Oletteko tänä talvena panneet merkille, kuinka suolan käyttö on lisääntynyt huomattavasti,johtuuko se kaupunkien säästöistä, yrittävät suolalla sulattaa lumet veke.Alku talvesta jolloin suolaa ei ollut vielä maanteillä, niin ainakin minusta oli erittäin miellyttävää ajaa,mitä mieltä yleisesti ollaan suolan käytöstä,rekkamiehet älkää vaivautuko, ylämäet ja risteykset tiedetään, eli suolaa suolaa lisää suolaa.REKKAMIEHILLE JA BUSSIKUSKEILLE KYSYMYS, MIKSI PITÄÄ AJAA IHAN PERSEEN TUNTUMASSA, MULLA SYDÄN KYLMÄNÄ MILLON JYRÄÄTTE MEIKÄLÄISEN, KUN JARRUTAN NOPEESTI.
SUOLA?
KYPSÄ
10938
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aamulla T:reella levitettiin kiireellä suolaa, että ei vaan kerkiäisi itsestään sulaa, kun luvattiin lämpöasteita. Menkääs Jyväskylään katsomaan, miten on puhtaat tienreunustat, ja liikenne pelaa ilman suolaakin. On täällä näillä tiemestareilla jotakin kusta päässä.
Aamulla T:reella levitettiin kiireellä suolaa, että ei vaan kerkiäisi itsestään sulaa, kun luvattiin lämpöasteita. Menkääs Jyväskylään katsomaan, miten on puhtaat tienreunustat, ja liikenne pelaa ilman suolaakin. On täällä näillä tiemestareilla jotakin kusta päässä.
Maanantaina oli kaikki etelä-suomen tiet kokopäivän vahvassa suolavellissä. Ja aivan turhaan, koska lämpötila oli plussan puolella.
suolaminen on Suomen suurin ja törkein yksittäinen
ympäristörikos, joka aiheuttaa pohjavesien pilaantumisen, mittavat ajoneuvokaluston korroosiovauriot ja suuren määrän inhimillistä kärsimystä liikenneonnettomuuksiin myötävaikuttavana tekijänä. Onneksi tämän järjettömän, tahallisen ja törkeän rikoksen jatkokäsittely tulee tapahtumaan EY-tuomioistuimessa. Täällä Neuvostosuomessahan
asiassa ei viranomaisten ja poliitikkojen mielestä
ole mitään moitittavaa. Ilmiö on tuttu tosin lukuisista muistakin yhteyksistä. Tämä liittyy
yleiseen kansalaisten kyykytysmentaliteettiin, joka on loistavasti onnistuttu säilyttämään Itä-Euroopan kommunistijärjestelmien taannoisesta romahtamisesta huolimatta.
Olet oikeassa, kyllä tähän asiaan pitäisi saada jonkinlainen stoppi, kannattaa pyytää kaupugilta korvausta tahallisesta kalustojen tuhoamisesta suolalla, samoin pohjavesien suolaamisesta, ei se ole mukavaa, kun meilläkin kaivo on noin 50 metrin päässä maantiestä, jota suolataan ihan järjettömästi.Koskahan pinna palaa oikeesti tähän hommaan?
Lisäksi tuulilasinpesuneste ja auton peseminen saastuttavat myös, nestettä ei kuluisi kuin murtoosa ja autoa ei tarttis pestä joka viikko jos ei suolattaisi ollenkaan.
Olen miettinyt semmoista että kuinka moneen bussiin ja kuormaautoon saataisiin vuosittain kitkarenkaat sillä rahalla joka nyt käytetään suolaamiseen, autojen pesuun ja tuulilasinpesunesteisiin. Renkaathan kuluisi vähemmän jos ei suolattaisi, joten niitä ei tarttis ostaa joka syksy kaikkiin autoihin. Ja kesäisin ei saisi ajaa näillä valtion maksamilla kitkarenkailla jos niissä on yli 4mm pintaa.
Jokatalvista ininää; mikään ei muutu. Tiehallinnon ja kuntien inssit ovat täysin suolan kyllästämiä aivoiltaan. Suolaus ei tästä maasta koskaan lopu, joten ei kannata käyttää enää energiaa ihan suotta tähän "vastustukseen". Viherpiipertäjä-rispupartojakin kiinnostaa enemmän katalysaattoriautojen päästöt kuin suolan pääsy pohjavesiin.
Jokainen tavan taliaivokin tietää, että suolaus aiheuttaa vaarallisen sohjokelin, haittaa näkyvyyttä, tuhoaa autot sekä rapauttaa asfalttitiet. Esim. täällä pk-seudulla uudehkokin asfalttitien pinta on nyt täynnä reikiä ja monttuja, ja syynä jatkuva suolamärkäinen tie. aman havainnon tein jo penskana kun isäukko kylvi suolaa kotitalon pihan betonitasanteelle; se rapautui silmissä.
Mutta: nyt kylvemme suolassa, ja ensi talvena kylvemme suolassa. Aura-autoja tuskin näkee, ja eteenpäin pääsy sivukaduilla alkaa olla vitsi. Ainoa lohtu: Kuollut meri on matkailunähtävyys, ehkä pian saamme esitellä turisteille omia kuolleita suolajärviämme. Ja autoilijana en näe muuta keinoa välttää harmit, kuin ostaa auto -vaikka halpakin- uutena ja vaihtaa taas uuteen 2-3 vuoden kuluessa.
Eihän nykyisistä autoista muuten ikinä tulisi loppua, ellei
teitä suolattaisi reilusti.
Auton myyjät ja suolakauppiaat ovat kimpassa, se on varmaa.
-Suolaa, suolaa, enemmän suolaa!
Silläpä jotkut roikkuu perseessä, koska kaikissa ammattilaisissa on sellaisia henkilöitä, jotka ovat valinneet ammattinsa väärin, koska eivät hallitse alaansa, sama koskee perseessä roikkuvia rekkakuskeja. Nämä ovat juuri niitä samoja kuskeja, jotka ovat pitkin maanteitä lastinsa kanssa kyljellään, tulee vakuutusyhtiöillekin kalliiksi nämä perseessäroikkujat. Ylimielisiä muitten hengen vaarantajia ovat.
Mutta ei vastattu ja olen kysynyt asiaa monta kertaa mutta vielä ei yhtään vastausta ole tullut. Viimeksi minä kysyin tälläviikolla tuota maanantain etelä-suomen tolkutonta suolausta, mutta tähänhetkeen mennessä ei vastausta. Joten salamyhkäistä on heidän hommansa. Tammikuun pakkasten aikaan kysyin sitä miksi pitää myös melkein -20C suolata, mutta ei vastausta.
Outoa on tielaitoksen toiminta.