä. Jokainen kristitty suhtautuu erilaisten päivien viettämiseen haluamallaan tavalla ja kristittyjen tulee kunnioittaa toisiaan rakkauden hengessä, toisiaan loukkaamatta. Tuomion mittapuuna viimeisenä päivänä on ainoastaan usko Kristukseen ja se, miten lähimmäisiä on kohdeltu. Epäusko Kristuksen evankeliumia kohtaan johtaa kadotukseen. Pelastuksen etsiminen Mooseksen lain mukaisista teoista tai Mooseksen lain mukaisten tekojen asettaminen pelastumisen ehdoksi päinvastoin kadottaa ja merkitsee evankeliumin mitätöintiä. Sapatin pitämisen korostaminen ja kristittyjen tuomitseminen sunnuntain viettämisen takia on -varsinkin Kolossalaiskirjeen varoituksien valossa - osoitus hengellisestä ylpeydestä ja farisealaisesta omahyväisyydestä, halusta olla muita parempia.
Sama pätee ruokaan liittyviin sääntöihin ja kieltoihin, jotka ovat täysin vieraita koko UT:n teologialle. Ruokien syömistä koskeviin kielloista on tärkeä apostolinen opetus 1 Tim.4:1-5, jossa todetaan selkeästi, että sellaiset kiellot ovat "pahojen henkien oppeja" ja "eksyttävien henkien seuraamista". Nämä "riivaajien opit" rinnastetaan tekopyhyyteen (so. farisealaisuuteen) ja uskosta luopumiseen. Kaikenlainen asketismi ja normaaleista elämän iloista kieltäytyminen on vastoin evankeliumia. Paavali opettaa, että kaikki, minkä Jumala on luonut on hyvää eikä mikään ole hylättävää - ei siis sianliha, simpukat, jänis, kahvi, tee, viini eikä mikään muukaan- kun se nautitaan kiittäen, sillä Jumalan sana ja rukous pyhittää kaiken Luojan luoman. Jokainen voi vapaasti ja hyvällä omallatunnolla syödä ja juoda mitä haluaa ja hyväksi näkee, eikä hänellä ole siitä mitään tilinteon velvollisuutta ihmisille - eikä Jumalalle, sillä Jumala ei ole kiinnostunut sellaisista asioista.