Sieltä tuli jotain tanssia, kaksi muatavalkoista kuvaa, en muista mitä paskaa subbarilta. Se on kaiketi uudenvuoden juhlaa. Meni eilen aika pitkään mutta vain naapureiden kanssa, ei kapakoissa. Mutta miksi tv:stä ei tule tavallisille ihmisille ohjelmaa ?
Saakeli heräsin juuri ja käynnistin
television.
6389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Millaisia ohjelmia niitten pitäisi olla?
"tavallinen ihminen"?
>Mutta miksi tv:stä ei tule tavallisille ihmisille ohjelmaa ?
tulee kyllä, mutta silloin pitää olla valmis maksamaan maksukanavapaketista. ei ne itseasiassa ole edes kovin kalliita.
Minkälainen telkkari sulla on? Tuo maininta käynnistämisestä viittaa jonkinlaiseen prosessiin joka tapahtuu ennen kuin tv.si alkaa tuottaa näkyvää liikettä ja äännähdellä. No, näkyväksi liikkeeksi ja äännähtelyksi se tuppaa nykyisin jäämäänkin. On kaksi asiaa joista iloitsen, toinen on se että tv luvan hinta taas nousee ja toinen se, että juuri sanoin omani irti.
Sellaista sieltä ei tule. Vaikeeta nyt kertoa mitä haluaisin, mutta jos viisi kotimaista kanavaa lähettää ohjelmaa, luulisi edes yhden natsaavan.
Kuva tullee rautalankahenkarista viritetystä antennista. Vielä tuntuu löytyvän noita tollo pelottomia, jotka joutuvat käynnistämään televisionsa.