En oikein keksinyt parempaa palstaa tälle viestilleni, mutta toivoisin, että edes joku asianosainen ottaisi vihjeestä vaarin.
Työssäni on tullut liian usein vastaan tilanne, että kulkuväylät on onnistuttu tukkimaan kokonaan jakeluauton toimesta. Ymmärrän kyllä, että johonkin on auto jätettävä, mutta pyytäisin harkitsemaan olisiko olemassa parempi paikka. Kaupunkien keskustoissa asuu paljon erilaisin apuvälinein liikkuvia ihmisiä, jotka tarvitsevat tilaa enemmän kuin terveet henkilöt: pyörätuolit, rollaattorit yms... Usein ohikulkukin onnistuisi, jos jakeluauto olisi ihan väylän toisesa reunassa, toiselle puolelle jäisi kuitenkin tilaa. Mutta näyttää olevan puolen vuoden kokemus se, että keskellä ovat lähes poikkeuksetta. Eli vaihtoehdot on tilaa tarvitsevilla joko odottaa, tai kiertää. Usein kiertämään lähteminen on hankala vaihtoehto, koska esteettömiä reittejä ei ole liiaksi. Minun tapauksessani tulisi kiertämistä lähemmäs puoli kilometriä, joka lienee monelle rollaattorin kanssa kulkevalle lähes ylivoimainen lisämatka. Itse kyllä pyörätuolia työntäisinkin, mutta ongelmaksi muodostuu aika. Sitä kun ei hoitohenkilöstöllä liiemmin ole, paljon pitää saada tehtyä lyhyessä ajassa. Joskus olemme odotelleet kuljettajaa takaisin yli 10 minuuttia, piti kuulemma samalla kahvitauon.
Usein kyseinen tilanne on estettävissä sillä, että jakeluauto jätettäisiin tosiaan joko väylän reunaan, tai sitten väljempään kohtaan. Pari metriä lisämatkaa tulisi tavaran kantajalle, mutta olisi kohtuullisempi kuin puoli kilometriä. Haluaisin uskoa, että useimmiten on kyseessä ajattelemattomuus, mutta parilta kuskilta on tullut kyllä sellaista kommenttia, kun olen asiasta asiallisesti maininnut, että kuljettajan ammattitaidossa on pahoja aukkoja. Ymmärrän kyllä, että heidän on työnsä tehtävä niin kuin minunkin, mutta ihan hyvin mahtuisimme molemmat samalle kadulle.
Mitähän noissa tilanteissa pitäisi tehdä, Onko hyviä vinkkejä? Soittaa auton kyljestä löytyvään numeroon? Meneekö puhelu edes kuljettajalle, vaiko mahdollisesti yritykseen?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä palaute!
Olen ollut jakeluauton kyydissä ja täytyy myöntää ettei ainakaan minulle tullut mieleen kertaakaan esim. pyörätuolilla liikkuvat. Jos auto piti jättää niin että se tukki melkein koko jalkakäytävän, se aika mikä tavaran toimitukseen meni ei ollut pitkä.
Luultavasti useimmiten on syynä silkka ajattelemattomuus. Vaan jos törmää kuskiin joka vaikuttaa ammattitaidottomalta, kannattaa painaa mieleen firman nimi ja etsiä omistajan puhelinnumero. Työnantaja ei muuten saa tietää kuinka hänen palkolliset käyttäytyvät.
Ajattelemattomuuttahan se usein on ja joidenkin kohdalla tietämättömyyttä. Ammattilaiset kyllä tietävät riskit mm. näkövammaisten osalta mutta täytyy muistaa, että jakareita ajaa paljon muutkin, mm. opiskelijoita on paljon ja sitten tulee nämä puuhastelijat, joiden ura jää usein lyhyeksi kun kavereiden hommista ei erinäisten syiden takia oikein mitään tahdo tulla.
Purkuaika on joko lyhyt tai sitten pitkä riippuen mitä ajetaan ja mihin, mutta kuljettajalle voi asiasta kyllä kohteliaaseen sävyyn huomauttaa, mutta pitää muistaa perustella asia että kuljettaja ymmärtää asian pointin.
Ikävä kyllä kaikki kuljettajat eivät osaa ottaa risuja vastaan kohteliaasti. Usein tähän lienee syynä se, että palaute oman työnjohdonkin osalta on aina pelkästään negatiivista ja aikataulut ja työajat tuottavat stressiä. Tällöin voi tietysti soittaa siihen auton kyljessä olevaan numeroon, joka tulee joko johtajalle itselleen tai sitten jollekin muulle asioista perillä olevalle taholle. Sekään ei kuitenkaan takaa että terveiset välittyisivät itse kuljettajalle tai että hän ryhtyisi toimenpiteisiin asian suhteen.
Itse olen usein jättänyt auton keskelle kulkuväylää. Syynä ovat olleet joko korkealla seinässä olevat markiisit, lamput, oksat tai muut ulokkeet sekä se, että ihmiset tuppaavat kulkemaan auton kummaltakin puolelta oli siellä sitten tilaa tai ei. En ole myöskään kuullut eikä minulle ole myöskään koskaan raportoitu tälläisestä ongelmasta, joten en myöskään ole ollut asiasta tietoinen. Täytyypä miettiä asiaa...
Ihan yksinkertaisesti sitä tietämättömyyttä on, niinhän se yleensäkin on ennen kuin oppii ja hoksaa asioita.
Siis oi talojen asukkaat, niitä yleensä. Jokin kumma lokiikkaa laittaa kuljettajan pysäköimään auton juuri sille puolelle pihatietä että ohi ei pääse ajamaan seuraavien rappujen oville.
Vaikka pihapysäköinti yleensä on melko turhaa ja kyse on vain laiskuudesta. Niin voisi olla ihan hyvä että pihoilla olisi edes kaksi parkkiruutua ihan juuri siihen tarkoitukseen. Siihen sitten aikaraja esimerkiksi 15min. En tiedä voiko pysäköinninvalvoja sitten valvoa kerrostalojen pysäköintejä, millä pohjalla ne niitä ylipäätään toteuttaa, julkiset tietkö? Joihin ei kuulu piha-alueet.
Hesan ahtaimmilla kaduilla ainakin toi pakottava jakeluautojen, taksien, ambulanssien, poliisin ja vaikka keiden muidenkin tarve tukkii jopa koko kadun. Tiedän asiasi ongelman, monesti ei oikein ajatella pysäköidessä että auton ohikin pitäisi päästä jotakin kautta. Kaikkein törkeintä mielestäni on että koko auton ajetaan jalkakäytävälle esimerkiksi ja kevytliikenne pakotetaan menemään autotien kautta ohi. Ajatelkaa jos autotiellä on jatkuva liikenne! Todella ajattelematonta sellainen.
Tuokin asia on sellainen että minkä sille voi? Heassa poliisin voi saada hyvinkin paikalle kohtuu ajassa kun niitö risteilee siellä melko paljon. Selkeä iso liikennemerkki tai muu info myös asiasta voisi auttaa että lukee tyyliin:
Älä tuki piha-aluetta pysäköidessä.
Tai
Jätä tilaa jalankulkijoille pysäköidessä.
Joskus taas uudenkin rakennuksen suunnittelussa ei oteta muuten ollenkaan huomioon tai sitten ei ole vaan tilaa yksinkertaisesti jakeluliikenteelle ja muullekkaan kunnolla tai resursseja muutoin.
Esimerkiksi pk-seudulla uudet terveysasemat (Espoo ainakin), uudet vanhainkodit ja monia muita. Kuten nyt vanha paikka esimerkiksi tehtaankadulla jokin vanhainkoti, ei juuri minkäänlaista pysäköintilaa. Jorvin pääovi täys fiasko jos paljon tulee sinne liikennettä. Jos nyt meilahdenkaan pääoven edustan tila ole paljoa suurempi.