Miten usko näkyy käytännön elämässäsi?

että usko näkyy mm. häiriköimisenä, pikkusieluisuutena sekä kapeana maailmankuvana.

Ensin on varmaan tunnustettava, että usko voisi näkyä käytännön elämässäni enemmänkin kuin se nyt näkyy. Voisin siis tehdä vähemmän syntiä. Eli petrattavaa on.

Mutta kyllä se usko kuitenkin jo jotenkin näkyy. Harjoitan uskonai käymällä messussa yleensä kerran viikossa, ja koetan poimia sieltä aina jonkun evään viikon varrelle – siis jonkin ohjeen, jonka avulla voisin elää taas vähän kristillisemmin. Osallistun myös toimintaan, jolla yritetään auttaa apua tarvitsevia lähimmäisiä materiaalisesti ja henkisesti, hyvinkin konkreettisilla tavoilla.

Arvioisin, että uskoon tuloni jälkeen olen onnistunut Jumalan avulla hieman hillitsemään kärkevää kieltäni. Pyhän Hengen tuella olen ehkä hieman entistä paremmin onnistunut suvaitsemaan ihmisten erilaisuutta ja piirteitä, jotka eivät miellytä minua.

Arkipäivän empatianikin on toivottavasti hieman kehittynyt – ainakin huomaan aika usein pyytäväni Jeesukselta apua, kun olen sortumassa epäkristilliseen käytökseen tai ajatteluun. Tällaisissa tilanteissa apu tuleekin yleensä hyvin nopeasti: Jumala ohjaa toimimaan toisin lähimmäisten suhteen.

Mutta kuten sanottu, vielä on paljon tehtävää. Kyllä usko saisi näkyä elämässäni paljon enemmänkin, mutta minun laiskuudestanihan se on kiinni.

Enpä usko että uskoni näkyy päällepäin. En käytä jatkuvasti kristalleja yms. roinaa ylläni vääntääkseni rautalangasta että olen "henkinen". Sellaisessa touhussa kun nuo lainausmerkit juuri korostuisivatkin.

Sisäisesti taas... Pyrin siihen että kaikesta pitää ottaa kaikki irti, ja yrittää jatkuvasti oppia enemmän ja enemmän. Koen elävänä olentona ihmistasolla olemisen ennenkaikkea informaation kokoamisena. Yleensä juuri ne asiat joita yrittää välttää tulevat kuitenkin aina eteen, joten olisi hyvä avoimin mielin kohdata kaikki kokemukset. Yrittää voi aina, vaikkei onnistuisikaan, kaikkea vähänkin rakentavaa.

Haluan tehdää hyvää pelkän hyvän vuoksi, enkä saadakseni palkkion tai välttyäkseni rangaistukselta. Mielestäni tiedostan jo aika hyvin miltä toisista voi tuntua yrittääkseni kohdella heitä oikeamielisesti. Olen liian nirppanokka sotkeakseni itseni ihmisten fyysiseen hyvinvointiin, joten rajoitun lähinnä tälle henkis-psyykkiselle puolelle ja tyrkytän ajatuksiani aina jos tunnen että niistä voisi olla iloa, apua tai ajankulua, edes.

Tiivistäenhän uskoni on että KAIKKI ON YHTÄ. Käytännössä tämä usko horjuu päivittäin, kun antaa itsensä loukkaantua kaikenlaisista pikkumaisista asioista. Tai mikä nyt on pikku... kaikista ihmisistä ei voi pitää (juopot öykkärit, raiskaajat, lapsiinsekaantujat jne.) mutta voisi ainakin yrittää nähdä kuolemattoman hengen heissä.