Suomi tuhlaa turhaan puolustusvoimiin

Suomi tuhlaa puolustusvoimiin ja on EU:n kärkimaita asevarustelussa!! Läski Kääriäinen savosta kitisi lisää rahaa puolustusvoimille, eli valehteli, koska haluaa Suomen Natoon, jossa rahaa vasta kuluukin.

Mihin Suomi oikein varustautuu? Uskotellaanko kansalle samaa tuubaa kuin ennen sotiamme, että idästä tulee uhka, vaikka asia oli lopultakin päin vastoin. Itsenäinen ja uskottava puolustus on pelkää sanahelinää, sillä sitä Suomella ei ole nyt, eikä edes Natossa.

Jos Venäjä haluasi valloittaa Suomen, se olisi lasten leikkiä Venäjän nykyaseistuksella. Enää ei taisteltaisi nokitusten ja miesvoimin pitkin metsiä, vaan kaukaa ja täsmäaseilla, joita Suomella ei ole. Venäjän hävittäjät, pommikoneet ovat täysin ylivoimainen vastus Suomen lähes olemattomille ilmavoimille.

Miksi siis tuhlata miljardeja toisensa perään vanhentuviin aseisiin, joita ei koskaan edes tarvita? Yli 60- vuotta on jo tuhlattu, eikä vihollista vaan ole näkynyt!! Nyt kun Venäjä, Usa ja EU koko ajan lähentyvät, niin miksi Suomessa vielä uskotaan, että joku meitä uhkasi? Typerää ja varsin kallista harhaa.
451749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

No miksi ne venakot sitten nuhjasi tsetseeniassa rehit 10 vuotta eikä se vieläkään ole aivan kokonaan tuhottu?

Äänestä

suomi satsaa puolustukseen ja liian paljon mamuihin.
miksi valehtelet, koska suomihan on vasta 16 sijalla E-u:n tilastoissa, siis todella vähän, etenkin kun ottaa huomioon maantieteellisen asemamme. natolla sinänsä ei ole mitään merkitystä varusteluumme.
vaikka venäjä onkin aina ollut ensisijainen uhkamme, niin on myös muistettava islam ja sen pyrkimykset.

miksi tulee mieleen sinunlaisista kirjoittajista sana suomensyöjä.
etkö halua suomen olevan itsenäinen vielä seuraavatkin kuusikymmentä vuotta.

Äänestä
  • Seuraa edes uutisia, niin pysyt paremmin ajan tasalla, sillä Suomi käyttää bruttokansantulostaan kuudenneksi eniten aseisiin ja armeijaansa. Tätä ei tosin lue Aku-Ankassa.

    Äänestä

  • Nauraja. kirjoitti:

    Seuraa edes uutisia, niin pysyt paremmin ajan tasalla, sillä Suomi käyttää bruttokansantulostaan kuudenneksi eniten aseisiin ja armeijaansa. Tätä ei tosin lue Aku-Ankassa.

    sinä haet tyypilliseen tapaasi sitä tulosta joka miellyttää itseäsi, mutta todellisuudessa sija on kuudestoista.
    http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=99&news_id=2007429&rss=4
    perusteluna se että se on yleisimmin käytetty kriteeri.
    riittääkö tämä nyt alkuun ja mikset käytä omaa nikkiäsi keskustelussa, vaan huutelet taas puskista.

    Äänestä

  • hassu kirjoitti:

    "Riippuen laskentatavasta Suomi sijoittaa joko kuudenneksi tai kuudenneksitoista eniten EU-maista puolustusmenoihin".

    Samasta lähteestä lainattu.

    Minä sanoin, että Suomi tuhlaa turhaan miljardeja vanhentuviin aseisiin. Eräät muut maat tuhlaavat rahansa mm. sotilaiden eläkkeisiin, jotka eivät ole asevarustelua lainkaan. Et siis tajunnut mitä kritisoin. Aseisiin ja varusteluun Suomi siis satsaa kuudenneksi eniteten BKT:stä EU:ssa ja se on tietenkin aivan liikaa.

    koska emme kuulu mihinkään sotilasliittoon, niin meillä pitäisi olla suhteessa huomattavasti suuremmat panostukset, jotta puolustuksemme olisi uskottava.
    on aivan selvä asia että liittoutuminen pitkällä tähtäimellä jopa vähentää puolustusmenoja.

    jos sitten puhutaan tästä tajuamisesta, niin kyllä se taidat olla sinä kuka ei tajua asioita.
    itse haluat noudattaa tuota eurostatin lukua, ok tehdään niin.
    luvussa on mukana myöskin huoltovarmuuskeskuksen hankinnat ja ylläpito, sekä rauhanturvajoukot, jotka suomen tapauksessa ovat varsin huomattavat, samoin kulut niistä.
    jos nämä vähennettäisiin niin suomi sijoittuisi aivan häntäpäähä euroopan vertailussa.
    ethän toki sinäkään voi väittää että rauhanturvajoukot olisivat osa varustelua, vai väitätkö, haluaisin kuulla, kuten varmasti moni muukin.

    "ethän toki sinäkään voi väittää että rauhanturvajoukot olisivat osa varustelua, vai väitätkö, haluaisin kuulla, kuten varmasti moni muukin".

    Rauhaturvaaminen ja siihen liittyvä toiminta EI kuulu sotilasbudjettiin lainkaan. Etkö sitäkään tiennyt? Eurostatin määritelmä Suomen asevarustelusta on siis oikea, sillä se puuttuu olennaiseen asiaan, ei sivujuonteisiin.

    Suomen puolustuksesta ei tule uskottavaa, vaikka siihen satsattaisiin tuplaten, sillä Venäjän asevoimat olisivat edelleenkin täysin ylivoimaiset Suomeen nähden.

    Suomen puolustus ei olisi uskottavaa edes Natossa, jos vastassa olisi Venäjä.
    Nato ei koskisi kepilläkään Neuvostoliittoon, vaikka se miehittäsi Suomen, sillä Usan oma turvallisuus on AINA etusijalla. Tämän pitäisi olla itsestään selvyys kun tietää miten Usa on aina toiminut.

    Äänestä

  • Tarkkaavainen kirjoitti:

    luepa uudestaan kyseinen artikkeli, kyllä siinä mainitaan se otettavan mukaan, samoin kun huoltovarmuuskeskuksen toimintakin.
    eli edelleen rautalangasta väännettynä, jos ne vähennettäisiin suomen menoista, niin kuuluisimme euroopan hännänhuippuihin kyseisessä asiassa.
    tlanne tuskin muuttuu vaikka kuinka monella nikillä yrität sitä todistella.

    mitä tulee natouskottavuuteen, niin siitäkin olen eri mieltä.
    aika outoa että kaikki naapurimaat halusivat ensitöikseen natoon, olisit kertonut niille ettei siitä mitään oikeaa hyötyä ja turvaa olekaan.
    kertaakaan ei ole natomaahan vielä hyökätty, joten visiosi on toistaiseksi todistamaton.
    mitenkään en väheksy venäjän sotavoimia ja tiedän kyllä mitä heillä suunnilleen on käytössä.

    Äänestä

  • Alkoholin aiheuttamiin sairauksiin ja tapaturmiin menee terveydenhuollossa kymmeniä miljoonia vuosittain, enemmän kun mihinkään muuhun sairauteen tai syyhyn.

    Ulkomaalaisten osuus Suomen asukaslukumäärässä on 3,1%
    Jaksatte pitää noin kovaa melua pienen ryhmän takia., vaikka pitäisi keskittyä muihin ongelmiin. Omasta kurjuudesta on helppoa syyttää muita!

    Yli miljoonaa suomalaista elää maahanmuuttajana maailmassa!

    Äänestä

rauhaan ja myöskin onnistuttu.
Tärkeintä on oman puolustuskyvyn ylläpito ja tahto.
Sotilasliitot ovat vain ajan häivähdyksiä puoleen ja toiseen historiassa.

Äänestä

Meillä on mahdollisuuksia puolustautua ja puolustaa maatamme, kaikista ilmansuunnista tuleviin iskuihin. Uskokaa nyt hyvät "pellet", että meillä on pohjois-euroopan voimakkain armeija.

Äänestä

katso kuinka Irakissa ja Tsetseniassa on käynyt. Jos sota yllättää, varustetaan koko kansa äkkiä pommeilla ja pyssyillä, ja hyvän perus-sotakoulutuksen saaneet ihmiset ovat taaksepäin vetäytyvässä taktiikassa täysin ylivoimaisia, vaikka pommikoneet ensin tuhoaisivatkin pintapuolisesti tärkeät rakennukset ym.

Äänestä

Venäjän armeija ei pysty vielä pitkään aikaan samanlaiseen sodankäyntiin kuin USA:n armeija pystyi hyökkäyksessään Irakiin

Venäjän armeija on paljon heikompi ja Suomikin voi puolustautua sitä vastaan

Äänestä
  • Venäjällä ei ole yhtä hyviä täsmäaseita kuin USA:lla

    Risteilyohjuksia täsmäpommeja ym.

    Äänestä

  • Venäjä saavuttaa 2010 luvulla sotilaallisen kyvyn käydä hyökkäyssotaa ja Suomi ei yksin pysty sitä torjumaan

    Eli Suomen on liityttävä Natoon

    Natomaihin ei ole koskaan hyökätty armeijan joukoilla eikä hyökätä tulevaisuudessakaan

    Äänestä

  • Venäjän ase- ja miesylivoima on täysin murskaava. Venäjällä on maailman ehkä tehokkaimmat hävittäjät ja pommikoneet. Ylivoimainen se myös maavoimien aseistuksessa. Käytännössä Suomen lentokentät tuhottaisiin ja ensi-iskussa ja samoin kaikki tärkeimmät sotilaskohteet.

    Suomen ja Irakia ei voi verrata, sillä täältä ei löydy montaakaan miestä, joka uhrasi itsensä itsemurhaiskuissa vieraan maan joukkoja vastaan. Irakissa niitä on kymmeniä tuhansia.

    Suomi on alistuvaa ja vallanpitäjille kuuliaista kansaa. Siksi täällä ei koskaan ole ollut suuria mielenosoituksiakaan. Suomi alistuisi siis helposti mihin tahansa valtaan, sillä kansanluonne on alistuvaista.

    Äänestä

  • 2010 luvulla kirjoitti:

    Venäjä saavuttaa 2010 luvulla sotilaallisen kyvyn käydä hyökkäyssotaa ja Suomi ei yksin pysty sitä torjumaan

    Eli Suomen on liityttävä Natoon

    Natomaihin ei ole koskaan hyökätty armeijan joukoilla eikä hyökätä tulevaisuudessakaan

    mikään pieni maa ei pysty enää käymään sotaa yksin

    Tarvitaan niin kalliita asejärjestelmiä ettei pienillä mailla yksin voi sellaisia olla

    Äänestä

  • kyllä... kirjoitti:

    mikään pieni maa ei pysty enää käymään sotaa yksin

    Tarvitaan niin kalliita asejärjestelmiä ettei pienillä mailla yksin voi sellaisia olla

    kyllä se vaan niin on että liittoutuminen on päivän sana jatkossa ja onko meillä montaakaan mahdollisuutta, tai suuntaa mihin liittoutua.
    se että joudummeko ehkä joihinkin koflikteihin mukaan on toissijainen asia, pääasia on oman maan pysyminen itsenäisenä.

    Äänestä

  • Lukija. kirjoitti:

    Venäjän ase- ja miesylivoima on täysin murskaava. Venäjällä on maailman ehkä tehokkaimmat hävittäjät ja pommikoneet. Ylivoimainen se myös maavoimien aseistuksessa. Käytännössä Suomen lentokentät tuhottaisiin ja ensi-iskussa ja samoin kaikki tärkeimmät sotilaskohteet.

    Suomen ja Irakia ei voi verrata, sillä täältä ei löydy montaakaan miestä, joka uhrasi itsensä itsemurhaiskuissa vieraan maan joukkoja vastaan. Irakissa niitä on kymmeniä tuhansia.

    Suomi on alistuvaa ja vallanpitäjille kuuliaista kansaa. Siksi täällä ei koskaan ole ollut suuria mielenosoituksiakaan. Suomi alistuisi siis helposti mihin tahansa valtaan, sillä kansanluonne on alistuvaista.

    Venäjällä on joitakin hyviä aseita, mutta kokonaisuutena Venäjän armeijasta ei ole vielä pitkään aikaan hyökkäysotaan

    Venäjän armeijalla on liikaa heikkouksia jotka tekevät siitä kykenemättömän hyökkäyssotaan

    Äänestä

  • on heikko kirjoitti:

    ei Venäjän huonosti koulutettu asevelvollisten armeija voi käydä yhtä tehokasta hyökkäyssotaa kuin USA:n ammattiarmeija kävi hyökätessään Irakiin

    Ammattiarmeijan luominen Venäjälle vie ainakin 10-20 vuotta

    Äänestä

  • 2010 luvulla kirjoitti:

    Venäjä saavuttaa 2010 luvulla sotilaallisen kyvyn käydä hyökkäyssotaa ja Suomi ei yksin pysty sitä torjumaan

    Eli Suomen on liityttävä Natoon

    Natomaihin ei ole koskaan hyökätty armeijan joukoilla eikä hyökätä tulevaisuudessakaan

    Joopa joo. Venäjän kannattaa varmaankin varustautua, ettei Suomi saa taas päähänsä hyökätä itänaapuriimme. Sakemanneista ja Aatusta ei ole tällä kertaa apua, mutta kyllähän Suomi omillaankin pärjää, kuten talvisodassa ja jatkosodassa nähtiin:-))

    Äänestä

  • on heikko kirjoitti:

    Venäjällä on joitakin hyviä aseita, mutta kokonaisuutena Venäjän armeijasta ei ole vielä pitkään aikaan hyökkäysotaan

    Venäjän armeijalla on liikaa heikkouksia jotka tekevät siitä kykenemättömän hyökkäyssotaan

    ydinaseistuksen uudistamiseen ja strategisen iskukyvyn parantamiseen. Mannerten väliset ohjukset ovat kovassa iskussa tällä hetkellä. Venäjällä olisi nyt varaa hankkia armeijalle myös nykyaikasta tavallista aseistusta, mutta niin ei haluta tehdä. Ehkä syynä on pienten naapurimaiden pelko ja näin Venäjä haluaa lieventää pikkuvaltioden perusteettomia pelkoja, sillä Venäjä ei halua naapuvaltioiden liittyvän Natoon.

    Äänestä

  • Juipe. kirjoitti:

    Joopa joo. Venäjän kannattaa varmaankin varustautua, ettei Suomi saa taas päähänsä hyökätä itänaapuriimme. Sakemanneista ja Aatusta ei ole tällä kertaa apua, mutta kyllähän Suomi omillaankin pärjää, kuten talvisodassa ja jatkosodassa nähtiin:-))

    Naton jäsenmaana Suomi on paremmin turvassa samanlaiselta kaupankäynniltä millä Stalin ja Hitler jakoivat 23.8.1939 pikkumaat etupiireihinsä

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    Naton jäsenmaana Suomi on paremmin turvassa samanlaiselta kaupankäynniltä millä Stalin ja Hitler jakoivat 23.8.1939 pikkumaat etupiireihinsä

    kaupan käynniltä, ei siihen Natoa tarvita.

    Äänestä

Olemme kahden ahneen maan välissä. Kumpikin on aikanaan valloittanut Suomen ja tehnyt pahojaan. En luota kumpaankaan maahan. Niin sinisilmäinen ei kukaan saisi Suomessa olla koskaan, että varauksettomasti luottaisi naapureihin. Puolustusmäärärahat pitää pitää korkealla.
Emme saa koskaan enää joutua jomman kumman maan armoille!!!!!

Äänestä
  • juuri näin, sillä antamalla näille propagandisteille
    periksi niin voimme joskus todeta, että historia toistaa itseään.

    Äänestä

  • hassu kirjoitti:

    juuri näin, sillä antamalla näille propagandisteille
    periksi niin voimme joskus todeta, että historia toistaa itseään.

    Suomella olisi nyt todella tehokas puolustus, jos rahat olisi käytetty muunlaiseen aseistukseen surkeiden hävittäjien sijaan.

    Äänestä

  • paskaa hankkivat kirjoitti:

    Suomella olisi nyt todella tehokas puolustus, jos rahat olisi käytetty muunlaiseen aseistukseen surkeiden hävittäjien sijaan.

    Piti sanomani vaan, että vituttaa noin yleisesti asevarustelu ... ei sinänsä etteikö se olisi välttämätöntä kunnoituksen ja suvereeniteetin turvaamiseksi, mutta siihen on muitakin vaihtoehtoja ja keinoja. Ja Suomi, jos joku valtio maailmassa on ollut mestari niiden muiden keinojen käyttämisessä, vaikka on ollut kahden voimakkaan valtion välissä - Ruotsi-Venäjä.

    Täällä silti killutaan. Ja juurikin tällä hetkellä näyttäisi siltä, että ne pahantahtoisemmat sisäpolitiikkaamme puuttuvat kommentit tulevat enemmän sieltä vanhemman Isännän suunnalta.

    Äänestä

Me pidetään rauta ajantasalla ja koulutetaan taistelija sitä käyttämään.

Kaukaa ja täsmäaseilla ei maata voida valloittaa.

Maan valloittamiseen tarvitaan maavoimia. Ja silloin on kohdattava SUOMALAINEN HYVIN VARUSTETTU, HYVIN KOULUTETTU SOTILAS!

Äänestä
  • Ensin murskataan täsmäaseilla, pitkänmatkan ohjuksilla, tykistöllä ja lentopommituksilla kaikki strategisesti tärkeät kohteet kuten lentokentät, asevarikot, varuskunnat, ammusvarastot, lamautetaan tiedonsiirto ja TV- lähetykset, tuhotaan öljyvarastot ja vesivoimalaitokset, sekä tarvittaessa myös atomivoimalat.

    Sen jälkeen kun koko maa on lamautettu täysin mobilisoidaan maajoukot, alkuun vaikkapa pari miljoonaa miestä vahvistettuna kymmenillä tuhansilla hyökkäysvaunuilla, hävittäjälentueilla ja tuhansilla taisteluhelikoptereilla ym. ym.

    Siinä ei enää auttaisi mikään, kun Suomi alistuisi murskaavan ylivoiman edessä. Koko hommaan menisi alle kuukausi, näin ovat arvioineet myös asiantuntevat tahot.

    On turhaa edes kuvitella, että Suomella olisi mitään jakoa Venäjää vastaan nykymaailmassa, jossa ei enää ammuskella torrakoilla ja muilla alkeellisilla aseistuksilla.

    Äänestä

  • NauravaMikes. kirjoitti:

    Ensin murskataan täsmäaseilla, pitkänmatkan ohjuksilla, tykistöllä ja lentopommituksilla kaikki strategisesti tärkeät kohteet kuten lentokentät, asevarikot, varuskunnat, ammusvarastot, lamautetaan tiedonsiirto ja TV- lähetykset, tuhotaan öljyvarastot ja vesivoimalaitokset, sekä tarvittaessa myös atomivoimalat.

    Tuo öinen fantasiasi saa sinut varmaankin kiihkon valtaan, mutta todellisuus on osoittanut, ettei etäältä ja ilmasta voida maata valloittaa. Asialle on siis pakko laittaa maavoimat.

    Maavoimien käyttö Suomen kaltaista, ajanmukaisesti aseistettua ja hyvin koulutetuja sotilaita omaavaa valtiota vastaan tietäisi pitkää ja kallista sotaretkeä. Puheet alle kuukauden projektista ovat täysin tuulesta temmattuja. Venäjällä on Tsetseniassakin vierähtänyt vuosia vaikka tsetseenien puolustuskyky on mitä on.

    Äänestä

  • tsetseeneistä kirjoitti:

    Etkö osaa lukea, vai oletko muuten vaan noin tyhmä? Oleko sanonut, ettei maavoimia tarvita?
    Venäjällä on panna vaikka monta miljoonaa miestä aseisiin.

    Paljonko Suomella on? On lapsellista ja tyhmää verrata Tshetsenian tapausta Suomeen, sillä se on osa Venäjää, eikä sitä ole edes tarkoitus tuhota maan tasalle, eikä omaa maataan voi miehittää.

    Suomen valloitus olisi halpaa lystiä verrattuna esim. Usa Irakin miehittämiseen, joka on jatkunut jo vuosia. Kun varmaan vapiset Venäjän pelosta, niin osaatko kertoa syytä siihen?

    Osaatko kertoa mitä ihmettä Venäjä tekisi pienellä ja köyhällä Suomella? Eikö Venäjällä ole maita ja mantuja enemmän kuin omiksi tarpeiksi muutenkin.

    Maailman luonnonvaroiltaan rikkain maa ei tarvitse palaakaan maata Suomesta. Suomen äidin lellimät pullamössöpojatko tätä maata puolustaisivat ja vielä pärjäisivät. Heheh! Suomen puolustivat aikoinaan aivan erilaiset MIEHET, joita ei voi edes verrata nykyisiin.

    Äänestä

  • NauravaMikes. kirjoitti:

    Ensin murskataan täsmäaseilla, pitkänmatkan ohjuksilla, tykistöllä ja lentopommituksilla kaikki strategisesti tärkeät kohteet kuten lentokentät, asevarikot, varuskunnat, ammusvarastot, lamautetaan tiedonsiirto ja TV- lähetykset, tuhotaan öljyvarastot ja vesivoimalaitokset, sekä tarvittaessa myös atomivoimalat.

    Sen jälkeen kun koko maa on lamautettu täysin mobilisoidaan maajoukot, alkuun vaikkapa pari miljoonaa miestä vahvistettuna kymmenillä tuhansilla hyökkäysvaunuilla, hävittäjälentueilla ja tuhansilla taisteluhelikoptereilla ym. ym.

    Siinä ei enää auttaisi mikään, kun Suomi alistuisi murskaavan ylivoiman edessä. Koko hommaan menisi alle kuukausi, näin ovat arvioineet myös asiantuntevat tahot.

    On turhaa edes kuvitella, että Suomella olisi mitään jakoa Venäjää vastaan nykymaailmassa, jossa ei enää ammuskella torrakoilla ja muilla alkeellisilla aseistuksilla.

    Hahahahah HOLOHOLO ! Ootko noin tohkeissasi ? Etpä paljon käsitä, mitä tapahtuu, kun lakeudutaan sotatilanteessa sille tasolle, missä ei millään infastruktuurilla oo mitään merkitystä.-Silloin alkaa hyökkääjän ongelmat, ja tiedän sen itsestäni, kuinka esi-isimme antama esimerkki on meidän Suomen sotilaiden henki.

    Ja tottakait siihn tarvitaan paukkuja, ja luuletko meidän olevan niin lapsellisen tyhmiä, että Suomalaisten paukut on niinvain tuhottavissa :))

    Oon vakavasti sitä mieltä, että älä ainakaan rupea sotaa voittamaan .)) Sillä me Suomen kansa oomme olemassa.

    Äänestä

Venäjälle,sieltä tulee kaikki hyvä.

Äänestä

Ruotsista on kantautunut huolestuttavia puheenvuoroja Suomen suuntaan. Olemmehan vanha maakunta sentään... 500 vuoden perinteellä.

Kai meillä kansakuntana on oikeus ja velvollisuus pitää kiinni siitä, että olemme olemassa?

Äänestä
  • Totta. Ruotsi ilmaisi melko selvästi pettymyksensä vaalitulokseemme. Ruotsi saattaa yhä ajatella, että olemme vain se epämääräinen "Itämaa", joka on sekavien olosuhteiden johdosta saanut vahingossa itsenäisyyden.

    Äänestä

  • näinpä just soo kirjoitti:

    Totta. Ruotsi ilmaisi melko selvästi pettymyksensä vaalitulokseemme. Ruotsi saattaa yhä ajatella, että olemme vain se epämääräinen "Itämaa", joka on sekavien olosuhteiden johdosta saanut vahingossa itsenäisyyden.

    Tervetuloa kokeilemaan.

    Äänestä

HAESTA TYPERÄ HOMO PASKA !!!

Oot täysin surkea propakandisti !

Äänestä

ÄLÄ JAUHA SKEIDAA! OTA SELVÄÄ ASIOISTA TOLLO!

2010 Suomen puolustusmenot ovat 5,4 prosenttia valtion menoista ja
1,54 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Keskimäärin EU-maiden puolustusbudjetti oli 1,87 prosenttia BKT:sta ja
ei-Natoon kuuluvien 1,48 prosenttia BKT:sta

Äänestä
  • Kysymys onkin siitä, PUOLUSTAMMEKO tätä ESI-ISIEMME meille jättämää MAATA, vai olemmeko vain puolustavinamme.-vai mitä?

    ja sitä ei pidetä puolustuskunnossa sillä, että verrataan jotain muihin EU maihin, sillä niillä ei olekaan mitään uhkaa mistään ulkoapäin.

    Toisin on aina ja iankaikkisesti Suomen tilanne, me ei voida >ENÄÄ KOSKAAN herpaantua venäjän suhteen, vaikka he kuinka esittävät olevansa "rauhan "asialla.

    Se on ennenkin ollu haistapaskan bluffia. JA SIITÄ ON KARMEAT KOKEMUKSET, kun ei uskottu sen pettävän heti, kun" ovi on suljettu" selkämme takana, vaikka muuta on sovittu.

    On järkyttävän naurettavaa idiotismia luottaa venäläisiin, sillä heidän henkiseen kehitykseen EI KUULU pitää mistään sopimuksista kiinni, sillä he laittavat siperiaan heti semmosen virkamiehen, joka erehtyy puolustamaan sopimuksen mukaista käytäntöä.

    Joten puolustakaamme tätä ainutta maata, joka SUOMEN KANSALLA on !

    Äänestä

"Läski Kääriäinen savosta kitisi lisää rahaa puolustusvoimille"

Läski Kääriäinen kärkkyy vain ylennystä seuraavana puolustusvoimien lippupäivänä tai itsenäisyyspäivänä! Ja kun kaikki muut keinot on jo käytetty, niin tällainen budjetin paisuttaminen on viimeinen keino lahjoa esikunta.

Aina kun miespoliitikot alkavat kilvan huutamaan puolustusvoimille lisärahaa, niin kannattaa muistaa tämä vanha sanonta!

"Jos sä raaputat mun selkää, niin mä raaputan sun."

Äänestä
  • Poliitikkojen osalta ymmärrän tuon ... henkilökohtaisen eduntavoittelun, koska eiväthän he - riippumatta sukupuolesta, rodusta, kansallisuudesta, iästä, tai ammatista - muuten olisi siellä. Poliitikkojen persoonia leimaa tietty lainalaisuus. Mutta me äänestämme heitä ja he edustavat meitä, joten mitä me olemme?

    Joten se siitä.

    Riippumatta poliittisesta kannasta, jos jokin tällä hetkellä vallassa olevista poliitikoista olisi minun esimieheni minun joukkoyksikössäni, tottelisin häntä yksiselitteisesti - kyseenalaistamatta hänen auktoriteettiään minua kohtaan.

    Millä materiaalisilla resursseilla? No, se on edellämainituista kiinni.

    Äänestä

  • UPDATE_9155111 kirjoitti:

    Poliitikkojen osalta ymmärrän tuon ... henkilökohtaisen eduntavoittelun, koska eiväthän he - riippumatta sukupuolesta, rodusta, kansallisuudesta, iästä, tai ammatista - muuten olisi siellä. Poliitikkojen persoonia leimaa tietty lainalaisuus. Mutta me äänestämme heitä ja he edustavat meitä, joten mitä me olemme?

    Joten se siitä.

    Riippumatta poliittisesta kannasta, jos jokin tällä hetkellä vallassa olevista poliitikoista olisi minun esimieheni minun joukkoyksikössäni, tottelisin häntä yksiselitteisesti - kyseenalaistamatta hänen auktoriteettiään minua kohtaan.

    Millä materiaalisilla resursseilla? No, se on edellämainituista kiinni.

    Minäkin oon Suomen armeijan sotilas, mutta jos tehtävä on annettu, ja totean, etä se käsky on järjetön, niin meen esimieheni eteen, ja sanon, ja jotta annappa sopivat paukut.
    Muuten oot antanu idiootti käskyn-

    Koska homma täytyy hoitaa hyvin.

    Äänestä

Mitä mieltä ketjun aloittaja on nyt tästä Idän uhkasta?

Itse taas olen sitä mieltä, että onneksi tällaiset kirjoittelijat eivät ole päättämässä meidän asioistamme.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

NauraMies. kirjoitti:

Suomi tuhlaa puolustusvoimiin ja on EU:n kärkimaita asevarustelussa!! Läski Kääriäinen savosta kitisi lisää rahaa puolustusvoimille, eli valehteli, koska haluaa Suomen Natoon, jossa rahaa vasta kuluukin.

Mihin Suomi oikein varustautuu? Uskotellaanko kansalle samaa tuubaa kuin ennen sotiamme, että idästä tulee uhka, vaikka asia oli lopultakin päin vastoin. Itsenäinen ja uskottava puolustus on pelkää sanahelinää, sillä sitä Suomella ei ole nyt, eikä edes Natossa.

Jos Venäjä haluasi valloittaa Suomen, se olisi lasten leikkiä Venäjän nykyaseistuksella. Enää ei taisteltaisi nokitusten ja miesvoimin pitkin metsiä, vaan kaukaa ja täsmäaseilla, joita Suomella ei ole. Venäjän hävittäjät, pommikoneet ovat täysin ylivoimainen vastus Suomen lähes olemattomille ilmavoimille.

Miksi siis tuhlata miljardeja toisensa perään vanhentuviin aseisiin, joita ei koskaan edes tarvita? Yli 60- vuotta on jo tuhlattu, eikä vihollista vaan ole näkynyt!! Nyt kun Venäjä, Usa ja EU koko ajan lähentyvät, niin miksi Suomessa vielä uskotaan, että joku meitä uhkasi? Typerää ja varsin kallista harhaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu