tässä lähipäivinä eräs ystävän ystävä teki itsemurhan ja nyt haluaisin neuvoja ja vinkkejä miten voisin ystävääni lohduttaa, kun ei meinaa luonnostaan oikeita sanoja löytyä :(
Yrität tehdä selväksi vaikka sanomalla, että olet käytettävissä, kuuntelijana, surun vastaanottajana ja tukijana hänelle. Sekin on iso asia, että on rinnalla joku, joka ei hylkää, hae häntä ulos, kävelylle, jutelkaa, käykää paikoissa joissa hän oli ja vietti aikaa tuon pois lähteneen kanssa, yrittäkää muistella yhdessä lämmöllä pois lähtenyttä, vaikka jättikin teille tällaisen asian käsiteltäväksi... Jos voimasi alkavat ehtyä ja et jaksa tukea, niin voit mennä hänelle kaveriksi vaikka mukaan ammattiauttajalle, jos hän ei yksin jaksa tai osaa hakea ammattiapua. Voimia sinulle. Tukijan osakaan ei ole helppo.
0Äänestä
rauhassa
mun mies tappoi pari vuotta sitte itsensä ja mua sitte hyysättiin suvun taholta. oisin halunnu olla rauhassa, mutta ne vain tyrkytti "apuaan" Hyysäsivät kuin pikkukakaraa. Se sapetti.
0Äänestä
lähelle meneminen,
rauhassa kirjoitti:
mun mies tappoi pari vuotta sitte itsensä ja mua sitte hyysättiin suvun taholta. oisin halunnu olla rauhassa, mutta ne vain tyrkytti "apuaan" Hyysäsivät kuin pikkukakaraa. Se sapetti.
toinen haluaa olla aluksi omissa oloissaan.
Täytyy vain yrittää ap kysyjän aistia, miten hänen ystävänsä haluaisi. Kun vilpittömin mielin haluat tukea, luulisin, että se kyllä huomataan ja on avuksi.
0Äänestä
ystävän erottaa
lähelle meneminen, kirjoitti:
toinen haluaa olla aluksi omissa oloissaan.
Täytyy vain yrittää ap kysyjän aistia, miten hänen ystävänsä haluaisi. Kun vilpittömin mielin haluat tukea, luulisin, että se kyllä huomataan ja on avuksi.
liikaa on liikaa , mutta on hyvä tietää että joku on kertonut että on käytettävissä..liikaa höösäminen on ahdistavaa , tai oli minulle ainakin..en ois millään jaksanut niitä jotka tuputti ja soitteli mulle nyt kun oli suru, kunnei ollut kuulunut moneen vuoteen mitään..kyllä sitä tarvitsee läheisen tai tosi hyvän ystvävän..mulla oli ystävät..5kk on mennyt enkä edellleenkään jaksa seurustella tai soitella kun vaan heille jotka todella ymmärtää ja välitti..sen vaan tietää.. moni tarkoittaa hyvää, mulle liikaa oli vaan liikaa..lapseni menetin
0Äänestä
.....
ystävän erottaa kirjoitti:
liikaa on liikaa , mutta on hyvä tietää että joku on kertonut että on käytettävissä..liikaa höösäminen on ahdistavaa , tai oli minulle ainakin..en ois millään jaksanut niitä jotka tuputti ja soitteli mulle nyt kun oli suru, kunnei ollut kuulunut moneen vuoteen mitään..kyllä sitä tarvitsee läheisen tai tosi hyvän ystvävän..mulla oli ystävät..5kk on mennyt enkä edellleenkään jaksa seurustella tai soitella kun vaan heille jotka todella ymmärtää ja välitti..sen vaan tietää.. moni tarkoittaa hyvää, mulle liikaa oli vaan liikaa..lapseni menetin
niin tässä olen hieman miettinytkin että antaa olla tässä vähän aikaa ihan rauhassa, mutta kuitenkin on ystävänä ja tukena kun vaan tarvitsee. en halua tietenkään väkisellä tuputtaa apua, mutta tuntuu kuitenkin että pitäis jotain tehä kun tuntuu itestäkin niin pahalta kattoa toisen kärsimystä...
0Äänestä
..........
Lapseni teki itsemurhan, arvostin niitä rohkeita ja rehellisiä, jotka olivat vain läsnä ja eivät juosseet karkuun.
0Äänestä
N76_
Miesystäväni poika ampui itsensä, siitä ei ole viikkoakaan.. Sanat ovat hukassa. Ei tahdo osata tukea hänen alaikäisiä lapsiakaan. En osaa kuin olla läsnä. Haluaisin olla enemmän, mutta en osaa.
0Äänestä
Miimu
Elämä suruperheessä "ulkopuolisena" on varmasti vaativaa ja todella raskasta. Avopuolisoni elää nyt kovia aikoja rinnallani. Meillä ei ole yhteisiä lapsia mutta monia vuosia yhteistä elämää takana ja varmasti edessäkin. Minä menetin poikani pari kuukautta sitten, elämä on hirvittävän raskasta. Suruun saa käpertyä mutta pitää myös osata ottaa vastaan ystävien ja puolison lohtu vaikka joskus tuntuu että toinen ei voi ymmärtää puoltakaan tästä tuskasta. Toivottavasti parisuhteenne on vahvalla pohjalla ja kestää vaikeat edessä olevat vuodet.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yrität tehdä selväksi vaikka sanomalla, että olet käytettävissä, kuuntelijana, surun vastaanottajana ja tukijana hänelle.
Sekin on iso asia, että on rinnalla joku, joka ei hylkää, hae häntä ulos, kävelylle, jutelkaa, käykää paikoissa joissa hän oli ja vietti aikaa tuon pois lähteneen kanssa, yrittäkää muistella yhdessä lämmöllä pois lähtenyttä, vaikka jättikin teille tällaisen asian käsiteltäväksi...
Jos voimasi alkavat ehtyä ja et jaksa tukea, niin voit mennä hänelle kaveriksi vaikka mukaan ammattiauttajalle, jos hän ei yksin jaksa tai osaa hakea ammattiapua. Voimia sinulle. Tukijan osakaan ei ole helppo.
mun mies tappoi pari vuotta sitte itsensä ja mua sitte hyysättiin suvun taholta. oisin halunnu olla rauhassa, mutta ne vain tyrkytti "apuaan" Hyysäsivät kuin pikkukakaraa. Se sapetti.
toinen haluaa olla aluksi omissa oloissaan.
Täytyy vain yrittää ap kysyjän aistia, miten hänen ystävänsä haluaisi. Kun vilpittömin mielin haluat tukea, luulisin, että se kyllä huomataan ja on avuksi.
liikaa on liikaa , mutta on hyvä tietää että joku on kertonut että on käytettävissä..liikaa höösäminen on ahdistavaa , tai oli minulle ainakin..en ois millään jaksanut niitä jotka tuputti ja soitteli mulle nyt kun oli suru, kunnei ollut kuulunut moneen vuoteen mitään..kyllä sitä tarvitsee läheisen tai tosi hyvän ystvävän..mulla oli ystävät..5kk on mennyt enkä edellleenkään jaksa seurustella tai soitella kun vaan heille jotka todella ymmärtää ja välitti..sen vaan tietää..
moni tarkoittaa hyvää, mulle liikaa oli vaan liikaa..lapseni menetin
niin tässä olen hieman miettinytkin että antaa olla tässä vähän aikaa ihan rauhassa, mutta kuitenkin on ystävänä ja tukena kun vaan tarvitsee. en halua tietenkään väkisellä tuputtaa apua, mutta tuntuu kuitenkin että pitäis jotain tehä kun tuntuu itestäkin niin pahalta kattoa toisen kärsimystä...
Lapseni teki itsemurhan, arvostin niitä rohkeita ja rehellisiä, jotka olivat vain läsnä ja eivät juosseet karkuun.
Miesystäväni poika ampui itsensä, siitä ei ole viikkoakaan.. Sanat ovat hukassa. Ei tahdo osata tukea hänen alaikäisiä lapsiakaan. En osaa kuin olla läsnä. Haluaisin olla enemmän, mutta en osaa.
Elämä suruperheessä "ulkopuolisena" on varmasti vaativaa ja todella raskasta.
Avopuolisoni elää nyt kovia aikoja rinnallani. Meillä ei ole yhteisiä lapsia mutta monia vuosia yhteistä elämää takana ja varmasti edessäkin. Minä menetin poikani pari kuukautta sitten, elämä on hirvittävän raskasta. Suruun saa käpertyä mutta pitää myös osata ottaa vastaan ystävien ja puolison lohtu vaikka joskus tuntuu että toinen ei voi ymmärtää puoltakaan tästä tuskasta.
Toivottavasti parisuhteenne on vahvalla pohjalla ja kestää vaikeat edessä olevat vuodet.