06.01.06.

Siitä on kohta vuosi, päivä on kuin eilinen.
Tuska ja ikävä. Menetin Teidät molemmat.
Miksi jätitte minut yksin, niin yksin ei kukaan voi olla.
Kaipaan teitä, itken.
72126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

5kk mennyt...eikä mikään pala koskaan entiselleen.

Äänestä
  • vuosi kun menetimme Rakkaan pojan. Eukä ole yhtään helpottanut. Joulu ja uusi vuosi toi taas vaikka mitä muistoja mieleen ja oli todella raskasta. Onneksi ne on ohi.

    Äänestä

Otan kovasti osaa menetyksiisi ja surun tuskaasi.
Tiedän, että ikäväsi on kova, koska kirjoitit jääneesi aivan yksin. Rukoilen Taivaan Isältä sinulle apua ja lohtua. Ehkä jonain päivänä et ole enää yksin, toivon sydämeni pohjasta sitä. Ikinä ei kukaan ihminen korvaa ketään pois lähtenyttä, mutta toivon, että saat rinnallesi jonkun, joka on sielunkumppanisi.
Minulla tuli 30.12.2006 puoli vuotta rakkaan poikani (19v) lähdöstä. En edes ajattele aikaa, että helpottaako vuoden kuluttua, helpottaako viiden vuoden kuluttua, täytyy vain koettaa elää tätä elämää päivä kerrallaan, tämän asian kanssa.

Äänestä
  • Veljeni ystävä kuoli hiljattain, ja järkytys on ollut kaikille suuri, todellisuus iskee kovaa näissä tilanteissa. Olen miettinyt asiaa paljon ja toivon niin että veljeni ystävällä on hyvä olla missä ikinä onkaan. Olen miettinyt myös paljon pojan perhettä, miten he jaksavat surun kanssa. Toivon myös sinulle voimia suruusi. Viestistäsi kumpuaa suru mutta myös rakkaus ja toivo mitä kaikki niin tarvitsevat. Kiitos siitä!
    Olkoomme onnellisia pienistä hyvistä asioista ja nauttikaamme rakkaidemme seurasta niin kauan kun he ovat keskuudessamme. Toivottavasti on taivas jossa jälleen-näkeminen koittaa...

    Äänestä

Voin hyvin kuvitella tuskasi. Olen menettänyt rakkaani kuukausi sitten äkkilisesti... Yhdessä jaoimme jokaisen päivän 10 vuoden ajan. Tämä on kuin painajaista josta haluaisi herätä. Tämä tuska, puristava tunne, suru, kaipuu,ikävä... Kumiseva tyhjyys...Olen yksin nyt...meillä oli niin mielettömän tiivis elämä yhdessä. Nyt olen vain puolikas jos sitäkään ja kaikki se mitä odotimme haaveilimme tulevalta on poissa...
Kysymys MIKSI pyörii myös minun päässä! Miksi näin, miksi meille kävi näin...onko tämä kostoa jostain..kaikki hyvä, ihana ja rakas on riistetty pois minulta. Meillä piti kaikki olla hyvin... Nyt tuntuu että joidenkin ihnmisten ei vain anneta nuosta ylös vaan ne lyödään ja lujaa maahan... En tiedä olen sanaton.. Eikä tätä tapahtunutta voi ymmärtää eikä käsittää enkä koskaan tätä tule hyväksymäänkään... Minulta on viety pois jotain todella kallista ja kaikkein rakkainta. Nyt vain täytyisi jatkaa yksin...yksin koittaa koota itsensä ja askel kerrallaan viedä meidän yhteisiä unelmia eteenpäin ehkä jonain päivänä saan niistä jonkun toteutettua mieheni takia...
Olisi mukava vaihtaa ajatuksia saman menetyksen kokeneiden kanssa.
Meilini on [email protected]

Äänestä

http://www.verkkoklinikka.fi/keskustelut/

Topic: Kriisit alta löytyy kaksi palstaa. Parhaiten kai auttaa keskustelu muiden läheistensä menettäneiden kanssa.

Itse toivon teille kaikille voimia jaksaa..

"Minä ajattelen sinua
illassa hämärtyvässä.
Sytytän pöydälle kynttilän
- aivan kuin olisit tässä.

Minä ajattelen sinua
tuoksussa syksytuulen.
Laulussa muuttolintujen
kuiskauksesi kuulen.

Minä ajattelen sinua,
missä vain ikinä kuljen.
Syvälle, syvälle sisimpään
kuvasi rakkaan suljen."

Anne-Mari Kaskinen: Lämmöllä sinulle

Äänestä
  • saada voimia: www.nokiamissio.fi Sinne voi myös lähettää rukouspyyntöjä ym. asiaa sähköpostiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikävä kirjoitti:

Siitä on kohta vuosi, päivä on kuin eilinen.
Tuska ja ikävä. Menetin Teidät molemmat.
Miksi jätitte minut yksin, niin yksin ei kukaan voi olla.
Kaipaan teitä, itken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu