Rovasti Olavi Peltolan opetusta:
6.6. Kristus vapauttaa laista (Room 7:1-6)
Veljet, tehän tunnette lain ja tiedätte, että laki hallitsee ihmistä niin kauan kuin hän elää (1). Laki sitoo naimisissa olevan naisen mieheensä niin kauan kuin tämä on elossa. Mutta jos mies kuolee, nainen vapautuu siitä laista, joka sitoi hänet mieheen (2). Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa (3).
Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle (4).
Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle (5).
Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina (6).
Laki juutalaista taustaa vasten
Toivon mukaan huomiomme kiintyi lukiessamme tätä Roomalaiskirjeen katkelmaa yhteen ainoaan sanaan, joka toistuu jopa yhdeksän kertaa. Se on koko jakson ydinsana ja pääkäsite. Se on sana laki, hepr. toora, kr. nomos, lat lex.
Toistamme nuo kohdat: ”Tehän tunnette lain ja tiedätte, että laki hallitsee ihmistä” (7:1). ”Laki sitoo” (7:2). ”Vapautuu siitä laista, joka sitoi” (7:2). ”Hän on vapaa lain määräyksestä” (7:3). ”Olette kuolleet vapaiksi laista” (7:4). ”Ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot” (7:5). ”Olemme päässeet vapaiksi laista” (7:6). ”Emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina” (7:6).
Meille tuo sana laki ja sen sisältämä asia ei ehkä ole mitenkään merkittävä. Roomalaiskirjeen vastaanottajista valtaosa oli taustaltaan juutalaisia ja heille laki oli äärettömän tärkeä. Paavalihan kirjoitti: ”Veljet. Tehän tunnette lain” (Room 7:1). Lailla Paavali tarkoitti juuri kaikkien sen ajan juutalaisten tuntemaa ja yli kaiken kunnioittamaa Jumalan lakia.
Laki on VT:n pääkäsitteitä. Sillä ei tarkoiteta luonnonlakeja, ei edes yhteiskunnallisia lakeja, vaan nimenomaan ihmisen suhdetta ja yhteyttä Jumalaan. Laki ilmaisee ihmiselle Jumalan tahdon. Siinä ihminen kohtaa Jumalan ja pääsee Jumalan mielisuosioon. Ennen kaikkea laki sanoo, mitä Jumala tahtoo ihmisten tekevän.
Laki olikin silloisessa juutalaisuudessa koko ihmisen olemassaolon avainkäsite. Juutalaisen ajattelun mukaan Jumala jopa oli luonut lain ennen maailman luomista. Nyt laki pitää koossa luomakunnan. Siksi laki on ajaton ja yleispätevä. Vain laissa Jumala on ilmoittanut itsensä. Laki oli jopa tullut tärkeämmäksi kuin temppeli ja lainoppineisuus keskeisemmäksi kuin pappien toimet. Vain lain mukainen elämä on sopusoinnussa maailmankaikkeuden perussuunnitelman kanssa. Joka noudattaa lakia, saa elää ja kulkea tulevan maailman elämän poluilla. Siksi lain tutkistelu oli tullut ensiarvoisen tärkeäksi ja sen yksityiskohtainen noudattaminen oli nimenomaan farisealaisuudessa mitä keskeisin asia. Jumalankin uskottiin pohtivan lakia päivän kolme ensimmäistä tuntia.
Paavalin ajan jälkeen julkaistu Pseudo-Jonatanin selitys opettaa: ”Ennen kuin hän loi maailman, hän loi Lain ja valmisti Edenin puutarhan vanhurskaille, jotta he saisivat syödä ja iloita puun hedelmistä, koska he ovat toimineet elämänsä aikana Lain opetuksen mukaan tässä maailmassa ja ovat noudattaneet Lain käskyjä; jumalattomille hän valmisti Gehennan, joka on terävän miekan kaltainen, joka syö kahdelta puolelta; hän valmisti valon kipinöitä ja tulisia hiiliä hävittääkseen niillä jumalattomat, jotka eläessään kapinoivat Lain opetuksia vastaan. Sille joka tottelee Lakia, Laki on parempi kuin elämän puun hedelmät sillä sille, joka noudattaa Lakia, Herran sana on valmistanut sen, että hän saa elää ja kulkea tulevan maailman elämän tien poluilla" (1 Moos 3:21-24:n selitys, F.F. Bruce, Raamatun juuret, 198-199)
Eräänä esimerkkinä siitä mihin kuitenkin lain asettaminen Jumala-suhteen keskukseksi johti, näkyy Talmudissa olevista sapattisäännöksistä. Siellä on säädetty, ettei sapattina saa kantaa mitään oikeassa kädessä eikä vasemmassa kädessä, ei sylissä eikä hartioilla. Mutta saa kantaa "käden taka-osalla tai jaloillaan tai suussaan tai kyynärpäillään tai korvassaan tai hiuksissaan tai laukussaan, kun sen suu on alaspäin, tai laukkunsa ja viittansa välissä tai viittansa poimussa tai kengässään tai sandaaleissaan" (Shabbat, 10:3) (Erkki Ranta, Sanoma suuresta ilosta, 281).
Meidän ei tarvitse muuta kuin lukea Ps 119, kun jo näemme, miten VT:n hurskailla juutalaisilla on ollut syvä rakkaus lakiin. Psalmin rukoilija pyytää, että hänen silmänsä avattaisiin näkemään lain ihmeitä (Ps 119:18). Jumalan laki on hänen ilonsa (119:77) ja jollei se olisi ollut hänen ilonsa, hän olisi menehtynyt kurjuuteensa (119:92). Laki on totuus (119:142). Se on kalliimpi kuin tuhannet kappaleet kultaa (119:72). Jumalan laki on hänelle niin rakas, että kaiken päivää hän sitä tutkistelee (119:97).
Paavalin opetus laista
Tätä taustaa vasten näyttää Paavalin opetus laista olevan todella juutalaiseen ajatteluun vaikeasti sovellettavissa. Näyttää siltä, että Paavalin Kristukselta saama evankeliumi pakottaa juutalaisen opetuksen omaksuneen arvioimaan perusteellisesti suhdettaan lakiin. Evankeliumi näyttää kaatavan mielekästä elämää kannattelevan lain. Paavali jopa sanoi, että laki on jäljestäpäin lisätty (Gal 3:19. KR 38). Se ei olekaan ollut alusta alkaen. Kaiken lisäksi laki ei voi antaa muuta kuin synnin tunnon (Room 3:20). Paavalin opetuksen mukaan laki jopa tuo ihmisen elämään Jumalan vihan (4:15). Missään tapauksessa laki ei pysty pelastamaan ihmistä kadotustuomiolta (8:3, 1). Paavali julisti suoraan, että ne jotka lain tekoihin perustuvat ovat kirouksen alaisia (Gal 3:10).
Mutta nyt Kristus on lain loppu (Room 10:4). Kristuksessa tarjottu uusi vanhurskaus on ilmoitettu laista riippumatta (3:21). Laki on enää vain valvojamme ja hoitaa sitä tehtäväänsä Kristuksen tuloon asti (Gal 3:24). Se on kuin piiskaava kasvattajaorja (kreik. paidagogos) ajaen Kristuksen luokse..
Jumalan autuuttavasta vanhurskaudesta pääsee osalliseksi jokainen, joka uskoo Kristukseen ja hän pääsee siitä osalliseksi jopa ilman lain vaatimia tekoja (Room 3:28). Evankeliumin pelastava vaikutus ihmisen elämässä on siinä, että se siirtää ihmisen lain alta, lain vankilasta Gal 3:23) armon alaiseksi (Room 6:14). Ei siis vain synti ollut ihmisen vangitseva pelottava valta vaan myös laki (7:6). Kristus ei vapauta vain synnin vallasta vaan myös lain herruudesta. Vasta silloin todella ”olemme päässeet vapaiksi” (7:6). Emme siis ole kuolleet, tulleet irrotetuksi vain synnin syyllistävästä voimasta, vaan myös lain tuomiovallasta.
Tällainen opetus evankeliumista ja laista poikkesi niin jyrkästi siitä mihin ihmiset olivat tottuneet, että Paavalin oli perusteellisesti selitettävä, mitä hän tarkoitti opetuksellaan. Paavali vakuuttaa nyt yleisesti hyväksyttyyn väitteeseen vedoten, että hänenkin mielestään ”laki hallitsee ihmistä niin kauan kuin hän elää” (Room 7:1). Ei hän suinkaan opeta, etteikö laki kuuluisi ihmisen elämään Jumalan edessä. Ihminen on aina elämässään sidottu lakiin. ”lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä” (2:15). Tästä lain alaisuudesta ja sen vaatimasta ehdottomasta kuuliaisuudesta ei mikään vapauta ihmistä.
Paavali perustelee tätä avioliittolain säädöksillä (Room 7:2-3). Sen mukaan laki sitoo vaimon elossa olevaan mieheensä. Hän on miehensä oma. Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle tulee hänestä lain rikkoja. Vasta miehen kuolema irrottaa vaimon tästä lain siteestä. Kuolema on siis ainoa, mikä voi vapauttaa lain herruudesta (kreik. kyrieuoo, 7:1). Samalla tavoin jokainen ihminen on elämässään sidottu Jumalan lakiin. Jokaisen on oltava sille ehdottoman kuuliainen ja uskollinen laille kuolemaan asti muuten hänestä tulee lain rikkoja.
Todellisuus paljastaa, ettei yksikään ihminen ole pystynyt täyttämään tätä lain vaatimaa kuuliaisuutta. Siksi laki ei olekaan vaimon hyvä mies, vaan laki on kuin mies, joka tuo kuoleman vaimolleen. Syy ei ole aviomiehen vaan vaimon, joka aina antautuu toiselle miehelle ja rikkoo avion. Tätä Paavali on voimakkaasti alleviivannut kirjeensä alkuosassa. ”Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan” (3:12).
Lain avulla ihminen ei pysty olemaan kuuliainen laille. Laki tukkii ihmisen suun, hän ei voi väittää vastaan. Hänestä tulee syyllinen Jumalan edessä ja hän joutuu Jumalan tuomion alaiseksi (Room 3:19). Lain piti olla elämän antaja, mutta siitä tulikin kuoleman tuoja (7:10), sillä se rehellisesti paljasti ihmisen todellisuuden ja tuomitsi sen mukaan. Tässä on ihmisen järkyttävä tila lain alla. Hän on tuomion ja tuhon orjuuttavan voiman alla. Tosin useimmat eivät tiedosta tätä todellisuutta.
Mitä on kuolla vapaaksi laista?
Miten ihmisen voi päästä vapaaksi tuosta kuolemaan johtavasta laista? Vastaus tähän hätätilaan on yllättävä. Löydämme sen yllättävällä tavalla evankeliumista. Evankeliumi ei suinkaan mitätöi lain vaatimusta eikä turhenna lain rikkomisen palkkana olevaa kuolemaa. Evankeliumi jättöä ehdottomasti voimaan lain vaatimukset, tuomiot ja rangaistukset. Juuri siinä on evankeliumin yllättävyys. Se ei tingi mitään lain vakavuudesta. Mutta evankeliumi vakuuttaa: ”Veljeni, Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista” (Room 7:4), ”nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista” (7:6).
Evankeliumi on hyvä uutinen ihmeellisestä Kristuksen kuolemassa tapahtuneesta tosiasiasta. Evankeliumin mukaan laki siis edelleenkin vaikuttaa sen, että jokaisen synnin palkkana on ehdottomasti kuolema (6:23). Mutta kuolema ei nyt kohtaakaan itse synnintekijää, vaan hänen Sijaistaan, joka ottaa hänen paikkansa lain tuomion edessä ja menee kuolemaan ihmisen tähden. Kristus on ottanut päälleen, kantanut omanaan ihmisten kaikki synnit. Kristuksen ruumiin kuolemassa ihminen vapautetaan kantamasta hedelmää kuolemalle (7:5). Kristus ”pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme” (Kol 2:14, KR 38).
Laki vaati uskollisuutta kuolemaan asti, Kristus oli kuuliainen kuolemaan asti. Laki kiroaa ne, jotka eivät pysty tekemään kaikkea, mitä lain kirjain käskee (Gal 3:10). Kristus pystyi tekemään kaiken, mitä oli kirjoitettu. Kuitenkin hän tuli kirotuksi, mutta hän tuli siksi meidän sijastamme (3:13). Kristus syntyi lain alaiseksi samalla tavalla kuin mekin, mutta hän pystyi sen täyttämään ja elämällään ja kuolemallaan lunastamaan meidät lain vangitsemat ja kiroamat (Gal 4:4-5).
Nyt yksin usko sitoo jokaisen ihmisen tähän Kristukseen ja hänen tekoonsa. Uskoessamme Kristukseen olemme ”hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa” (Room 6:5, KR 38). Häneen sitoutuessamme olemme saamaan aikaan irtaantuneen, kuolleet pois meitä vangitsevasta, syyttävästä ja kuolemaan tuomitsevasta laista. Kun laki jälleen syyttää meitä aiheellisesti, niin kuuntelemme sen syytöksiä Kristuksen kuoleman läpi. Laki puhuu totta meistä. Me suuntaamme kuitenkin syytökset Sijaiseemme. Näin me ”olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista” (7:6).
Kristuksen sijaiskuoleman aikaansaamaan vapautukseen liittyy välittömästi hänen ylösnousemuksensa. Kuolema ei sanonut viimeistä sanaa. Kristus on nyt elävä ja olemme uskon kautta myös yhteenkasvaneita yhtäläiseen ylösnousemukseen (Room 6:4-5). Tämä merkitsee sitä, että vaikka elämässämme olemme nyt irti laista, emme ole kuitenkaan irrallisia, emme ole tyhjän päällä. vaan olemme tulleet toisen omiksi. Kuulumme nyt Kristukselle (7:4). Elämämme on hänen varassaan. Evankeliumi ei vapauta ihmisiä omavaltaiseen, itsekkääseen toimintaan ja omien mielijohteitten varaan. Vapaus ei saa tulla yllykkeeksi lihalle, itsekkään minä omille mielihaluille (Gal 5:13).
Armon alla elävä ihminen on edelleen monella tavoin lihallinen. Vaikka hänet on siirretty lain kirjaimen tukahduttavasta orjuudesta Hengen vapauden ilmapiiriin, niin hänen syntinen olemuksensa on edelleenkin armon alla syntinen.
Siksi meidän on tiedettävä ja muistettava, että kuulemme uudelle hallitsijallemme. Meillä on uusi herra, joka haluaa kaikessa hallita meitä. Hän on juuri se Vapahtaja, joka on rakkaudessaan antanut itsensä meidän edestämme. Siksi side häneen on rakkauden side, ei käskyjen, vaatimusten ja uhkauksien side. Hänen kanssaan ja häneen sitoutuneina meidät on kutsuttu palvelemaan Jumalaa ja lähimmäistämme eikä enää itseämme.
Hän on myös antanut Hengen avuksemme ja voimme kaikissa elämämme tilanteissa huutaa: ”Abba, Isä”. Saamme aina olla turvallisella mielellä. Tämä turvallinen mieli elämässämme on Hengen uusi tila. Vanha tila oli lain aikaansaamaa vankeutta ja se synnytti sisimmässämme katkeruutta ja kovuutta. Vaatimukset masensivat ja tukahduttivat. Kristuksen Hengen vapaus synnyttää taas kiitollista mieltä. Se johtaa palvelemaan ja palvelu tuottaa aina hyviä hedelmiä, jotka ovat Jumalalle mieluisia.
Nyt saamme palvella Jumalaa Pyhän Hengen ohjaamana uudella tavalla (Room 7:6). Se tarkoittaa käytännössä, että meidän mielemme ja sydämemme on suuntautuneena Jeesukseen Kristukseen. Hän on kaikessa ensimmäinen. Hän on meille suurin ja tärkein. Hän on elämämme kiintopiste. Hänen kauttaan ja hänessä me palvomme Jumalaa. Näin me Pyhän Hengen vaikuttamana Kristuksen kautta näemme Isän.
Hirvittävä lain kirjaimen aiheuttama pelko on väistynyt. Minun ei tarvitse Kristukseen katsoessani jännittää enää sitä täytänkö Jumalan pyhyyden ja puhtauden mittaa. Olenko todella kaikessa ja aina kuuliainen hänelle. Tiedän jo vastauksen: En täytä mittaa, en ole kuuliainen, mutta Kristus on minun sijaisenani täyttänyt mitan ja hän oli kuuliainen kuolemaan asti. Nyt se on luettu minun omakseni. Siihen turvaudun ja se vie perille iankaikkiseen elämään.
6.7. Onko laki paha? Room 7:7-13
Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki. Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: »Älä himoitse» (7). Saatuaan lain käskystä aiheen synti herätti minussa kaikenlaisia himoja. Ilman lakia synti on kuollut (8).
Minä elin ensin ilman lakia, mutta kun lain käsky tuli, synti heräsi eloon (9) ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa elämä, tuottikin minulle kuoleman (10). Saatuaan lain käskystä aiheen synti käskyn avulla petti ja surmasi minut (11).
Laki itse on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä (12). Onko nyt hyvä tuottanut minulle kuoleman? Ei toki, vaan synti. Jotta synti paljastuisi synniksi, se tuotti minulle hyvän avulla kuoleman. Näin käsky teki synnin vielä monin verroin pahemmaksi (13).
Vielä kerran Paavali palaa erääseen vastaväitteeseen. Hän on voimakkaasti julistanut lain tie täydellistä epäonnistumista ihmisen johtamisessa Jumalan vanhurskauden osallisuuteen. Mutta se on synnyttänyt kuulijoissa mielikuvan siitä, että Jumalan laki onkin Paavalin mukaan jotain pahaa ja syntiä. Se taas on mahdoton johtopäätös, sillä silloin Jumalan pyhä tahtokin olisi pahaa ja syntiä.
Paavali torjuu jyrkästi tällaisen tulkinnan hänen lainvastaisesta julistuksestaan. ”Ei toki” (Room 7:7). Laki on pyhä, oikea ja hyvä (7:12). Laki on hengellinen (7:14). Se on taivaasta. Siinä on ilmoitettu Jumala tahto. Jumala itse on sen ilmoittanut ja Jumalasta lähteneenä se on aina hyvä. Lain tarkoitus oli antaa ihmiselle iankaikkinen elämä (7:10). Ei hyvän Jumalan hyvä laki ollut tarkoitettu ihmiselle kuoleman ja tuhon tuojaksi. ”Ei toki” - sellainen ajatus on väärä (7:13). Ei Jumalan hyvä voi tuottaa kuolemaa. Kuitenkin Paavali sanoo suoraan, että todellisuudessa Jumalan käsky ”tuottikin minulle kuoleman” (7:10). ”Kun lain käsky tuli ... minä kuolin” (7:9).
Mistä tässä on kysymys? Miksi hyvä laki saa aikaan minussa pahan, kuoleman? Saamme vastauksen tähän ongelmaan, kun suostumme näkemään ihmisen todellisen olemuksen, ihmisen syntisyyden Jumalan valossa ja tajuamme, mikä on lain varsinaisen tehtävä. Kumpaakaan ei ihminen koskaan halua nähdä oikein. Syvimmässä heikkoudessaankin ihminen haluaa löytää itsestään avun ja pitää aina itseään hyvänä. Korkeintaan hän on pahojen olosuhteiden uhri. Hänen on mahdotonta vapautua päähänpinttymästä, että hän on pohjimmaltaan hyvä muuten kuin hänen ulkopuoleltaan tulevan valon avulla. Juuri siinä on Jumalan lain tehtävä. Ihminen suostuu kyllä lakiin niin kauan kuin hän kohta lain vaatimuksissa sellaista, minkä hän uskoo itse voivansa täyttää. Mutta laki, jonka ihminen pystyy täyttämään ei ole koskaan Jumalan laki, vaan ihmisen oma sepitelmä.
Luther kirjoittaa: ”Pientä laki sanaa älä tässä käsitä ihmisten tavalla, ikäänkuin se vain opettaisi mitä tekoja on tehtävä ja mitkä jätettävä niinkuin on inhimillisten lakien, jotka täytetään teoilla, vaikka sydän ei olekaan mukana. Jumala tuomitsee sydämen laadun mukaan, sentähden hänen lakinsa vaatii koko sydäntä eikä tyydy tekoihin, vaan vieläpä rankaiseekin ne teot, joita ei ole sydämestä tehty niin kuin rangaistaan ulkokultaisuutta ja valhetta. Sentähden sanotaan kaikkia ihmisiä valehtelijoiksi (Ps 116:11), koska kukaan ei pidä Jumalan lakia sydämen sisintä myöten eikä voi pitää, sillä jokainen huomaa itsessään haluttomuutta hyvään ja halua pahaan. Missä nyt ei ole vapaata halua hyvään, siellä sydän ei ole perinpohjin kiinni Jumalan laissa, siellä on silloin varmasti syntiä ja ansaitaan Jumalan viha, vaikka ulospäin näkyykin hyviä tekoja ja kunniallista elämää”.
Ihmisen olemuksen järkyttävyys on siinä, että hänessä asuva paha, synti saa yllykkeen Jumalan hyvästä käskysanasta. Hyvä muuttuu kohdatessaan ihmisen hänessä pahaksi. Jumalan laki kiihottaa ihmisessä esiin synnin antamalla sille nimen ja näin sanomalla, mitä se on todellisuudessa. Laki ei siis synnytä syntiä ihmisessä. Synti on ihmisessä jo ennen lain tuloakin. Synti on piilevänä. Ihmisen oma tietoisuus ei tajua hänen syntinsä olemassaoloa. ”Vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin” (Room 7:7), ”Jotta synti paljastuisi synniksi” (7:13).
Olisin siis ilman lakia aivan rauhassa voinut jatkaa elämääni kuvitellen, ettei puhe synnistä millään vakavalla tavalla tarkoita minua. Ei minulla ole Jumalan vihan ansaitsevia syntejä.
En siis ole halunnut enkä pystynytkään nimittämään himojani miksikään synniksi, ennenkuin laki tuli ja sanoi: ”Älä himoitse” (Room 7:7). Silloin tuo äsken niin luvallinen ja miellyttävä asia elämässäni muuttuikin tuhon ja kuoleman tuovaksi himoksi. Laki pani synnin kuohumaan tuhoa tuottavana asiana minun tietoisuudessani. Laki veti sen esiin, se paljastui. Ilman tätä paljastavaa valoa synnit olivat poissa ja himot kuolleet turmion tuovina himoina minun päivätajunnastani. Mutta se ei toki merkinnyt sitä, että synnit olivat poissa minun olemuksestani ja teoistani. Ja kyllä himojen valtaan päästäminen johtaa aina tuhoon.
”Kun lain käsky tuli, synti heräsi eloon” (Room 7:9). Jumalan monista käskyistä pieninkin sattuessaan omaantuntoon herättää ihmisen tajuamaan todellisen tilansa. Ihminen joutuu ahdistukseen, jopa epätoivoon itseensä nähden. Silloin hän kuolee hengellisesti omissa silmissäänkin, mitä hän on ollut koko ajan syntiensä tähden Jumalan silmissä. Hänestä tulee nyt kadotettu syntinen. Siksi on todellista Jumalan lain vaikutusta elämässäni se, että tulen tuntemaan syntini, tiedän himoni ja koen, että kaikkinaiset himot ovat heränneet minussa (7:8) ja synti on vironnut ja tajuan olevani kuollut hengellisesti (7:10).
On pelottavaa, jos voin kohdata Jumalan käskysanan niin, ettei sen rikkominen aiheuta minussa ahdistusta enkä näe, että rikkomuksen valtaan jääminen tuo minulle kuoleman (Room 7:10). En siis tajua synnin pettävän ja lopulta surmaavan minut (7:11). On pelottavaa, jos Jumalan laki ei enää tee syntiä minulle todella pahaksi asiaksi (7:13). Silloin olen siinä vaarallisessa tilassa, missä kerran oli Laodikean kristillinen seurakunta. Siellä itse todettiin kiitollisin mielin: ”Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse”. Mutta se oli valhetta, sillä silloin ei kuultu Jumalan lakia, joka sanoi miten todellisuudessa asiat olivat: ”Etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston” (Ilm 3:17, KR 38).
Yksin Jumalan laki pystyy tekemään ihmisen hänen omissa silmissään jumalattomaksi ja vasta jumalattomaksi tulleen ihmisen Jumala saa vanhurskauttaa uskon kautta. Muunlaisille ihmisille ei kelpaa uskonvanhurskaus. Siksi lain tehtävä ei suinkaan ole tehdä ihmistä vanhurskaaksi ja Jumalalle otolliseksi välittömästi. Siihen ei laki pysty. Laki on annettu siksi, että synti nähtäisiin synniksi, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi (Room 7:13, KR 38) ja näin ”jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä” (3:19, KR 38). ”Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi” (5:20).
Yksin Kristusta kirkastava evankeliumi voi päästä ihmisen vapaaksi kuolemaan johtavasta laista. Näin siksi, että Kristus syntyi lain alaiseksi kuten mekin (Gal 4:4-5). Vapaaehtoisesti meidän sijastamme hän alistui lain alaiseksi ja täytti sen ehdottoman kuuliaisena. Hän on elänyt häneen uskoessamme elämämme jokaisen hetken täysin Jumalan tahdon ja lain mukaisesti. Siksi ”kun laki tulee ja syyttää sinua siitä, ettet ole sitä täyttänyt, käske sitä kääntymään Kristuksen puoleen ja sano: siinä on mies, joka on sen tehnyt. häneen minä turvaan, sillä hän on minun puolestani täyttänyt sen ja lahjoittanut minulle täyttymyksensä" (Luther). Näin siis Jumala ”sen eheän kuuliaisuuden tähden, jota hän niin toimien kuin kärsienkin elämässä ja kuolemassa Taivaalliselle Isällensä meidän tähtemme osoitti, pitää meitä täysin vanhurskaina ja tekee meidät iankaikkisesti autuaiksi" (Tunnustuskirjat).
Vaikea taistelu lain ja evankeliumin erottamiseksi
Käytännössä näyttää kuitenkin siltä, ettei mikään ole sen vaikeampaa kuin vapautua suhteessa Jumalaan lainomaisesta asenteesta ja sen tuomasta pelosta ja oppia elämään todella Jumalan armon evankeliumin varassa. Tiedämme kyllä, että Jumalan lasta kannattelevat iankaikkiset käsivarret ovat aina Jumalan yltäkylläisen armon evankeliumin käsivarret. Siitä huolimatta meissä elää sitkeästi se tunto, että kuuliaisuus laille ja käskyille lopulta kuitenkin ratkaisee kaiken. Tämä tunto vahvistuu lukiessamme nimenomaan Vanhaa testamenttia. Näyttää siltä kuin sen joka sivulla olisi vaatimuksia, käskyjä säädöksiä. Monin pelottavin tavoin VT kuvaa sitä, mitä Jumalan kansalle tapahtui, kun se ei totellut Jumalan lakia eikä seurannut sitä koko sydämestään.
Terävällä tavalla Erkki Leminen kuvaa tätä taistelua eräässä kirjoituksessaan: ”Raamattu on suurelta osalta erittäin ankara lakikirja. Se sisältää lukuisia kieltoja ja käskyjä. Ja ellei ihminen noudata niitä, ei täytä niitä, seuraa rangaistus: kadotustuomio. Ei ole siis mikään ihme, että moni Raamattua lukiessaan ahdistuu entistä enemmän. Myös Uusi testamentti sisältää paljon uhkauksia kadotustuomiosta. Jeesuksen vuorisaarna, jota monet ihailevat, on mitä ankarin kadotustuomionjulistus kaikille niille, jotka eivät sydämestään siinä esitettyjä kehotuksia täytä. Rehellinen ihminen tuntee sitä lukiessaan itsensä täysin riisutuksi. Hänellä ei ole minkäänlaista pelastumisen mahdollisuutta, sillä kukaan ihminen ei ole koskaan pystynyt eikä pysty Jeesuksen kehotuksia noudattamaan. Mutta vuorisaarna onkin annettu ihmisille peiliksi, jotta kaikki näkisivät siitä, millaisia he todella ovat.
Jos ehdotonta Jumalan evankeliumia julistavat kohdat Raamatussa koottaisiin, niin ne varmaan mahtuisivat muutamalle kymmenelle sivulle, sillä eivät niin sanotut evankeliumit sisällä pelkästään evankeliumia. Mutta itse evankeliumi onkin niin voimakasta, ettei sitä tarvitse monta lausetta Raamatussa ollakaan. Se voittaa kaikki lait ja turmiovallat. Evankeliumin ydin on esimerkiksi ilmaistu tämän päivän raamatunjakeessa: "Hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien" (1 Joh 2:2).
"Synnin palkka on kuolema", ja "kun kaikki ovat syntiä tehneet", ovat kaikki myös kadotustuomion alaisia. Mutta ne, jotka suostuvat ottamaan vastaan Kristuksen, Jumalan lähettämän Pelastajan, jotka siis uskovat häneen, vapautetaan täydellisesti rangaistuksesta, koska Kristus kärsi kuoleman ihmisten syntien tähden. "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat" (Room 8:1). (Hyvä sana joka päiväksi, toimittanut Ritva Karttunen, Karas-sana, Helsinki).
Jokainen kristitty joutuu paljon kamppailemaan uskaltaakseen elää evankeliumin joka hetki tarjoamasta lahjasta. Ei ole helppo säilyttää omassatunnossa evankeliumin lahjoittamaa vapautta. Järkemme ja sisimpämme sekä Raamatussa olevat lukuisat ja usein toistuvat käskyt, kiellot, säännöt ja ohjeet vaatimalla vaativat tekemään jotain, olemaan kuuliaisia ja yrittämään vilpittömästi. Kaiken lisäksi on vähitellen oppinut tuntemaan jotain oman sydämensä kauhistuttavasta petollisuudesta. Osaan niin taitavasti hengellisyyden varjolla päästää oman itsekkään luontoni valloilleen.
Siksi tuntuu mahdottomalta, että täysin ilmainen, vain lahjana annettu evankeliumi ja sen tuoma vapaus voisi olla oikeaa ja kannatella koko uskonelämää. Usein vain lyhyeksi hetkeksi kirkastuu monelle meistä evankeliumin lahjaluonne ja sen tuoma vapaus. Pian jälleen laki ja lainomainen julistus valtaavat taas mielemme. Evankeliumin julistama vapaus tuntuu liian yksinkertaiselta ja helpolta ja se näyttää johtavan vain lihalliseen vapauteen.
Mikä käsittämätön voima onkaan lailla ja lakihenkisyydellä. Lain hengen hallitessa ihminen kokee lain Jumalan tahdon korkeimpana ilmoittajana. Alituisesti on tarkistettava, että kaikessa elää Jumalan tahdon mukaisesti. Sitä varten on saatava tarkkoja ohjeita siitä, miten pitää käyttäytyä. Suhde Jumalaan muuttuu lapsen suhteesta orjan suhteeksi. Joka asiaan on saatava Jumalalta lupa. Uskonelämää leimaa pakko eikä enää vapaus.
Syntyy voimakas tarve vetää muutkin kristityt mukaan samaan henkeen ja käyttäytymiseen. Vasta silloin tuntee itsensä turvalliseksi, jos koko uskonyhteisö ajattelee ja toimii samalla tavalla.
Lainomaisuus vapauttaa myös tekemästä vaikeita ja itsenäisiä päätöksiä elämän monimutkaisissa ja usein niin ainutkertaisissa tilanteissa. Toiset ovat ajatelleet kaiken valmiiksi. Auktoriteetit ratkaisevat ongelmat. On vain toteltava liikoja kyselemättä.
Löysin aikoinaan Sana-lehdestä kirjoituksen, jossa kuvataan hyvin tätä vaikeaa taistelua lain ja evankeliumin välillä. ”Kiitos sinulle ’Pentecostal’ kirjoituksestasi (Sana 9/1992). Mieltäni lämmitti rohkeutesi jakaa kokemus armon ihmeellisestä kohtaamisesta nimenomaan luterilaisessa kirkossa. Tiesitkö, että minulle on käynyt aivan samalla tavalla! Olen kanssasi viimeistä piirtoa myöten samaa mieltä siitä, että ’parempaa olotilaa sisäiselle parantumiselle ja kasvulle’ ei voi olla kuin armo, jossa saa hengittää täydellisesti hyväksyttynä ilman ainuttakaan ehtoa.
Itse olen tullut uskoon 15-vuotiaana erään ns. vapaan suunnan piirissä'. Olin ylionnellinen löydettyäni kestävän perustan elämälleni ja elävän uskon Jeesukseen. Pian jouduin kuitenkin mainitsemaasi ’ansiokierteeseen’; se hiipi kuin varkain elämääni, kun aloin oppia ihmisten asettamia ’mittoja ja raameja’, joiden mukaan minun odotettiin käyttäytyvän seurakunnassa. Ja mitäpä ihminen ei tekisi tullakseen hyväksytyksi. Vaivuin todella ankaraan lain noudattamiseen ja aloin arvottaa sen mukaan muitakin ihmisiä (evankelioimisobjekteja) hyviin ja pahoihin.
Muutama vuosi sitten käteni tarttui Bo Giertzin Kalliopohja-niminen kirja. Sitä lukiessani ensin hämmennyin, sitten kauhistuin ja lopulta järkytyin, kun tajusin uskoni muuttuneen sarjaksi pakonomaisia, omavanhurskaita rituaaleja, jotka Jumalan edessä ovat kuin ’inhottavan likainen vaate’. Mitä iloa sellaisesta uskosta olisi?
Eräs 'ystäväni vei minut Tuomasmessuun Helsingin Agricolan kirkkoon. Ensimmäisen varttitunnin aikana en voinut muuta kuin itkeä ilosta, niin voimakkaasti koin armon läsnäolon. Ehtoollisessa kohtasin kouriintuntuvasti armollisen Jumalan, niin että halusin jälleen enemmän kuin mitään muuta heittäytyä hänen varaansa. Uskalsin samalla vuosien jälkeen kohdata itseni: raadollisuuteni, puutteeni, kipeän kaipuun olla hyväksytty sellaisena kuin olen.
Mielestäni kallein aarre, joka luterilaisella kirkolla on tarjota, on ansiottoman armon tietoinen julistaminen. Armo on tämän ajan kuormitetulle, ahdistuneelle, epävarmuuden keskellä elävälle ihmiselle ainoa asia, jonka varassa jaksaa elää. Armosta ei koskaan voi kuulla liikaa, mutta sen ’pihtaaminen’ voi johtaa järkyttäviin seurauksiin. (Amazing grace)
Meille on kyllä opetettu, että lukiessamme Raamattua ja tutkiessamme omaa elämäämme Jumalan edessä meidän on osattava sekä asettaa rinnakkain että erottaa oikealla tavalla Raamatussa oleva laki ja evankeliumi. Hyväksymme ehkä itsestään selvänä senkin, että lain ja evankeliumin toisistaan erottaminen luo erikoisen kirkasta valoa Jumalan sanan oikein ymmärtämiseen. Tiedämme, ettei lakia ja evankeliumia saa sekoittaa toisiinsa. Evankeliumista ei saa tehdä lakia.
Tiedämme ehkä senkin, että lailla ja evankeliumilla on aivan erilainen tehtävä Jumalan kansan elämässä. "Ellei näet evankeliumia selvästi eroteta laista, ei kristillinen oppi voi säilyä terveenä. Jos taas tämä ero ymmärretään, tunnetaan oikea vanhurskauttamiskäsitekin. Silloin on helppo erottaa usko teoista, Kristus Mooseksesta ja esivallasta sekä kaikista maallisista laeista" (Luther).
Vaikeutemme on siinä, että lain opetuksen ymmärrämme yleensä sen pitemmittä selityksittä. Se on järjen mukaista ja jokainen ymmärtää, että juuri näinhän pitäisi kaikkien ihmisten elää, jotta elämä olisi onnellista. Laki sanoo selvästi: Tee näin! Ja varoittaa: Jollet tee, niin sinua rangaistaan.
Evankeliumi on kyllä läsnä kaikkialla Raamatussa, mutta VT:ssa se on ikään kuin varjokuvana (Hepr 10:1). Olemme opetuslasten tavoin ymmärtämättömiä ja hitaita uskomaan Raamatun todistusta evankeliumista (Luuk 24:25). Ehkä meidänkään silmämme eivät ole sittenkään auenneet (24:33). Peite pysyy sydämemme päällä Raamattua lukiessamme (2 Kor 3:14-15). Se peite nousee jostain syvältä oman olemuksemme pohjasta ja estää meitä kuulemasta armon evankeliumia. Kuitenkin evankeliumi loistaa kirkkaana Jeesuksen Kristuksen uhrissa syntiemme tähden, hänen ylösnousemuksessaan ja uskon vanhurskaudessa. Sitä ei voi mikään mahti maailmassa peittää, ei kumota eikä tuhota. Risti seisoo, vaikka maanpiiri vapisee. Vain siinä merkissä voimme voittaa.
Läpi elämämme joudumme opettelemaan sitä vaikeaa taitoa pitää kiinni siitä, että aina ja joka tapauksessa Kristusta avuksi huutaessamme ja näin häneen turvautuessamme, olemme vapaa kaikista lain tuomioista. Eräs sananjulistaja kertoi: ”Olin vuosikausia pysytellyt lähellä Vapahtajaani, mutta minulla ei ollut aavistustakaan tästä suurenmoisesta totuudesta, että minä olen vapaa laista eikä minua koskaan tuomita eikä arvostella sen mukaan vaan ainoastaan sen vanhurskauden perusteella, minkä Jeesus on ansainnut minulle. Ja voin sanoa, että kun se minulle valkeni, oli kuin uusi päivä olisi koittanut elämässäni. Vanha oli mennyt, uusi tullut tilalle. Tätä uutta vallitsevat elämä ja rauha, ilo ja voima, ja vaikka välillä saattaa tulla heikkoja ja pimeitä aikoja, Herra elävöittää kaiken uudelleen (C.O. Rosenius).
”Mutta joku sanonee: Laki on jumalallinen ja pyhä. Se olkoonkin kaikessa kunniassa! Mutta mikään laki, olkoon kuinka jumalallinen ja pyhä tahansa, ei saa minulle tulla opettamaan, että minä sen nojalla tulen vanhurskautetuksi ja saan elää. Siihen minä kyllä myönnyn, että se saa opettaa minulle, että minun pitää rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä, ja vielä, että minun pitää elää siveydessä, kärsivällisyydessä jne., mutta se ei saa minulle osoittaa, millä tavoin minun pitää päästä vapaaksi synneistä, perkeleestä, kuolemasta ja helvetistä. Tässä on kysyttävä neuvoa evankeliumilta ja kuultava sitä; ja se ei opeta, mitä minä olen velvollinen tekemään - tämä näet kuuluu varsinaisesti lain tehtäviin - vaan sitä, minkä toinen on tehnyt minun sijastani, nimittäin että Jeesus Kristus, Jumalan Poika on kärsinyt ja kuollut minun sijastani, vapahtaakseen minut synnistä ja kuolemasta. Evankeliumi käskee minua ottamaan vastaan ja uskomaan tämän; tämä on ja tätä sanotaan evankeliumin totuudeksi. Ja tämä on kristillisen opin pääkohta; siitä kaiken hurskauden tunteminen riippuu. Kaikkein tärkeintä siis on, että se hyvin ymmärretään ja että sitä lakkaamatta teroitetaan. Kun se näet on äärettömän arka, sitä myös sangen helposti loukataan. Paavali on sen saanut runsaasti kokea, ja kaikki hurskaatkin saavat sen kokea” (Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 119).
6.6. Kristus vapauttaa laista (Room 7:1-6)
Veljet, tehän tunnette lain ja tiedätte, että laki hallitsee ihmistä niin kauan kuin hän elää (1). Laki sitoo naimisissa olevan naisen mieheensä niin kauan kuin tämä on elossa. Mutta jos mies kuolee, nainen vapautuu siitä laista, joka sitoi hänet mieheen (2). Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa (3).
Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle (4).
Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle (5).
Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina (6).
Laki juutalaista taustaa vasten
Toivon mukaan huomiomme kiintyi lukiessamme tätä Roomalaiskirjeen katkelmaa yhteen ainoaan sanaan, joka toistuu jopa yhdeksän kertaa. Se on koko jakson ydinsana ja pääkäsite. Se on sana laki, hepr. toora, kr. nomos, lat lex.
Toistamme nuo kohdat: ”Tehän tunnette lain ja tiedätte, että laki hallitsee ihmistä” (7:1). ”Laki sitoo” (7:2). ”Vapautuu siitä laista, joka sitoi” (7:2). ”Hän on vapaa lain määräyksestä” (7:3). ”Olette kuolleet vapaiksi laista” (7:4). ”Ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot” (7:5). ”Olemme päässeet vapaiksi laista” (7:6). ”Emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina” (7:6).
Meille tuo sana laki ja sen sisältämä asia ei ehkä ole mitenkään merkittävä. Roomalaiskirjeen vastaanottajista valtaosa oli taustaltaan juutalaisia ja heille laki oli äärettömän tärkeä. Paavalihan kirjoitti: ”Veljet. Tehän tunnette lain” (Room 7:1). Lailla Paavali tarkoitti juuri kaikkien sen ajan juutalaisten tuntemaa ja yli kaiken kunnioittamaa Jumalan lakia.
Laki on VT:n pääkäsitteitä. Sillä ei tarkoiteta luonnonlakeja, ei edes yhteiskunnallisia lakeja, vaan nimenomaan ihmisen suhdetta ja yhteyttä Jumalaan. Laki ilmaisee ihmiselle Jumalan tahdon. Siinä ihminen kohtaa Jumalan ja pääsee Jumalan mielisuosioon. Ennen kaikkea laki sanoo, mitä Jumala tahtoo ihmisten tekevän.
Laki olikin silloisessa juutalaisuudessa koko ihmisen olemassaolon avainkäsite. Juutalaisen ajattelun mukaan Jumala jopa oli luonut lain ennen maailman luomista. Nyt laki pitää koossa luomakunnan. Siksi laki on ajaton ja yleispätevä. Vain laissa Jumala on ilmoittanut itsensä. Laki oli jopa tullut tärkeämmäksi kuin temppeli ja lainoppineisuus keskeisemmäksi kuin pappien toimet. Vain lain mukainen elämä on sopusoinnussa maailmankaikkeuden perussuunnitelman kanssa. Joka noudattaa lakia, saa elää ja kulkea tulevan maailman elämän poluilla. Siksi lain tutkistelu oli tullut ensiarvoisen tärkeäksi ja sen yksityiskohtainen noudattaminen oli nimenomaan farisealaisuudessa mitä keskeisin asia. Jumalankin uskottiin pohtivan lakia päivän kolme ensimmäistä tuntia.
Paavalin ajan jälkeen julkaistu Pseudo-Jonatanin selitys opettaa: ”Ennen kuin hän loi maailman, hän loi Lain ja valmisti Edenin puutarhan vanhurskaille, jotta he saisivat syödä ja iloita puun hedelmistä, koska he ovat toimineet elämänsä aikana Lain opetuksen mukaan tässä maailmassa ja ovat noudattaneet Lain käskyjä; jumalattomille hän valmisti Gehennan, joka on terävän miekan kaltainen, joka syö kahdelta puolelta; hän valmisti valon kipinöitä ja tulisia hiiliä hävittääkseen niillä jumalattomat, jotka eläessään kapinoivat Lain opetuksia vastaan. Sille joka tottelee Lakia, Laki on parempi kuin elämän puun hedelmät sillä sille, joka noudattaa Lakia, Herran sana on valmistanut sen, että hän saa elää ja kulkea tulevan maailman elämän tien poluilla" (1 Moos 3:21-24:n selitys, F.F. Bruce, Raamatun juuret, 198-199)
Eräänä esimerkkinä siitä mihin kuitenkin lain asettaminen Jumala-suhteen keskukseksi johti, näkyy Talmudissa olevista sapattisäännöksistä. Siellä on säädetty, ettei sapattina saa kantaa mitään oikeassa kädessä eikä vasemmassa kädessä, ei sylissä eikä hartioilla. Mutta saa kantaa "käden taka-osalla tai jaloillaan tai suussaan tai kyynärpäillään tai korvassaan tai hiuksissaan tai laukussaan, kun sen suu on alaspäin, tai laukkunsa ja viittansa välissä tai viittansa poimussa tai kengässään tai sandaaleissaan" (Shabbat, 10:3) (Erkki Ranta, Sanoma suuresta ilosta, 281).
Meidän ei tarvitse muuta kuin lukea Ps 119, kun jo näemme, miten VT:n hurskailla juutalaisilla on ollut syvä rakkaus lakiin. Psalmin rukoilija pyytää, että hänen silmänsä avattaisiin näkemään lain ihmeitä (Ps 119:18). Jumalan laki on hänen ilonsa (119:77) ja jollei se olisi ollut hänen ilonsa, hän olisi menehtynyt kurjuuteensa (119:92). Laki on totuus (119:142). Se on kalliimpi kuin tuhannet kappaleet kultaa (119:72). Jumalan laki on hänelle niin rakas, että kaiken päivää hän sitä tutkistelee (119:97).
Paavalin opetus laista
Tätä taustaa vasten näyttää Paavalin opetus laista olevan todella juutalaiseen ajatteluun vaikeasti sovellettavissa. Näyttää siltä, että Paavalin Kristukselta saama evankeliumi pakottaa juutalaisen opetuksen omaksuneen arvioimaan perusteellisesti suhdettaan lakiin. Evankeliumi näyttää kaatavan mielekästä elämää kannattelevan lain. Paavali jopa sanoi, että laki on jäljestäpäin lisätty (Gal 3:19. KR 38). Se ei olekaan ollut alusta alkaen. Kaiken lisäksi laki ei voi antaa muuta kuin synnin tunnon (Room 3:20). Paavalin opetuksen mukaan laki jopa tuo ihmisen elämään Jumalan vihan (4:15). Missään tapauksessa laki ei pysty pelastamaan ihmistä kadotustuomiolta (8:3, 1). Paavali julisti suoraan, että ne jotka lain tekoihin perustuvat ovat kirouksen alaisia (Gal 3:10).
Mutta nyt Kristus on lain loppu (Room 10:4). Kristuksessa tarjottu uusi vanhurskaus on ilmoitettu laista riippumatta (3:21). Laki on enää vain valvojamme ja hoitaa sitä tehtäväänsä Kristuksen tuloon asti (Gal 3:24). Se on kuin piiskaava kasvattajaorja (kreik. paidagogos) ajaen Kristuksen luokse..
Jumalan autuuttavasta vanhurskaudesta pääsee osalliseksi jokainen, joka uskoo Kristukseen ja hän pääsee siitä osalliseksi jopa ilman lain vaatimia tekoja (Room 3:28). Evankeliumin pelastava vaikutus ihmisen elämässä on siinä, että se siirtää ihmisen lain alta, lain vankilasta Gal 3:23) armon alaiseksi (Room 6:14). Ei siis vain synti ollut ihmisen vangitseva pelottava valta vaan myös laki (7:6). Kristus ei vapauta vain synnin vallasta vaan myös lain herruudesta. Vasta silloin todella ”olemme päässeet vapaiksi” (7:6). Emme siis ole kuolleet, tulleet irrotetuksi vain synnin syyllistävästä voimasta, vaan myös lain tuomiovallasta.
Tällainen opetus evankeliumista ja laista poikkesi niin jyrkästi siitä mihin ihmiset olivat tottuneet, että Paavalin oli perusteellisesti selitettävä, mitä hän tarkoitti opetuksellaan. Paavali vakuuttaa nyt yleisesti hyväksyttyyn väitteeseen vedoten, että hänenkin mielestään ”laki hallitsee ihmistä niin kauan kuin hän elää” (Room 7:1). Ei hän suinkaan opeta, etteikö laki kuuluisi ihmisen elämään Jumalan edessä. Ihminen on aina elämässään sidottu lakiin. ”lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä” (2:15). Tästä lain alaisuudesta ja sen vaatimasta ehdottomasta kuuliaisuudesta ei mikään vapauta ihmistä.
Paavali perustelee tätä avioliittolain säädöksillä (Room 7:2-3). Sen mukaan laki sitoo vaimon elossa olevaan mieheensä. Hän on miehensä oma. Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle tulee hänestä lain rikkoja. Vasta miehen kuolema irrottaa vaimon tästä lain siteestä. Kuolema on siis ainoa, mikä voi vapauttaa lain herruudesta (kreik. kyrieuoo, 7:1). Samalla tavoin jokainen ihminen on elämässään sidottu Jumalan lakiin. Jokaisen on oltava sille ehdottoman kuuliainen ja uskollinen laille kuolemaan asti muuten hänestä tulee lain rikkoja.
Todellisuus paljastaa, ettei yksikään ihminen ole pystynyt täyttämään tätä lain vaatimaa kuuliaisuutta. Siksi laki ei olekaan vaimon hyvä mies, vaan laki on kuin mies, joka tuo kuoleman vaimolleen. Syy ei ole aviomiehen vaan vaimon, joka aina antautuu toiselle miehelle ja rikkoo avion. Tätä Paavali on voimakkaasti alleviivannut kirjeensä alkuosassa. ”Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan” (3:12).
Lain avulla ihminen ei pysty olemaan kuuliainen laille. Laki tukkii ihmisen suun, hän ei voi väittää vastaan. Hänestä tulee syyllinen Jumalan edessä ja hän joutuu Jumalan tuomion alaiseksi (Room 3:19). Lain piti olla elämän antaja, mutta siitä tulikin kuoleman tuoja (7:10), sillä se rehellisesti paljasti ihmisen todellisuuden ja tuomitsi sen mukaan. Tässä on ihmisen järkyttävä tila lain alla. Hän on tuomion ja tuhon orjuuttavan voiman alla. Tosin useimmat eivät tiedosta tätä todellisuutta.
Mitä on kuolla vapaaksi laista?
Miten ihmisen voi päästä vapaaksi tuosta kuolemaan johtavasta laista? Vastaus tähän hätätilaan on yllättävä. Löydämme sen yllättävällä tavalla evankeliumista. Evankeliumi ei suinkaan mitätöi lain vaatimusta eikä turhenna lain rikkomisen palkkana olevaa kuolemaa. Evankeliumi jättöä ehdottomasti voimaan lain vaatimukset, tuomiot ja rangaistukset. Juuri siinä on evankeliumin yllättävyys. Se ei tingi mitään lain vakavuudesta. Mutta evankeliumi vakuuttaa: ”Veljeni, Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista” (Room 7:4), ”nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista” (7:6).
Evankeliumi on hyvä uutinen ihmeellisestä Kristuksen kuolemassa tapahtuneesta tosiasiasta. Evankeliumin mukaan laki siis edelleenkin vaikuttaa sen, että jokaisen synnin palkkana on ehdottomasti kuolema (6:23). Mutta kuolema ei nyt kohtaakaan itse synnintekijää, vaan hänen Sijaistaan, joka ottaa hänen paikkansa lain tuomion edessä ja menee kuolemaan ihmisen tähden. Kristus on ottanut päälleen, kantanut omanaan ihmisten kaikki synnit. Kristuksen ruumiin kuolemassa ihminen vapautetaan kantamasta hedelmää kuolemalle (7:5). Kristus ”pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme” (Kol 2:14, KR 38).
Laki vaati uskollisuutta kuolemaan asti, Kristus oli kuuliainen kuolemaan asti. Laki kiroaa ne, jotka eivät pysty tekemään kaikkea, mitä lain kirjain käskee (Gal 3:10). Kristus pystyi tekemään kaiken, mitä oli kirjoitettu. Kuitenkin hän tuli kirotuksi, mutta hän tuli siksi meidän sijastamme (3:13). Kristus syntyi lain alaiseksi samalla tavalla kuin mekin, mutta hän pystyi sen täyttämään ja elämällään ja kuolemallaan lunastamaan meidät lain vangitsemat ja kiroamat (Gal 4:4-5).
Nyt yksin usko sitoo jokaisen ihmisen tähän Kristukseen ja hänen tekoonsa. Uskoessamme Kristukseen olemme ”hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa” (Room 6:5, KR 38). Häneen sitoutuessamme olemme saamaan aikaan irtaantuneen, kuolleet pois meitä vangitsevasta, syyttävästä ja kuolemaan tuomitsevasta laista. Kun laki jälleen syyttää meitä aiheellisesti, niin kuuntelemme sen syytöksiä Kristuksen kuoleman läpi. Laki puhuu totta meistä. Me suuntaamme kuitenkin syytökset Sijaiseemme. Näin me ”olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista” (7:6).
Kristuksen sijaiskuoleman aikaansaamaan vapautukseen liittyy välittömästi hänen ylösnousemuksensa. Kuolema ei sanonut viimeistä sanaa. Kristus on nyt elävä ja olemme uskon kautta myös yhteenkasvaneita yhtäläiseen ylösnousemukseen (Room 6:4-5). Tämä merkitsee sitä, että vaikka elämässämme olemme nyt irti laista, emme ole kuitenkaan irrallisia, emme ole tyhjän päällä. vaan olemme tulleet toisen omiksi. Kuulumme nyt Kristukselle (7:4). Elämämme on hänen varassaan. Evankeliumi ei vapauta ihmisiä omavaltaiseen, itsekkääseen toimintaan ja omien mielijohteitten varaan. Vapaus ei saa tulla yllykkeeksi lihalle, itsekkään minä omille mielihaluille (Gal 5:13).
Armon alla elävä ihminen on edelleen monella tavoin lihallinen. Vaikka hänet on siirretty lain kirjaimen tukahduttavasta orjuudesta Hengen vapauden ilmapiiriin, niin hänen syntinen olemuksensa on edelleenkin armon alla syntinen.
Siksi meidän on tiedettävä ja muistettava, että kuulemme uudelle hallitsijallemme. Meillä on uusi herra, joka haluaa kaikessa hallita meitä. Hän on juuri se Vapahtaja, joka on rakkaudessaan antanut itsensä meidän edestämme. Siksi side häneen on rakkauden side, ei käskyjen, vaatimusten ja uhkauksien side. Hänen kanssaan ja häneen sitoutuneina meidät on kutsuttu palvelemaan Jumalaa ja lähimmäistämme eikä enää itseämme.
Hän on myös antanut Hengen avuksemme ja voimme kaikissa elämämme tilanteissa huutaa: ”Abba, Isä”. Saamme aina olla turvallisella mielellä. Tämä turvallinen mieli elämässämme on Hengen uusi tila. Vanha tila oli lain aikaansaamaa vankeutta ja se synnytti sisimmässämme katkeruutta ja kovuutta. Vaatimukset masensivat ja tukahduttivat. Kristuksen Hengen vapaus synnyttää taas kiitollista mieltä. Se johtaa palvelemaan ja palvelu tuottaa aina hyviä hedelmiä, jotka ovat Jumalalle mieluisia.
Nyt saamme palvella Jumalaa Pyhän Hengen ohjaamana uudella tavalla (Room 7:6). Se tarkoittaa käytännössä, että meidän mielemme ja sydämemme on suuntautuneena Jeesukseen Kristukseen. Hän on kaikessa ensimmäinen. Hän on meille suurin ja tärkein. Hän on elämämme kiintopiste. Hänen kauttaan ja hänessä me palvomme Jumalaa. Näin me Pyhän Hengen vaikuttamana Kristuksen kautta näemme Isän.
Hirvittävä lain kirjaimen aiheuttama pelko on väistynyt. Minun ei tarvitse Kristukseen katsoessani jännittää enää sitä täytänkö Jumalan pyhyyden ja puhtauden mittaa. Olenko todella kaikessa ja aina kuuliainen hänelle. Tiedän jo vastauksen: En täytä mittaa, en ole kuuliainen, mutta Kristus on minun sijaisenani täyttänyt mitan ja hän oli kuuliainen kuolemaan asti. Nyt se on luettu minun omakseni. Siihen turvaudun ja se vie perille iankaikkiseen elämään.
6.7. Onko laki paha? Room 7:7-13
Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki. Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: »Älä himoitse» (7). Saatuaan lain käskystä aiheen synti herätti minussa kaikenlaisia himoja. Ilman lakia synti on kuollut (8).
Minä elin ensin ilman lakia, mutta kun lain käsky tuli, synti heräsi eloon (9) ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa elämä, tuottikin minulle kuoleman (10). Saatuaan lain käskystä aiheen synti käskyn avulla petti ja surmasi minut (11).
Laki itse on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä (12). Onko nyt hyvä tuottanut minulle kuoleman? Ei toki, vaan synti. Jotta synti paljastuisi synniksi, se tuotti minulle hyvän avulla kuoleman. Näin käsky teki synnin vielä monin verroin pahemmaksi (13).
Vielä kerran Paavali palaa erääseen vastaväitteeseen. Hän on voimakkaasti julistanut lain tie täydellistä epäonnistumista ihmisen johtamisessa Jumalan vanhurskauden osallisuuteen. Mutta se on synnyttänyt kuulijoissa mielikuvan siitä, että Jumalan laki onkin Paavalin mukaan jotain pahaa ja syntiä. Se taas on mahdoton johtopäätös, sillä silloin Jumalan pyhä tahtokin olisi pahaa ja syntiä.
Paavali torjuu jyrkästi tällaisen tulkinnan hänen lainvastaisesta julistuksestaan. ”Ei toki” (Room 7:7). Laki on pyhä, oikea ja hyvä (7:12). Laki on hengellinen (7:14). Se on taivaasta. Siinä on ilmoitettu Jumala tahto. Jumala itse on sen ilmoittanut ja Jumalasta lähteneenä se on aina hyvä. Lain tarkoitus oli antaa ihmiselle iankaikkinen elämä (7:10). Ei hyvän Jumalan hyvä laki ollut tarkoitettu ihmiselle kuoleman ja tuhon tuojaksi. ”Ei toki” - sellainen ajatus on väärä (7:13). Ei Jumalan hyvä voi tuottaa kuolemaa. Kuitenkin Paavali sanoo suoraan, että todellisuudessa Jumalan käsky ”tuottikin minulle kuoleman” (7:10). ”Kun lain käsky tuli ... minä kuolin” (7:9).
Mistä tässä on kysymys? Miksi hyvä laki saa aikaan minussa pahan, kuoleman? Saamme vastauksen tähän ongelmaan, kun suostumme näkemään ihmisen todellisen olemuksen, ihmisen syntisyyden Jumalan valossa ja tajuamme, mikä on lain varsinaisen tehtävä. Kumpaakaan ei ihminen koskaan halua nähdä oikein. Syvimmässä heikkoudessaankin ihminen haluaa löytää itsestään avun ja pitää aina itseään hyvänä. Korkeintaan hän on pahojen olosuhteiden uhri. Hänen on mahdotonta vapautua päähänpinttymästä, että hän on pohjimmaltaan hyvä muuten kuin hänen ulkopuoleltaan tulevan valon avulla. Juuri siinä on Jumalan lain tehtävä. Ihminen suostuu kyllä lakiin niin kauan kuin hän kohta lain vaatimuksissa sellaista, minkä hän uskoo itse voivansa täyttää. Mutta laki, jonka ihminen pystyy täyttämään ei ole koskaan Jumalan laki, vaan ihmisen oma sepitelmä.
Luther kirjoittaa: ”Pientä laki sanaa älä tässä käsitä ihmisten tavalla, ikäänkuin se vain opettaisi mitä tekoja on tehtävä ja mitkä jätettävä niinkuin on inhimillisten lakien, jotka täytetään teoilla, vaikka sydän ei olekaan mukana. Jumala tuomitsee sydämen laadun mukaan, sentähden hänen lakinsa vaatii koko sydäntä eikä tyydy tekoihin, vaan vieläpä rankaiseekin ne teot, joita ei ole sydämestä tehty niin kuin rangaistaan ulkokultaisuutta ja valhetta. Sentähden sanotaan kaikkia ihmisiä valehtelijoiksi (Ps 116:11), koska kukaan ei pidä Jumalan lakia sydämen sisintä myöten eikä voi pitää, sillä jokainen huomaa itsessään haluttomuutta hyvään ja halua pahaan. Missä nyt ei ole vapaata halua hyvään, siellä sydän ei ole perinpohjin kiinni Jumalan laissa, siellä on silloin varmasti syntiä ja ansaitaan Jumalan viha, vaikka ulospäin näkyykin hyviä tekoja ja kunniallista elämää”.
Ihmisen olemuksen järkyttävyys on siinä, että hänessä asuva paha, synti saa yllykkeen Jumalan hyvästä käskysanasta. Hyvä muuttuu kohdatessaan ihmisen hänessä pahaksi. Jumalan laki kiihottaa ihmisessä esiin synnin antamalla sille nimen ja näin sanomalla, mitä se on todellisuudessa. Laki ei siis synnytä syntiä ihmisessä. Synti on ihmisessä jo ennen lain tuloakin. Synti on piilevänä. Ihmisen oma tietoisuus ei tajua hänen syntinsä olemassaoloa. ”Vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin” (Room 7:7), ”Jotta synti paljastuisi synniksi” (7:13).
Olisin siis ilman lakia aivan rauhassa voinut jatkaa elämääni kuvitellen, ettei puhe synnistä millään vakavalla tavalla tarkoita minua. Ei minulla ole Jumalan vihan ansaitsevia syntejä.
En siis ole halunnut enkä pystynytkään nimittämään himojani miksikään synniksi, ennenkuin laki tuli ja sanoi: ”Älä himoitse” (Room 7:7). Silloin tuo äsken niin luvallinen ja miellyttävä asia elämässäni muuttuikin tuhon ja kuoleman tuovaksi himoksi. Laki pani synnin kuohumaan tuhoa tuottavana asiana minun tietoisuudessani. Laki veti sen esiin, se paljastui. Ilman tätä paljastavaa valoa synnit olivat poissa ja himot kuolleet turmion tuovina himoina minun päivätajunnastani. Mutta se ei toki merkinnyt sitä, että synnit olivat poissa minun olemuksestani ja teoistani. Ja kyllä himojen valtaan päästäminen johtaa aina tuhoon.
”Kun lain käsky tuli, synti heräsi eloon” (Room 7:9). Jumalan monista käskyistä pieninkin sattuessaan omaantuntoon herättää ihmisen tajuamaan todellisen tilansa. Ihminen joutuu ahdistukseen, jopa epätoivoon itseensä nähden. Silloin hän kuolee hengellisesti omissa silmissäänkin, mitä hän on ollut koko ajan syntiensä tähden Jumalan silmissä. Hänestä tulee nyt kadotettu syntinen. Siksi on todellista Jumalan lain vaikutusta elämässäni se, että tulen tuntemaan syntini, tiedän himoni ja koen, että kaikkinaiset himot ovat heränneet minussa (7:8) ja synti on vironnut ja tajuan olevani kuollut hengellisesti (7:10).
On pelottavaa, jos voin kohdata Jumalan käskysanan niin, ettei sen rikkominen aiheuta minussa ahdistusta enkä näe, että rikkomuksen valtaan jääminen tuo minulle kuoleman (Room 7:10). En siis tajua synnin pettävän ja lopulta surmaavan minut (7:11). On pelottavaa, jos Jumalan laki ei enää tee syntiä minulle todella pahaksi asiaksi (7:13). Silloin olen siinä vaarallisessa tilassa, missä kerran oli Laodikean kristillinen seurakunta. Siellä itse todettiin kiitollisin mielin: ”Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse”. Mutta se oli valhetta, sillä silloin ei kuultu Jumalan lakia, joka sanoi miten todellisuudessa asiat olivat: ”Etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston” (Ilm 3:17, KR 38).
Yksin Jumalan laki pystyy tekemään ihmisen hänen omissa silmissään jumalattomaksi ja vasta jumalattomaksi tulleen ihmisen Jumala saa vanhurskauttaa uskon kautta. Muunlaisille ihmisille ei kelpaa uskonvanhurskaus. Siksi lain tehtävä ei suinkaan ole tehdä ihmistä vanhurskaaksi ja Jumalalle otolliseksi välittömästi. Siihen ei laki pysty. Laki on annettu siksi, että synti nähtäisiin synniksi, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi (Room 7:13, KR 38) ja näin ”jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä” (3:19, KR 38). ”Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi” (5:20).
Yksin Kristusta kirkastava evankeliumi voi päästä ihmisen vapaaksi kuolemaan johtavasta laista. Näin siksi, että Kristus syntyi lain alaiseksi kuten mekin (Gal 4:4-5). Vapaaehtoisesti meidän sijastamme hän alistui lain alaiseksi ja täytti sen ehdottoman kuuliaisena. Hän on elänyt häneen uskoessamme elämämme jokaisen hetken täysin Jumalan tahdon ja lain mukaisesti. Siksi ”kun laki tulee ja syyttää sinua siitä, ettet ole sitä täyttänyt, käske sitä kääntymään Kristuksen puoleen ja sano: siinä on mies, joka on sen tehnyt. häneen minä turvaan, sillä hän on minun puolestani täyttänyt sen ja lahjoittanut minulle täyttymyksensä" (Luther). Näin siis Jumala ”sen eheän kuuliaisuuden tähden, jota hän niin toimien kuin kärsienkin elämässä ja kuolemassa Taivaalliselle Isällensä meidän tähtemme osoitti, pitää meitä täysin vanhurskaina ja tekee meidät iankaikkisesti autuaiksi" (Tunnustuskirjat).
Vaikea taistelu lain ja evankeliumin erottamiseksi
Käytännössä näyttää kuitenkin siltä, ettei mikään ole sen vaikeampaa kuin vapautua suhteessa Jumalaan lainomaisesta asenteesta ja sen tuomasta pelosta ja oppia elämään todella Jumalan armon evankeliumin varassa. Tiedämme kyllä, että Jumalan lasta kannattelevat iankaikkiset käsivarret ovat aina Jumalan yltäkylläisen armon evankeliumin käsivarret. Siitä huolimatta meissä elää sitkeästi se tunto, että kuuliaisuus laille ja käskyille lopulta kuitenkin ratkaisee kaiken. Tämä tunto vahvistuu lukiessamme nimenomaan Vanhaa testamenttia. Näyttää siltä kuin sen joka sivulla olisi vaatimuksia, käskyjä säädöksiä. Monin pelottavin tavoin VT kuvaa sitä, mitä Jumalan kansalle tapahtui, kun se ei totellut Jumalan lakia eikä seurannut sitä koko sydämestään.
Terävällä tavalla Erkki Leminen kuvaa tätä taistelua eräässä kirjoituksessaan: ”Raamattu on suurelta osalta erittäin ankara lakikirja. Se sisältää lukuisia kieltoja ja käskyjä. Ja ellei ihminen noudata niitä, ei täytä niitä, seuraa rangaistus: kadotustuomio. Ei ole siis mikään ihme, että moni Raamattua lukiessaan ahdistuu entistä enemmän. Myös Uusi testamentti sisältää paljon uhkauksia kadotustuomiosta. Jeesuksen vuorisaarna, jota monet ihailevat, on mitä ankarin kadotustuomionjulistus kaikille niille, jotka eivät sydämestään siinä esitettyjä kehotuksia täytä. Rehellinen ihminen tuntee sitä lukiessaan itsensä täysin riisutuksi. Hänellä ei ole minkäänlaista pelastumisen mahdollisuutta, sillä kukaan ihminen ei ole koskaan pystynyt eikä pysty Jeesuksen kehotuksia noudattamaan. Mutta vuorisaarna onkin annettu ihmisille peiliksi, jotta kaikki näkisivät siitä, millaisia he todella ovat.
Jos ehdotonta Jumalan evankeliumia julistavat kohdat Raamatussa koottaisiin, niin ne varmaan mahtuisivat muutamalle kymmenelle sivulle, sillä eivät niin sanotut evankeliumit sisällä pelkästään evankeliumia. Mutta itse evankeliumi onkin niin voimakasta, ettei sitä tarvitse monta lausetta Raamatussa ollakaan. Se voittaa kaikki lait ja turmiovallat. Evankeliumin ydin on esimerkiksi ilmaistu tämän päivän raamatunjakeessa: "Hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien" (1 Joh 2:2).
"Synnin palkka on kuolema", ja "kun kaikki ovat syntiä tehneet", ovat kaikki myös kadotustuomion alaisia. Mutta ne, jotka suostuvat ottamaan vastaan Kristuksen, Jumalan lähettämän Pelastajan, jotka siis uskovat häneen, vapautetaan täydellisesti rangaistuksesta, koska Kristus kärsi kuoleman ihmisten syntien tähden. "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat" (Room 8:1). (Hyvä sana joka päiväksi, toimittanut Ritva Karttunen, Karas-sana, Helsinki).
Jokainen kristitty joutuu paljon kamppailemaan uskaltaakseen elää evankeliumin joka hetki tarjoamasta lahjasta. Ei ole helppo säilyttää omassatunnossa evankeliumin lahjoittamaa vapautta. Järkemme ja sisimpämme sekä Raamatussa olevat lukuisat ja usein toistuvat käskyt, kiellot, säännöt ja ohjeet vaatimalla vaativat tekemään jotain, olemaan kuuliaisia ja yrittämään vilpittömästi. Kaiken lisäksi on vähitellen oppinut tuntemaan jotain oman sydämensä kauhistuttavasta petollisuudesta. Osaan niin taitavasti hengellisyyden varjolla päästää oman itsekkään luontoni valloilleen.
Siksi tuntuu mahdottomalta, että täysin ilmainen, vain lahjana annettu evankeliumi ja sen tuoma vapaus voisi olla oikeaa ja kannatella koko uskonelämää. Usein vain lyhyeksi hetkeksi kirkastuu monelle meistä evankeliumin lahjaluonne ja sen tuoma vapaus. Pian jälleen laki ja lainomainen julistus valtaavat taas mielemme. Evankeliumin julistama vapaus tuntuu liian yksinkertaiselta ja helpolta ja se näyttää johtavan vain lihalliseen vapauteen.
Mikä käsittämätön voima onkaan lailla ja lakihenkisyydellä. Lain hengen hallitessa ihminen kokee lain Jumalan tahdon korkeimpana ilmoittajana. Alituisesti on tarkistettava, että kaikessa elää Jumalan tahdon mukaisesti. Sitä varten on saatava tarkkoja ohjeita siitä, miten pitää käyttäytyä. Suhde Jumalaan muuttuu lapsen suhteesta orjan suhteeksi. Joka asiaan on saatava Jumalalta lupa. Uskonelämää leimaa pakko eikä enää vapaus.
Syntyy voimakas tarve vetää muutkin kristityt mukaan samaan henkeen ja käyttäytymiseen. Vasta silloin tuntee itsensä turvalliseksi, jos koko uskonyhteisö ajattelee ja toimii samalla tavalla.
Lainomaisuus vapauttaa myös tekemästä vaikeita ja itsenäisiä päätöksiä elämän monimutkaisissa ja usein niin ainutkertaisissa tilanteissa. Toiset ovat ajatelleet kaiken valmiiksi. Auktoriteetit ratkaisevat ongelmat. On vain toteltava liikoja kyselemättä.
Löysin aikoinaan Sana-lehdestä kirjoituksen, jossa kuvataan hyvin tätä vaikeaa taistelua lain ja evankeliumin välillä. ”Kiitos sinulle ’Pentecostal’ kirjoituksestasi (Sana 9/1992). Mieltäni lämmitti rohkeutesi jakaa kokemus armon ihmeellisestä kohtaamisesta nimenomaan luterilaisessa kirkossa. Tiesitkö, että minulle on käynyt aivan samalla tavalla! Olen kanssasi viimeistä piirtoa myöten samaa mieltä siitä, että ’parempaa olotilaa sisäiselle parantumiselle ja kasvulle’ ei voi olla kuin armo, jossa saa hengittää täydellisesti hyväksyttynä ilman ainuttakaan ehtoa.
Itse olen tullut uskoon 15-vuotiaana erään ns. vapaan suunnan piirissä'. Olin ylionnellinen löydettyäni kestävän perustan elämälleni ja elävän uskon Jeesukseen. Pian jouduin kuitenkin mainitsemaasi ’ansiokierteeseen’; se hiipi kuin varkain elämääni, kun aloin oppia ihmisten asettamia ’mittoja ja raameja’, joiden mukaan minun odotettiin käyttäytyvän seurakunnassa. Ja mitäpä ihminen ei tekisi tullakseen hyväksytyksi. Vaivuin todella ankaraan lain noudattamiseen ja aloin arvottaa sen mukaan muitakin ihmisiä (evankelioimisobjekteja) hyviin ja pahoihin.
Muutama vuosi sitten käteni tarttui Bo Giertzin Kalliopohja-niminen kirja. Sitä lukiessani ensin hämmennyin, sitten kauhistuin ja lopulta järkytyin, kun tajusin uskoni muuttuneen sarjaksi pakonomaisia, omavanhurskaita rituaaleja, jotka Jumalan edessä ovat kuin ’inhottavan likainen vaate’. Mitä iloa sellaisesta uskosta olisi?
Eräs 'ystäväni vei minut Tuomasmessuun Helsingin Agricolan kirkkoon. Ensimmäisen varttitunnin aikana en voinut muuta kuin itkeä ilosta, niin voimakkaasti koin armon läsnäolon. Ehtoollisessa kohtasin kouriintuntuvasti armollisen Jumalan, niin että halusin jälleen enemmän kuin mitään muuta heittäytyä hänen varaansa. Uskalsin samalla vuosien jälkeen kohdata itseni: raadollisuuteni, puutteeni, kipeän kaipuun olla hyväksytty sellaisena kuin olen.
Mielestäni kallein aarre, joka luterilaisella kirkolla on tarjota, on ansiottoman armon tietoinen julistaminen. Armo on tämän ajan kuormitetulle, ahdistuneelle, epävarmuuden keskellä elävälle ihmiselle ainoa asia, jonka varassa jaksaa elää. Armosta ei koskaan voi kuulla liikaa, mutta sen ’pihtaaminen’ voi johtaa järkyttäviin seurauksiin. (Amazing grace)
Meille on kyllä opetettu, että lukiessamme Raamattua ja tutkiessamme omaa elämäämme Jumalan edessä meidän on osattava sekä asettaa rinnakkain että erottaa oikealla tavalla Raamatussa oleva laki ja evankeliumi. Hyväksymme ehkä itsestään selvänä senkin, että lain ja evankeliumin toisistaan erottaminen luo erikoisen kirkasta valoa Jumalan sanan oikein ymmärtämiseen. Tiedämme, ettei lakia ja evankeliumia saa sekoittaa toisiinsa. Evankeliumista ei saa tehdä lakia.
Tiedämme ehkä senkin, että lailla ja evankeliumilla on aivan erilainen tehtävä Jumalan kansan elämässä. "Ellei näet evankeliumia selvästi eroteta laista, ei kristillinen oppi voi säilyä terveenä. Jos taas tämä ero ymmärretään, tunnetaan oikea vanhurskauttamiskäsitekin. Silloin on helppo erottaa usko teoista, Kristus Mooseksesta ja esivallasta sekä kaikista maallisista laeista" (Luther).
Vaikeutemme on siinä, että lain opetuksen ymmärrämme yleensä sen pitemmittä selityksittä. Se on järjen mukaista ja jokainen ymmärtää, että juuri näinhän pitäisi kaikkien ihmisten elää, jotta elämä olisi onnellista. Laki sanoo selvästi: Tee näin! Ja varoittaa: Jollet tee, niin sinua rangaistaan.
Evankeliumi on kyllä läsnä kaikkialla Raamatussa, mutta VT:ssa se on ikään kuin varjokuvana (Hepr 10:1). Olemme opetuslasten tavoin ymmärtämättömiä ja hitaita uskomaan Raamatun todistusta evankeliumista (Luuk 24:25). Ehkä meidänkään silmämme eivät ole sittenkään auenneet (24:33). Peite pysyy sydämemme päällä Raamattua lukiessamme (2 Kor 3:14-15). Se peite nousee jostain syvältä oman olemuksemme pohjasta ja estää meitä kuulemasta armon evankeliumia. Kuitenkin evankeliumi loistaa kirkkaana Jeesuksen Kristuksen uhrissa syntiemme tähden, hänen ylösnousemuksessaan ja uskon vanhurskaudessa. Sitä ei voi mikään mahti maailmassa peittää, ei kumota eikä tuhota. Risti seisoo, vaikka maanpiiri vapisee. Vain siinä merkissä voimme voittaa.
Läpi elämämme joudumme opettelemaan sitä vaikeaa taitoa pitää kiinni siitä, että aina ja joka tapauksessa Kristusta avuksi huutaessamme ja näin häneen turvautuessamme, olemme vapaa kaikista lain tuomioista. Eräs sananjulistaja kertoi: ”Olin vuosikausia pysytellyt lähellä Vapahtajaani, mutta minulla ei ollut aavistustakaan tästä suurenmoisesta totuudesta, että minä olen vapaa laista eikä minua koskaan tuomita eikä arvostella sen mukaan vaan ainoastaan sen vanhurskauden perusteella, minkä Jeesus on ansainnut minulle. Ja voin sanoa, että kun se minulle valkeni, oli kuin uusi päivä olisi koittanut elämässäni. Vanha oli mennyt, uusi tullut tilalle. Tätä uutta vallitsevat elämä ja rauha, ilo ja voima, ja vaikka välillä saattaa tulla heikkoja ja pimeitä aikoja, Herra elävöittää kaiken uudelleen (C.O. Rosenius).
”Mutta joku sanonee: Laki on jumalallinen ja pyhä. Se olkoonkin kaikessa kunniassa! Mutta mikään laki, olkoon kuinka jumalallinen ja pyhä tahansa, ei saa minulle tulla opettamaan, että minä sen nojalla tulen vanhurskautetuksi ja saan elää. Siihen minä kyllä myönnyn, että se saa opettaa minulle, että minun pitää rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä, ja vielä, että minun pitää elää siveydessä, kärsivällisyydessä jne., mutta se ei saa minulle osoittaa, millä tavoin minun pitää päästä vapaaksi synneistä, perkeleestä, kuolemasta ja helvetistä. Tässä on kysyttävä neuvoa evankeliumilta ja kuultava sitä; ja se ei opeta, mitä minä olen velvollinen tekemään - tämä näet kuuluu varsinaisesti lain tehtäviin - vaan sitä, minkä toinen on tehnyt minun sijastani, nimittäin että Jeesus Kristus, Jumalan Poika on kärsinyt ja kuollut minun sijastani, vapahtaakseen minut synnistä ja kuolemasta. Evankeliumi käskee minua ottamaan vastaan ja uskomaan tämän; tämä on ja tätä sanotaan evankeliumin totuudeksi. Ja tämä on kristillisen opin pääkohta; siitä kaiken hurskauden tunteminen riippuu. Kaikkein tärkeintä siis on, että se hyvin ymmärretään ja että sitä lakkaamatta teroitetaan. Kun se näet on äärettömän arka, sitä myös sangen helposti loukataan. Paavali on sen saanut runsaasti kokea, ja kaikki hurskaatkin saavat sen kokea” (Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 119).
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.