Osa Keskustan väestä salajuonessa

Näyttäisi siltä että osa Keskustan väestä on ollut Anneli Jäätteenmäen eroon painostamisessa mukana.

Ketähän he olisivat voineet olla?

Ainakaan SDP:n avulla pääministeriksi päässyt Matti Vanhanen, eikä myöskään Lankia liikauttanut sormeakaan puollustaakseen Suomen ensimmäistä naispääministeriä Anneli Jäättenmäkeä.
3132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yksikään keskustan kansanedustaja ei asettunut puolustamaan Anneli Jäätteenmäkeä sen jälkeen kun tämä jäi kiinni valehdeltuaan eduskunnalle, että sai tietoja Manniselta "pyytämättä ja yllättäen".

Koko keskustan eduskuntaryhmä siis edellytti, että Jäätteenmäki eroaa pääministerin ja puolueen puheenjohtajan tehtävästä "vapaaehtoisesti", koska Jäätteenmäen menetettyä henkilökohtaisen luottamuksensa, ei hänen johdollaan ollut enää mahdollista toimia - ei hallituksessa eikä keskustassa.

Kun asiat tapahtuivat juuri näin, on täysin absurdia väittää, että Jäätteenmäki olisi pakotettu eroamaan Lipposen ja/tai SDP:n painostuksen seurauksena, koska jos näin olisi, niin silloin jokaqinen keskustan kansanedustaja olisi alistunut sanaakaan vastaan sanomatta painostuksen edessä, mikä on käytännön mahdottomuus.

Minä en suostu ikinä uskomaan, että mitään sellaista painostusta voitaisi toteuttaa, jossa eduskunnan suurin ryhmä yksimielisesti suostuisi alistumaan painostukseen sanomatta sanaakaan vastaan.

Kun Jäätteenmäen puolustamiseksi ei siis kukaan keskustalainen "liikauttanut sormeaankaan", niin ei siitä muuta johtopäätöstä ole tehtävissä kuin se, että Jäätteenmäki oli menettänyt luottamuksensa myös koko keskustan eduskuntaryhmän suhteen.

Äänestä
  • Karpela kertoo Taina Westin kanssa tekemässään kirjassa, miten ministeriryhmässä puhuttiin Jäätteenmäen tukemisesta. Hän itse olisi halunnut istua hallitusaitiossa, kuten osa muistakin naisministereistä, mutta oli Annelin oma tahto, että ministeriaitiossa ei ollut muita kuin hän yksin.

    Äänestä

  • kirjassaaan kirjoitti:

    Karpela kertoo Taina Westin kanssa tekemässään kirjassa, miten ministeriryhmässä puhuttiin Jäätteenmäen tukemisesta. Hän itse olisi halunnut istua hallitusaitiossa, kuten osa muistakin naisministereistä, mutta oli Annelin oma tahto, että ministeriaitiossa ei ollut muita kuin hän yksin.

    Olisikohan syy siinä, että kyse oli pääministerin tiedonannosta, eikä keskustan naisministeriryhmän tiedonannosta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mukana? kirjoitti:

Näyttäisi siltä että osa Keskustan väestä on ollut Anneli Jäätteenmäen eroon painostamisessa mukana.

Ketähän he olisivat voineet olla?

Ainakaan SDP:n avulla pääministeriksi päässyt Matti Vanhanen, eikä myöskään Lankia liikauttanut sormeakaan puollustaakseen Suomen ensimmäistä naispääministeriä Anneli Jäättenmäkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu