AJAKAA OIKEIN LAURINKADULTA SUURLOHJANKADULLE

Miksi te torvat ajatte bussipysäkille, jos käännytte seuraavasta taas oikealle, eli torin suuntaan.
Ei sinne saa ajaa kääntyäkseen / ryhmittyäkseen. Ja, jos siellä olet, s i n u n täytyy väistää sillä sallitulla (vasemmalla puolellasi) kaistalla ajavaa, joka myös tahtoo tunkea sinne torin suuntaan.
Oppikaa jo, ennen kuin pamahtaa.
Ensi kerralla annan sinun tulla oveeni, kun tulet suoraan päälleni. Alkaa mitta täyttyä.
452321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Eihän sitä nyt noin saa ajaa, että toinen tulee ovelle. Onkohan tämä nyt sitä lohjalaisen autokoulun uusinta oppia lukiolaisille.

Äänestä

Asiassa on myös toinen puoli: kohdassa , jossa bussipysäkki loppuu ja pitäisi ryhmittyä oikealle kääntymistä varten, alkaa ylhäällä tolpassa olevien ryhmitysnuolien vaikutusalue. Näiden vaikutusalueella ei saa vaihtaa kaistaa. Eli niin tai näin, aina rikot lakia.

Äänestä
  • miten noin vähäisellä liikennetietoudella ja tuolla päälle ajavalla asenteella joku voi toimia ammattikuskina? Lohjalla, tuskin muualla.

    Äänestä

  • siellä ylhäällä on nelikulmaiset merkit (ryhmitysnuolet), ne eivät suinkaan kiellä vaihtamsta kaistaa tässä vaiheessa, mutta ne pyöreät sini-valkoiset(n:ot 411-416)kieltävät, koska ne ovatkin m ä ä r ä y s m e r k k e j ä . Siellä siis saa vielä vaihtaa kaistaa ja toisekseen, se sulkuviiva on erityisesti KATKOTTU katkoviivaiseksi, jotta voisit heti bussipysäkin jälkeen vaihtaa kaistaa.

    Sinne pysäkille ei saa ajaa siksikään, että joudut ylittämään ne 10 cm leveät valkoiset viivat, jotka ovat 1 m pitkiä ja VÄLIKIN on sama yksi metri.
    Jos väli olisi eräissä tapauksissa 3 m, tilanne olisi toinen. Saisit mennä.
    Jos taas olisi 3 m:n viiva JA se väli olisi vastaavasti 3 m, et saa ryhmityä. Saat myös, jos tilanne on 3 x 3 m, eli 9 m:n väli, saat ja joskus jopa pitää mennä ja ryhmittyä.

    Se 1 m:n viiva tarkoittaa, jos ei ole liikennemerkkejä nopeudesta, että saat ajaa 50 km/h. Jos 3 m:n viivat, saa ajaa vähintäin 60 km/h ja taajaman ulopuolella 80 km / h, ellei ole siis mitään nopeutta ilmaisevaa merkkiä.

    Bussiahan pitää pysäkin kohdalla väistää KAHDELLAKIN KAISTALLA, mikäli tienopeus on 60 km / h, tai alempi.
    Bussi saa siis vilkun jälkeen tulla suoraan kaista ykköseltä eteesi sinne kaista kakkoselta.
    Jos on pysäkkiSYVENNYS, se saa ajaa eteesi vai rinnakkaiselle kaistalle (1997 lukien).

    Tulkaa maalaiset Helsinkiin katsomaan pysäkkejä, että opitte!

    Äänestä

  • alkuper. kirjoitti:

    siellä ylhäällä on nelikulmaiset merkit (ryhmitysnuolet), ne eivät suinkaan kiellä vaihtamsta kaistaa tässä vaiheessa, mutta ne pyöreät sini-valkoiset(n:ot 411-416)kieltävät, koska ne ovatkin m ä ä r ä y s m e r k k e j ä . Siellä siis saa vielä vaihtaa kaistaa ja toisekseen, se sulkuviiva on erityisesti KATKOTTU katkoviivaiseksi, jotta voisit heti bussipysäkin jälkeen vaihtaa kaistaa.

    toimia munuaiset väärinpäin.

    Apteekkiin hopi hopi, jos bussisyvennyksetkin jo ajaa rinnakkaiselle kaistalle.

    Yleensä täällä on vain moskaa.
    Nyt oli asiaa ja tätä rataa lisää.
    Kirjoittaja on ehdottoman oikeassa ja sillä siisti!

    Äänestä

  • liikenneope x kirjoitti:

    Yleensä täällä on vain moskaa.
    Nyt oli asiaa ja tätä rataa lisää.
    Kirjoittaja on ehdottoman oikeassa ja sillä siisti!

    Jos autokoulun ope väittää ammattikuskin tekstejä ehdottoman oikeiksi, niin en yhtään ihmettele, että ajokulttuuri Lohjalla on täysin ala-arvoista eli opetuksen tason mukaista. Eihän tuollainen saisi edes toimia autokoulun opettajana, pahasti asennevammainen kun on hänkin.

    Äänestä

  • tarkoitat kirjoitti:

    se siitä pölv..

    (yliopisto Turussa).
    Taustalla melkoinen auto ja liikennealan koulutus ja kokemus.
    Ammattiliikenteessä olleet lähes jokainen. Myös ulkomailla.

    Teknikoita, inssejä, pollareita, opistotasoisia yms. alalla melkoisesti.

    Koulutuksen sisällön laajuus on n. lukion
    mittainen. Mutta, ilman lomia yms. se suoritetaan reilusti alle 2 v:ssa.
    Perusosa 66 ov 1 ov 10-15 ov (erillinen aikuiskasvatuksen pk tai appr.).

    Äänestä

  • Åbo Akademista kirjoitti:

    Tulkoot vaikka mistä koulusta tahansa, mutta kyllä lohjalaisilla autokoulunopettajilla on sama paha asennevamma kuin sillä linja-autokuskilla, joka uhitteli kolistavansa peltiä tahallaan. Autokoulun ope kun hyväksyy tämän toiminnan. Kyllä tämän kaiken Lohjan liikenteessäkin heti huomaa, vikaa on päässä ja paljon. Se, se kalkkipitoinen vesikö? Vaiko vääränlainen koulutus?

    Äänestä

  • siellä yhtiössä on sellainenkin kuski, joka nousee bussista Tuusulanväylällä ja vetää turpaan henkilöautokuskia - saataisinpa se töihin Lohjalle, niin eiköhän ajotaito paranisi.

    Äänestä

  • liikenneope x kirjoitti:

    Yleensä täällä on vain moskaa.
    Nyt oli asiaa ja tätä rataa lisää.
    Kirjoittaja on ehdottoman oikeassa ja sillä siisti!

    Liikenneope on tyypillinen lohjalainen ja kuvastaa hyvin paikallisen autokouluopetuksen heikkoa tasoa, joka kyllä näkyy seutukunnan liikenteessäkin.

    Äänestä

Siinä on taas "stadilainen" ammattikuski. Jostain Perä-Seinäjoelta tullut busseja ajamaan ku Etelä-Suomesta tunnetusti kukaan ei siihen hommaan ryhdy. Landepaukut ja virolaisethan siihen hommaan alkaa ja sitä paitsi Helsingissä on pikkusen erilaiset liikenneratkaisut kun Lohjalla. Ja jos puhutaan siitä että maalaiset voisivat ottaa mallia kaupunkilaisista niin helsinkiläiset voivat tulla katsomaan Lontoon tai mennä katsomaan vaikka Stockiksen liikennettä. Helsinki on aikasta kyläpahanen näitten rinnalla!

Äänestä
  • Kaikkein pahinta ja myös vaarallisinta on tämän "ammattikuskin" asenne muita tiellä liikkujia kohtaan. Hänen kaistaselityksistä en minä kyllä ymmärrä mitään, mutta saattaahan hän olla oikeassakin. Vaikea vaan on ajaessa käydä mittailemassa valkoisten viivojen etäisyyksiä varsinkin lumikelillä. Mutta joka tapauksessa hänen asenteensa on täysin väärä, suorastaan vammainen.

    Äänestä

  • oikeassa tuossa suhteessa.Ei lohjalaiset ala esim.Pohjolan Liikenteelle kuskeiksi.Nehän ottavat virolaisia ja muualta Suomesta tulleita.
    Ja sitä paitsi!Missäs niistä Bussikolareita eniten on ollut?Helsingissä!

    Äänestä

taidat olla työtön ja sekaisin.tollasta paikkaa
ei kyseisessä risteyksessä ole.jos olet bussilevennyksellä/kaistalla vilkku oikealle päällä ja ammattikuski koukkaa vasemmalta eteesi
oikealle mennäkseen on väärässä.kannattas mennä
kertauskurssille ottaan lisätunteja

Äänestä
  • voa, joka kääntyy torillepäin. Varmuudella. Eikö nyt perusasiat mene kaaliin.

    Äänestä

  • olevaa ajoneu- kirjoitti:

    voa, joka kääntyy torillepäin. Varmuudella. Eikö nyt perusasiat mene kaaliin.

    ei ihme että liikenteen taso Lohjalla on täysin ala-arvoista, jos sekä ammattikuski että autokoulun opettajat sekoilevat näin paljon ja ovat kaiken lisäksi kumpikin asenteeltaan täysin sopimattomia sekä liikenteeseen että ammattiinsa.

    Äänestä

  • mistä ootte saaneet ajokorttinne? Ohoh. Onneksi edes autokouluväki tajuaa asian.

    Äänestä

  • taksari KTR kirjoitti:

    mistä ootte saaneet ajokorttinne? Ohoh. Onneksi edes autokouluväki tajuaa asian.

    Linja-auton ammattikuski, autokoulun ope ja nyt taksikuskin - kaikki mitään osaamattomia asennevammaisia päälle vaan ajavia. Taksikuskin lupa pitäisi ainakin peruuttaa ellei peräti korttikin.

    Äänestä

Monet ryhmittyvät liian aikaisin ja joutuvat huomaamattaan sinne bussipysäkille. Pitäisi ryhmittyä vasta pysäkin jälkeen.

Se on kyllä aika lyhyt se ryhmittymispätkä, mutta toisaalta on minusta ainakin hyvä että siihen tuli se bussipysäkki. Muutenhan meillä ei olisi keskustassa ollenkaan Helsinkiin päin meneville busseille pysäkkiä.

Äänestä
  • Vaikka joku mummeli ajaisikin vähän väärin, niin kyllä on Lohjalla hirveä ammattikuski jos uhkaa kolistella peltiä, autokoulun opekin on samaa samaa ala-arvoista tasoa, tosin en usko että on ope, kun niin soopaa kirjoittelee.

    Äänestä

  • ammattikuskilla kirjoitti:

    Vaikka joku mummeli ajaisikin vähän väärin, niin kyllä on Lohjalla hirveä ammattikuski jos uhkaa kolistella peltiä, autokoulun opekin on samaa samaa ala-arvoista tasoa, tosin en usko että on ope, kun niin soopaa kirjoittelee.

    Minä en ainakaan usko että kukaan ammattikuski tuollaista kirjoittaa. Tottahan siinä risteyksessä monet ryhmittyvät liian aikaisin.

    Mutta so what? Joka aamu ryhmitytään Helsingissäkin töihin mennessä just siinä kohden kun sattuu kaistalle mahtumaan, eikä varmasti kukaan (ainakaan ammattikuski) aja tahallaan päälle!

    Äänestä

eihä pysäkin kautta koukata. Onhan siinä lisänä se korokkeenkin kannikka estämässä sinne ajoa, paitsi superfiksuilta.

Äänestä
  • Nythän se pikkuhiljaa selviää, mistä johtuu lohjalaisten tavattoman huono ajokulttuuri. Ei hallita sääntöjä, ei välitetä, ei opeteta kouluissa oikein ja pahinta on aivan käsittämätön asenne: pelti vaan koliskoon. On siinä uhmamieltä ja aivovammaa.

    Äänestä

  • ajokulttuuri kirjoitti:

    Nythän se pikkuhiljaa selviää, mistä johtuu lohjalaisten tavattoman huono ajokulttuuri. Ei hallita sääntöjä, ei välitetä, ei opeteta kouluissa oikein ja pahinta on aivan käsittämätön asenne: pelti vaan koliskoon. On siinä uhmamieltä ja aivovammaa.

    joku paskapää kääntyi vasemmalle Laurinkadulta Seppälän risteyksessä. Hitsi eikö se kuspää tajua että vasemmalle kääntyjä väistää suoraan tulevia???? Onneksi ei ollut liukasta ja on hyvät jarrut autossa. Hermot vain meni. Että tätä tämä on täällä Lohjalla.

    Äänestä

  • töihin tullessa kirjoitti:

    joku paskapää kääntyi vasemmalle Laurinkadulta Seppälän risteyksessä. Hitsi eikö se kuspää tajua että vasemmalle kääntyjä väistää suoraan tulevia???? Onneksi ei ollut liukasta ja on hyvät jarrut autossa. Hermot vain meni. Että tätä tämä on täällä Lohjalla.

    se asennevammainen, joka uhkaa aina ajaa päälle, kortti pois sellaiselta Lohjalla.

    Äänestä

o, mä kävin katsomassa paikan oikein tarkkaan.
Kirjoittaja on oikeassa. Sinne pysäkille ei saa ajaa ryhmittyäkseen torillepäin.
Jos sieltä pysäkiltä tavallinen manne änkee suoraan eteenpäin ja ajaa sen päälle, joka vasemmalta tahtoo ryhmittyä torille, on tosi heikoilla.
Se, joka lähteen bussipysäkiltä, väistää aina muuta liikennettä (paitsi bussit 60 km / h, tai alemmissa nopeuksissa).
Lisäksi siinä kadulla on ohjainviivat, joten bussinkin tulee heti pysäkin loppupäässä ohjata sinne vasemmalle puolelle, ei suoraan.

Menkäähän lapset autokouluun ja hävetkää kirjoituksianne.

Kun tota paikkaa töllistelin kaverini kanssa, niin puolet Lohjalaisista ajoi väärin.
Enpä ole ennen huomannut, että tyhmyys on niinkin yleistä MINUN Lohjassani.

Kantsii kysyy myös katsastustoimiston pomolta ja saat vastauksen.
Autokoulusta kysyttiin ja sain vastauksen, ettei sinne saa ajaa, jos ei jätä / ota matkustajia.
Jos lähtee sitten liikkeelle, väistää muita vierestä eteesi ajavienkin kaistalla.
Busseja ei saa häiritä.

Tässä mun asiantuntijakirjoitus. Häpeän muita!

Äänestä
  • Näitä selityksiä näyttää riittävän. Olisikohan suurin syyllinen liikennesuunnittelija? En tiedä, mutta kyllä lohjalaisautoilijoitten asenteet ovat pahasti pielessä, jos halutaan vain kolistella peltiä. Se on se kalkkipitoinen vesi ilmeisesti.

    Äänestä

  • Taas yksi näkemys. Olisiko suurin vika kuitenkin liikennesuunnittelijassa? En tiedä, mutta asennevammaisuus on pahinta: suorastaan uhataan peltien kolistelulla! Johtuisikohan tämä siitä kalkkipitoisesta vedestä?

    Äänestä

  • lohjalaiset kirjoitti:

    Taas yksi näkemys. Olisiko suurin vika kuitenkin liikennesuunnittelijassa? En tiedä, mutta asennevammaisuus on pahinta: suorastaan uhataan peltien kolistelulla! Johtuisikohan tämä siitä kalkkipitoisesta vedestä?

    oli jotain häiriötä s24 sivustoilla, siksi sama viesti kahdesti.

    Äänestä

  • ja minä olen ehtinyt jo sen viereen, rinnakkain.
    Takaa lähestyvät autot väistävät bussia. Busan on pantava se vilkku hyvissä ajoin.
    Koko juttu: TLL 22 §.

    JK. Uskomattomalta tuntuu, että kaupungiksi itseään nimittävän kyläpahasen immeiset ajavat vääriin ja vielä täällä kakaroiden palstoilla tuhertavat kieroon kasvaneita ja vääriä ajatuksiaan.
    Jättäkää ajokrttinne kotiin ja kävelkää.

    Äänestä

  • Kyllä nyt ymmärrän miksi Lohjalle ajetaan miten sattuu. Kun tuollaisellakin asiantuntijalla ilmeisesti joku kottero on.

    Äänestä

te valittajat pitääkö ainakytätä mitä muut tekee kytätkää mitä itte teette kuskaa tuubanne!!!!

Äänestä

Väität olevasi ammattikuski ja uhkailet toisia autoilla liikkuvia, että ajat kylkeen, siis tahallisen kolarin? Kyseinen paikka josta vaahtoat on lumisena aikana ainakin satunnaisesti Lohjalla liikkuville luonnollinen ryhmitys-säännön mukainen laillinen teko ryhmittyä tällä parinkymmenen metrin mittaisella pätkällä. Varsinkin ruuhka-aikoina tuollaisella lyhyellä välillä useampikertainen ryhmitys on luonnotonta. Otahan rauhallisemmin taikka vaihda alaa.

Äänestä
  • se ope kirjoittaa oikein, eikä sen syy ole se, että laki on tämä, mikä se on.
    Yllytys väärään ajoon on rikokseen yllyttämistä.
    Onkohana Lohjalla ihan omat säännöt, joista on äänestetty torikahvilassa vuonna 1961?
    Hävettä jo Vantaalaistakin.

    Äänestä

  • ammattimies F. kirjoitti:

    se ope kirjoittaa oikein, eikä sen syy ole se, että laki on tämä, mikä se on.
    Yllytys väärään ajoon on rikokseen yllyttämistä.
    Onkohana Lohjalla ihan omat säännöt, joista on äänestetty torikahvilassa vuonna 1961?
    Hävettä jo Vantaalaistakin.

    Kyllä autokoulun opettaja on täysin väärässä kun hyväksyy kolarilla uhkailun, asenteessa olisi paljon korjattavaa sekä hänellä että bussin "ammattikuskilla". Kortti pois molemmilta ellei asenne ja tavat muutu!

    Äänestä

  • asennevika kirjoitti:

    Kyllä autokoulun opettaja on täysin väärässä kun hyväksyy kolarilla uhkailun, asenteessa olisi paljon korjattavaa sekä hänellä että bussin "ammattikuskilla". Kortti pois molemmilta ellei asenne ja tavat muutu!

    en koskaan hyväksy liikenteessä uhittelua. Teksti tuli esille vahvana, noin ikään kuin kysyen muilta, että näinkö sitä pitäisi menetellä! Ollaan ihmisiksi, sanoi isntä metsästyskoiralleen. :)

    Äänestä

  • minä sama kirjoitti:

    en koskaan hyväksy liikenteessä uhittelua. Teksti tuli esille vahvana, noin ikään kuin kysyen muilta, että näinkö sitä pitäisi menetellä! Ollaan ihmisiksi, sanoi isntä metsästyskoiralleen. :)

    jopa ammattikuski olevinaan ja autokoulun opettaja uhittelevat kolistavansa peltiä, kyllä Lohja on liikenteellisesti hirveä paikka, alan jo minäkin uskoa että se kalkkipitoinen vesi on tehnyt tehtävänsä eikä sen parantaminen ole helppoa.

    Äänestä

mihkäs mä olinka menossa?

Äänestä
  • Kyllä on paljon turvallisempaa jarruttaa kun esimerkiksi painaa kaasua. Tämä on sitä oikeanlaista varovaisuutta, ei ajeta päisin. Ja varmasti se vilkkukin sitten varoittaa kanssakulkijoita.

    Äänestä

kyllä täällä on torveloita kuseka. Oletko Sinä BUSSI?

Äänestä

saman mittaisilla viivanväleillä.
Jos viiva on 1 m, on kyseessä tienopeus 50 km / h, ellei merkillä ole määrätty alemmaksi.
Jos valkoinen viiva on taasen 3 m, on kyseessä tienopeus 60 km / h, ellei merkillä ole määrätty korkeampaa nopeusrajoitusta.

Viivan ja välin suhde on pysäkillä aina 1:1, jos sinne ei saa ajaa.
Jos välit ovat kolme (3) kertaa viivan mittaisia, on kyseessä normaali kaistanpätkä esim. ennen, tahi jälkeen risteystä, JOSSA ON SAMALLA MYÖS BUSSIPYSÄKKI.
Sinne yksi suhde yhteen- paikkaan (vain pysäkki) ei ajeta, ellet ole bussi, tai, ellet jätä / ota matkustajia, tai ellet ole Lohjalainen erioikeustapaus.
Uskokaa jo maalaiset tumpelot. Tulkaa Hesaan opiskelemaan liikenteen alkeita, mutta opiskelkaa ensin ne alkeet.
Nimim. Zetori-Man.

Äänestä
  • - on se vaan kumma, että älykääpiöt ajaa bussipysäkille ja änkeävät vieressä ajavan eteen, kun tämä kääntää oikealle kaistalle, mennäkseen torille. Katsokaa ajoratamerkkejä, naamaanne peilistä ja ihmetlkää taskussanne oleva ajolupaakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

AMMATTIKUSKI kirjoitti:

Miksi te torvat ajatte bussipysäkille, jos käännytte seuraavasta taas oikealle, eli torin suuntaan.
Ei sinne saa ajaa kääntyäkseen / ryhmittyäkseen. Ja, jos siellä olet, s i n u n täytyy väistää sillä sallitulla (vasemmalla puolellasi) kaistalla ajavaa, joka myös tahtoo tunkea sinne torin suuntaan.
Oppikaa jo, ennen kuin pamahtaa.
Ensi kerralla annan sinun tulla oveeni, kun tulet suoraan päälleni. Alkaa mitta täyttyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu