onko kortsuissa koko eroja? yleensä ne on aika isoja. on nimittäin niin pieni muna(12cm) että kortsu jää ihan kurttuun kun vetäisee päälle. se ei oo yhtään mukava sillai.
liian isoja
pienimuna
1336
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kondomeissa on eri kokoja ja muotoja. Esimerkiksi Magic on muotoiltu kärjestä hieman napakammin istuvaksi. Mamba
taas on alusta loppuun tyköistuvampi.
Lisäksi markkinoille on juuri tullut uusi merkki, jonka nimi on Extra Tight tai jotain vastaavaa. Uutuuden tunnistaa vaaleansinisestä pakkauksesta. Lisätietoja aiheesta löytyy myös RFSU:n sivuilta. Suosittelen lisäksi kondomeihin erikoistuneiden nettikauppojen tarjontaan tutustumista. Viimeistään sitten huomaa, että kokoja, malleja, värejä ja makuja on todellakin joka tarpeeseen, eikä tilaaminenkaan ole hankalaa.