Joskus kai - 80 luvun loppupuolella televisiosta tuli Insiders- niminen sarja. Itselläni on muistikuva, että se tosiaan tuli sarjan muodossa. Tosin minisarjana. Nyt näin ihan sattumalta R-kioskilla myynnissä saman Insidersin elokuvana, jonka kesto oli noin tunti ja kakskytä minuuttia.
Onko se tv:stä tullut minisarja sittenkin joku muu vai onko tämä kyseinen myynnissä oleva leffa joku torsoksi leikelty versio?
Tykkäsin kyseisestä Insidersista kovasti ja tahtoisin tosiaan nähdä sen uudelleen, mutta sinä pidempänä versiona... Sikäli mikäli pidempää versiota ylipäätään ON olemassa. Voihan olla, että muisti tekee temppuja kun on tuota aikaa kulunut huomattavan paljon...
Insiders ja -80-luku
12
1506
Vastaukset 12
- elokuva/sarja
Insiders on alkujaan elokuva, josta on tehty sitten tv-sarja.
En muista oliko tv-sarja paljon ajallisesti pitempi kuin elokuva. - up in smoke
Muistan itse myös ko kuvan !
Minulla oli video aikoinaan siitä, jonka ostin siitä kuulemani keskustelun jälkeen.
Paljon kun oli puhetta ettei tälläiseen verorahoja saisi laittaa ollenkaan, kun sanoma nuorille oli se mikä oli !- Max T W
Olihan siinä lopussa "opetus" ja paha sai palkkansa.
Kyseinen, suomalaiseksi trash-elokuvaksikin tituleerattu, Törhösen ´tuotos oli aikoinaan ihan hauska ja mielenkiintoinen yrittäessään kuvata 80-luvun lopun hulluja vuosia.
Ihan kauheeta paskaa noin elokuvallisesti suoraan sanoen... - 80 luvun elänyt
Elokuva oli aikoinaan suuri sensaatio !
Nuorisoelokuvissa ei koskaa aiemmin ollut täälläisiä kohtauksia !
Ihme että on jäänyt niin vähälle huomiolle 90 - 2000 luvulla ? - Teinien liittosopimus
80 luvun elänyt kirjoitti:
Elokuva oli aikoinaan suuri sensaatio !
Nuorisoelokuvissa ei koskaa aiemmin ollut täälläisiä kohtauksia !
Ihme että on jäänyt niin vähälle huomiolle 90 - 2000 luvulla ?Eikö tälläisten elokuvien pitäisi olla ns esityskiellossa ?
- Törhöseltä
Tv-sarjassa oli jaksojen alussa erinomainen tunnusmusiikki, jota ei lyhyestä elokuvaversiosta löydy. Vuonna 2001 sarja siis tuli MTV3:lta viimeksi ja en tietenkään tajunnut nauhoittaa sitä. DVD:nä siitä on vain tuo lyhyt elokuvaversio, sarjana se oli huomattavasti pidempi.
- kesätoimittaja
Kuka oli tuo toimittaja ?
En muista nähneeni häntä juuri missään sen jälkeen ?- Max T w
Markku Mustonen.
- Anonyymi
Joo, muistan minäkin ton sarjan. Sehän oli juppiaikaan sijoittuva draamasarja. Tykkäsin itekin. Mistähän ton sais?
- Anonyymi
Esitysoikeudet ja filmikela sarjasta on MTV3:lla, joten tuskin koskaan tullaan dvd-julkaisua tekemään. Koskee myös muutakin MTV-tuotantoa kotimaisissa sarjoissa ja elokuvissa.
- Anonyymi
TULEE TÄNÄÄN YLE FEMMALTA KARU KUVAUS HOLKERIN AJASTA JA SE MITÄ SE OLI
- Anonyymi
Aikansa kuva ja tuotos.
Ensimmäistä kertaa näin nyt areenasta.
Monet nuorista näyttelijöistä on tehny hienon uran elokuvan jälkeen.
Onko tietoa et mitä tuo toimittaja Jarkon näyttelijä Markku Mustonen on tehnyt elokuvan jälkeen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241332- 751269
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841221Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101004Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129995- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.85851Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast51696Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86677- 146594
- 50579
- 28578
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54563Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13549- 37548
- 46543
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94526- 21520