Katsotaan välillä Suomen torjuntavoitto-dokkari

Muutaman minuutin kuluttua alkaa ykköseltä dokumentti taas yhdestä loistavasta torjuntavoitosta, joka vei "isä aurinkoisen" vatsan jälleen kerran kuralle, ja merkitsi samalla monen venäläisupseerin joutumista teloitettavaksi.

Kommentit ohjelman jälkeen, olkaatte hyvät!
3174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suurin osa neuvostosotilaista jotka teki suurhyökkäyksen Suomeen osallistuivat Berliinin valtaukseen eikä suinkaan joutunut Stalinin vainoamiksi.

Äänestä
  • tuhotut divisioonat.

    Äänestä

Ei voi kuin ihmetellä sitä sisukkuutta, jolla Suomen sotilaat ja lotat ratkaisivat sen, ettei Stalin onnistunut suunnitelmissaan siirtää kansaamme jonnekin Siperian lakeuksille!

Tietenkin maamme epäisänmaalliset ainekset surivat jo silloin Hella Wuolijoen tavoin sitä, etteivät onnistuneet kavaltamaan riittävästi tietoja vihollisen saataville, kuten heidän jälkeläisensä nykyisin surevat toivottavasti sitä, etteivät venäläiset ole vieläkään oppineet sivistysmaan tasolle, vaan öykkäröivät Putinin johdolla muulle Euroopalle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isänmaallinen kirjoitti:

Muutaman minuutin kuluttua alkaa ykköseltä dokumentti taas yhdestä loistavasta torjuntavoitosta, joka vei "isä aurinkoisen" vatsan jälleen kerran kuralle, ja merkitsi samalla monen venäläisupseerin joutumista teloitettavaksi.

Kommentit ohjelman jälkeen, olkaatte hyvät!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu