En ole ateisti enkä suhtaudu periaatteessa uskontoihin kielteisesti. Mielestäni uskonasiat kuten myös kirkkoon kuuluminen ovat täysin henkilökohtaisia asioita. Syitä, joiden vuoksi itse eroan kirkosta on lähinnä kaksi. Ensin taloudellinen näkökulma. vaikka kyseessä ei ole suuret summat, EN HALUA MAKSAA TYHJÄSTÄ. KUn kerran en saa palveluita, en halua maksaakaan. Toinen , tärkeämpi syy, on useiden paikallisseurakuntaani kuuluvien pappien suvaitsematon maailmankatsomus kuin myös se, että he puhuvat näin je tekevät noin. Koskee myös useita seurakunnan luottamustehtäviä hoitavia henkilöitä, jotka kuinka ollakaan ovat usein poliitikoita. Siis se kaksinaismoraali. Että sellaista. Uskoahan voi ja hyvä kristitty olla ihan ilman kirkkoakin!
Eroaminen kannattaa
Ei välttämättä ateisti
10746
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuinka niin? Kuka opettaa? Kuka hyväksyy oikean raamatunkäännöksen? Kuka jakaa sakramentit? Kuka tukee, kun on vaikeaa? Kuka siunaa? Kuka saarnaa? Mistä löytyy uskovien ystävien joukko? Kuka tarjoaa mielekästä uskoon liittyvää tekemistä? Kuka organisoi tehokkaan avustusjärjestelmän yhteiskunnan suojaverkoista luiskahtavalle väliinputoajalle sekä koti- että ulkomailla? Kuka käy katsomassa, kun olet sairaana, armeijassa, vankilassa, vammautunut, perheongelmissa tai muuten vain ongelmissa ja haluat keskustella asioistasi hintaan 0 euroa / käyntikerta? Kuka järjestää luotettavaa toimintaa lapsillesi ja nuorillesi?
En jaksa enempää kirjoittaa, mutta ymmärsit varmaan, että yksinäisten uskovien toiminta on paljon tehottomampaa ja vaatimattomampaa, kuin Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteyteen liittyneiden uskovien organisoitu ja vuosisatojen aikana kehittynyt toiminta.
Opetus - jaa-a, tarvinneeko sitä, kun kirkon papit eivät edes keskenään tiedä, mitä pitäisi opettaa. Yksi opettaa yhtä, toinen toista, ja opista tapellaan enemmän kuin ateistit ja uskovat keskenään...
Auttaa voi monella tavalla ilman kirkkoakin. Moni järjestä tekee hyvää työtä ilman uskontoa.
En ole ikinä tajunnut, miksi uskovien täytyy saada keskenään pelata lentopalloa tai sählyä tai virkata pitsiä... kaipa tavallisia harrastuksia uskovat voisivat harrastaa siellä, missä muutkin... Olisivatpahan edes hiukan maailmassa, vaikka eivät maailmasta. Minä en ainakaan kaipaa hiukkaakaan jotakin seurakunnan järjestämää sisustusopetusta - sitäkin on seurakunta tarjonnut.
Raamatun käännöksiä tehdäään ja hyväksytäään minun kirkkoon kuulumisestani riippumatta.
Sairaana ollessani ei yksikään uskova käynyt katsomassa, vaikka sairaudestani tiesikin. Kukaan ei ottanut yhteyttä, kukaan ei kysynyt kuulumisia, kukaan ei tarjonnut apua.
Ohjelmapalvelujen järjestämistä suurelle yleisölle. Tavalliset ihmiset, jotka piipahtavat katsomassa tuttavaansa ovat oikeita Jumalan lapsia.
No niin, tässä on taas tämä, että seurakunnan pitäisi arvata, kuka on sairaana ja kuka haluaa työntekijää tavata. Homma kuitenkin toimii kuten muissakin palveluissa, eli tullaan, kun ensin kutsutaan. Ei kukaan tule ammatilliselta taholta käymään sairaalassa tai kotona, jos et ensin itse anna vinkkiä. Laitoksissa on usein myös omat kirkon työntekijät, mutta heitäkin sinun kuuluu kutsua silloin, kun heitä kaipaat. Säännölliset vierailut osastoilla toteutuvat rytmin mukaan, joka ei ehkä satu sinun sairaspäiviisi.
Ah, en jaksaisi puhua tällaisista lapselllisen yksinkertaisista asioista, mutta kun tuo suhtautuminen on juuri tuota, että "minäkin olin sairas, eikä sieltä seurakunnasta kukaan tullut".
ei tulla, vaikka pyytääkin. Omaisen kutsu ei edes auta, vaan pitää sairaan itse henkilökohtaiseti pyytää.
Kyllä auttaa, mutta sairaalat eivät aina anna potilastietoja ja vierailulupia, jos ei ole asianomaisen kutsua. Vaitiolovelvollisuus nääs.
Vastaanpa nyt vaikka et jaksakaan lukea "lapsellisista" asioista...
Minun tilanteessani useampikin seurakunnan työntekijä tiesi tilanteeni, ja ovat sen verran tuttuja, että olisi voinut olettaa, että hekin osaisivat vaikkapa lähettää tekstarin tai soittaa ja kysyä, kuinka voin, kun sen osasivat ei-uskovat tuttunikin... Tosiasia vain oli, että uskovat tuttuni eivät ottaneet yhteyttä, ei-uskovat ottivat.
Ja kyllä - toki olisin voinut pyytää seurakunnan työntekijää käymään, totta kai he virkansa takia olisivat silloin tulleet... Toinen juttu on sitten se, ilmaiseeko se enää sitä paljon mainostettua välittämistä vai nimenomaan virkavelvollisuuden hoitamista. Toisaalta sairas ei välttämättä jaksa ottaa yhteyttä itse.
On aika tylyä suhtautumista itseltäsi syyttää toista lapselliseksi, kun et tiedä, mikä tilanne oli.
Yhden seurakunnan alueella saattaa olla aika monta kotona tai sairaalassa sairastavaa. On aika paksua odottaa, että kaikkien luo tultaisiin heti seurakunnasta kutsumatta ja aina oikea-aikaisesti. Joku ei edes halua työntekijää seurakunnasta, pitäisi sitä käännytysyrityksenä. Työntekijä ei voi olla kaikille ystävä. Ystävät tulevat pyytämättä, työntekijä kutsun perusteella. Omainenkin voi kutsua, jos sairas ei jaksa. Mikä muu laitos kuin kirkko tarjoaa näin henkilökohtaista palvelua kustannuksetta, normaalien toimintamäärärahojensa (kirkollisvero) vastineeksi.
Emmehän kuitenkaan ole toinen toistemme tuomareita?
OFS
tämä keskustelu. Kirkko ja sen työntekijät ovat nimittäin melko suvaitsemattomia noin ylipäätään. Etuja kyllä kahmitaan surutta kuten Kallion Siljamäki ja ei vaan itselle vaan myös lähisukulaisille.