Olen 30-vuotias, mutta olen aivan järkyttävässä kunnossa. Olen noin 10 vuoden ajan elänyt kuin porsas; syönyt hirveitä määriä rasvaa, sokeria, mitä tahansa epäterveellistä, enkä ole liikkunut ollenkaan. Ylipainoa oli pahimmillaan 30 kiloa, tällä hetkellä noin 10, mutta rasvaprosentti on varmasti jotakin 50... :S
Ihoni ei palautunut kun laihdutin, joten näytän löysältä ryppyiseltä taikinalta. Sitäpaitsi lihasta ei ole juuri ollenkaan, joten joka paikka hölskyy ja hyllyy, inhottaa käydä esim. suihkussa. En voi sietää edes ajatella itseäni, saati sitten katsoa.
Panikoin, että olen pilannut ruumiini ja terveyteni näin nuorena. Sokerit ovat hieman koholla ja sukurasituksena on diabetes; verenpaine on joskus hieman koholla, nukun huonosti, minulla on vatsaongelmia, pelkään syöpiä ja sairauksia ja ennenaikaista kuolemaa. En kuitenkaan saa mitään tehdyksi asialle. Kun kerran kroppanikaan ei palaudu laihduttaessa, en löydä motivaatiota kuntoilla ja laihduttaa! Kun en kumminkaan enää koskaan voi elää normaalisti (en esim. voi pitää sellaisia vaatteita kuin haluan tai näyttäytyä kenellekään vähissä pukeissa/alasti), niin mitä väliä vaikka jatkaisinkin syöpöttelyä... sitäpaitsi vihaan liikuntaa/liikkumista, aivan luontaisesti, olen vihannut lapsesta saakka vaikka olin silloin laiha. En voi sietää mitään urheilua tai jumppia tai mitään muutakaan. Tykkään kävelystä, mutta se käy tylsäksi pitemmän päälle eikä minulla ole kävelyseuraa. Eikä se muokkaa kroppaani tarpeeksi, käsittääkseni.
Mitä ihmettä voin tehdä? Pelkään että olen pilannut kroppani ja terveyteni lopullisesti, mutten jaksa mitään tehdäkään kun mitä sillä on väliä, jos kerran kuitenkin olen jo toivoton? Että miksi tekisin turhaa työtä jos tulosta ei tulekaan?
Onko kukaan muu ollut samassa tilanteessa? Onko mitään tehtävissä?!
Suurkiitos vastauksista.
Ihoni ei palautunut kun laihdutin, joten näytän löysältä ryppyiseltä taikinalta. Sitäpaitsi lihasta ei ole juuri ollenkaan, joten joka paikka hölskyy ja hyllyy, inhottaa käydä esim. suihkussa. En voi sietää edes ajatella itseäni, saati sitten katsoa.
Panikoin, että olen pilannut ruumiini ja terveyteni näin nuorena. Sokerit ovat hieman koholla ja sukurasituksena on diabetes; verenpaine on joskus hieman koholla, nukun huonosti, minulla on vatsaongelmia, pelkään syöpiä ja sairauksia ja ennenaikaista kuolemaa. En kuitenkaan saa mitään tehdyksi asialle. Kun kerran kroppanikaan ei palaudu laihduttaessa, en löydä motivaatiota kuntoilla ja laihduttaa! Kun en kumminkaan enää koskaan voi elää normaalisti (en esim. voi pitää sellaisia vaatteita kuin haluan tai näyttäytyä kenellekään vähissä pukeissa/alasti), niin mitä väliä vaikka jatkaisinkin syöpöttelyä... sitäpaitsi vihaan liikuntaa/liikkumista, aivan luontaisesti, olen vihannut lapsesta saakka vaikka olin silloin laiha. En voi sietää mitään urheilua tai jumppia tai mitään muutakaan. Tykkään kävelystä, mutta se käy tylsäksi pitemmän päälle eikä minulla ole kävelyseuraa. Eikä se muokkaa kroppaani tarpeeksi, käsittääkseni.
Mitä ihmettä voin tehdä? Pelkään että olen pilannut kroppani ja terveyteni lopullisesti, mutten jaksa mitään tehdäkään kun mitä sillä on väliä, jos kerran kuitenkin olen jo toivoton? Että miksi tekisin turhaa työtä jos tulosta ei tulekaan?
Onko kukaan muu ollut samassa tilanteessa? Onko mitään tehtävissä?!
Suurkiitos vastauksista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tiedän tunteesi, koska olin itse samassa tilanteessa kesänjälkeen ja mietin samoja juttuja. Häpeää, harmitusta, pelkoa...
En ehdi nyt vastaamaan enempää, mutta mitäpä jos menisit käymään vaikka lääkärissä tai hoitajalla, keskustelemassa tästä? Itse menin ja käyn nyt kerran viikossa punnituksessa ja samalla mitataan verenpainekkin. Kolestroliarvoja ja sokereita seurataan. Saan tukea ja kannustusta "valvotusti" ja lisäksi olen Keventäjissä.
5kg on nyt lähtenyt hitaasti...17 viikkoa siihen meni.
Tärkeintä laihduttamisessa on se, että mitä laita suuhusi. Liikunta on tietysti hyväksi. Onko oikeasti niin, että mikään liikuntalaji ei sinua kiinnosta? Tai joku muu harrastus? Kansalaisopisto? Saisit elämään vähän jotain muutakin kuin jääkaapilla käymisen =D
Tykkäät siis kävelystä..miten olisi kevyt patikointi metsässä, tai sauvakävely? Siitä on hyvä aloittaa, sillä paino putoaa, vaikka ei kroppaa sen enempää kiinteyttäsikään. Miten olisi kuntopyöräily?
Miten olisi painonvartijat? Sieltä voisi saada kävelykaverin?! Itse liityin kunnan aloittelevien liikuntaryhmään ja kivaa porukkaa, pullukoita riittää,joten en häpeä siellä itseäni =)
Muista, koskaan ei ole liian myöhäistä parantaa elämänlaatua! =D
Tsemppii sulle!
..edelliseen vastaukseen. Lisäksi mieleeni tuli, onko ruokavaliosi edelleen epäterveellinen? Ruokavaliotaan voi nimittäin parantaa asteittain, vähitellen. Ota ensin tavaksi syödä joka päivä, vaikka klo 12 tms, jotain mikä on hyväksi terveydelle, esimerkiksi ruisleipä jonka pällä on tuoreita vihanneksia ja lautasellinen hapankaalia tai vaikka soijapapuja, voit vaihdella erilaisia terveellisiä välipaloja. Tällainen päivittäinen pieni terveellinen teko saa aikaan onnistumisen tunteita ja innoittaa tekemään taas jotain uutta terveyden eteen. Elintapojen uudistaminen ja terveellisten elintapojen ylläpitäminen on ennen kaikkea psykologinen prosessi. Saat hyvän mielen kun tiedät tehneesi jotain mikä varmasti on terveydellesi eduksi, vaikka kyseessä olisi verraten pienikin asia kuten juuri terveellinen välipala, ja se motivoi sinua jatkamaan ja lisäämään säännöllisiä terveystekoja.
Edellinen vastaaja ehdottikin uuden mielenkiintoisen harrastuksen aloittamista (vaikkei kyseessä olisikaan nimenomaan liikuntaharrastus). Kulje harrastukseesi kävellen, silloin kävely ei tunnu päämäärättömältä kuljeskelulta, vaan sinun on mahdollista yhdistää liikunta kivaan harrastukseen, olet myös itse harrastuksessa pirteämpi ja energisempi jos olet tullut sinne kävellen. Toinen asia joka voi tehdä kävelyllä käymisestä hauskaa on musiikin kuuntelu kävelyllä, eli napit korviin ja lempimusiikki soimaan. Itse en malta aina edes odottaa, että pääsen lenkille musiikkia kuuntelemaan!
Kaikesta lihaksia rasittavasta liikunnasta, kävelystäkin, on hyötyä myös vartalon kiinteyttämisessä. Tehokkaammin vartalo kiinteytyy kuitenkin toistuvalla jumpalla. Ideana onkin tuoda liikunta asteittain elämääsi, eikä sinusta koskaan tarvitsekaan tulla himoliikkujaa. Tässä asiassa pätee sama logiikka kuin elintapojen muutoksessa yleensä: pieni säännöllisesti toteuttamasi liikuntateko saa aikaan hyvän mielen, ja motivoi jatkamaan sekä lisäämään liikkumista. Jumpatakin voit mielimusiikkisi tahdissa, ja muista että vaikka 10 jumppaliikettä illassa on parempi kuin ei yhtään jumppaliikettä. Ole siis armollinen itsellesi, jossain vaiheessa jo haluat tehdä 20 jumppaliikettä illassa!
Onnea ja iloa matkaan!
Kiitos vastauksista!
Niin, ei se laihtuminen ole ongelma, kyllä minä aina kilot pois saan, sainhan minä viimeksikin 30 kiloa. Mutta mitä väliä, kun kroppa/iho ei palaudu..! Tämähän se ongelma on, kuten sanoin: kun ei kumminkaan koskaan voi saada ei-ällöttävää vartaloa, niin mistä sen motivaation muka hankkisi laihduttamaan (ja varsinkin pysymään siinä saavutetussa painossa)! Kyllähän sen tajuaa, että terveyden kannalta olisi parasta laihduttaa, mutta ei se nyt niin suuri porkkana ole, että sen takia viitsisi itseään rääkätä. Kun elämässä ei paljon muuta nautintoa ole kuin ruoka, eikä voi tullakaan, juuri tuon vartalon pilallemenon takia. Kun nyt siis kumminkin pitää loppuelämän piiloutua kotiin kaapuihin puettuna, niin h*ttojako sillä on väliä syökö itsensä hengiltä vai ei... kun elämää ei kumminkaan ole.
Jossakin kuitenkin syvällä sisällä pieni ääni sanoo, että mitä jos kumminkin pitäisi yrittää... mutta miksi? En löydä motivaatiota.
Huoh.
Etteköhän nyt suhtaudu asiaan hieman liian vakavasti? Kyllä, olen tietoinen kaikista näistä "vaatimuksista" mitä meille asetetaan. En itse ole pystynyt täyttämään yhtäkään niitä, enkä varmaan koskaan pystykään, mutta ei se tarkoita ettenkö silti voisi elää hyvää elämää.
En nyt väitä, ettei kannata yrittää syödä terveellisesti ja liikkua. Päinvastoin, ylipainollahan on tunnetusti terveyshaittoja, ja oli se iho millainen tahansa, kyllä se varmaan näyttää paremmalta kun alla ei ole kilokaupalla rasvaa. Ja ainakin minulle on (kaikesta huolimatta!) ollut iloa ja hyötyä siitä, että BMI on tippunut alle 25:n.
Kyllä ihan selvästi suurin vika on pääsi sisällä.
En usko että näytät muiden silmissä samalta kuin
itsesi. Ikäsi ja kuvauksesi ovat kaukana toisis-
taan, ei se ole mahdollista. Olen läheltä seuran-
nut ihastuttavaa nuorta naista, joka on tällä
hetkellä laihduttanut 25kg (BMI oli 35) mutta ei
itse huomaa sitä kuin vaatteista! Peilissä hän
näkee entisenlaisen "läskiläjän" (vaikka muista
muutos on valtava), koska hänelle on kehittynyt
niin huono ruumiinkuva. Samoin sinulla, mutta se
ei ole totta! Ja muuten, rakkaudella ja kiinty-
myksellä ei ole paljonkaan tekemistä ulkonäön
kanssa - katsohan vain missien parinvaihtorum-
baa!! Mutta jos itse kulkee allapäin ja omaan
itseensä käpertyneenä ei se houkuttele ketään
"löytämään" sinua. Mutta ennen parisuhdettakin
tarvitsisit sisäistä eheytymistä, itsensä hyväk-
symistä että pystyisi olemaan toisen kanssa.
Olet matkalla joutseneksi!
Kyllä se on niin että jos todella pitkään ylipainoinen laihduttaa saattaa iho venyä lopullisesti pahan näköiseksi. Tähän ei auta edes liikunta, suosittelisin terveyskeskusksessa käyntiä, venynyttä ihoa saatetaan hoitaa myös kunnallisessa maksutta kirurgisesti. Jos sinulla on tarpeeksi rahaa niin ainakin yksityisellä näitä toimenpiteitä tehdään.
Kyllä se iho tosiaan voi mennä todella kamalaksi, ja minulla meni. En edes ehtinyt olla montaakaan vuotta lihava, mutta näköjään ihoni on niin uskomattoman huonoa laatua, että se ei palautunut vaikka laihdutin parikymppisenä. Tasan ei käy onnen lahjat, ja minulle sitä ei ole siunaantunut ollenkaan. Ei ole ulkonäköä, ei terveyttä (olen monisairas jo tässä iässä, hyvät geenit eikö), ei rakastavaa perhettä (mies onneksi on, muttei vanhempia, isovanhempia jne), ei rahaakaan, ei mitään.
Eräs vastaaja puhui siitä, kuinka monen "läski-minä" jää omiin silmiin siten, että muutosta/laihtumista ei itse havaitse. Minulla taas on ollut päinvastainen ongelma, olen aina nähnyt jotenkin kai "kaunistellun" kuvan itsestäni, enhän olisi päästänyt itseäni lihomaankaan muuten. Vasta valokuvista tai sovituskopin peilistä pilkistää totuus ;) Mutta kotipeili ei tosiaan ole kielinyt. Peiliä ei kumminkaan tarvitse kaiken sen ryppyisen roikkuvan ihon tunnustelemiseen, mikä minussa joka puolella riippuu; rahaa ei ole leikkauksiin eikä haluakaan, sairaaloista olen saanut ihan tarpeekseni... mutta ei voisikaan leikata, kun roikkuvaa on todella JOKA puolella kehoa, eikä koko kroppaa voisi kumminkaan leikata.
Tottahan sitä voisi yrittää kaikenlaista treenausta ja voiteita ja kuivahierontaa ja ties mitä, mutta eipä niistä paljoa taida apua olla joten miksi viitsisi vaivautua...
Ei tosiaan ole paljoa elämisen aihetta, kun kammottavan kropan lisäksi joka päivä on täynnä kipua ja pelkoa näiden kirottujen tautien takia (eivät johdu ylipainosta vaan surkeista geeneistä). Ainoa mikä joskus sekunniksi helpottaa on juuri hyvä ruoka, joten miten ihmeessä siitäkin pystyisi luopumaan, silloinhan minulle ei jää enää mitään. Toisaalta tämä ainoa nautinto vie lopunkin olemattoman terveyden ja hautaan. Kiva.
Voi kun voisi painaa "reload"-nappia elämässäänkin ja aloittaa alusta. Ei päästäisi itseään enää lihomaan... eipä kukaan kertonut että nuorillakaan ei iho palaudu, jos ihonlaatu on takapuolesta. Eipä tullut silloin teininä syöpötellessä edes mieleen, ettei paluuta ole koskaan enää.
Pahoittelen mollivoittoista viestiä, olen valvonut koko yön migreenikohtauksen parissa ja kävin äsken suihkussa ja näin taas itseni. Hyi.