Muutamissa ketjuissa on tullut esiin että oikea hengellinen musiikki ei ole sielullista. Ok.
Kertoessani miten olen vapautunut esimerkiksi agressiosta ja tietyistä "kahleista" erään avoimesti evankelioivan yhtyeen konsertissa, tämä tuomittiin lihalliseksi ja sielulliseksi kokemukseksi jonka minulle "antoi saatana".
Tästä poikiikin kysymys: saako uskovaisen tekemä taide edes näyttää /kuullostaa hyvälle?
Kertoessani miten olen vapautunut esimerkiksi agressiosta ja tietyistä "kahleista" erään avoimesti evankelioivan yhtyeen konsertissa, tämä tuomittiin lihalliseksi ja sielulliseksi kokemukseksi jonka minulle "antoi saatana".
Tästä poikiikin kysymys: saako uskovaisen tekemä taide edes näyttää /kuullostaa hyvälle?
Vastaukset 30
Vanhimmat
kaipuu kauneuteen (estetiikkaan), totuuteen ja hyvyyteen (kauneushan on tietyllä tapaa myös hyvyyttä ... asioiden ollessa hyvin, ne ovat myös kauniita). Jokainen meistä kokee ne kuitenkin eri tavalla ... joku voi pitää vaikkapa modernista taiteesta ja toinen ei vastaavasti ymmmärrä sitä ollenkaan, eikä näinollen näe sen kauneutta. Sama musiikin suhteen. Kokiessamme jotakin erityisen kaunista ja sieluamme koskettavaa, se johtaa upeaan ja sykähdyttävään katarsiksen tunteeseen. Näillä ei ole saatanan kanssa mitään yhteyttä. Tätä mieltä minä olen.
Puhuit kauneudesta.
Miten on, voiko jokin "ruma" asia koskettaa sinua?
eri tavoin. "Rumuuden" kokeminen antaa tilaa muille aistinautinnoille, jotka voivat kylläkin muistuttaa osin myös kauneudesta saatuja/koettuja mielihyväntunteita.
http://www.jamesnachtwey.com/
Sivun vas. reunassa on galleriat.
Tuossa jotain mitä tarkoitin rumuudella.
Ne ovat uskomattoman syvälle sieluun asti koskettavia, ravisuttavia kuvia elämän arjen "rumuudesta". Äärimmäisen puhuttelevia ja ajatuksia herättäviä. Näiden kuvien äärellä pitää hiljentyä ottamaan vastaan niiden sanoma.
Mitä itse ajattelet?
Nuo eivät ole hengellisiä kuvia (perinteisessä mielessä), kuitenkin niistä tulee jotain siitä mistä Jeesus puhui opettaessaan rakkaudesta. Jokainen kuva puhuu siitä mitä epäkunnioitus, eriarvoisuus, viha, anteeksiantamattomuus, kosto yms sonta tuottaa.
Olen katsonut noita kuvia paljon katsottuani dokumentin niiden kuvaajasta.
Nuo kuvat jotenkin sanovat selvemmin "rakasta" kuin se että pastori sanoisi pöntöstään "rakasta"
Sitähän ne kuvat ensisijaisesti viestittivät ja sen tunteen niitä katsoessa ensisijaisesti myös välittivät katsojalle.
Ne tekivät myös surulliseksi. Niistä kuvastui tavallaan, kuin isku vasten kasvoja se, miten vähän maailmassa tunnemme enää toisiamme kohtaan lähimmäisenrakkautta ja välittämistä ... lähimmäisenrakkaus on kuin kirosana, ja sen tunteen näyttämistä julkisesti kaihdetaan. Minkä vuoksi? Pelosta näyttää oma inhimillisyytensä, nöyryytensä?
http://www.jamesnachtwey.com/
indonesian kohdalta. Isä pesee lapsiaan.
Isä oli päihtyneenä jäänyt junan alle. Häneltä meni käsi ja jalka irtipoikki. Sittemmin mies on hoitanut lapset kun nainen yrittää ansaita rahaa.
Dokumentissa näytettiin missä he asuvat nykyään: kahden junan radan välissä pahvin päällä. Dokumentti loppui siihen kun juna meni ohi, joku oli vessassa ja tämä perhe sai roiskeita päällensä.
koska en sattuneista syistä omista tv:täkään. Niin, dokumentista pääsi varmasti selvyyteen siitä, mitä on äärimmäinen köyhyys ja kurjuus, miltä tuntuu menettää jopa oma ihmisarvonsa. Silti tuo kuva, jossa isä pesi lapsiaan antoi jonkin valon ja toivonpilkahduksen kaiken elämän raadollisuuden keskellä. Siitä huokui perheen sisäinen yhteenkuuluvuuden tunne, sekä rakkaus toinen toisiinsa. Rakkaus ei koskaan häviä ... se kantaa.
Ruma kuvahan se on, mutta kuten sanoit niin toivonpilkahdus oli liikuttava.
Sama kuvaaja oli jakartassa kuvaamassa, kun näki ihmisjoukon ajavan takaa (isojen veitsien kanssa) miestä. Silminnäkijöiden (mm. muita kuvaajia jotka kuvasivat) mukaan Nachtwey ei kuvannut ollenkaan vaan juoksi perässä ja lopulta polvillaan anoi tuota joukkoa että se antaisi miehen elää. Muut kuvaajat kuvasivat.
arvomaailmaa. Hän syntyi v. 1908 Sant Louisissa, Missourissa ja kuoli v. 1998 Lontoossa. Oli muistaakseni Ernest Hemingwayn kolmas vaimo, joka kuitenkin koki oman työnsä ja kutsumuksensa tärkeämmäksi, kuin parisuhteensa. Hän halusi näyttää koko maailmalle totuuden omilla kuvillaan ja teksteillään mm. sotaa ja ihmisten pahuutta koskien. En tiedä oletko koskaan kuullut ihmisestä?
On valtavan hienoa, että tuollaisia ihmisiä on olemassa, joiden kautta muut saisivat tietää totuuden. Heille se on ennemminkin elämäntehtävä, kuin pelkkä työ ... se on kutsumus. Heillä saattaa myös olla suuri missio maailmanpelastajina toimimisesta ja hyväntahdon lähettiläinä olemisesta. Tämänkaltaiset ihmiset ovat omassa työssä mukana sataprosenttisesti, ja täydestä sydämestään ja he osoittavat poikkeuksellista rohkeutta toimissaan.
Todellista rumuutta:
http://www.uglypeople.com
Myös taide kaikessa rikkaudessaan on Luojamme antamaa lahjaa omille luoduilleen.
Näissä asioissa on järjestys tärkeää -
eli hakeeko ihminen vain sielun tyydytystä
vai haluaako hän myös Jumalan Hengen kosketusta?
"Näissä asioissa on järjestys tärkeää -
eli hakeeko ihminen vain sielun tyydytystä
vai haluaako hän myös Jumalan Hengen kosketusta?"
Voisi laajentaa kysymystä: onko oikein nauttia liikunnasta ellei sillä hae Jumalan Hengen kosketusta? Liikunta vapauttaa mm endorfiineja joista tulee hyvä olo (kehon tuottamaa huumetta).
"menen lenkille koska siitä tulee hyvä olo"
tai
"käyn konsertissa koska siitä tulee hyvä olo"
Monesti huomaa että moni uskova ei ymmärrä sielun ja hengen eroavuutta eli voi vuosia kulkea sielullisena kristittynä ja ihmettelee miksi hengellisesti on niin kuivaa... ymmärrätkö sinä eron?
ja eikö suurin toiveemme ole hengessä vaeltaminen
Ymmärtäväni koska se olisi näin inhimillisenä helposti aika ylpeää. Ja sitten kops, lankean kuitenkin ;)
Luulen että se raja on välillä hiuksen hieno.
Mutta tuleeko sitä aina edes määritellä?
Eikö Jumala kuitenkin luonut meidät kokonaisuuksiksi eikä pelkästään "hengiksi"?
psyko-fyysis-sosiaalis- (ja hengellis) kokonaisuuksiksi?
Kun koko olemuksemme on Jumalan luomassa tasapainossa eli yhteys hengessämme Jumalan Henkeen
ensin, niin silloin Hän pääsee vaikuttamaan koko sielunelämämme kirjoon, johon kuuluvat: mieli, tunteet, tahto, järki, sydän ym. niin ja vasta viimeisenä tulee ruumis, Kun tämä tasapaino menee näin, niin silloin emme ensisijaisesti ruoki sieluamme tai ruumistamme ( niinkuin ihminen yleensä tekee, jos ei ole uudestisyntynyt ylhäältä )
Ja tässä on mielestäni se kanava, joka pysyy auki Pyhässä Hengessä ja Hän pääsee johdattamaan vaellustamme. Eikö näin...
Mistä tuo kirjoittamasi järjestys on peräisin?
Jumalan loi kauneutta ja siksi taide saa näyttää ja kuulostaa hyvältä.
taiteen tekijä (esittäjä) ja taiteen vastaanottaja (kuulija, katsoja).
Taideteos itseasiassa laajasti käsitettynä muodostuu aina näiden molempien osien summana. Musiikkiteoskin on olemassa paperilla, mutta herää henkiin vasta soivana. Ilman kuulijaa se ei tosin ole täysi.
Koska Herra antaa ja Herra ottaa. Taiteen tekijän kuuluu antaa kiitoksen kera lahjansa Jumalan käyttöön. Sama koskee vastaanottajaa. Tosin Jumalan Henki sydämessä kertoo, mistä Uskovan pitää irtisanoutua, niin että väärinkäsitykseen Jumala ei valittuaan jätä.
Niinpä ei voida sanoa, että jumalattomana tehdyn taiteen vastaanottaja palvoisi automaattisesti epäjumalaa, vaan sydämen motiivi ratkaisee. Ja kääntäen - Jumalan mielen mukainen taide voi muodostua vastaanottajalle epäjumalaksi.
Esitän provokatiivisen jatkokysymyksen: jos potilas saa tietämättään ns. plasebo-lääkettä (lumelääkettä), joka perustuu siis valheeseen, lääkitsevän tahon tietoiseen ratkaisuun "valheen käyttämisestä" hoidossa, onko potilas osallinen valheessa? Palveleeko hän Saatanaa?
Mielestäni sydämen motiivi on asian ydin, kuten annoit ymmärtää.
Rankka kysymys tuo jatkokysymys. Heh.
Jos on mukana valheessa niin silloin on saatanan messissä -voisi äkkiä ajatellen sanoa, mutta eipä tuo kysymys taida kuitenkaan olla hengellistettävissä. Vai?
Kyllä Luojan, taivaan Isän aidon sanan mukaan, meidän täytyy osata iloita toisistamme ja olla toisillemme tukena! Sehän ei onnistu ollenkaan, jos emme saa olla itsellisesti sitä jota olemme ja tehdä toisia iloiselle ja hyvälle mielelle omilla "lahjoillamme". Tuota sieluahan ei sitten mikään hengellinen ja henkinen voi koskettaakkaan, koska se on pelkkää ainetta, mutta meissä asuvaa *henkeä kylläkin, koska senkin on antanut taivaallinen Isä lahjaksi, niin kuin kaiken muunkin henkisen sekä hengellisen, oman uskomme lisäksi.
Elikkä, kaikki se jota me teemme, täytyy tehdä suurella rakkaudella, eikä välttämättä siitä tarvitse intohimoakaan puuttua, jos se kohdistuu itse uuden luomisen prosessiin ja/tai sen toteuttamiseen, esim. sanoituksien, sävellyksien, maalauksien, runojen tai joidenkin muiden henkisen tuotoksien osalta, kunhan ei siihen vaan "pala" kiinne, tai anna sen "polttaa" sisintä karrelle!
Kohtuus siis kaikessa, jopa luovuudessa ja itse
jonkun "taiteen", taidemuodon, esittämisessäkin.
Lihaa ja verta me toki olemmekin, mutta kyllä pään täytyy olla se käskijä lihalle.
Mitäs olet mieltä työkseen taidetta tekevistä?
Voiko tehdä taidetta tarkoituksena tienata elantonsa? Jos tekee esimerkiksi musiikkia tai runoja, käyttäen lahjojaan työkseen.
Kyse ei siis ole nyt halventavasta taiteesta, vaan esimerkiksi musiikin tekemisestä (tuottamisesta, äänittämisestä) joillekin artisteille tai runojen kirjoittamisesta ansaitsemismielessä, tai mitä taiteellista tai luovaa tahansa.
Koska Suomessa niin kuin ei varmaan muuallakaan maailmassa pelkällä taiteen tekemisellä elä, puhtaasti esimerkkikysymyksesi kaltaisia on todella vähän.
Auttaahan lääkärikin potilastaan ammattietiikkansa mukaisesti. Lääkäri voi olla jumalaton tai uskova. Hän toimintansa on ns. tekojen vanhurskautta. Hänen lähimmäisen auttamisensa on Jumalan oikeamielisyyden "vaatimusten" mittaista. Työstään hän saa silti palkkaa.
Niinpä taiteen tekeminenkin voi olla ja mielestäni sen kuuluu olla lähimmäisen rakkautta; korvauksen siitä saa elääkseen. Muu ylenpalttisuus tässäkin, rahan janossa tehty taide, on lihallista ja sitoo.
Eihän kenenkään meidän pidä, ei taiteilijan eikä lääkärinkään, katsoa maalliseen joka katoaa vaan katsoa Jumalaa, joka kaiken tarpeellisen antaa. Mikä tahansa ammatti, jossa ollessasi Jumala sinut tykönsä kutsuu, voi olla soveltuva.
No tottahan toki, mutta kohtuus kaikessa tekemisessä ja toiminassa ihmisten kesken tai itsekseen. Kaikkien ihmisten täytyy elättää itsensä jotenkin ja rehellinen työ/tekeminen on paras tapa siihen. Toki silloinkin täytyy meidän itse kunkin myös muistaa aina kaikki olemassa olevat häveliäisyyden sekä soveliaisuuden rajat, jopa ne "näkymättömät", eli häilyvät.
Voip olla että olen väärässä mutta muistelisin että Simojoki olisi suomessa top10:ssä teoston tekijänoikeuskorvauksien listalla. Jostain tarttui päähäni tällainen asia.
Syy miksi tätä kysyin on seuraava: monesti törmää sen suuntaiseen mielipiteeseen että musiikkia ym taidetta pitää tehdä evankelioivana, mutta muita töitä ei tarvitse.
Kuka vaatii opettajaa evankelioimaan keskusradion kautta tai opettamaan hengessä?
Raha on keskeinen asia nykymaailmassa, ja se vain täytyy hyväksyä. Monet käyvät töissä jotta saavat rahaa, mutta se ei silti ole heidän jumalansa.
Taidehan tietty ei ole helpoin elättäjä...
rehellisellä työllä bussin ajamista, lääkärinä toimimista, taksikuskia, kaupan kassaa ja opettajaa (näin suuntaa antavasti) taiteen tekemisen sijaan?
Miksei ja kyllähän esittävän taiteen tekeminenkin voi olla täysin rehellistä. Esim. voi laulaa, soittaa ihmisten iloksi tai maalata tauluja, ynnä muuta tai ajaa taksia, bussia jne. . En siis sulje pois suoralta kädeltä mitään rehellistä tekemistä tai työtä, edellyttäen kuitenkin ettei se sodi, tai ole ristiriidassa, jotenkin räikeästi tai suoraan taivaan Isää ja taivasten valtakuntaa vastaan.
Sehän tässä on kummallista, että kokemuskristityt pitävät esim. kaatamiskokouksessa tai hurmoksessa koettuja fiiliksiä 100 % jumalallisina, mutta missään muualla ei vastaavia olotiloja sallita. Olotila voi olla esim. gospelrockkonsertissa samanlainen kuin hurmostilassa (Hengellä täyttyminen), mutta silti se on sielullista vaikka sydän kuinka ylistäisi.
Kuka on lopulta se joka pystyy sanomaan onko jonkun kokemus hengessä vai "sielussa"?
Joskus kuullostaa puhe siltä että se mitä Jumala tekee ei saa näkyä ulospäin, koska silloin siitä tulisi sielullista.