Vatsakivut

Olen raskaana rv 23 menossa. Mulla alkoi erilaiset vatsavaivat jo viime lokakuussa. Silloin oli ripulointia ja kovaa kipua oikealla alavatsassa. Ennen itsenäisyyspäivää kipu oli pari päivää niin paha että menin lääkäriin. Epäiltiin umpisuolentulehdusta, mutta tulehdusarvot ok. Käskettiin vaan seuraamaan kipua. Kipu lieveni sen verran, että tuntui vain liikkuessa. Sekin meni ohi muutamassa päivässä.

Juuri ennen jouluaattoa maha alkoi taas oireilla. Kova oksetus ja kivut, meni ohi päivässä. Joulun jälkeen välipäivinä taas sama juttu. Kovat kivut, makuuasennossa ei pystynyt olemaan ollenkaan, kivut yltyivät silloin sietämättömiksi. Mutta nekin meni parissa päivässä ohi.

Nyt sitten taas kipuja. Eilen oli vatsa löysänä, syy siis varmasti suolistossa. Kivut yltyivät aamulla koviksi, mutta tuntuvat vain liikkuessa ja taas ovat kohdistuneet tuonne oikealle alavatsaan. Ajan lääkärille saa vasta maanantaiksi jollei mene sitten sairaalaan päivystykseen, mutta tällä hetkellä kipu ei ole kova kunhan ei liiku paljon.

Paino ei ole noussut yhtään raskauden aikana vaikka tässä vaiheessa pitäisi olla jo. Sikiö kuitenkin kasvanut normaalisti. Olen myös syönyt normaalisti.

Olisiko kenelläkään kokemusta tälläisistä pitkään jatkuneista vatsakivuista, jotka toistuvat viikon, parin välein?
2800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

..kuulostavat aika lailla samalta kuin minulla: toiminnalliset häiriöt eli jatkuvasti uusiutuva ripuli, varsinkin liikkuessa tuntuva toispuolinen (minulla vasen puoli) alavatsakipu. Tosin minulla vaiva ei ole oksentamiseen asti yltynyt. En ole tällä hetkellä raskaana, mutta mielenkiintoista on, että vaivani alkoivat lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen jälkeen. Minut on tutkittu gynekologisesti perinpohjaisesti, eikä mitään vikaa ole löytynyt. Perustutkimukset, lähinnä veri- ja ulosteverikokeet ja laktoosirasitustestit ym, on myös tehty, eikä vikaa ole löytynyt siis ruoansulatuskanavan puoleltakaan.

Olen pohtinut, että olisiko vaiva hormoneista johtuva. Ei siis mikään vaarallinen tila, vaan runsaasta hormonialtistuksesta johtuva. Hormonithan voivat aiheuttaa ripuliakin. Onko sinulta poissuljettu kysta? Kystathan lienevät aika yleisiä raskauden aikana, kun munasarjat ovat väliaikaisessa levossa. Joka tapauksessa, mikään vaarallinen tila ei varmaankaan ole kyseessä. Todennäköisesti "vain" jokin toiminnallinen vaiva. Kannattaa tietenkin mennä maanantaina lääkäriin (ja jos kivut yltyvät, niin sitten jo ennen maanantaita päivystykseen). Vaiva pitää selvittää ja hoitaa. Hienoa että sikiön vointi vaikuttaa hyvältä. Oma painosi ei varmaan juuri ripuloinnin takia ole päässyt nousemaan. Parempaa vointia ja hyvää raskausaikaa!

Äänestä

minulla myös ollut oikean puoleista outoa alamaha kipua jo yli puoli vuotta. kipu ei ole kuitenkaan ollut hyvin voimakasta, lukuunottamatta väliaikaisia kouraisuita, vaan kipu on sellaista lievempää.minullakin kivut tuntuvat vain suurimmaksi osaksi liikkeellä ollessa tai ainakin pahemmalta silloin. kipu tuntuu myös välillä lievänä samalla puolen selkää ja joku onkin joskus sanonut , että selästä menisi hermot suoraan suolistoon, tiedä häntä sitten..?.. lääkärillä hypännyt vaikka kuinka monesti, verikokeita on otettu paljon , laktoosi ja keliakia pois suljettu ja yksityisellä gynekolokilla olen käynyt ja kaikki niissä ok. mahani kuitenkin usein lurisee oudosti ja välillä on ripulia.... olisikohan kipu sitten suolipuolella?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Olen raskaana rv 23 menossa. Mulla alkoi erilaiset vatsavaivat jo viime lokakuussa. Silloin oli ripulointia ja kovaa kipua oikealla alavatsassa. Ennen itsenäisyyspäivää kipu oli pari päivää niin paha että menin lääkäriin. Epäiltiin umpisuolentulehdusta, mutta tulehdusarvot ok. Käskettiin vaan seuraamaan kipua. Kipu lieveni sen verran, että tuntui vain liikkuessa. Sekin meni ohi muutamassa päivässä.

Juuri ennen jouluaattoa maha alkoi taas oireilla. Kova oksetus ja kivut, meni ohi päivässä. Joulun jälkeen välipäivinä taas sama juttu. Kovat kivut, makuuasennossa ei pystynyt olemaan ollenkaan, kivut yltyivät silloin sietämättömiksi. Mutta nekin meni parissa päivässä ohi.

Nyt sitten taas kipuja. Eilen oli vatsa löysänä, syy siis varmasti suolistossa. Kivut yltyivät aamulla koviksi, mutta tuntuvat vain liikkuessa ja taas ovat kohdistuneet tuonne oikealle alavatsaan. Ajan lääkärille saa vasta maanantaiksi jollei mene sitten sairaalaan päivystykseen, mutta tällä hetkellä kipu ei ole kova kunhan ei liiku paljon.

Paino ei ole noussut yhtään raskauden aikana vaikka tässä vaiheessa pitäisi olla jo. Sikiö kuitenkin kasvanut normaalisti. Olen myös syönyt normaalisti.

Olisiko kenelläkään kokemusta tälläisistä pitkään jatkuneista vatsakivuista, jotka toistuvat viikon, parin välein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu