Kun ennen ei ollu noita luonnonsuojelioita, niin luonto oli aivan puhdas. Niin kirkkaana ja vapaana virtasi kaikki joet ja koiratkin säilyi hengissä kotipihalla ja lapset kulki turvallisin mielin aamupimeälläkin metsätaipaleilla.
Mutta hetikun noita suojelioita alkoi esiintyä, niin kaikki on menny päinpersettä. Kalatkin on hävinny vesistä ja pohjavedet on lähinnä viemäristä otettuja ja jäteöljyt ja akut sekä pakastimet ovat metsäteiden ojissa, kun kaatopaikka maksuilla estetään jätteiden vienti sinne.
Ennen oli kaatopaikat erittäin järkevästi ilmaisia jätteenvienti paikkoja.
Eikä jätettä tullutkaan paljon, mutta nyt suojelioiden aikakaudella jätekuormat ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti.
Samoin hirvionnettomuudet liikenteessä ovat lisääntyneet samaan aikaan suojelioiden lisääntymisen kanssa, vain muutaman asian mainitakseni.
Tässähän tulee auttamattomasti mieleen, että luonnonsuojeliat taitavatkin olla SUSIA LAMMASTEN VAATTEISSA.
Jossakin ON vikaa
67
2338
Vastaukset
- kas_kummaa
kun kesä koittaa niin jäätelönsyönti lisääntyy ja samaan aikaan alkaa hukkumiskuolemat...
Ehdottomasti jäätelönsyönti kiellettävä! Eikö ne tajua että syy-yhteys on päivänselvä!- Mitä tarkoitin
Toisaalta paljastit kerralla tämän sivun tarkoituksen ja käytössä olon suosion.
Tämä niinkutsuttu luonnonsuojelu ja siksi itseään nimittävät ihmiseksi luokitellut oliot jakavat ihmiset leireihin.
He rätkyttävät niillekin, jotka luonnostaan pitävät ympäristöstään huolta, mutta eivät edes luokittele itseään luonnonsuojelioihin.
Minä oon sitä mieltä, että jokaisen ihmisen on omalta kohdaltaan pidettävä huolta jätteiden tuottamisen vähentämisestä, niin se on ainoa tapa hoitaa ongelmat, eikä tarvita mitään luonnonsuojelu järjestöjä missään vaiheessa.
Tämähän on mielipuolinen tilanne itseasiassa. Joka ikinen ns. luonnonsuojelija ei pysty mitään suojelemaan, koska hän taatusti kuluttaa enemmän luonnonvaroja jokatapauksessa, ja parhaimmillaankin pystyy vain antamaan paskapötkylänsä ja kusisuihkunsa luonnolle takaisin.
Muuten hekin ovat kuluttaneet vain luontoa. Ainoa keino olla jättämällä luontoon jälkiä olisi, että he kelluvat ilmassa vetypallon varassa ja keräisivät sadevettä juodakseen ja kusisivat ja paskantaisivat kopan laidalta alas.
Mutta se vaatteiden ja ruoan hankkiminen,? Jos he laskeutuisivat maahan, niin heti tuhoutuisi joku heidän mittapuunsa mukaisesti sammal- ja jäkälälaji.
ja se luonnonsuojelu periaatteen mukaan tehty täysin kaheli meininki, että suojelualueilla täytyy kulkea määrättyjä polkuja pitkin ja tehdä nuotio vain merkityille paikoille. HAHAH. Voi hitto!
Nyt on hirveät jälet ja urat ja kova liikenne ja sotku niillä urilla ja kuitenkin roskat ja paskat nuotiopaikoilla levällään.
Kun ihmiset sai kulkea vapaasti omia polkujaan, joka paikassa oli suhtkoht siistiä, paitsi kaupunkien lähellä.
Mutta erämaissa oli harvinaista jos löysi toisen nuotionpohjan jostain.
ja sehän on taatusti TOSIASIA, että kun ihmiset kulkevat itsekukin missä sattuu, niin luontoon jää vähemmän jälkiä ja luonto pystyy nekin vähät jäljet hetekssä korjaamaan, mutta katsokaapa nyt niitä ohjattuja laumajälkiä. Kalliotkin on jo poljettu urille ja ihmispaskoja ja persepyyhkeitä joka paikassa näkyvissä.
hedelmistään puukin tunnetaan. Vai mitä? - setä_neuvoo
Mitä tarkoitin kirjoitti:

hedelmistään puukin tunnetaan. Vai mitä?kulkija ei lähde polkujen ulkopuolelle, koska kokee sellaisen turvattomaksi. Lauma pysyy koossa...
Matkailu tuo rahaa, siksi sitä markkinoidaan ja siksi kuljetut reitit kuluvat.
Luonnonsuojelulla ja massojen ravaamisella tiettyjä reittejä pitkin ei ole kerrassaan mitään tekemistä - esimerkiksi kansallispuistoissa on kulku vapaata, luonnonpuistot on asia erikseen mutta niitä on vähän.
Eli tuo kömpelönpuoleinen järkeily-yritys nyt vain meni raskaasti pieleen. Älä kuitenkaan masennu, voit joskus oivaltaakin asioita kunhan aikuistut... - Kusirukkanen
Mitä tarkoitin kirjoitti:
Toisaalta paljastit kerralla tämän sivun tarkoituksen ja käytössä olon suosion.
Tämä niinkutsuttu luonnonsuojelu ja siksi itseään nimittävät ihmiseksi luokitellut oliot jakavat ihmiset leireihin.
He rätkyttävät niillekin, jotka luonnostaan pitävät ympäristöstään huolta, mutta eivät edes luokittele itseään luonnonsuojelioihin.
Minä oon sitä mieltä, että jokaisen ihmisen on omalta kohdaltaan pidettävä huolta jätteiden tuottamisen vähentämisestä, niin se on ainoa tapa hoitaa ongelmat, eikä tarvita mitään luonnonsuojelu järjestöjä missään vaiheessa.
Tämähän on mielipuolinen tilanne itseasiassa. Joka ikinen ns. luonnonsuojelija ei pysty mitään suojelemaan, koska hän taatusti kuluttaa enemmän luonnonvaroja jokatapauksessa, ja parhaimmillaankin pystyy vain antamaan paskapötkylänsä ja kusisuihkunsa luonnolle takaisin.
Muuten hekin ovat kuluttaneet vain luontoa. Ainoa keino olla jättämällä luontoon jälkiä olisi, että he kelluvat ilmassa vetypallon varassa ja keräisivät sadevettä juodakseen ja kusisivat ja paskantaisivat kopan laidalta alas.
Mutta se vaatteiden ja ruoan hankkiminen,? Jos he laskeutuisivat maahan, niin heti tuhoutuisi joku heidän mittapuunsa mukaisesti sammal- ja jäkälälaji.
ja se luonnonsuojelu periaatteen mukaan tehty täysin kaheli meininki, että suojelualueilla täytyy kulkea määrättyjä polkuja pitkin ja tehdä nuotio vain merkityille paikoille. HAHAH. Voi hitto!
Nyt on hirveät jälet ja urat ja kova liikenne ja sotku niillä urilla ja kuitenkin roskat ja paskat nuotiopaikoilla levällään.
Kun ihmiset sai kulkea vapaasti omia polkujaan, joka paikassa oli suhtkoht siistiä, paitsi kaupunkien lähellä.
Mutta erämaissa oli harvinaista jos löysi toisen nuotionpohjan jostain.
ja sehän on taatusti TOSIASIA, että kun ihmiset kulkevat itsekukin missä sattuu, niin luontoon jää vähemmän jälkiä ja luonto pystyy nekin vähät jäljet hetekssä korjaamaan, mutta katsokaapa nyt niitä ohjattuja laumajälkiä. Kalliotkin on jo poljettu urille ja ihmispaskoja ja persepyyhkeitä joka paikassa näkyvissä.
hedelmistään puukin tunnetaan. Vai mitä?Hyvin sanottu !
Yksilöistä se luonnonsuojelu lähtee. Jokaisen on itse kannettava vastuunsa siinä ei mitkään järjestöt auta. Tuota ei luonnonsuojeluidealisti kylläkään tajua. - Että SETÄ pitäisi
setä_neuvoo kirjoitti:
kulkija ei lähde polkujen ulkopuolelle, koska kokee sellaisen turvattomaksi. Lauma pysyy koossa...
Matkailu tuo rahaa, siksi sitä markkinoidaan ja siksi kuljetut reitit kuluvat.
Luonnonsuojelulla ja massojen ravaamisella tiettyjä reittejä pitkin ei ole kerrassaan mitään tekemistä - esimerkiksi kansallispuistoissa on kulku vapaata, luonnonpuistot on asia erikseen mutta niitä on vähän.
Eli tuo kömpelönpuoleinen järkeily-yritys nyt vain meni raskaasti pieleen. Älä kuitenkaan masennu, voit joskus oivaltaakin asioita kunhan aikuistut...Puujalka vitsinsä omana tietonaan tai nakkaa ne puujalat vaikka uuniin.
Et edes sitä oo oppinu näkemään, että aikoinaan oli joka nurmikolla kymmeniä kylttejä, että ÄLÄ kävele nurmikolla, kun pelkäsivät, että nurmikko polkeutuu ihan mullinmallin. Voi hitto sentään.hahah.-
ja sama juttu metsissä nyt näiden perkeleen touhottajien kanssa. Älä mee metsään, kun metsä tuhoutuu ja liito-orava häiriintyy, suloisille susihukkasille pitää antaa reviiri ja niitä ei saa ihminen omilta rappusiltaan huitoa eikä huutaa kaemmas.
ja sinäkin, mitähän muuta oot elämässäsi luontoa säästäny, kuin kateuksissasi ja omahyväisyydessäsi oot halunnu muilta kieltää vapauden käydä kalalla ja metsästämässä?
Tarkoitan suurinpiirtein sitä, että kun Linkola väitti ihmisiä olevan liian paljon ja ihmisiä pitää vähentää, niin jonkun sanoessa hänelle,että eikö silloin pitäisi aloittaa vähentäminen itsestään, niin Linkola oli sanonu, että "pitää sitä jonkun ajatellakin", eikä sen tähden voi itseään vähentää.
Huomaatkona POROpeukalo mistä on kysymys MUKA luonnonsuojelussakin? PERKELEEN PERKELE, en paremmin sano!
Painukaa sinne mistä kömmittekin. Minä osaan omalta kohdaltani pitää jälkeni puhtaana, siinä kuin tekin, helevetin hamppiporukka. - normikansalainen
Että SETÄ pitäisi kirjoitti:
Puujalka vitsinsä omana tietonaan tai nakkaa ne puujalat vaikka uuniin.
Et edes sitä oo oppinu näkemään, että aikoinaan oli joka nurmikolla kymmeniä kylttejä, että ÄLÄ kävele nurmikolla, kun pelkäsivät, että nurmikko polkeutuu ihan mullinmallin. Voi hitto sentään.hahah.-
ja sama juttu metsissä nyt näiden perkeleen touhottajien kanssa. Älä mee metsään, kun metsä tuhoutuu ja liito-orava häiriintyy, suloisille susihukkasille pitää antaa reviiri ja niitä ei saa ihminen omilta rappusiltaan huitoa eikä huutaa kaemmas.
ja sinäkin, mitähän muuta oot elämässäsi luontoa säästäny, kuin kateuksissasi ja omahyväisyydessäsi oot halunnu muilta kieltää vapauden käydä kalalla ja metsästämässä?
Tarkoitan suurinpiirtein sitä, että kun Linkola väitti ihmisiä olevan liian paljon ja ihmisiä pitää vähentää, niin jonkun sanoessa hänelle,että eikö silloin pitäisi aloittaa vähentäminen itsestään, niin Linkola oli sanonu, että "pitää sitä jonkun ajatellakin", eikä sen tähden voi itseään vähentää.
Huomaatkona POROpeukalo mistä on kysymys MUKA luonnonsuojelussakin? PERKELEEN PERKELE, en paremmin sano!
Painukaa sinne mistä kömmittekin. Minä osaan omalta kohdaltani pitää jälkeni puhtaana, siinä kuin tekin, helevetin hamppiporukka.siinäpä oli viesti syvältä maakunnasta. Aika hyvin kiteyttää kaiken oleellisen.
Kiroilua, meuhkaamista, typerää nimittelyä ja täydellistä tietämättömyyttä kaikesta muusta kuin tönön, huussin ja esson baarin muodostamasta kolmiosta.
Säälittäviä reppanoita. - Paljastit PÖLJYYTESI
normikansalainen kirjoitti:
siinäpä oli viesti syvältä maakunnasta. Aika hyvin kiteyttää kaiken oleellisen.
Kiroilua, meuhkaamista, typerää nimittelyä ja täydellistä tietämättömyyttä kaikesta muusta kuin tönön, huussin ja esson baarin muodostamasta kolmiosta.
Säälittäviä reppanoita.Harvinaisen ja tyypillisen helposti paljastat syvän henkisen kehittymättömyytesi. Tulet siihen syyttämään summanmutikassa ja nimittelemään miksi sattuu. Vaikka asun ruuhkasuomessa keskellä kaupunkia.
Säälittävän omahyväinen ja muutenkin itserakas höppänä oot. - normikansalainen
Paljastit PÖLJYYTESI kirjoitti:
Harvinaisen ja tyypillisen helposti paljastat syvän henkisen kehittymättömyytesi. Tulet siihen syyttämään summanmutikassa ja nimittelemään miksi sattuu. Vaikka asun ruuhkasuomessa keskellä kaupunkia.
Säälittävän omahyväinen ja muutenkin itserakas höppänä oot.valitsemallasi tiellä "ruuhka-suomessa". :DDD ... ja varo susia... !
Voi hellanlettas nyt sentään. Mistä näitä märkäpöksyisiä tolvanoita ja tahvoja sikiää? - VÄitätkö
normikansalainen kirjoitti:
valitsemallasi tiellä "ruuhka-suomessa". :DDD ... ja varo susia... !
Voi hellanlettas nyt sentään. Mistä näitä märkäpöksyisiä tolvanoita ja tahvoja sikiää?Ettei suomessa olekaan ruuhkaa? Ainakin täällä missä asun, on pirunmoinen liikenne, ettei happea saa kiskaistua, kun on pakokaasua ilma sakeana ja taloja on vierivieressä ja parkkipaikoista on puute omakotitalojenkin pihoilla. Katujen varsille joutuvat parkkeeraamaan.
Jos aion lenkille puhtaaseen ilmastoon, täytyy ajaa noin kymmenen kilometriä, ennekuin on joku mahdollisuus päästä metsäpolulle, mutta sinnekin kuuluu hirveä liikenteen melu. Ja jos lopulta autojen melu vaimeneekin, niin lentokoneet pitävät niin pirunmoista melua yläpuolella, että pitäisi olla kuulosuojaimet päässä.
Eikö tämä olekaan ruuhkasuomea, ja minäkun pöljä niin oon luullut. Hmyhm, kaikkea sitä sattuukin luulemaan. - jonsok
normikansalainen kirjoitti:
valitsemallasi tiellä "ruuhka-suomessa". :DDD ... ja varo susia... !
Voi hellanlettas nyt sentään. Mistä näitä märkäpöksyisiä tolvanoita ja tahvoja sikiää?en tarkoita sinua vaan tuota höpöttäjää. Taas yksi joka kuvittelee olevansa ainoana oikeassa ja muut väärässä, vaikka hänen oman "kommenttinsa" osoittavat kristallinkirkkaasti miten asia on.
- Ei olekaan
jonsok kirjoitti:
en tarkoita sinua vaan tuota höpöttäjää. Taas yksi joka kuvittelee olevansa ainoana oikeassa ja muut väärässä, vaikka hänen oman "kommenttinsa" osoittavat kristallinkirkkaasti miten asia on.
Höpöttäny mitään niin paljon kuin sinä. Nauhoitapa omat juttusi ja kuuntele. Minä luulen, että sen jälkeen et enää höpöttele mitään, jos tajuat edes siitä.
- poroporvari
Kai tuo oli provo, kun logiikka meni vähän hassusti. Unohdit välistä jotain.
Ensin luonto kesti ihmisten määrän ja tekniikan. Luonnonsuojelijoita ei ollut.
Vähitellen väestö kasvoi liikaa ja teknologialla pystyttiin hävittämään tehokkaasti luontoa. (tämä siis unohtui välistä)
Vasta sitten tuli luonnonsuojelijoita.- PARRUSTA
Ennenkun järki välähtää? Kysynpä ensiksi, mistä kohti on luonto suojeltunu näiden suojelijoiden käsissä.
Kun totuus on, että nekin markat ja eurot jotka olisi voitu valjastaa vesien ja savukaasujen puhdistukseen on nyt pulitettu ns. suojelioiden yhdistyksille ja muuhun hauskanpitoon, kuten maailman ympäri reissamiseen, jolla on saastutettu luontoa entisestään!
Minä koitin sanoa esimerkkien kautta, että semmonen järjestö, kuin luonnonsuojelu tai vihreät on tehtävä itsensä tarpeettomaksi, mutta paskanmarjat, se olikin keino päästä valtaan ja hyville palkoille.
Saatana siihen ei kuule ministereitä ja muita EU edustajia tarvita, jos joka kotiin jaetaan roskienlajittelu ohjeet ja järjestetään paskankuljetus vähä paremmin.
Selvisikö se vieläkään, eipä tainnu?
Kun välittömästi sinunkin reaktiostasi näkyy pohjalta pelkästään se, että ykslysti luonnonpuhtaudelle, kunhan JÄRJESTÖ LIHOO!!!
Ja ootpa aikamoinen mölliäinen, jos et osaa omia jälkiäsi siivota ilman isoa ja kallista organisaatiota. Hahaha. - Edelliseen
KOSKA luonnotilassa ei ole tapahtunu minkäänlaista parantumista sinä aikana jolloin ns. vihreät ovat ovat valtaan pyrkineet, se on ollut ainoastaan pyrkimistä loisimaan veromarkoilla hyväpalkkaisiin virkoihin.
ja niille vihreille ei oo edes tullu mieleen, että niitä paskanpuhujia on jo aivan riittävästi siellä eduskunnassa.
Minkä perkeleen tähden sinne pitäisi niitä vielä lisää saada loisimaan?
Sekin muuan Saarela ei kuulemma oo edes monestikaan paikalla, vaan lontii jossain omilla reissuillaan ja käy veromarkoilla halailemassa jotain Amma ämmää ja varmaan sukelsi myös Ganges jokeen, että saisi syntinsä anteeksi. - jouh
Edelliseen kirjoitti:
KOSKA luonnotilassa ei ole tapahtunu minkäänlaista parantumista sinä aikana jolloin ns. vihreät ovat ovat valtaan pyrkineet, se on ollut ainoastaan pyrkimistä loisimaan veromarkoilla hyväpalkkaisiin virkoihin.
ja niille vihreille ei oo edes tullu mieleen, että niitä paskanpuhujia on jo aivan riittävästi siellä eduskunnassa.
Minkä perkeleen tähden sinne pitäisi niitä vielä lisää saada loisimaan?
Sekin muuan Saarela ei kuulemma oo edes monestikaan paikalla, vaan lontii jossain omilla reissuillaan ja käy veromarkoilla halailemassa jotain Amma ämmää ja varmaan sukelsi myös Ganges jokeen, että saisi syntinsä anteeksi.kuuluu tälle palstalle.. Sehän on kepu..eikö?
- karisto
perustettiin 1940-luvulla...puhumattakaan siitä kuinka kauan itse luonnonsuojeluaatteita on ollut olemassa jo Sakari Topeliuksesta lähtien..tietenkin aatteisiin on tullut ajan myötä ajan vaatimia nyansseja
- juuso
karisto kirjoitti:
perustettiin 1940-luvulla...puhumattakaan siitä kuinka kauan itse luonnonsuojeluaatteita on ollut olemassa jo Sakari Topeliuksesta lähtien..tietenkin aatteisiin on tullut ajan myötä ajan vaatimia nyansseja
että monet nykyisin uhanalaiset lajit olivat vielä varsin runsaita 1900-luvun alussa kun kulttuuriympäristöjen määrä oli suurimmillaan, vastaavasti osa metsälajistosta oli vielä yleisiä ja toisaalta tutkimus ei ollut vielä niin voimissaan kuin nyt. Kaiken maankäytön systemaattinen tehostuminen 1960-luvulta alkaen aiheutti myös luonnon köyhtymistä (osaltaan) ja se muodosti myös selkeän tiedostumisen ja tarpeen suojella. Näinhän sen pitääkin olla. Ketjun aloittaja ymmärtää luonnonsuojelulla jotakin ihan muuta kuin olisi välttämätöntä.
- kulttuuriympäristö
juuso kirjoitti:

Eli kärjistetysti sanottuna: suojele kulttuuriympäristöä, niin säilytät lajien monimuotoisuuden.
Ahaa vai niin !
Eiköhän vain näiden kulttuuriympäristöjenkin muodostumisen aikaan jo alkanut lajien väheneminen ?
Lajien moninaisuus taisi olla suurimmillaan juuri ennenkuin nämä kulttuuriympäristöt ilmestyivät.
Miten sinun mielestäsi luonnonsuojelu olisi "välttämätöntä" mieltää ? - juuso
kulttuuriympäristö kirjoitti:
Eli kärjistetysti sanottuna: suojele kulttuuriympäristöä, niin säilytät lajien monimuotoisuuden.
Ahaa vai niin !
Eiköhän vain näiden kulttuuriympäristöjenkin muodostumisen aikaan jo alkanut lajien väheneminen ?
Lajien moninaisuus taisi olla suurimmillaan juuri ennenkuin nämä kulttuuriympäristöt ilmestyivät.
Miten sinun mielestäsi luonnonsuojelu olisi "välttämätöntä" mieltää ?pieni tarkennus. Piti sanomani "vanhan kulttuurin ympäristöt" ei siis vain pelkkä kulttuuriympäristö, jos ymmärrät sillä esim. rakennuskulttuurin, tehdaskulttuurin ym. Vanhalla kulttuurilla tarkoitan ketoja, kaski-ahoja yms. Näissä on paljon lajistoa jotka ovat nyttemmin voimakkaasti vähentyneet. Aloittaja taas puhuu ihan höpöjä hirvionnettomuuksista ja jätteen viennistä niin kuin nämä olisivat luonnonsuojelun kulmakivi.
- ympäristökulttuuri
juuso kirjoitti:
pieni tarkennus. Piti sanomani "vanhan kulttuurin ympäristöt" ei siis vain pelkkä kulttuuriympäristö, jos ymmärrät sillä esim. rakennuskulttuurin, tehdaskulttuurin ym. Vanhalla kulttuurilla tarkoitan ketoja, kaski-ahoja yms. Näissä on paljon lajistoa jotka ovat nyttemmin voimakkaasti vähentyneet. Aloittaja taas puhuu ihan höpöjä hirvionnettomuuksista ja jätteen viennistä niin kuin nämä olisivat luonnonsuojelun kulmakivi.
No tuo aloittaja nyt oli ihan selvä provo.
Eipä siinä kyllähän provojakin tarvitaan keskustelujen aikaansaamiseksi.
Jos aloittaja ei ollut provo, niin hän varmaan "hienovaraisesti" viittasi siihen että eräät "suojelevat" luonnon hengiltä. - sillä tavalla
jouh kirjoitti:
kuuluu tälle palstalle.. Sehän on kepu..eikö?
Saarela luulee olevansa Suuri Luonnonystävä:
http://www.tanjasaarela.fi/2005_san/mepe_10.html - jouh
sillä tavalla kirjoitti:
Saarela luulee olevansa Suuri Luonnonystävä:
http://www.tanjasaarela.fi/2005_san/mepe_10.htmlvai onko sinulla valtuudet sanoa kuka on ja kuka ei ole?
- olla saa
jouh kirjoitti:
vai onko sinulla valtuudet sanoa kuka on ja kuka ei ole?
Vaan susiasiat kuuluu maa-ja metsätalousministerille ja ympäristöasiat ympäristöministerille.
Saarela pysyköön lestissään. - Vaikka jotkut niin
ympäristökulttuuri kirjoitti:
No tuo aloittaja nyt oli ihan selvä provo.
Eipä siinä kyllähän provojakin tarvitaan keskustelujen aikaansaamiseksi.
Jos aloittaja ei ollut provo, niin hän varmaan "hienovaraisesti" viittasi siihen että eräät "suojelevat" luonnon hengiltä.Tietenkin heti ajattelevat. Tarkoitin sitä, että luonnonsuojelu järjestöt kyllä turpoavat mutta luonto ei puhdistu.
Pelkkää puuhastelua se on, koska ennen vietiin törky kaatopaikoille, mutta nyt ne näkyy olevan pitkin metsäteitä joka kaupungin vesakoissa.
ja laivat laskevat kaikki paskansa meriin ja liikennepäästöt eikun lisääntyy.
Luonnonsuojelu järjestöt vaativat itselleen kaikkia yhteiskunnan tukia ja korkeita virkoja ja sitten pollaillaan kameroiden edessä mutta luonto tuhoutuu samallalailla kuin ennenkin. Niidenkin järjestön kuluttamat rahavarat ovat poissa puhdistuslaitosten kehityksestä.
Tätä minä tarkoitin. - juuso
Vaikka jotkut niin kirjoitti:
Tietenkin heti ajattelevat. Tarkoitin sitä, että luonnonsuojelu järjestöt kyllä turpoavat mutta luonto ei puhdistu.
Pelkkää puuhastelua se on, koska ennen vietiin törky kaatopaikoille, mutta nyt ne näkyy olevan pitkin metsäteitä joka kaupungin vesakoissa.
ja laivat laskevat kaikki paskansa meriin ja liikennepäästöt eikun lisääntyy.
Luonnonsuojelu järjestöt vaativat itselleen kaikkia yhteiskunnan tukia ja korkeita virkoja ja sitten pollaillaan kameroiden edessä mutta luonto tuhoutuu samallalailla kuin ennenkin. Niidenkin järjestön kuluttamat rahavarat ovat poissa puhdistuslaitosten kehityksestä.
Tätä minä tarkoitin.milloin ja missä luonnonsuojelujärjestöt ovat vaatineet "kaikkia yhteiskunnan tukia ja korkeita virkoja". Tää on mulle ihan uutta, vaikka toimin järjestöissä.
- Päivän selvää
juuso kirjoitti:
milloin ja missä luonnonsuojelujärjestöt ovat vaatineet "kaikkia yhteiskunnan tukia ja korkeita virkoja". Tää on mulle ihan uutta, vaikka toimin järjestöissä.
Ja itsestään selvää, että niiden tähdenhän hyysääjät ovat jo joka portaalla.
Vai et oo kuullukkaan, että puoluetukiaisia nostetaan nokka pitkällä ja etukenossa ja lentoliput maksatetaan kaikenmaailman bangladeshiin, että päästään näkemään gangesjoen krokotiilin poikasía ja haetaan niiden kuvaamiseen apurahoja sekä kuinka rottia pidetään jumalana jossain päin. Ja koitetaan antaa se kuva, että se se on viimeisen päälle hyvää. - juuso
Päivän selvää kirjoitti:
Ja itsestään selvää, että niiden tähdenhän hyysääjät ovat jo joka portaalla.
Vai et oo kuullukkaan, että puoluetukiaisia nostetaan nokka pitkällä ja etukenossa ja lentoliput maksatetaan kaikenmaailman bangladeshiin, että päästään näkemään gangesjoen krokotiilin poikasía ja haetaan niiden kuvaamiseen apurahoja sekä kuinka rottia pidetään jumalana jossain päin. Ja koitetaan antaa se kuva, että se se on viimeisen päälle hyvää.luonnonsuojelujärjestöt liittyvät puoluetukiaisiin? Puhumattakaan tuo muu paska mitä suollat?
- luontokuvaaja
"Kun ennen ei ollu noita luonnonsuojelioita, niin luonto oli aivan puhdas"
Tarkoitit varmasti, että ennen teollisuutta luonto oli "aivan" puhdas.- Mutta tarkoitin myös
Sitä, että ilman näitä hyysääjäjärjestöjäkin asiat saadaan sujumaan. Eihän siihen muuta tarvita, kuin tiukka lainsäädäntö entisillä virkaportailla hoidettuna.
Nyt ne hyysääjät ovat vain pyrkimässä koekeisiin virkoihin itsestään selvillä asioilla.
Ja koska luonto tuhoutuu edelleenkin kiihtyvään tahtiin, niin ne järjestöt eivät saa mitään konkreettista aikaan. Valitettavasti tämä on totta. - kabanossi.
Mutta tarkoitin myös kirjoitti:
Sitä, että ilman näitä hyysääjäjärjestöjäkin asiat saadaan sujumaan. Eihän siihen muuta tarvita, kuin tiukka lainsäädäntö entisillä virkaportailla hoidettuna.
Nyt ne hyysääjät ovat vain pyrkimässä koekeisiin virkoihin itsestään selvillä asioilla.
Ja koska luonto tuhoutuu edelleenkin kiihtyvään tahtiin, niin ne järjestöt eivät saa mitään konkreettista aikaan. Valitettavasti tämä on totta.homma lähde yksittäisten kansalaisten asenteista. Nykyään on vallalla kaikki-mulle-heti -asenne, roskat kipataan minne sattu aina kun silmä välttää, pullot rikotaan metsään, autosta heitetään törkyä ikkunasta ulos...
Mikään laki eikä valvonta ei koskaan noihin voi purra ellei asenteet korjaannu.
Pahimmat törkypesät ja romuläjät muuten näkee maaseudulla talojen ulkorakennusten takana. Ja ne eivät taatusti ole kaupunkilaisten sinne kippaamia...
Tuon välinpitämättömän asenneilmaston muokkauksessa voisi olla järjestöillä työsarkaa kerrakseen.
Eipä muuten olisi vaikkapa Kuusamon koskien säästämistä tai UK-puistoa saatu aikaan ilman luonnonsuojelujärjestöjen painostusta, kaikki olisi raiskattu tuhannen paskaksi jo aikoja sitten. - ERI mieltä
kabanossi. kirjoitti:
homma lähde yksittäisten kansalaisten asenteista. Nykyään on vallalla kaikki-mulle-heti -asenne, roskat kipataan minne sattu aina kun silmä välttää, pullot rikotaan metsään, autosta heitetään törkyä ikkunasta ulos...
Mikään laki eikä valvonta ei koskaan noihin voi purra ellei asenteet korjaannu.
Pahimmat törkypesät ja romuläjät muuten näkee maaseudulla talojen ulkorakennusten takana. Ja ne eivät taatusti ole kaupunkilaisten sinne kippaamia...
Tuon välinpitämättömän asenneilmaston muokkauksessa voisi olla järjestöillä työsarkaa kerrakseen.
Eipä muuten olisi vaikkapa Kuusamon koskien säästämistä tai UK-puistoa saatu aikaan ilman luonnonsuojelujärjestöjen painostusta, kaikki olisi raiskattu tuhannen paskaksi jo aikoja sitten.Että pahimmat sotkut on maaseudulla ihmisten ulkorakennusten takana. Rtkönä oo liikkunu kaupunkien teollisuusalueilla ollenkaan.
Ajappa vaikka tampereen rantatietä, Paasikiventieksi merkittyä pitkin. Ihan oikeasti ällistyttää, miten ihmeessä maisema on kuin kaatopaikan laidalta. Ja sama se muittenkin kaupunkien seutuvilla. Yksinkertaisesti päinpersettä kaikki. jA NIIN SAATANAN TYYLITÖNTÄ ARKKITEHTUURIA, ettei kehtaa edes missään pysähtyä tarkemmin silmäilemään.
Ja minä oonkin vapaiden koskien kannattaja, mutta en perkele sen varjolla halua lihottaa taas yhtä tökeröä järjestöä muiden lisäksi, norsuksi norsujen joukkoon.
Oon nsitä mieltä, että luonto on pidettävä luontona ilman perkeleen keinotekoisia järjestöjäkin, jotka vain syövät muutenkin pieniä resursseja omien asuntojensa ja huviloidensa ja maailman matkojensa kustantamiseen.
Ja saatanat vaativat liian paljon susia tänne ja käyvät valehtelevat EU:n typeryksille mitä sattuu.
Saatana kun olisi sutjakka keppi sopivassa tilanteessa, niin joku homma menisi oikeaan osoitteeseen edes. - körmy
ERI mieltä kirjoitti:
Että pahimmat sotkut on maaseudulla ihmisten ulkorakennusten takana. Rtkönä oo liikkunu kaupunkien teollisuusalueilla ollenkaan.
Ajappa vaikka tampereen rantatietä, Paasikiventieksi merkittyä pitkin. Ihan oikeasti ällistyttää, miten ihmeessä maisema on kuin kaatopaikan laidalta. Ja sama se muittenkin kaupunkien seutuvilla. Yksinkertaisesti päinpersettä kaikki. jA NIIN SAATANAN TYYLITÖNTÄ ARKKITEHTUURIA, ettei kehtaa edes missään pysähtyä tarkemmin silmäilemään.
Ja minä oonkin vapaiden koskien kannattaja, mutta en perkele sen varjolla halua lihottaa taas yhtä tökeröä järjestöä muiden lisäksi, norsuksi norsujen joukkoon.
Oon nsitä mieltä, että luonto on pidettävä luontona ilman perkeleen keinotekoisia järjestöjäkin, jotka vain syövät muutenkin pieniä resursseja omien asuntojensa ja huviloidensa ja maailman matkojensa kustantamiseen.
Ja saatanat vaativat liian paljon susia tänne ja käyvät valehtelevat EU:n typeryksille mitä sattuu.
Saatana kun olisi sutjakka keppi sopivassa tilanteessa, niin joku homma menisi oikeaan osoitteeseen edes.suunsoittajia on pyöräytetty ennenkin korvasta kontalleen... vai että ihan kepillä meinaat alkaa sohimaan!
Mees poju nukkumaan nyt ja pistä nalleyöpaita kiltisti päälle. Anna aikuisten keskustelupastojen vastedes olla rauhassa, sulle sopii joku habbo-hotelli varmaan paremmin... - Joten en kehota tulemaan
körmy kirjoitti:
suunsoittajia on pyöräytetty ennenkin korvasta kontalleen... vai että ihan kepillä meinaat alkaa sohimaan!
Mees poju nukkumaan nyt ja pistä nalleyöpaita kiltisti päälle. Anna aikuisten keskustelupastojen vastedes olla rauhassa, sulle sopii joku habbo-hotelli varmaan paremmin...Koska tuossa ylhäällä käskettiin olemaan kehottamatta ja yllyttämättä väkivaltaan.
Mutta sanon sen verran, että minä nostan satakaksi kiloani yhdellä kädellä, siis leukaa vetämällä suoralta kädeltä ja kummallakin.
Ja henkiseltä kantiltani olen peräänantamaton, joten en missään nimessä kehoita sinua yrittämään, koska tuolla ylhäällä sanotaan niin, muuten rikkoisin palstan sääntöjä.
Joten körmyile sinä vaan ihan muina villisikoina ja juokse vaikka kuono sontaa kyntäen kaukalosi ympäri.
Minä lähen tästä pariksi kuukaudeksi nuoren naiseni kanssa patikoimaan alaskaan ja kanadaan. Jos sen jälkeen tavataan, niin kerron kuulumisia.
Hyviä körmyilyjä vaan:))) - tosi_iso_mies
Joten en kehota tulemaan kirjoitti:
Koska tuossa ylhäällä käskettiin olemaan kehottamatta ja yllyttämättä väkivaltaan.
Mutta sanon sen verran, että minä nostan satakaksi kiloani yhdellä kädellä, siis leukaa vetämällä suoralta kädeltä ja kummallakin.
Ja henkiseltä kantiltani olen peräänantamaton, joten en missään nimessä kehoita sinua yrittämään, koska tuolla ylhäällä sanotaan niin, muuten rikkoisin palstan sääntöjä.
Joten körmyile sinä vaan ihan muina villisikoina ja juokse vaikka kuono sontaa kyntäen kaukalosi ympäri.
Minä lähen tästä pariksi kuukaudeksi nuoren naiseni kanssa patikoimaan alaskaan ja kanadaan. Jos sen jälkeen tavataan, niin kerron kuulumisia.
Hyviä körmyilyjä vaan:)))Niinhän se on että ylipaino on ylivoimaa =)
Mitä pidemmälle ilta ehtii ja mitä enemän viinaa kuluu, sitä suuremmaksi ja vahvemmaksi miehet kasvaa.
Täältä netistä ne isoimmat ja hurjimmat äijät aina löytyy.
Minäkin olin vielä aamuyöstä tosi iso ja kova jätkä, mutta nyt aamulla en enää ihan niin kova =) - Se taitaa
tosi_iso_mies kirjoitti:
Niinhän se on että ylipaino on ylivoimaa =)
Mitä pidemmälle ilta ehtii ja mitä enemän viinaa kuluu, sitä suuremmaksi ja vahvemmaksi miehet kasvaa.
Täältä netistä ne isoimmat ja hurjimmat äijät aina löytyy.
Minäkin olin vielä aamuyöstä tosi iso ja kova jätkä, mutta nyt aamulla en enää ihan niin kova =)Joillekin käydä. Minä oon yhtä iso edelleen. ja kun otin treenin, koitin sitä leuan vetoakin, kyllä nousi vielä aamullakin yhdellä kädellä. Eikä mielestäni toden puhuminen oo mitään itsekorostusta, niinkuin joillakin humalapäissään aina on.
- kaarne-tyttö
Niin, alussahan jumala loi ihanan ja puhtaan maan.
Sitten tulivat ilkeämieliset luonnonsuojelijat,
jotka sanoivat:
"Hei! Perustetaan tehtaita, rakennetaan
mahdollisimman saastuttavia autoja, aloitetaan
ryöstökalastus, tuotetaan jätettä MAHDOLLISIMMAN
paljon, saastutetaan pohjavedet, porataan kaikki
öljyt itsellemme, hakataan sademetsät (joissa elää
vain n.90% maailman lajistosta), metsästetään
kaikki lajit sukupuuttoon, aletaan lentää
lentokoneilla, aloitetaan tehomaatalous, heitetään
KAIKKI jätteet luontoon -JA HEI, pistetään koko
maapallo muutenkin niin perhanan tuusannuuskaksi
kuin vain ikinä saadaan!"
Ja sitten takaisin tosielämään. Eivätköhän ne ole
juuri luonnonsuojelijat, jotka tekevät työtä noita
asioita VASTAAN. Joten suosittelen sinulle
hienoista ajatusmaailman remonttia.
Ja muuten, hirvien kannan kasvu johtuu siitä, että
metsätaloudessa suosittu mäntytyyppi ja
talousmetsien nuori ikärakenne ovat hyvin suuresti
hirven mieleen. Niinpä se on ottanut ja
lisääntynyt niiden katveessa hiukkasen liikaakin
viimeaikoina. Joten eiköhän hirvien kannan kasvusta
ole vastuussa enemmänkin
metsätalousinsinöörit kuin luonnonsuojelijat,
insinöörejäkään kuitenkaan sen enempää
syyttelemättä. Ja luonnonsuojelijathan itseasiassa
pitävät enemmän luonnontilaisista metsistä.
Ota asioista edes HIUKAN selvää ennenkuin lähdet
julistelemaan.- Nämä hyysääjät
Keksivät ruveta vaatimaan VILLIPETOJA niiden ihmisten rappusille syötettäväksi, jotka eivät ole edes mitään ilmastoja ja meriä sotkeneetkaan.
Näillä ihmisillä olisi muitakin riittävästi muitakin maksuja, koska työpaikkoja ei liian paljon itäsuomessa ole, ja sitten joudutaan niiden petojen tähden maksamaan lapsille jatkuvasti taksikyytejä, että pääsevät kouluun.
Mitä helevetin hyötyä semmonen maailman parantaminen on?
Ja mielestäni luonnonsuojelu, joka on ensinnäkin päin persettä valittu sanayhdistelmä, pitäisi hoitaa siten, ettei esim. jäteveden puhdistamoiden kehittämiseen sopiva raha mene tämän kyseisen järjestön kuluihin ja palkkoihin enenevässä määrin. Eikä ne toimistotkaan ja maailmanympärysmatkat ilmaisia oo.
Nyt on käyny niin, että haitat ei oo poistunu, mutta "suojelujärjestö" turpoaa ja möllistyy, niinkun budhan patsas.
Otapa sinäkin ensin asiasta selvää, niin näet paremmin ja kuulokin siinä voi parantua. - WilleHeikki
Nämä hyysääjät kirjoitti:
Keksivät ruveta vaatimaan VILLIPETOJA niiden ihmisten rappusille syötettäväksi, jotka eivät ole edes mitään ilmastoja ja meriä sotkeneetkaan.
Näillä ihmisillä olisi muitakin riittävästi muitakin maksuja, koska työpaikkoja ei liian paljon itäsuomessa ole, ja sitten joudutaan niiden petojen tähden maksamaan lapsille jatkuvasti taksikyytejä, että pääsevät kouluun.
Mitä helevetin hyötyä semmonen maailman parantaminen on?
Ja mielestäni luonnonsuojelu, joka on ensinnäkin päin persettä valittu sanayhdistelmä, pitäisi hoitaa siten, ettei esim. jäteveden puhdistamoiden kehittämiseen sopiva raha mene tämän kyseisen järjestön kuluihin ja palkkoihin enenevässä määrin. Eikä ne toimistotkaan ja maailmanympärysmatkat ilmaisia oo.
Nyt on käyny niin, että haitat ei oo poistunu, mutta "suojelujärjestö" turpoaa ja möllistyy, niinkun budhan patsas.
Otapa sinäkin ensin asiasta selvää, niin näet paremmin ja kuulokin siinä voi parantua.ihmiset laittako lapsianne autoon, siihen kuolemanloukkuun. Maksattekin vielä siitä!?
Kuka vaatii villipetoja rapulle? Taidat höpötellä aivan turhia.
Kaarne-tyttö kirjoitteli mielestäni asiaa, toisin kuin sinä ja monet muut täällä. Ettet sitten tajunnut pientä huumoria. Samalla asialla avaajakin on kuin muutkin luonnonsuojelijat.
Luonnonsuojelussa se jumala kannattaa unohtaa kokonaan, mutta politiikkaa tulee seurata sitäkin tarkemmin.
Tuon alemman kirjoittajan teksti kannattaa lukea ajatuksen kanssa...k0rh0nen kirjoitti:
Ettet sitten tajunnut pientä huumoria. Samalla asialla avaajakin on kuin muutkin luonnonsuojelijat.
Luonnonsuojelussa se jumala kannattaa unohtaa kokonaan, mutta politiikkaa tulee seurata sitäkin tarkemmin.
Tuon alemman kirjoittajan teksti kannattaa lukea ajatuksen kanssa...Ps. tarkoitin tämän "nämä hyysääjät" nimimerkin viestiä.
- Ettet oo kuullukkaa
WilleHeikki kirjoitti:
ihmiset laittako lapsianne autoon, siihen kuolemanloukkuun. Maksattekin vielä siitä!?
Kuka vaatii villipetoja rapulle? Taidat höpötellä aivan turhia.
Kaarne-tyttö kirjoitteli mielestäni asiaa, toisin kuin sinä ja monet muut täällä.Siitä että näiden hyysääjien vaatimat villipedot ovat itäsuomessa ihmisten rappusilla ihan yhtenään kyttäämässä, että jospa se hauveli tulisi heidän kanssa pihalle leikkimään.
Ja hyysääjät vain väittävät, ettei ne sudet oo yhtään vaarallisia. kaiken perkeleen näköisiä paskanjauhajia sitä onkin. Ja aiotko sinäkin lukeutua semmosiin.
Ootko täysin kyvytön ihminen tajuamaan sitä, että kun susilauma repii lapsilta lemmikin omassa pihassa niin eikö mielstäsi lapset pelkää susia ihan tosi syystä koulumatkoilla, joka joillakin saattaa olla kilometri kaupalla metsätaipaleilla.
Ihan hävettää jo hyysääjien valehtelevat asenteet tosiasioissa.Pilkkanako haluatte pitää tavallisia ahkeria ihmisiä siellä itäsuomessa. - sordiinoa peliin
Ettet oo kuullukkaa kirjoitti:
Siitä että näiden hyysääjien vaatimat villipedot ovat itäsuomessa ihmisten rappusilla ihan yhtenään kyttäämässä, että jospa se hauveli tulisi heidän kanssa pihalle leikkimään.
Ja hyysääjät vain väittävät, ettei ne sudet oo yhtään vaarallisia. kaiken perkeleen näköisiä paskanjauhajia sitä onkin. Ja aiotko sinäkin lukeutua semmosiin.
Ootko täysin kyvytön ihminen tajuamaan sitä, että kun susilauma repii lapsilta lemmikin omassa pihassa niin eikö mielstäsi lapset pelkää susia ihan tosi syystä koulumatkoilla, joka joillakin saattaa olla kilometri kaupalla metsätaipaleilla.
Ihan hävettää jo hyysääjien valehtelevat asenteet tosiasioissa.Pilkkanako haluatte pitää tavallisia ahkeria ihmisiä siellä itäsuomessa.Rähinällä ja alatyylisellä möykkäämiselläkö arvelet asian hoituvan?
Omaa oksaasi tuolla tyylillä vain sahaat. Saattaa joku syrjäseutujen asuttuna pitämistä tukeva vallanpitäjä muuttaa mielipidettään jos näitä palstoja erehtyy lukemaan...
Mutta siitä vaan ihan vapaasti, mitäpä se mulle kuuluu. - sama henkilö
k0rh0nen kirjoitti:
Ps. tarkoitin tämän "nämä hyysääjät" nimimerkin viestiä.
Oon aloittaja siinäkin, mutta käytin sitä nimimerkkiä asian yksinkertaistamiseksi.
Hyysääjien hippihyppelöitsijät eivät vain tykkää siitä, ikävä kyllä. - WilleHeikki
Ettet oo kuullukkaa kirjoitti:
Siitä että näiden hyysääjien vaatimat villipedot ovat itäsuomessa ihmisten rappusilla ihan yhtenään kyttäämässä, että jospa se hauveli tulisi heidän kanssa pihalle leikkimään.
Ja hyysääjät vain väittävät, ettei ne sudet oo yhtään vaarallisia. kaiken perkeleen näköisiä paskanjauhajia sitä onkin. Ja aiotko sinäkin lukeutua semmosiin.
Ootko täysin kyvytön ihminen tajuamaan sitä, että kun susilauma repii lapsilta lemmikin omassa pihassa niin eikö mielstäsi lapset pelkää susia ihan tosi syystä koulumatkoilla, joka joillakin saattaa olla kilometri kaupalla metsätaipaleilla.
Ihan hävettää jo hyysääjien valehtelevat asenteet tosiasioissa.Pilkkanako haluatte pitää tavallisia ahkeria ihmisiä siellä itäsuomessa.en ole kuullutkaan yhtään tarinaa, joissa sudet olisivat nykypäivänä repineet lapsien lemmikkejä "käsistä".
Kerro minulle yksi sellainen tositarina.
Väitän vaan niin, että susihysteriaa halutaan jottenkin toimesta lisätä ja se on mielestäni tarpeetonta.
Pelko on mielestäni ikävä olotila ja sen lietsomista haluan omalta osaltani lievittää.
Taitaa kuitenkin olla niin, että nämä pelottelijat pääsevät niskanpäälle(historiankirjat ym.)...
Heidän mielestään kaiketi on pelko parempi kuin pelottomuus, kun/jos kohtaa suden.
Tsemppiä kaikille... - Eipä voi muuta
sordiinoa peliin kirjoitti:
Rähinällä ja alatyylisellä möykkäämiselläkö arvelet asian hoituvan?
Omaa oksaasi tuolla tyylillä vain sahaat. Saattaa joku syrjäseutujen asuttuna pitämistä tukeva vallanpitäjä muuttaa mielipidettään jos näitä palstoja erehtyy lukemaan...
Mutta siitä vaan ihan vapaasti, mitäpä se mulle kuuluu.sanoa. Onko pakko ihan humpuukia sinunkaan siinä päästellä.
Eikö saa mennä kritisoimaan tätä hyysääjien meininkiä?
Ootpa perhana menny vipuun pahemman kerran. Eikö iljetä yhtään. WilleHeikki kirjoitti:
en ole kuullutkaan yhtään tarinaa, joissa sudet olisivat nykypäivänä repineet lapsien lemmikkejä "käsistä".
Kerro minulle yksi sellainen tositarina.
Väitän vaan niin, että susihysteriaa halutaan jottenkin toimesta lisätä ja se on mielestäni tarpeetonta.
Pelko on mielestäni ikävä olotila ja sen lietsomista haluan omalta osaltani lievittää.
Taitaa kuitenkin olla niin, että nämä pelottelijat pääsevät niskanpäälle(historiankirjat ym.)...
Heidän mielestään kaiketi on pelko parempi kuin pelottomuus, kun/jos kohtaa suden.
Tsemppiä kaikille...200 metrin päästä kotimökkiä oli 2 valtionmustia jolkotellut. Ei iskenyt hysteria päälle, kipuraja vielä riittävä, mutta pihalle ei kannata monesti kokeilla. Toisaalta, tuskinpa ne sudet sitä täältä osaa lukea, missä kulkee W.H. kipuraja, vai onko sitä ollenkaan? Pelosta tässä ei nyt ole ollenkaan kysymys, mutta pysyköön suutari lestissään.
- WilleHeikki
kerbiili62 kirjoitti:
200 metrin päästä kotimökkiä oli 2 valtionmustia jolkotellut. Ei iskenyt hysteria päälle, kipuraja vielä riittävä, mutta pihalle ei kannata monesti kokeilla. Toisaalta, tuskinpa ne sudet sitä täältä osaa lukea, missä kulkee W.H. kipuraja, vai onko sitä ollenkaan? Pelosta tässä ei nyt ole ollenkaan kysymys, mutta pysyköön suutari lestissään.
olen kanssasi ihan täysin samoilla linjoilla...
Pois ne hukkaset, jotka häiriköivät ja muutkin jotka tuntuvat uhkaavilta.
Mutta en ymmärrä tuota hysterian levittämistä, jota jotkut harrastavat. - Se paskanjauhaminen
WilleHeikki kirjoitti:
en ole kuullutkaan yhtään tarinaa, joissa sudet olisivat nykypäivänä repineet lapsien lemmikkejä "käsistä".
Kerro minulle yksi sellainen tositarina.
Väitän vaan niin, että susihysteriaa halutaan jottenkin toimesta lisätä ja se on mielestäni tarpeetonta.
Pelko on mielestäni ikävä olotila ja sen lietsomista haluan omalta osaltani lievittää.
Taitaa kuitenkin olla niin, että nämä pelottelijat pääsevät niskanpäälle(historiankirjat ym.)...
Heidän mielestään kaiketi on pelko parempi kuin pelottomuus, kun/jos kohtaa suden.
Tsemppiä kaikille...Sinäkin paljaSTIT täydellisen tietämättömyytesi siitä, mikä on PETOELUKKA.
Ja kun et sitä tiedä, sanonmpa sen sulle.
PETOELUKKA on valmis hyökkäämään minkä kimppuun tahansa,. mikä vähänkin on ristiriidassa sen kanssa. menikö perille?
ja kaikki sitä itseään heikompi on sille pelkästään sen riistaa. Menikö perille?
PETOELUKKA ei muuta tajua, kuin että joku on sitä vahvempi tai sitä heikompi, MENIKÖ PERILLE?
Ja petoelukkA EI VÄLITÄ PASKAAKAAN SIITÄ, että onko sen repimä eläin ihmisen SUOJELUKSESSA vai ei.Menikö perille?
Joten näiden TOSIASIOIDEN pohjalta sudet haistattaa pitkät paskat teille susihyysääjille, koska NE EI KUNNIOITA TEITÄ SITTEN PÄTKÄÄKÄÄN.
Teette vain itsenne naurunalaisiksi höyrypäiksi.
Ja ette edes sitä tajua, sääliksi käy. - WilleHeikki
Se paskanjauhaminen kirjoitti:
Sinäkin paljaSTIT täydellisen tietämättömyytesi siitä, mikä on PETOELUKKA.

Ja ette edes sitä tajua, sääliksi käy.meni perille.
Ja en todellakaan ole mikään "hyysääjä". WilleHeikki kirjoitti:
olen kanssasi ihan täysin samoilla linjoilla...
Pois ne hukkaset, jotka häiriköivät ja muutkin jotka tuntuvat uhkaavilta.
Mutta en ymmärrä tuota hysterian levittämistä, jota jotkut harrastavat.Tässä olen koittanut välillä naputella, lehdethän oikein revittelevät näillä jutuilla, joista suurin osa vielä täynnä sitä ihtiään. Reilupeli siitä pihalta, tai koirankimpusta ammutuksi tulleelle sudelle, nimilappu ampujasta korvaan kiinni, raato poliisin pihalle. Sen jälkeen pestään se likapyykki, mikä asiaan kuuluu. Katsotaan mikä on yksilönoikeus tässä Eu-Suomessa, väittäisin sitä oikeudenmukaiseksi. Salametsästys ei asiaa ainakaan paranna, vaan toinenosapuoli saa uutta virtaa siitä, jos olet huomannut sen.
- WilleHeikki
WilleHeikki kirjoitti:
meni perille.
Ja en todellakaan ole mikään "hyysääjä".sitähänmävaan olen yrittänyt kertoa, että teette tuosta vähän liian suuren numeron...
- hyihelvetti
Se paskanjauhaminen kirjoitti:
Sinäkin paljaSTIT täydellisen tietämättömyytesi siitä, mikä on PETOELUKKA.
Ja kun et sitä tiedä, sanonmpa sen sulle.
PETOELUKKA on valmis hyökkäämään minkä kimppuun tahansa,. mikä vähänkin on ristiriidassa sen kanssa. menikö perille?
ja kaikki sitä itseään heikompi on sille pelkästään sen riistaa. Menikö perille?
PETOELUKKA ei muuta tajua, kuin että joku on sitä vahvempi tai sitä heikompi, MENIKÖ PERILLE?
Ja petoelukkA EI VÄLITÄ PASKAAKAAN SIITÄ, että onko sen repimä eläin ihmisen SUOJELUKSESSA vai ei.Menikö perille?
Joten näiden TOSIASIOIDEN pohjalta sudet haistattaa pitkät paskat teille susihyysääjille, koska NE EI KUNNIOITA TEITÄ SITTEN PÄTKÄÄKÄÄN.
Teette vain itsenne naurunalaisiksi höyrypäiksi.
Ja ette edes sitä tajua, sääliksi käy.olet vetänyt?
Mene jonnekkin narkkarien palstalle riehumaan kaltaisesi paskasakin joukkoon!
Tommoset ääliöt ei kelpaa edes suden syötäviksi... - Muka kuvitellaan
hyihelvetti kirjoitti:
olet vetänyt?
Mene jonnekkin narkkarien palstalle riehumaan kaltaisesi paskasakin joukkoon!
Tommoset ääliöt ei kelpaa edes suden syötäviksi...Hoitavansa luonnonsuojelua. Hähähähähä.
Tyypillinen hyväksikäytön uhrina katkeroitunu homo tai muuten porukasta poisjätetty oot sinä.
Aika sairasta on nauttia siitä, että sudet repivät avuttomia vasoja hitaasti hengiltä. Mutta jotkut vain ovat niin sairaita, ihmisistäkin. Ei voi mitään, vaikka sääliksi käy, sinuakin. - jouh
Eipä voi muuta kirjoitti:
sanoa. Onko pakko ihan humpuukia sinunkaan siinä päästellä.
Eikö saa mennä kritisoimaan tätä hyysääjien meininkiä?
Ootpa perhana menny vipuun pahemman kerran. Eikö iljetä yhtään.pelkkää alatyylistä ja valheellista mekastusta..
- jouh
Muka kuvitellaan kirjoitti:
Hoitavansa luonnonsuojelua. Hähähähähä.
Tyypillinen hyväksikäytön uhrina katkeroitunu homo tai muuten porukasta poisjätetty oot sinä.
Aika sairasta on nauttia siitä, että sudet repivät avuttomia vasoja hitaasti hengiltä. Mutta jotkut vain ovat niin sairaita, ihmisistäkin. Ei voi mitään, vaikka sääliksi käy, sinuakin.todella asiallista "kritiikkiä"...ja tuolla tavalla luulet olevasi uskottava? Mun ei käy edes sääliksi sua. Pitäis poistattaa toi sun viestis, mut antaa olla, helmenä luonnonsuojelun vastustajan uskottavuudesta.
- kaarne-tyttö
k0rh0nen kirjoitti:
Ettet sitten tajunnut pientä huumoria. Samalla asialla avaajakin on kuin muutkin luonnonsuojelijat.
Luonnonsuojelussa se jumala kannattaa unohtaa kokonaan, mutta politiikkaa tulee seurata sitäkin tarkemmin.
Tuon alemman kirjoittajan teksti kannattaa lukea ajatuksen kanssa...huumorilla tuon muka luonnonsuojelijoiden
kommentikin väsäsin, enkä kuulu kirkkoon, joten
se jumala-juttu oli ehkä vielä sitäkin
huumorimpi:) - Vitsin aihe
kaarne-tyttö kirjoitti:
huumorilla tuon muka luonnonsuojelijoiden
kommentikin väsäsin, enkä kuulu kirkkoon, joten
se jumala-juttu oli ehkä vielä sitäkin
huumorimpi:)Se on, jos ei kuulu kirkkoon. Lähinnä säälittää se, jos tärkein puuttuu, eikä ihminen edes tiedä sitä. Enkä tarkoita nimeä kirkonarkistoissa.
- kaarne-tyttö
Vitsin aihe kirjoitti:
Se on, jos ei kuulu kirkkoon. Lähinnä säälittää se, jos tärkein puuttuu, eikä ihminen edes tiedä sitä. Enkä tarkoita nimeä kirkonarkistoissa.
kun sanoin: alussa jumala loi ihanan ja puhtaan
maan ja sitten tulivat ILKEÄMIELISET
LUONNONSUOJELIJAT, eikä siinä, etten kuulu
kirkkoon.
Maailmassa on monia tärkeitä asioita kirkon
lisäksi, vaikka omiin henk.koht. tärkeisiin
asioihini se ei kuulukaan. Erosin aivan omasta
palavasta halustani puolitoista vuotta sitten.
Uskontojen tasa-arvon nimissä sanoisin vielä,
että se "tärkein" voi olla jokin muukin uskonto
kuin kristinusko, esim. jokin luontoa
kunnioittava, ja se taas on jokaisen henk.koht.
asia...TAI sitten se "tärkein" voi olla jokin
aivan muu kuin uskonto. - j jyrkkä
Vitsin aihe kirjoitti:
Se on, jos ei kuulu kirkkoon. Lähinnä säälittää se, jos tärkein puuttuu, eikä ihminen edes tiedä sitä. Enkä tarkoita nimeä kirkonarkistoissa.
vaan saamarin lahkolaiset ruvetko mistään uskonnosta ja henkiolennoista jauhamaan, siihen on ihan omat palstat!
- Ja joskus
j jyrkkä kirjoitti:
vaan saamarin lahkolaiset ruvetko mistään uskonnosta ja henkiolennoista jauhamaan, siihen on ihan omat palstat!
Ottaisit selvää, missä "lahkossa" itse oot.
- Suunnaton omahyväisyys
jouh kirjoitti:
todella asiallista "kritiikkiä"...ja tuolla tavalla luulet olevasi uskottava? Mun ei käy edes sääliksi sua. Pitäis poistattaa toi sun viestis, mut antaa olla, helmenä luonnonsuojelun vastustajan uskottavuudesta.
Onkaan "muka luonnonsuojelijan" ainoa motiivi.
Minä en vastusta luonnon puhtaanapysymistä,- semmoisen joka semmoista väittää täytyy olla kyllä täystomppeli ja ihan huuanteeli.
On niin järjetön väite, että ihan uskomaton lajissaan. Voi hitto:D - kaarne-tyttö
Nämä hyysääjät kirjoitti:
Keksivät ruveta vaatimaan VILLIPETOJA niiden ihmisten rappusille syötettäväksi, jotka eivät ole edes mitään ilmastoja ja meriä sotkeneetkaan.
Näillä ihmisillä olisi muitakin riittävästi muitakin maksuja, koska työpaikkoja ei liian paljon itäsuomessa ole, ja sitten joudutaan niiden petojen tähden maksamaan lapsille jatkuvasti taksikyytejä, että pääsevät kouluun.
Mitä helevetin hyötyä semmonen maailman parantaminen on?
Ja mielestäni luonnonsuojelu, joka on ensinnäkin päin persettä valittu sanayhdistelmä, pitäisi hoitaa siten, ettei esim. jäteveden puhdistamoiden kehittämiseen sopiva raha mene tämän kyseisen järjestön kuluihin ja palkkoihin enenevässä määrin. Eikä ne toimistotkaan ja maailmanympärysmatkat ilmaisia oo.
Nyt on käyny niin, että haitat ei oo poistunu, mutta "suojelujärjestö" turpoaa ja möllistyy, niinkun budhan patsas.
Otapa sinäkin ensin asiasta selvää, niin näet paremmin ja kuulokin siinä voi parantua.>>Ja mielestäni luonnonsuojelu, joka on ensinnäkin
päin persettä valittu sanayhdistelmä, pitäisi
hoitaa siten, ettei esim. jäteveden puhdistamoiden
kehittämiseen sopiva raha mene tämän kyseisen
järjestön kuluihin ja palkkoihin enenevässä
määrin. Eikä ne toimistotkaan ja
maailmanympärysmatkat ilmaisia oo.>>
Muistuttaisin nyt vielä, että luonnonsuojelijoita
ovat myös ihan yksittäiset ihmiset, jotka eivät
kerää rahaa sen enempää palkkoihin kuin muka
maailmanympärysmatkoihinkaan. Itseni miellän
luonnonsuojelijaksi, vaikka en (ainakaan vielä)
kuulukaan mihinkään ympäristöjärjestöön, vaan
pyrin vaikuttamaan ihan arkipäivän teoilla.
Järjestäytymisellä yritetään kuitenkin saada
toimintan vähän ytyä, joukkohenkeä ja voimaa, mikä
ei ihmiseltä yksinään onnistu. Osana järjestöä
pystyy vaikuttamaan paljon enemmän. Järjestön
toimintaan tottakai tarvitaan jonkin verran rahaa,
mutta päämääränä on vaikuttaminen. Luulen, että
harva valitsee luonnonsuojelun puuhakseen, jos
haluaa vain rikastua. Se on mielestäni enemmänkin
kutsumushommaa.
Ja mistä tämä maailmanympärysmatkaidea ylipäänsä
tulee? Minkä järjestön olet kuullut lähteneen
sellaiseen reissuun? Ja jos matkoja tehdään, ne
tuskin ovat mitään huviajeluita, vaan luullakseni
ne hyvinkin pitkälti kohdistuvat suojelukohteisiin. - HUOLTA SIITÄ
kaarne-tyttö kirjoitti:
>>Ja mielestäni luonnonsuojelu, joka on ensinnäkin
päin persettä valittu sanayhdistelmä, pitäisi
hoitaa siten, ettei esim. jäteveden puhdistamoiden
kehittämiseen sopiva raha mene tämän kyseisen
järjestön kuluihin ja palkkoihin enenevässä
määrin. Eikä ne toimistotkaan ja
maailmanympärysmatkat ilmaisia oo.>>
Muistuttaisin nyt vielä, että luonnonsuojelijoita
ovat myös ihan yksittäiset ihmiset, jotka eivät
kerää rahaa sen enempää palkkoihin kuin muka
maailmanympärysmatkoihinkaan. Itseni miellän
luonnonsuojelijaksi, vaikka en (ainakaan vielä)
kuulukaan mihinkään ympäristöjärjestöön, vaan
pyrin vaikuttamaan ihan arkipäivän teoilla.
Järjestäytymisellä yritetään kuitenkin saada
toimintan vähän ytyä, joukkohenkeä ja voimaa, mikä
ei ihmiseltä yksinään onnistu. Osana järjestöä
pystyy vaikuttamaan paljon enemmän. Järjestön
toimintaan tottakai tarvitaan jonkin verran rahaa,
mutta päämääränä on vaikuttaminen. Luulen, että
harva valitsee luonnonsuojelun puuhakseen, jos
haluaa vain rikastua. Se on mielestäni enemmänkin
kutsumushommaa.
Ja mistä tämä maailmanympärysmatkaidea ylipäänsä
tulee? Minkä järjestön olet kuullut lähteneen
sellaiseen reissuun? Ja jos matkoja tehdään, ne
tuskin ovat mitään huviajeluita, vaan luullakseni
ne hyvinkin pitkälti kohdistuvat suojelukohteisiin.Etten sotke autoni saasteita enempää luontoa, ja pidän huolta siitä, ettei kulkemillani metsäreissuilla jää roskia luontoon.
Mutta sitä en hyväksy, enkä koskaan tule hyväksymään, että nämä susien päättömät lisääjät aiheuttavat metsien asukkaille lisää ongelmia ja ovat sitä mieltä, että heidän lemmikkinsä ja metsästyskoiransa joutavatkin susien revittäväksi.
Juuri heidän mielipiteittensä tähden minä oon valmis ampumaan joka ikisen susenkutaleen, mikä näkyviin tulee, sanokoon Eu direktiivit mitä tahansa¨.
Ja juuri heidän mielipiteittensä tähden en halua olla missään tekemisissä luonnonsuojelujärjestöjen kanssa. Ja siihen porukkaan kuuluu susipulliainenkin.
Kun venäjältä on loputon susivirta suomea kohti, niin hyysääjän typerät perkeleet kehtaavat väittää, että se suloinen susi on uhanalainen.
Tämä idioottien meininki on niin pohjia myöten rivo ja paskanvale, että kuvottaa. - silmä silmästä
HUOLTA SIITÄ kirjoitti:
Etten sotke autoni saasteita enempää luontoa, ja pidän huolta siitä, ettei kulkemillani metsäreissuilla jää roskia luontoon.
Mutta sitä en hyväksy, enkä koskaan tule hyväksymään, että nämä susien päättömät lisääjät aiheuttavat metsien asukkaille lisää ongelmia ja ovat sitä mieltä, että heidän lemmikkinsä ja metsästyskoiransa joutavatkin susien revittäväksi.
Juuri heidän mielipiteittensä tähden minä oon valmis ampumaan joka ikisen susenkutaleen, mikä näkyviin tulee, sanokoon Eu direktiivit mitä tahansa¨.
Ja juuri heidän mielipiteittensä tähden en halua olla missään tekemisissä luonnonsuojelujärjestöjen kanssa. Ja siihen porukkaan kuuluu susipulliainenkin.
Kun venäjältä on loputon susivirta suomea kohti, niin hyysääjän typerät perkeleet kehtaavat väittää, että se suloinen susi on uhanalainen.
Tämä idioottien meininki on niin pohjia myöten rivo ja paskanvale, että kuvottaa.Arvon Paviaani, kovin valikoiva näyttää olevan sinun ajattelumaailmasi. Olet valmis tarttumaan aseeseen ja tappamaan, ihan vain toisten ihmisten mielipiteiden vuoksi.
"Juuri heidän mielipiteittensä tähden minä oon valmis ampumaan joka ikisen susenkutaleen, mikä näkyviin tulee, sanokoon Eu direktiivit mitä tahansa"
Voi ressukkaa, mene ja juttele vanhempiesi kanssa, ehkä he voivat autaa huolissasi, näin olisi suotavaa. Jätetään luonto rauhaan ja nautitaan vaikka hyvistä luontodokumenteista. - kaarne-tyttö
HUOLTA SIITÄ kirjoitti:
Etten sotke autoni saasteita enempää luontoa, ja pidän huolta siitä, ettei kulkemillani metsäreissuilla jää roskia luontoon.
Mutta sitä en hyväksy, enkä koskaan tule hyväksymään, että nämä susien päättömät lisääjät aiheuttavat metsien asukkaille lisää ongelmia ja ovat sitä mieltä, että heidän lemmikkinsä ja metsästyskoiransa joutavatkin susien revittäväksi.
Juuri heidän mielipiteittensä tähden minä oon valmis ampumaan joka ikisen susenkutaleen, mikä näkyviin tulee, sanokoon Eu direktiivit mitä tahansa¨.
Ja juuri heidän mielipiteittensä tähden en halua olla missään tekemisissä luonnonsuojelujärjestöjen kanssa. Ja siihen porukkaan kuuluu susipulliainenkin.
Kun venäjältä on loputon susivirta suomea kohti, niin hyysääjän typerät perkeleet kehtaavat väittää, että se suloinen susi on uhanalainen.
Tämä idioottien meininki on niin pohjia myöten rivo ja paskanvale, että kuvottaa.vaikka miellänkin itseni luonnonsuojelijaksi, en
kuitenkaan ole sitä mieltä, että susikannan
pitäisi kasvaa tuhatpäin tai yleensäkään paljoa
nykyisestä. Tärkeää on, että se säilyy elinvoimaisena.
En pidä sutta minään pikku söpöläisenä, vaan
PETONA ja sellaisenaan tärkeänä osana Suomen
luonnon diversitettiä (elikkäs monimuotoisuutta).
Onhan susi komea eläin, mutta ei sen suojelua pidä
perustaa vain romanttisiin mielikuviin.
En ole myöskään citysuojelija, vaan asun
pikkupaikkakunnalla Keski-Suomen susialueella.
Tietyllä kunnioituksella menen lähimetsiin,
vaikken sutta livenä siellä ole vielä nähnytkään,
jälkiä kylläkin.
Mahtavaa, että kuulut niihin fiksuihin ihmisiin,
jotka jaksavat kantaa roskansa mukanaan ja
ajattelet myös autosi päästöjä. Mielestäni
susiasenteessasi on kuitenkin hiukan korjaamisen
varaa, sudet kun eivät ole mitään tahallaan
ilkeämielisiä olentoja, vaan käyttäytyvät vain
niille lajityypillisellä tavalla.
En itsekään pidä hyvänä asiana sitä, että sudet
tulevat kotipihoihin. Idea on siinä, että ns.
häirikkösudet poistetaan lupien kanssa, ja ne
jotka eivät ole olleet harmiksi jätetään rauhaan.
Sudet liikkuvat paljon, joten sellainen jonka näet
vilaukselta ja ammut(niinkuin kehuit) voi olla
vain harmittomalla läpikulkumatkalla. - Pelo
Ettet oo kuullukkaa kirjoitti:
Siitä että näiden hyysääjien vaatimat villipedot ovat itäsuomessa ihmisten rappusilla ihan yhtenään kyttäämässä, että jospa se hauveli tulisi heidän kanssa pihalle leikkimään.
Ja hyysääjät vain väittävät, ettei ne sudet oo yhtään vaarallisia. kaiken perkeleen näköisiä paskanjauhajia sitä onkin. Ja aiotko sinäkin lukeutua semmosiin.
Ootko täysin kyvytön ihminen tajuamaan sitä, että kun susilauma repii lapsilta lemmikin omassa pihassa niin eikö mielstäsi lapset pelkää susia ihan tosi syystä koulumatkoilla, joka joillakin saattaa olla kilometri kaupalla metsätaipaleilla.
Ihan hävettää jo hyysääjien valehtelevat asenteet tosiasioissa.Pilkkanako haluatte pitää tavallisia ahkeria ihmisiä siellä itäsuomessa.Ootko miettiny et susia on suomessa enää 200?pitäiskö yksien itäsuomen lapsijunttien takia ampua sudet sukupuuttoon!!!???Voi ne viedä vaan lapsensa autolla kouluun ja pitää huolta lemmikeistään paremmin
- savotex.
kuumasta talavesta voeaan syyttee vuan yhtä ryhmee:METEREOLOKEJA
Aena antaavat varotuksia huonoesta ajokeleistä.
Ensi luppoovat kylymee ja lunta,ja het perrään laahtuvvoo ja matalapaeneita rötjäsatteineen.
Ei perkule:lopputili ja muantielle koko sakki.
Kyllä mie oon kyllästyny tämmösseen talaveen.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l4363131Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata812394Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1161868Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f1941557- 271533
- 771522
- 1091465
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva201388Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411381- 801317